NDE

Kuvateksti: Kirjainlyhenne NDE tulee englanninkielisistä sanoista near-death experience, kuolemanrajakokemus.

Anita Moorjani: ”Kuolin ja tulin takaisin viesti mukanani”

Linkki Anita Moorjanin puheeseen, josta tämä käännös on tehty: LINKKI. Linkki Wikipedia: Anita Moorjani, Facebook: Anita Moorjani.

Kooma, nämä ovat viimeiset tuntisi

Anita Moorjani: Helmikuun 2. päivänä [vuonna 2006] vaivuin koomaan. Lääkärit sanoivat periaatteessa, että nämä tulisivat olemaan viimeiset tuntini. Jotkut minulla olleet syöpäkasvaimet olivat sitruunan kokoisia. Minulla oli ollut syöpä neljä vuotta ja se oli metastasoitunut. Niitä kasvaimia oli siis imusuonistossani kaikkialla, kallonpohjasta ympäri kaulaa, käsivarsien alla, rinnoissa, aina vatsaonteloon asti. Keuhkoissani oli nestettä, joten olin tukehtua joka kerta makuulle käydessäni omaan nesteeseeni. Ruoka ei imeytynyt, joten minusta tuli periaatteessa kävelevä luuranko. Lihakseni rapistuivat täysin. En pystynyt enää seisomaan ja kävelemään, joten olin pyörätuolissa. Olin niin heikko, että en pystynyt enää kannattelemaan edes päätäni ylhäällä. Olin siis pyörätuolissa ja pääni roikkui alhaalla. Niskassani ei ollut voimaa kannatella päätä pystyssä. Minulla oli paljon kipuja. Helmikuun 2. päivänä vaivuin koomaan ja lääkärit sanoivat noiden olevan viimeiset tuntini, koska elimeni olivat lakanneet toimimasta. [Linkki Wikipedia: Kooma]

Kuvateksti: Moorjani sanoo, että jotkut hänen syöpäkasvaimistaan olivat sitruunan kokoisia. [Linkki Wikipedia: Etäpesäke]

Aistit, tietoisuus ympärillä tapahtuvasta

Anita Moorjani: Mieheni ja äitini olivat päivänselvästi erittäin ahdistuneita. Silmäni olivat kiinni ja olin täysin koomassa. Mutta koomassa ollessani olin kaikkien tietämättä tietoinen kaikesta ympärilläni tapahtuvasta. Pystyin kuulemaan, näkemään ja tuntemaan kaiken mitä tapahtui. Tunsin kaiken mitä lääkärit tekivät. He pistivät minuun neuloja, laittoivat infuusioletkuja paikalleen ja sen sellaista. Mieheni oli vuoteeni vieressä ja piti minua kädestä. En pelkästään kuullut mitä he sanoivat, minä tyyliin tunsin heidän tunteensa. Aivan kuin olisin ollut täydellisen empaattinen sitä kohtaan mitä he tunsivat. Pystyin näkemään ja kuulemaan asioita, jotka tapahtuivat sen huoneen ulkopuolella jossa fyysinen kehoni oli.

Kuvateksti: Moorjani sanoo, että hän pystyi kuulemaan, näkemään, tuntemaan ja aistimaan ympäristöään koomassa.

Irti kehosta

Anita Moorjani: Oivalsin että pystyin jopa näkemään aineellisen kehoni. Se oli kuin, minusta tuntui kuin minusta olisi tullut kehostani irrallinen. Se tuntui uskomattomalta. Se tuntui kerrassaan hämmästyttävältä. Minusta tuntui ensimmäistä kertaa vuosiin niin ihmeelliseltä, kivuttomalta. Kivut olivat poissa ja minusta tuntui kevyeltä. Minusta tuntui, että olin todella vapaa ja laajentunut.

Tinkimättömän rakkauden tunne

Anita Moorjani: Tunsin myös jotain mitä osaan kuvailla vain tinkimättömän rakkauden tunteeksi. Tiedän, että sanaa rakkaus on käytetty liikaa, mutta se on ainoa sana jota osaan ajatella kuvaillakseni sitä mitä tunsin. Se oli euforisen kaltainen tunne. Aivan kuin olisin ymmärtänyt yhtäkkiä, että minun ei tarvitse tehdä mitään itselleni todistellakseni. Minun ei tarvitse tehdä mitään tunteakseni, että ansaitsen tulla rakastetuksi. Minua rakastettiin pelkästään siksi että olin olemassa.

En muista tunteneeni elämäni aikana tuolla tavoin koskaan aiemmin. Ja nyt en ollut enää kiinnittynyt kehooni. Ja siinä minä olin ja tunsin sitä todella uskomatonta tunnetta, jossa minulla oli ikään kuin tarkoitus, minua rakastettiin ja olin arvokas. Tuolta minusta tuntui.

Kuvateksti: Anita Moorjani sanoo, ettei hän ollut kokemuksensa aikana enää kiinnittynyt kehoonsa.

Hengissä on pysyttävä

Anita Moorjani: Tämä tapahtui minulle muuten sivumennen sanoen sairaalassa Hongkongissa. Olin tietoinen, että Intiassa ollut veljeni kiirehti lennolle päästäkseen Hongkongiin katsomaan minua ennen kuolemaani. Joten tuossa tietoisuudessa minusta tuntui, että minun oli pysyttävä elossa ainakin siihen saakka kun hän ehtisi luokseni. Tiesin että jos kuolisin ennen kuin hän ehtisi luokseni, niin hän olisi täysin suunniltaan ja rikki. Joten tiesin että minun oli pysyttävä elossa ainakin siihen saakka että hän ehtisi luokseni. Ainakin siihen saakka että hänellä olisi mahdollisuus sanoa hyvästit.

Valinta: kuole tai palaa

Anita Moorjani: Kun menin syvemmälle tuohon kokemukseen, saavutin pisteen jossa minun oli valittava tulisinko takaisin vai en. Saavutin pisteen jossa minä… hmm… kohtasin kuolleen isäni. Isäni oli kuollut 10 vuotta aiemmin. Minusta tuntui että hän oli siellä tervehtimässä minua ja että hän halusi minun tietävän, ettei minun aikani ollut vielä. Mutta vaikka minun ei ollutkaan vielä aika kuolla, niin minusta tuntui silti että minulla valinnanvaraa. Voisin tehdä valinnan kuolla, jos niin haluaisin. Halusin pysyä siellä, en halunnut tulla takaisin. Siinä valtapiirissä oleminen oli niin paljon parempaa kuin täällä oleminen, yksinkertaisesti siksi että minusta tuntui niin uskomattomalta. Täällä minulla oli vain tämä sairas kuoleva keho. En siis nähnyt mitään hyvää syytä tulla takaisin tähän kehoon koska minä kärsin, myös perheeni kärsi.

Kuvateksti: Elämässä joutuu tekemään valintoja. Minkä suunnat otat? Onko vielä pitkä matka jonnekin?

Täydellinen ymmärrys

Anita Moorjani: Halusin todellakin pysyä siellä, mutta koin tuolla ajanhetkellä myös uskomattoman selkeyden tason. Minä tyyliin ymmärsin, minä vain ymmärsin täysin kuinka olin päätynyt tuohon pisteeseen tuossa sairaalan sängyssä, tuolla hetkellä maatessani siinä kuolemassa loppuvaiheen syöpään. Minä tosiaankin ymmärsin kuinka jokainen elämäni aikana jokaisella ajanhetkellä tekemäni valinta ja päätös oli johtanut minut tuohon pisteeseen. Pystyin näkemään sen.

Elä ilman pelkoa

Anita Moorjani: Tuossa havahtumisessa minusta tuntui kuin isäni olisi sanonut minulle, että nyt kun tiedät tämän totuuden, niin sinun on mentävä takaisin ja elettävä ilman pelkoa. Ymmärsin että nyt kun ymmärsin tämän, niin kehoni parantuisi jos menisin takaisin. En seuraa uskonkappaleita, minkään tyyppistä uskontoa tai hengellisyyttä tuon kokemuksen jälkeen, siis kun olin tosiasiassa kuollut ja tullut takaisin, koska nyt minä tavallaan tiedän.

Kuvateksti: Anita Moorjani sanoo, ettei hänen tarvitse seurata mitään uskontoa, koska hän tietää omakohtaisen kokemuksen kautta miten asiat ovat.

Olemme henkiolentoja

Anita Moorjani: Tiedän olevani henkiolento, me kaikki olemme. Joka ikinen meistä on. Meidän ei tarvitse työskennellä sen asian kimpussa. Minun ei tarvitse työstää sitä tai yrittää olla henkisempi, minä olen sitä jo. Ei ole mitään työstettävää, me kaikki olemme sitä jo. Joten tuo minussa on muuttunut täysin. Sillä hetkellä kun isäni sanoi, että nyt kun ymmärrät totuuden, niin mene takaisin ja elä elämääsi pelotta… Tuolla hetkellä sanoisin silmieni varsinaisesti avautuneen. Tarkoitan että tapahtui niin paljon.

Kuvateksti: Kuolemanrajakokemuksen kokenut Anita Moorjani sanoo, että olemme henkiolentoja.

Siellä aika ei ole lineaarinen

Anita Moorjani: Olin koomassa noin 34 tuntia, mutta tuossa ajassa tapahtui niin paljon, koska aika ei ole siellä lineaarinen, kaikki tapahtui ikään kuin samanaikaisesti. Ja minne tahansa tietoisuuteni sijoitin, niin siellä minä olin. Joten se kaikki tapahtui välittömästi. Minusta tuntuu, että tuo muutti minut täysin. Imin itseeni niin paljon. Se on sama kuin kävelisi sisään huoneeseen tai tilanteeseen, johonkin mitä et ole koskaan ennen nähnyt ja saatkin selville totuuden jostakin sellaisesta jota et osannut koskaan kuvitella.

Kuvateksti: Moorjani sanoo ajan olleen ”siellä” epälineaarinen, kaikki tapahtui ikäänkuin yhtä aikaa. Hän pääsi minne tahansa tietoisuutensa sijoitti.

Tietoa ei voi muuttaa tietämättömyydeksi

Anita Moorjani: Et saa sitä enää tietämättömäksi. Et voi menne takaisin ja kumota sitä. Se pysyy aina sinussa. Se on todellakin muuttanut elämäni. Se on muuttanut sen mikä minusta on tullut tuosta hetkestä eteenpäin. Ensiksi en halunnut tulla takaisin, mutta isäni sanoi minulle myös, että minulla on näitä kykyjä minua odottamassa.

Sanaton kommunikaatio

Anita Moorjani: Myös kommunikointitapamme, se ei tapahdu kielen kautta sillä tavalla kuin viestin kanssasi juuri tällä hetkellä. Täällä käytämme sanoja, asettelemme niitä peräkkäin lineaarisessa ajassa lineaarisiin lauseisiin. Tuossa valtapiirissä meillä ei ole kehojamme eikä äänihuuliamme, joten tuntui kuin isäni ja minun perusolemukset olisivat vain sulautuneet yhteen, joten tiesin täsmälleen mitä hän halusi minun tietävän. Minä sanoitan sen, mutta kyse on siitä että minä vain ymmärsin täysin mitä hän halusi minun tietävän.

Kuvateksti: Ilman kehoa, suuta, äänihuulia ja korvia viestinnän on vaikea olla perinteisen kaltaista sanallista viestintää.

Elämä ilman kärsimystä

Anita Moorjani: Hän halusi minun tietävän että olin kärsinyt aina siihen pisteeseen asti ja vaikka minun ei tarvitsisikaan mennä takaisin kehooni, jos valitsisin olla menemättä takaisin, niin menettäisin silloin ne minua nyt odottavat kyvyt.  Ymmärsin että jos menen nyt takaisin, niin en elä enää kärsimyksessä, johtuen siitä minkä nyt tiedän. Joten aloin availla silmiäni.

Koomasta herääminen

Anita Moorjani: Ympärilläni oleva perheeni tietysti… Mieheni istui siinä pitämässä minua kädestä, veljeni oli saapunut juuri lentokentältä, äitini oli siellä. He olivat tietenkin riemastuneita kun availin silmiäni, mutta minä olin tietenkin yhä erittäin heikko noissa kaikissa letkuissa ja avoimissa ihovaurioissani. Painoni oli vain noin 39 kilogrammaa. Aloin siis availla silmiäni. Perheeni oli riemuissaan, he kutsuivat lääkärin.

Kuvateksti: Joskus on aika herätä todellisuuteen, vaikka koomasta herääminen saattaakin olla vaikeaa.

Hyvää iltapäivää tohtori

Anita Moorjani: Tervehdin lääkäriä nimeltä ja sanoen: hyvää iltapäivää tohtori Chan. Hän oli yllättynyt kun tiesin hänen nimensä, koska hän oli aloittanut hoitamiseni vasta koomaan joutumiseni jälkeen. Hän kysyi, että miten tiesin hänen nimensä. Olin yllättynyt kun hän kysyi tuota, koska minulle se tavallaan vaikutti aivan normaalilta. Sanoin vain, että etkö sinä ole se lääkäri joka kävi tänä aamuna?

Kerroin hänelle toimenpiteistä, joita hän oli tarkalleen ottaen tehnyt. Minä olin ollut tukehtumassa ja hän oli työntänyt neulan selkääni ja poistanut keuhkoistani nestettä. Kerroin siis sen. Sanoin että etkö sinä ole se lääkäri joka tuli noin klo 4 tai 5 tänä aamuna ja poisti nestettä keuhkoistani? Hän sanoi, että sinä olit koomassa tuon tehdessäni, miten edes tiedät että tein tuon?

Kaikki alkaa paljastua

Anita Moorjani: Tuolloin asia alkoi paljastua kaikille, että jotain oli tapahtunut. Ja kun hän oli lähtenyt huoneesta, sanoin miehelleni: eikö hän ole se lääkäri joka sanoi sinulle, että en selviä edes yöstä, että nämä ovat viimeiset tuntini ja elimeni ovat lakanneet toimimasta? Mieheni Danny sanoi: Miten sinä sen kuulit? Hän ei sanonut sitä edes tässä huoneessa, hän sanoi tuon alhaalla yhdyskäytävässä. Alkoi siis hiljalleen paljastua, että jotain oli tapahtunut.

Kuvateksti: Kaikki paljastuu aikanaan, joskin siihen saattaa kulua hieman aikaa.

Syöpä katoaa

Anita Moorjani: Lääkäreitä shokeerasi se, että syöpäkasvain kutistui neljässä päivässä 70 % ja kolmen viikon kuluttua he eivät löytäneet kehostani mitään jälkiä syövästä. Minut päästettiin sairaalasta kotiin viidessä viikossa.

Kuvateksti: Kuolemanrajakokija Anita Moorjani sanoo, että hänen syöpänsä katosi.

Kat Young: Äkillinen rytmihäiriökuolemasyndrooma (SADS) ja NDE

Linkki käännettyyn Kat Youngin puheeseen: LINKKI. Käännöksestä on sensuroitu pois uskonnolliset käsitteet.

Johdanto, Kat kuoli nukkuessaan

Toimittaja: Katilla on harvinainen geneettinen sydänsairaus, jota pidetään äkillisenä rytmihäiriökuolemasyndroomana (SADS). [Linkki Wikipedia: Sudden arrhythmic death syndrome (SADS)] Hän syntyi viallinen sähköjärjestelmä kehossaan. Yleensä syndroomahenkilöiden ensimmäinen kokema sattumus on heidän viimeisensä, johtuen siitä kuinka heikentyneen se heistä tekee. Tämä johti siihen, että Kat kuoli nukkuessaan. Tämä on hänen kertomuksensa.

Kosmoksessa

Kat Young: Kun tulin kehostani ulos, muistan muistoja, että leijuin avaruudessa, kuin suunnattomassa, kauniissa, pimeässä, mitä eloisimman värisien tähtien avaruudessa. Sitä on oikeastaan todella vaikea ilmaista selkeästi, sen intensiteettiä, mutta minä leijuin ja olin yläpuolella… Pidän juuri nyt tähtisumujen katselusta, koska todellakin uskon olleeni kosmoksessa tähtisumun yläpuolella. Ja se oli niin kirkas ja niin eloisa, ja minä leijuin sitä kohti. Ja kun leijuin sitä kohti, niin värien eloisuus oli vain niin selittämätön, ei pysty edes kuvailemaan värejä. [Linkki: Tohtori Steven Greer: Kuolemanrajakokemus ja 5. asteen lähikontakti (CE-5)]

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla nebula, tähtisumu. [Linkki Wikipedia: Tähtisumu]

Elämän parasta aikaa

Kat Young: Ja minusta tuntui kuin minua olisi halattu, mutta kehoa ei ollut, joten selitä tuo. Edes minä en pysty selittämään tuota. Mutta minusta tuntui niin turvalliselta, enkä kokenut mitään siitä kivusta jota tunsin ruumiillisessa elämässäni. Suurin osa siitä oli ollut tunnepohjaista kärsimystä, joka oli kaikki poissa. Se oli kuin elämäni parasta aikaa.

Kuvateksti: Kat Youngin puheista voisi ymmärtää kuolleena olemisen olleen hänen elämänsä parasta aikaa.

Keskustelu

Kat Young: Ja tiedäthän… Kävin myös keskustelun, ja koska en ollut kehossani, niin olen varma että se oli telepaattinen. En nähnyt [sensuroitu] kasvoja, mutta minä todellakin tunsin [sensuroitu]. Ainoa tapa jolla voin tuon tulkita, on kaikkein voimakkain ehdotan rakkaus, jota olen elämässäni koskaan kokenut. Minulla ollut kuolemanrajakokemus (NDE) oli vain minun mahdollisuuteni lähikontaktiin [sensuroitu] kanssa, koska hän yritti uudelleenohjata minua aivan kuin isä tekisi.

Ajattelen sen auttaneen minua sinä päivänä jona virkosin, koska siitä hetkestä eteenpäin olin yhtäkkiä niin täynnä sitä kokemieni aistimusten tunnetta. Kaiken sälyttäminen… ja ihmiset, joihin olin keskittynyt… tai joita lähes syyllistin tunnepohjaisesta kärsimyksestäni… Se tavallaan vain liukeni ja häipyi pois. Se siis auttoi minua siitä päivästä tai siitä hetkestä alkaen kun heräsin.

NDE lahjaksi

Kat Young: Minusta todellakin tuntuu, että kuolemanrajakokemukset ovat kaikille tai kelle tahansa sellaisen mahdollisesti kokevalle lahjoja. Erityisesti sydänpotilailla on näitä tapahtumia, mutta heillä ei ole syvällistä kuolemanrajakokemusta tai jota he edes muistaisivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sellaista ei olisi heille tapahtunut. Minä ajattelen olevan kyse vain noiden henkilöiden tietoisuuden tasosta ja valmiudesta muistaa mitä tapahtui sillä aikaa kun he olivat ulkopuolella tai toisella puolella. Ainoastaan se vapauttava tunne tulee vapauttamaan monia ihmisiä, tai jopa avaamaan oven tarpeettomista kamppailuista parantumiseen.

Yhteydet poikki

Kat Young: Minusta itseasiassa tuntuu, että meidän fyysinen, aineellinen, maailmamme on todellakin verho, joka katkaisee yhteytemme taivaalliseen. Kuin oivaltaa tuon, voi ymmärtää niin paljon, paljon ylemmästä näkökulmasta, että meidän ei tarvitse kamppailla aineellisessa maailmassamme. Jos pystyisimme vain päästämään irti ja oivaltamaan, että me olemme vain ohimeneviä sieluja tässä aineellisessa elämässä. Voimme arvellakseni päätyä korkeatasoisempiin ratkaisuihin pysyäksemme kytkeytyneinä, ja ollaksemme rakastavampia, ystävällisempiä ja empaattisempia lähimpänä meitä oleville ihmisille, tai päätyäksemme haluamamme kaltaiseen elämään.

Kuvateksti: NDE-kokija Kat Young sanoo, että olemme vain ohimeneviä sieluja tässä aineellisessa elämässä.

Kyse on vain oivaltamisesta

Kat Young: Joten on todellakin kyse sen oivaltamisesta, että meillä on mahdollisuus tehdä jotain täällä fyysisessä aineellisessa maailmassamme päästäksemme lähemmäksi sitä taivaallista energiaa, joka on todellakin jokaisen saavutettavissa. Sen kokemiseen ei tarvita NDE-kokemusta. Mielestäni me kaikki koemme kaipuuta. Ja jos voimme hyväksyä sen osan, sen osan siitä keitä me olemme, ja käyttäisimme sitä hyväksyntää sen ymmärtämiseen, että se kaipuu itsessään on jotain mikä työntää sinua kohti kokemista, tulemista lähemmäksi sitä mitä minä kutsun vain rakkaudeksi, enemmäksi rakkaudeksi, enemmäksi rakkaudeksi itseäsi ja muita kohtaan. Sinulla ei tarvitse olla NDE-kokemusta tuon tekemiseen elämässäsi.

Filosofian tohtori Lani Leary: Elämää kehottomana hammaslääkärin huoneen katossa

Linkki käännettyyn puheeseen: LINKKI.

Anafylaktinen shokki

Lani Leary: Se tapahtui kauan aikaa sitten. Olin 29-vuotias. Menin lääkärin, hammaslääkärin, työhuoneeseen. He käyttivät siihen aikaan ilokaasua. En ollut juonut koskaan, en ollut käyttänyt koskaan huumeita enkä polttanut. Otin tuskin koskaan edes aspiriinia. Arvelen, että kehoni sanoi vain, että mitä tämä on? Menin anafylaktiseen shokkiin. {Linkki Wikipedia: Anafylaksia] Joten yhdellä hetkellä olin hammaslääkärin tuolissa, seuraavalla hetkellä olin ylhäällä katossa katsellen alaspäin tätä kehoani.

Kuuleeko hammaslääkäri?

Lani Leary: Kun katselin 29-vuotiasta kehoani, minusta tuntui kuin se olisi ollut vain vaatepala. Minulla oli kiintymystä sitä kohtaan, tunsin sen, olin käyttänyt sitä hyvin, mutta nyt oli aika mennä ”pelastusarmeijaan”, minulla ei ollut siihen yhteyttä. En tuntenut pelkoa, en kipua, en ahdistuneisuutta. Lääkäri, hammaslääkäri, tavallaan pimahti ja yritin puhua hänelle sieltä ylhäältä ja sanoa, että kaikki on okei. Mutta hän ei tietenkään käsittänyt sitä.

Kuvateksti: Vaatteet puetaan päälle. Lani Leary sanoo, että hänen kehonsa oli vain kuin ”vaatepala”, johon hänellä ei ollut enää yhteyttä.

Telepatiaa ajattomana tunnelissa

Lani Leary: Tämän, tämän, sisällä minulla ei ollut myöskään ymmärrystä ajasta. Siellä ei ollut ahdistusta, siellä ei ollut tuntemusta kuluvasta ajasta. En siis tiedä kuinka kauan olin siellä ylhäällä nurkassa, mutta seuraava tietämäni asia oli kuin olisin kääntynyt ympäri ja olin menossa tunneliin. Äitini, joka oli ollut 15 vuotta kuollut, oli siellä tunnelissa. Pystyn näkemään sen yhä. Hän oli kaunis, kokonainen, elämää pursuava ja terve. Hän ei kuollut sellaisena. Hän oli parantunut.

Hänen käsivartensa olivat kurottautuneet minua kohti ja me viestimme telepaattisesti. Suumme eivät siis liikkuneet, mutta minä ajattelin ja hän otti sen vastaan. Hän ajatteli ja minä kuulin. Ajattelin, että kaipaan sinua. Ja minulle tuli takaisin, että minä tiedän. Aivan kuin hänen kätensä olisivat olleet ympärilläni. En ollut pystynyt sanomaan ennen hänen kuolemaansa hänelle, että rakastan häntä. Sanoin, että rakastan sinua. Ja hän sanoi, että minä tiedän.

Kuvateksti: Leary sanoo, että hänellä ei ollut kokemuksensa aikana käsitystä ajasta.

Ego

Lani Leary: Egoni ei ollut läsnä, koska egoni täällä olisi sanonut, että haluan haluan viipyä äitini luona vuosia, vuosia ja vuosia ja kertoa hänelle ensimmäisistä treffeistäni, häistäni ja kaiken lapsestani. Egoni ei ollut läsnä, koska tiesin sillä hetkellä siulutasolla, että hän oli ollut minun kanssani aina. Emme olleet olleet koskaan erillään. Tiesin sen, tiedän sen yhä.

Onko pakko mennä tunneliin?

Lani Leary: Tuolla tavoin minut vedettiin tunneliin, joka oli minulle… Voin kuvailla sitä sanoilla, että se oli lähes opaalinhohtoisen sininen, kaunis, kaunis, ja tunnelin loppupäässä oli hiukan pistemäistä valoa. Minä en voinut tehdä yhtään mitään muuta kuin mennä sitä kohti. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu] Joten menin sitä valoa kohti ja kun pääsin sen valon luo, siitä tuli suurempi ja kirkkaampi, melkein kuin olisi katsellut aurinkoa, mutta sitä valoa ei ollut kivuliasta katsella. Se valo oli edessäni ja sitten valo oli ympärilläni ja sitten olin valossa, sitten tiesin olevani se valo. Aivan kuin pisara meressä ei ole erillinen, minut ja valo oli tehty samasta aineksesta. Ja minä olin kotona.

Kuvateksti: Lani Leary sanoo, että hänet vedettiin ”tunneliin”, eikä hän voinut muuta kuin mennä valoa kohti.

Paluu

Lani Leary: Se oli… Autuus ei ole lähellekään oikea sana, mutta minä tiesin, että minulle oli annettu anteeksi kaikki jonka olin ajatellut olevan anteeksiantamatonta. Minua rakastettiin yli kaikkien mittasuhteiden, tavalla jolla minua ei ollut rakastettu koskaan ennen. Halusin pysyä siellä. Ja jälleen samalla telepaattisella tavalla kuin äitini kanssa, kuulin äänen joka sanoi minulle, että… Ja sitä valoa voi nimittää miksi tahansa haluat, koska sanat eivät riitä kertomaan mikä se oli.

Mutta se valo siis sanoi minulle, että sinun on mentävä takaisin. Kaikessa siinä temmellyksessä minä vastasin ja sanoin: ei. Ja valo sanoi, että sinulla on työtä tehtävänä. Sinun on pakko palata. Ja minä huusin jälleen kaikella mitä minulla oli: ei! Sitten tunsin ja kuulin vellontaa, aivan kuin olisin ollut tehosekoittimessa. Tulin takaisin tunnelin läpi. Seuraavaksi tiesinkin olevani hammaslääkärin tuolissa ja hammaslääkäri ajatteli elvyttäneensä minut. Hän saa pitää kunnian.

Työ saattohoidossa

Haastattelija: Kuinka kauan hammaslääkäri sanoi sinun olleen…

Lani Leary: Noin 10 minuuttia. Elämäni muuttui tuon seurauksena. Kun tulin takaisin, olin tavallaan hämmentynyt. Mitä tämä… ? Mitä nyt? Koska halusin jäädä sinne. Tuntemukseni oli, että jos minun on palattava tänne, niin sen on parempi olla hyväksi. Koska ero oli todellakin… Rinnastuksena, että tämä on kuin mudan läpi rämpimistä verrattuna siihen siellä olevaan vaivattomuuteen ja rakkauteen. Vähän tuon kokemuksen jälkeen… Kun minulla oli niitä tuntemuksia, että mitä nyt? Niin luin täysin avointa sanomalehteä, käänsin sivua ja siellä oli täyden sivun artikkeli saattohoidosta. Ja sana kyllä vain hyppäsi siltä sivulta. Olen työskennellyt saattohoidossa siitä lähtien. Joten, se on työtäni, tuollainen on minun tarinani.

Kuvateksti: Filosofian tohtori Lani Leary kertoo työskennelleensä kokemuksensa jälkeen saattohoidossa.

Alex Aquarius: ”Tuo ei ole luultavasti hyvä asia, koska minähän olisin kuollut”

Linkki käännettyyn puheeseen: LINKKI. Käännös on tiivistelmä.

Vatsabakteeri, suihku

Alex Aquarius: Minulle kävi periaatteessa niin, että minä hukuin. Tämä tapahtui joulukuun ensimmäisellä viikolla vuonna 2012. Olin ollut sairas. Minulla oli salaatista tullut vatsabakteeri. Minuun sattui kovasti. Menin suihkuun ja käänsin veden kuumalle lämpötilalle. Nojasin käsilläni seinään ja vesi virtasi päälleni. Yhtäkkiä minulle tuli tuskallinen heittämällä purkautuva oksennus ja löin pääni seinään. Pysyin jo valmiiksi tuskin seisaallani, huojuin ympäri taloani, kävelin kuin zombie. Kun löin pääni seinään, niin se oli sitten tyyliin: hyvää yötä.

Minä hukun

Alex Aquarius: Makasin siinä lattialla viemärin päällä. Muistan katselleeni edessäni ollutta seinää ja suihkun lasikuituallasta. Näin että sen reuna oli silmäni yläpuolella. Ajattelin, että en tule jäämään henkiin, minä hukun. Ja sitten minä vain sammuin…

Kuvateksti: Alex kertoo hukkuneensa suihkuun.

Tämäpä tuntuu mahtavalta

Alex Aquarius: Seuraava muistamani asia onkin, että minä vain nousin ylös. Olin suihkussa polvillani kädet polvillani. Olin tyyliin, että tämäpä tuntuu mahtavalta, vau, minusta tuntuu niin paljon paremmalta. En tunne kipua, kipu oli vain poissa. Pyöriskelin lämpimässä vedessä, tämäpä ihmeellistä, vesi tuntuu niin hyvältä. Se meni luideni yli, pitkin kylkiluitani, valui alas kylkiluitani pitkin. Se meni sydämeni läpi, kaikkien elinteni ympäri, pernani, maksani ja munuaisteni läpi, luideni lävitse. En ollut tuntenut sellaista koskaan ennen. Vesi meni kehoni ja sisäelinteni läpi. Ajattelin sen olevan vain mielenkiintoista.

On vaikea sanoa aikaa, kun aikaa ei ole

Alex Aquarius: Tein tuota noin… Siellä ei ole aikaa. On vaikea sanoa aikaa, kun aikaa ei ole. Ajattelen olleeni puolitiessä siellä ja täällä. Tein tuota noin 20 – 25 minuuttia. Toiset 20 minuuttia muistan vain kuunnelleeni vettä ja leikkineeni. Aloin pidellä käsiäni ulkopuolella. En avannut silmiäni, pystyin näkemään käsilläni. Muistan katselleeni kaikkialle ympärilleni. Pystyin haistamaan ja näkemän värejä. Tatuointikuvioiden kaltaisia meni ympäriinsä. Kaikki äänet tekivät piirustuksia, värejä ja hajuja. Ja hajut tekivät ääniä. Kaikki aistit ristesivät, oli kuin 1000 tai 360 aistia, kuten sanotaan. Se oli hämmästyttävää. Minä vain havainnoin kaikkea sitä ja näin kuvioita.

Ihmeelliset kädet

Alex Aquarius: Käteni ovat ihmeelliset, sinun kätesi ovat ihmeelliset. Ne ovat välineitä, jotka pystyvät näkemään, haistamaan. Nämä [kädet] on tarkoitettu tekemään seuraavassa elämässä jotain muuta. Me emme edes tiedä. Kätemme ovat itse asiassa hämmästyttävät välineet.

Kuvateksti: Alex sanoo pystyneensä näkemään ja haistamaan käsillään NDE-kokemuksensa aikana.

NDE

Alex Aquarius: Minulla oli kuolemanrajakokemus. Täytyi kulua 30 – 40 minuuttia ja tajusin. Silmäni olivat kiinni ja ajattelin, että mitä minä oikein teen. Vesi menee minun lävitseni. Ajattelin, että miksi minä kuulen syvän veden ammeessani kun suihkualtaassani ei ole tulppaa. En laittanut suihkussa koskaan tulppaa. Miksi kuulisin altaassa olevan syvästi vettä?

Silloin avasin silmäni ja katsoin alas. Näin sen kehon makaavan siinä. Minä olin noin 60 cm sen yläpuolella. Näin pään ja siinä pään ympärillä oli violetti, oranssi ja vaaleanpunainen rengas oksennusta. Oksennus, vatsahappo söi hiuksiani ja ne liukenivat. Ne olivat oli sulaneet. Bakteerikuplat nousivat seinää pitkin ylös. Minulla ei ollut tunteita sitä katsellessani, kun olet kehon ulkopuolella, niin sinulla ei ole tunteita. Joten minä vain katselin sitä. Katsoin selkääni, peräpäätäni. Siellä oli sotku, ja ajattelin että huh. Se ei ollut tunne, se oli vain tarkistus.

Jep, tuo olen minä

Alex Aquarius: Sitten katsoin kasvojani. En edes tiennyt vielä, että se olin minä. Muistan katselleeni kasvoja. Katselin kaikkia piirteitä, silmiä, nenää, suuta, ja ajattelin: tuo olen minä. Se oli tavallaan kuin ylpeä tunne, tuo olen minä. Jep, tuo olen minä. Tuo on minun kehoni. Katsoin nenääni ja suutani, ne olivat kolme tuumaa [7,6 cm] veden alla. Ajattelin, että no, minä en hengitä, koska minun nenäni ja suuni ovat veden alla. Ne ovat ainoat joilla voin hengittää. Joten tuo ei ole luultavasti hyvä asia, koska minähän olisin kuollut.

Kuvateksti: Alex alkoi aivaltaa olevansa kuollut tunnistettuaan oman kehonsa.

Minähän olen kuollut!

Alex Aquarius: Sitten se tavallaan juolahti mieleeni, hitaasti mutta millisekunnissa, tyyliin että jos minä katselen itseäni enkä hengitä, ja minä analysoin tätä ja vesi virtaa lävitseni, ja tunnen elimissäni kuumuutta, niin minä olen kuollut! Menin välittömästi, että aaaaah! Olin, että ei! Ajattelin, että perheeni löytäisi minut tällaisena. Ajattelin hautajaisiani ja kuolemaani. Se oli liikaa. Minä vain…

Takaisin kehoon

Alex Aquarius: Heti kun minulla oli se tahtotila, kun pelko iski lävitseni, se veti värähtelyni alas ja menin suoraan takaisin kehooni. Olin kasvoillani, silmäni avautuivat ja olin takaisin ajassa ja avaruudessa. Vedin itseni ylös viemärin päältä. Ponnautin oven auki ja heittäydyin lattialle ja syljin vettä noin 30 sekuntia. Keuhkoni olivat täysin vettä täynnä. Laskin olleeni veden alla hengittämättä keuhkot täynnä vettä ainakin tunnin, tai tunnin ja 20 minuuttia. Tuollainen oli kuolemanrajakokemukseni. Olin yksin suihkussa ja astraalimaailmassa, kunnes löysin ruumiini ja tulin takaisin. Olen iloinen, että tulin takaisin.  

Robert Young: NDE

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Haastattelu on 1 h 7 min pitkä. Käännös sisältää vain muutamia poimintoja.

Auto-onnettomuus

Haastattelija Alan Steinfeld: Kuulin, että olit ennen erilainen persoonallisuus. Sitten sattui auto-onnettomuus ja kun tulit tavallaan takaisin elämään, niin olitkin kokonaan eri henkilö. Mitä tapahtui?

Robert Young: Olin töissä Sydneyssä [Australiassa] ja tulin kotiin viikonlopuiksi. Olin tulossa tammikuussa 1986 takaisin Sydneystä moottoritietä pitkin. Suuri rekka-auto tuli moottoritien keskikohdan poikki minun reitilleni ja meille tuli nokkakolari. Joten, kaikkien tallenteiden ja yksityiskohtien mukaan minun ei pitäisi olla täällä.

Mites keho voi?

Alan Steinfeld: Mitä kehollesi tapahtui siinä tilanteessa?

Robert Young: Keho säilyi itse asiassa melko hyvin. Rintalasta murtui kahdesta kohdasta, turvavyön molemmilta puolilta, kuten useimmissa onnettomuuksissa käy, muutama murtunut kylkiluu ja raaja. Suurin juttu oli hienoinen vaurio vasempaan otsalohkoon. Se oli klassinen aivovaurio. Aivovauriosta toipumiseen meni viisi vuotta. Tarina alkaa tuon viiden vuoden lopusta, silloin tiesin yhtäkkiä kuka olin. Periaatteessa minä olin kipeä, koska minulla oli aivovaurio, totuttelin kehon käyttämiseen.

Sisään kävellyt…

Alan Steinfeld: Voisitko sanoa, että olit jotain tavallaan kuin sisään kävellyt [walk-in]? Tiedätkö mitä ne ovat? Vanha persoonallisuus tai vanha sielu itse asiassa lähti, kuka tahansa se Robert Young olikaan. Sinä tulit sisään korkeammalla tasolla värähdellen. Otit kehon haltuusi ja aloit totutella kehoon.

Robert Young: Tuo on totta.   

Alan Steinfeld: Mielenkiintoinen asia on se, että mistä sinä tulit, ennen kuin tulit kehoon.

Robert Young: Tuo kysymys nousee esiin luultavasti joka kymmenes minuutti joka päivä.

Alan Steinfeld: Sinulle itsellesi?

Robert Young: Kyllä.

Kuvateksti: Haastattelija Alan Steinfeld on sitä mieltä, että kummallisistakin tapahtuneista asioista on syytä puhua.

Puhe lisää tietoa

Alan Steinfeld: Olen todella tiedonhaluinen kaikista mystisistä kummallisista tapahtuneista asioista, koska ajattelen, että mitä enemmän ihmiset niistä puhuvat, niin sitä enemmän he tietävät sen todenmukaisuudesta, eikä heidän tarvitse epäillä sitä sitten kun se tulee eteen heidän elämässään.

Robert Young: Ensimmäinen muistamani asia on kun seisoin auton ulkopuolella täydellisessä hiljaisuudessa. Tämä tapahtui vilkkaalla moottoritiellä. Täydellinen hiljaisuus. Katselin minuun törmännyttä rekkaa, autoani ja kehoani. Katselin ja näin sen spiraalin mistä ihmiset puhuvat.

Alan Steinfield: Tunnelin?

Robert Young: Kyllä, mutta pystyin katselemaan itse asiassa molempiin suuntiin. Katselin kehoani tunnelin läpi tähän maailmaan. Muistan menneeni kehoon sisälle, ja kuinka minulla oli suuria vaikeuksia. Olin turhautunut yrittäessäni saada käsiä toimimaan.

Alan Steinfeld: Tuo kuulostaa niin elokuvamaiselta. Olit siinä ja sitten menit kehoon sisälle.

Robert Young: Muistan sen turhautumisen kun en pystynyt viestimään sen kanssa.

Alan Steinfeld: Kehon kanssa?

Robert Young: Niin. Onnistuin pääsemään jotenkin kehoon ja seisomaan auton ulkopuolelle. Pääsin fyysisesti autosta ulos, eivätkä he tiedä miten minä sen tein.

Alan Steinfeld: Rikkinäisellä keholla, murtuneella…

Moniulotteinen maailma

Alan Steinfeld: Moniulotteinen maailma, mitä se on? Puhutaan niistä olemassaolon tasoista, jotka vaikuttavat olevan kaikkialla ympärillämme.

Robert Young: Meille tulee lisää tietoa toisista ulottuvuuksista ja me tulemme viestimään vapaasti kaikkien ulottuvuuksien läpi.

Alan Steinfeld: Tähän on tavallaan hyvä lopettaa, mutta kysymyksiä on vielä paljon. Tarkoitan, että… mutta… Ja ET:t, maapallon ulkopuolinen elämä, jota on ilmiselvästi maailmankaikkeudessa runsaasti…

Robert Young: Kyllä.

Alan Steinfeld: … tulee olemaan täällä…

Robert Young: Kyllä.

Alan Steinfeld: … vuorovaikutteisesti.

Robert Young: Kyllä.

Nicole Dron: NDE ja elämää maailmankaikkeudessa

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Haastattelu on 29 minuuttia pitkä. Epäoleellisia ja joitakin uskonnollisia kohtia on jätetty kääntämättä.

Sydän lakkaa lyömästä

Haastattelija: Nicole, sinulla oli kuolemanrajakokemus vuonna 1967, kun olit 26-vuotias. Voitko kertoa siitä meille, mitä tapahtui?

Nicole Dron: Minulla oli se kokemus toisen lapseni synnytyksen jälkeen. Minulla oli kolme viikkoa synnytyksen jälkeen erittäin vakava verenvuoto. Minut vietiin sairaalaan verenpaineen ollessa 5. Seuraavana päivänä minut vietiin leikkaussaliin kohdunkaavintaan. Lopulta tapahtui toinen verenvuoto ja minulle piti tehdä kiireellinen kohdunpoisto. Silloin minulla oli se kokemus, koska sydämeni lakkasi lyömästä 45 sekunniksi sydänsähkökäyrän ollessa tasainen. Verenpaineeni oli alhaalla, välillä 2 – 3.

Todellinen olemukseni

Nicole Dron: Huomasin olevani kehoni ulkopuolella. Kaikki mitä minä olin, siis todellinen olemukseni, oli katossa ja minulla oli 360-asteen yleisnäkymän näkökyky. Pystyin näkemään kaikkialle, kaikille puolille yhtä aikaa. Ja ennen kaikkea, minulla oli se uskomaton tuntemus, että olin olemassa kehoni tuolla puolen. Ymmärsin ensimmäistä kertaa elämässäni, että en ollut vain tämä keho, vaan olin tämän kehon asukas.

Kuvateksti: NDE-kokija Nicole Dron kertoo ymmärtäneensä leikkauspöydällä, että hän ei ole keho, vaan kehon asukas.

Kuuloaisti

Nicole Dron: Sitten kuulin lääkärin ja hoitohenkilökunnan hyörinnän. Kirurgi sanoi: ”Nopeasti pussillinen verta.” Hoitaja juoksi hakemaan veripussia. ”Kiirehti, vielä toinen. Pidä kiirettä, kolmas.” Sain kuulla myöhemmin käyttäneeni sairaalan veripankin. Yhdessä vaiheessa kirurgi sanoi: ”Oi, hän kuolee käsiini.” Ennen tuota minulla oli aikaa katsella itseäni. Makasin tietysti leikkauspöydällä, letkuja oli kaikkialla. En ollut kalpea. Olin kuin raato ja sanoin itselleni: ”Tyttö, oletpa sinä ruma.” Mutta ei sillä ollut väliä, koska tuo keho oli kuin simpukankuori , ”minä” en vain ollut se.

Käynti odotushuoneessa

Nicole Dron: Ajattelin aviomiestäni ja appeani, joka oli sanonut minulle mennessäni lepohuoneesta leikkaussaliin… Myös mieheni sanoi minulle: ”Älä murehti, kaikki tulee menemään hyvin, me odotamme sinua odotushuoneessa.” No, minä ajattelin heitä ja olinkin välittömästi odotushuoneessa. Tulin tietoiseksi seinien läpi kävelemisestä ilman mitään pidättelyä. Koska siellä ei ole aikaa ymmärtää mitään, se vain tapahtuu. Näin siellä odotushuoneessa mieheni ja appeni. He molemmat kävelivät edestakaisin. Ymmärsin pystyväni näkemään heidät, mutta he eivät pystyneet näkemään minua, joten vilkutin heille. Yritin kaikin keinoin näyttäytyä heille, mutta turhaan.

Kuolleiden mutta elävien epätoivo

Nicole Dron: Minun täytyy myöntää tunteneeni tavallaan epätoivoa, sellaisen ihmisen epätoivoa, joka haluaa sanoa, että älä murehti, minä olen tässä, mutta jota ei pystytä näkemään ja ymmärtämään. Ajattelin myöhemmin, että tuo on todella hirvittävää niille ihmisille, jotka ovat todella kuolleita ja kuitenkin enemmän elossa kuin koskaan. Heidän ympärillään olevat pitävät heitä ”kuolleina”. Minä en ole tässä tietenkään vakuuttamassa ketään, olen tässä vain jakamassa kokemukseni. Myöhemmin käsitin tietenkin, että miten kukaan voisi ymmärtää minun menneen seinien läpi.

Kuvateksti: Nicole kertoo menneensä seinien läpi ja yrittäneensä näyttäytyä turhaan sairaalan odotushuoneessa. [Musiikkilinkki YouTube: Myöhemmin]

Käsi menee kehon läpi

Nicole Dron: Ollessani ”minä”, minulla oli myös kyky olla muut. Olin niin sanotusti mieheni sydämessä, en hänen fyysisessä sydämessään, mutta tiesin kaiken mitä hän ajatteli, tiesin kaiken mitä hän ihmisenä oli. Sama juttu appeni kanssa. Appeni oli vanhempi, hän oli enemmän huolissaan, joten yritin rauhoittaa häntä. Laitoin käteni hänen olkapäälleen, mutta käteni meni suoraan hänen kehonsa lävitse. Sanoin itselleni: ”Mikä sinua oikein vaivaa? Mitä sinulle tapahtuu?” En ymmärtänyt.

”Tämä oli sitten tässä, sinä olet kuollut”

Nicole Dron: Sitten löysin itseni pimeyden syövereistä, äänettömyydestä. Minulla oli vaikutelma täydessä tyhjyydessä olemisesta. Se kesti ehkä sekunnin tai sekunnin osan. En osaa sanoa, koska aikaa ei ole tuossa kokemuksessa enää olemassa. Sitten minulle selvisi, että olin kuollut. Sanoin itselleni: ”Tyttö, tämä oli sitten tässä. Sinä olet kuollut.” Mutta ei, minä olin enemmän elossa kuin koskaan. Ja olin kaiken lisäksi tuhat kertaa älykkäämpi kuin nyt.

Pyhäkoulun opetuksissa ei ollut enää mitään järkeä…

Nicole Dron: Muistin mitä minulle oli nuorempana pyhäkoulussa opetettu. Minut oli kasvatettu roomalaiskatoliseksi. Meille oli kerrottu, että me elämme ajan loppuun asti, lopulliseen ylösnousemukseen saakka. Mutta mikä on tuossa ulottuvuudessa ajan loppu? 1000 vuotta? 10 000 vuotta? 1 000 000 vuotta? 1 000 000 000 vuotta? Siinä ei ollut enää mitään järkeä.     

Kuvahaku: Nicole kertoo imeytyneensä kokemuksensa aikana täyttä vauhtia valoon.

Imu täyttä vauhtia valoon

Nicole Dron: Sitten minusta tuli ehkä hieman ahdistunut.  Onneksi näin matkan päässä valopisteen. Sanon aina, että kuvitelkaa olevanne sysimustassa yössä ja yhtäkkiä ilmestyy tähti. Ette olekaan maailmassa enää yksin. Minut imaistiin siihen valoon täydellä nopeudella. Muistan tunteneeni ääniä, huminaa. Pystyin näkemään valoja, jotka olivat yhä melko kirkkaita. Sitten kaikki hävisi. Tunsin ympärilläni jonkin läsnäolon. En pystynyt näkemään kasvoja, mutta pystyin näkemään heidät. Ja se valo täytti koko horisontin, ja minä menin siihen valoon.

Voin vakuuttaa teille, että se oli elämäni kaunein hetki, aivan varmasti, koska se ei ollut vain valoa, se oli rakkautta, jollaisesta meillä ei ole täällä Maassa käsitystä. Rakkautta joka täyttää sinut, sielusi, joka peruskorjaa sinut, sielusi. Se valo ei ollut sokaiseva, minä olin palaamassa kotiin, olin ”kotimaassani”. Minä olin rakkaus, minä olin elämä. Ymmärsin sanojen ”minä olen” merkityksen, koska sillä aikaa kun olin ”minä”, minusta tuli ”kaikki”. En tiedä miten se pitäisi selittää. Minussa oli kaikki, minä olin kaikki, ja minussa oli kaikki. Ja tämä käsitys olla joku, mutta samaan aikaan kaikki, on jotain erikoislaatuista.

Teemme päinvastoin kuin pitäisi

Nicole Dron: Huomasin olevani kauniissa puutarhassa, sellaisia löytää myös Maasta. Mutta jos katsoin ruohoa, näin siinä valon, elämän molekyylit. Näin muunlaisia värejä, pastellivärejä, jollaisia meillä ei täällä Maassa ole. Istuuduin joen varrelle, se oli ”vesivaloa”. En osaa selittää sitä. Äänistä tuli värejä ja päinvastoin. Minusta tuntui, että en ollut enää sen tärkeämpi kuin musiikin nuotti, ruohonkorsi, vesipisara, koska minusta oli tullut elämä itsessään.

Ajattelin, että me teemme rakkaimpia menettäessämme päinvastoin kuin meidän pitäisi tehdä. Tunnemme epätoivoa, ajattelet, että et luultavasti näe heitä enää koskaan. Ajattelin, että jos me vain tietäisimme, että he jatkavat elämää, tai että he ovat vain palanneet tähän elämän toiseen osaan. Jos tietäisimme, että he ovat vain matkalla elämään suurella E kirjaimella, tai että he ovat jo astuneet sisään tuohon elämään.

Samassa ulottuvuudessa

Nicole Dron: Sitten muistan nähneeni olentoja, jollaisia en ole nähnyt koskaan Maassa, mutta tunnistin heidät. Näin luokseni tulleen olennon. Sydämeni jätti lyönnin väliin, se oli pikkuveljeni. Vanhempani olivat menettäneet 7 kuukautta vanhan vauvan ollessani 11-vuotias. Minä olin tavallaan hänen ”pikkuäitinsä”, se oli ollut minulle kamalaa, mutta siinä hän nyt oli. Hän oli teini-ikäinen ja säteili valoa. Joku voisi tietysti sanoa, että miten rouva Dron voi olla varma, että se oli hänen veljensä. Vauvan ja teinin ulkonäön välillä on suuri ero.

Sanon, että minulla ei ole todistusaineistoa annettavaksi kenellekään, minä vain tiedän. Minä tiedän, siinä kaikki. Vaikka koko maailma olisi minua vastaan, niin vain vakuuttaa, että sillä ei ole mitään väliä. Ajattelen sen olevan henkien välinen tunnistus. Ei ole muuta tapaa selittää sitä. Havaitsin olevani hänen käsivarsillaan. Hän oli kiinteä ja niin olin myös minä. Kun taas sairaalan odotushuoneessa minun käteni oli mennyt appeni olkapään läpi. Ajattelen meidän olleen samassa ulottuvuudessa. Se mistä hänen todellisuutensa rakentui, oli myös minun.

Kuvateksti: Haastateltavan puheista voisi ymmärtää hänen olleen eri ulottuvuudessa kuin meidän tuntemamme aineellinen maailmankaikkeus.

Suora kanssakäyminen

Nicole Dron: Sanoin veljelleni, että jos äiti ja isä vain pystyisivät näkemään sinut. Osaatko kuvitella kuinka onnellisia he olisivat? Eikä kyse ole edes sanoista, se on suora kanssakäyminen, se ylittää sanat. Minä olin hän, hän oli minä. Siinä kaikki. Näin myös mieheni veljen. Mieheni oli menettänyt 14-vuotiaana 25-vuotiaan veljensä. Hän oli hukkunut. Se oli tragedia mieheni ja sukuuni tulleiden elämässä. Ja hän oli siellä myös. Hän odotti minua. 

Koko maailmankaikkeus olennon muodossa

Nicole Dron: En osaa kertoa tätä niin kuin haluaisin, mutta näin olennon. Minusta tuntui kuin koko maailmankaikkeus olisi tullut luokseni olennon muodossa, joka ei kertonut omaa henkilöllisyyttään, mutta sydämemme tietää kuka hän on. Hän kysyi minulta, että kuinka sinä rakastat? Mitä olet tehnyt muille? Samaan aikaan näin tuhansien käsien kääntyneen, kohonneen anoen taivaalle. Tiesin sen olevan ihmiskunta. Koko ihmiskunta kärsi. Mitä minä olin tehnyt heille? Minä en ollut ilmiselvästi epäystävällinen, mutta en ollut myöskään antanut täyttä potentiaaliani.

Elämän läpikäynti

Nicole Dron: Minulle näytettiin sen olennon läsnä ollessa koko elämäni. Pystyin käymään elämäni läpi, hyvät asiat ja huonot asiat. Kun olin tehnyt jotain hyvää, olin sen henkilön sydämessä, jolle olin tehnyt hyvää. Ja otin vastaan sitä mitä olin antanut, ja tietysti myös päinvastoin. Aivan kuin toinen osa minusta, joku voisi sanoa, että sielu, itse, tietoisuus, mikä tahansa… Se toinen osa minua pystyi arvioimaan elämääni, ei tuomitsemaan, suhteessa siihen mitä sen olisi pitänyt olla, jos olisin ollut aina rakastava ja viisas. Ymmärsin siellä, että rakkaus merkitsee vilpittömyyttä ja myös oikeudenmukaisuutta, ainakin jonkinlaista oikeutta, joka ei ole jotain rankaisevaa. Se ei ole lainkaan rankaisevaa. Se auttaa meitä olemaan keitä me todella olemme.

Tulevaisuus

Nicole Dron: Näin myös tulevaisuuden. Näin lasteni kasvavan. Olin heistä todella ylpeä. Yhdessä vaiheessa minulle näytettiin oman elämäni tulevaisuus. Näin sukuuni tulleet ja isoäitini, jotka olivat suunnilleen samanikäisiä, kolme vuotta ikäeroa. Pystyin näkemään, että kaikki he kolme tulisivat kuolemaan hyvin lyhyen ajan sisällä, kaksi kolmesta kolmen viikon sisällä. Ja paljon myöhemmin, tammikuun 27. päivänä vuonna 1981, appeni menehtyi. Sitten kolme viikkoa myöhemmin samana viikonpäivänä, tiistaina, kuoli isoäitini, vuoden lopussa se kävi anopilleni. Sitten näin… kun sanon sitten… sitten ja sitten… En voi kuin käyttää sanoja peräjälkeen… Siellä kaikki on heti. Mutta tässä se juuri on, sanat ovat kykenemättömiä selittämään sitä.

Elämää maailmankaikkeudessa

Nicole Dron: Näin Maan kehityksen. Näin maanpäällä kävelleitä jättiläisiä. Sain paljon informaatiota Atlantiksesta, mutta se informaatio on hävinnyt. Tiedän vain, että minä tiesin. Minulla oli melko paljon tietoa Maan synnystä. Minulle kerrottiin Atlantiksesta. Minulle kerrottiin, että elämää on kaikkialla maailmankaikkeudessa.

Kuvateksti: Nicole kertoo saaneensa tietää, että kaikkialla maailmankaikkeudessa on elämää.

Nicole Dron: Minulle kerrottiin, että meidän Maamme ei ollut pyhä planeetta. En ymmärtänyt mitä tuo tarkoitti. Ymmärsin sen siinä ulottuvuudessa, mutta jälkeenpäin minun piti keksiä tuo uudelleen omassa elämässäni. Sanotaan vaikka niin, että se oli läpikäymässä pyhäksi planeetaksi tulemisen prosessia. Minulle sanottiin, että jumala itsessään on voima, liike itsessään, elämä itsessään, ja että kaikki mikä meni kohti ykseyttä, oli hyvä. Minulle kerrottiin, että Kristus, Buddha ja Muhammed työskentelivät yhdessä mitä monivivahteisimmilla tasoilla kehittääkseen Maata.

Kun minä kuolin

Nicole Dron: Kun minä kuolin, niin he eivät kyselleet mihin rotuun tai uskontokuntaan minä kuuluin. Tärkeää oli vain yksilön olemassaolon laatu. Sitten minulle näytettiin ihmiskunnan tulevaisuus. Minulle kerrottiin, että meillä oli vuonna 1968 erinomaista teknologiaa, mutta veljeys, tietoisuus, ei ollut valitettavasti seurannut tuon teknologian mukana. He näyttivät kaikkia asioita joita voisi tapahtua, jos me emme muuttuisi. Minusta sana ”jos” on ratkaiseva. Se on ratkaiseva, koska se on tavallaan osa meidän vapauttamme. Se ei ole jotain mitä on pakko tapahtua, vaan ne asiat voivat tapahtua, jos me emme muutu.

Aha, he haluavat minun unohtavan asioita!

Nicole Dron: Minulta kysyttiin halusinko pysyä siellä toisella puolen vai halusinko palata. Minä halusin vain pysyä siellä toisella puolen. Mutta kun palasin hieman ihmistietoisuuteen ja ajattelin sitä, niin en halunnut lasteni tulevan orvoiksi. En halunnut heidän kärsivän… Minulle sanottiin, että minä palaisin takaisin ja unohtaisin paljon asioita, koska minun olisi pakko. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu] Minä ajattelin ilkeämielisesti, että aha, he haluavat minun unohtavan monia asioita, mutta minä muistan varmasti. Mutta kuitenkin, kun heräsin, toin mukanani vain palasia.

Kuvateksti: Nicole Dron halusi muistaa, ei unohtaa, vaikka niin oli kuulemma pakko tehdä.

Älkää unohtako keitä te olette

Nicole Dron: Meidän pitäisi kertoa lapsille kuolemansynnistä puhumisen sijaan, että pitäkää kiinni omasta tähdestänne, älkää unohtako keitä te olette, koska olemassaolonne korkeimmilla tasoilla te olette kauniita. Teillä on voimaa kaikkeen. Voima on teidän sisällänne. Tämä on samaan aikaan melko nöyryyttävää, koska minä pystyin näkemään kuinka pitkä matka minulla oli vielä kuljettavana Maassa ollakseni se, joka minä jo tavallaan olen toisella tasolla. Sitä on erittäin vaikea selittää, erittäin vaikea.         

Nicole Dron: En muista kehosta lähtöäni, mutta kehooni takaisin pääni kautta tuloni muistan. Se mitä aion sanoa, ei ole runollista, mutta se tuntui kuin minut olisi sullottu sukkaan. Palasin kuin kirstuun ja se tunne siitä kuinka olin ollut kaikki, oli kadonnut. Toisella tasolla me olemme kaikki yhtä, mutta muista tulee joitakin muita ja siksi me joskus riitelemme. Heidän täytyi läpsäyttää minua minut herättääkseen. Siellä oli se tunne kuinka olin yhtä elämän, maailmankaikkeuden, kanssa. Kiitän elämää, että sain elää läpi tämän kokemuksen, sillä kaikki on muuttunut sen jälkeen.

Kuvateksti: Nicole kertoo, että kehoon palaaminen muistutti sukkaan sulloutumista.

Totuuden etsintä

Haastattelija: Minkä sanoisit jälkeenpäin olevan kokemuksesi suurin vaikutus elämääsi?

Nicole Dron: Tämän kokemuksen jälkeen sanoisin, että kaikki ongelmat ovat ihmisen ongelmia. Tämä kokemus antoi minulle syvällisen halun etsiä totuutta, etsiä oikeudenmukaisuutta, totuutta, mikä johtaa täysinäisyyteen.

Kuvateksti: Haastateltava kertoo kokemuksensa herättäneen syvällisen halun etsiä totuutta.

Elämä jatkuu

Haastattelija: Kokemuksesi on epäilemättä muokannut käsitystäsi kuolemasta?

Nicole Dron: En pelkää kuolemaa enää. Siis siinä mielessä, että kun pelkäämme kuolemaa, niin me pelkäämme, että emme ole enää olemassa. Nyt minä tiedän, tiedän ilman epäilystä, että on vain elämää. Tiedän, että kun suljen silmäni, niin elämä jatkuu. Tiedän sen ilman mitään epäilyksiä. Toisaalta, olen kaikkien muiden tapaan vain ihminen ja pelkään kärsimystä jota saatamme joutua kokemaan ennen kuolemaa tai seniiliyttä, ja niin edelleen. Mutta en tietenkään pelkää enää kuolemaa. Kun tiedät, että sinä et kuole, niin elämästä tulee erittäin hyvää.

Uskonnollisten instituutioiden vanki?

Haastattelija: Mitä uskontoon tulee, niin sanoit, että sinut oli kasvatettu katolilaiseksi. Muuttuivatko uskomuksesi tai uskontosi jälkeenpäin?

Nicole Dron: Tietysti. Sanoisin, että kun olin nuori, niin vanhempani olivat syvästi kristillisiä käymättä kirkossa, mutta he halusivat meillä olevan kristilliset arvot. Nuo arvot kasvatettiin minuun, enkä koskaan kiistä uskontoani, koska tiedän siinä olevan monia pyhiä aarteita, kuten varmasti kaikissa todellisissa rakkautta saarnaavissa uskonnoissa. Mutta tämän kokemuksen jälkeen minusta ei enää tunnu… Sanoisinko, että minusta ei enää tunnu, että olisin, en uskonnon, vaan uskonnollisten instituutioiden vanki. Kun ihmiset sanovat esimerkiksi, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta, niin minulle tuossa ei ole enää mitään järkeä.

Tuomionpäivä?

Nicole Dron: Minä tiedän, että meitä ei tuomita, minä en pidä siitä sanasta, mutta meitä arvioidaan ominaispiirteillämme tekemiemme tekojen mukaan, ovat nuo ominaispiirteet sitten inkarnoituneet meihin tai eivät. [Musiikkilinkki YouTube: Terminator Theme by Epic Symphonic Rock]

Kuvateksti: Turun tuomiokirkko. [Linkki Wikipedia: Turun tuomiokirkko, Helsingin tuomiokirkko, Tampereen tuomiokirkko] [Linkki Wikipedia: Tuomiokapituli]

Ufokontaktihenkilö Alex Collier: Sielun reinkarnaatioansa

Linkki käännettyyn puheenvuoroon: LINKKI.

Mitä kuollessa tapahtuu?

Alex Collier: Olen saanut vuosien varrella paljon kysymyksiä tästä, mutta muutamia on tullut lisää parin viime viikon aikana. Siis liittyen kysymykseen: mitä tapahtuu kun te kuolette? Sinulla on kuollessasi vaihtoehtoja. Et tiedä tätä, mutta sinulla on vaihtoehtoja. Kun jätät fyysisen kehosi, niin on hyvin tyypillistä, että huomaat seisoskelevasi kehosi vieressä joko rakkaimpiesi kanssa tai ensihoitajien kanssa, tai millaiset tahansa olosuhteet ovatkaan. Näet itsesi ja kuulet sitten äänen, näet valotunnelin. Ja ääni kutsuu sinua tai kuulet telepaattisesti äänen, joka kehottaa sinua lähestymään. Tule. Tiedäthän?

Voit mennä valotunneliin…

Alex Collier: Kun seisoskelet siinä ja katselet kohti valotunnelia, niin sinulla on vaihtoehto. Voit mennä ylös siihen valotunneliin, jossa tulet olemaan muiden toiselle puolelle siirtyneiden läheistesi kanssa. Tavallisesti näin, eikö? Ja sinut laitetaan järjestelmään, jossa sinut periaatteessa siepataan jälleensyntymisen kiertokulkuun, kiertoon.

…tai sinulla on vaihtoehto

Alex Collier: Tai… Voit kääntyä ympäri jättäen valotunnelin taaksesi, ja näet koko maailmankaikkeuden. Jos valitset mennä valotunnelin sijaan maailmankaikkeuteen, niin mistä tahansa ulottuvuudesta tulitkaan tullessasi tänne alas Maahan… Pidetään tämä kaikki nykyhetkessä, nykyisessä ajassa ja paikassa, Maassa. Oli se sitten kuudes, seitsemäs, kahdeksas, yhdeksäs tiheys, mikä tahansa se olikaan…

Kuvateksti: Alex Collier sanoo, että sinulla on vaihtoehto: valotunnelista voi kääntyä poispäin ja katsoa maailmankaikkeuteen.

”Haluan mennä kotiin”

Alex Collier: Jos valitset maailmankaikkeuden ja sanot itsellesi ”haluan mennä kotiin”, niin tulet palaamaan siihen ulottuvuuteen josta tulit. Jos se on viisi, kuusi, seitsemän tai kahdeksan, niin sinä lähdet täältä ja tulet menemään siihen ulottuvuuteen, jossa… Minulle on kerrottu, että tulet yhdistymään siellä uudelleen sieluryhmäsi kanssa, koska me olemme moniulotteisia, olemme monissa paikoissa yhtäaikaa. En ole jakanut tätä informaatiota koskaan ennen. [Linkki: Tohtori Steven Greer: Kuolemanrajakokemus ja 5. asteen lähikontakti (CE-5)] [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Doug Flower: Tosikuolemakokemus ja reinkarnaatio

[Musiikkilinkki YouTube: Voiko siihen kuolla?] Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä, jossa keskitytään vain pääasoassa siihen mitä kokemuksen aikana taphtui.

Hidas kuolinprosessi

Doug Flower: Minun kuolemanrajakokemukseni tapahtui ollessani 25-vuotias vuonna 1979. Minä kuolin hitaasti. Olin Intiassa. Minulla oli ameabiasis eli amoebic dysentery. [Suoliameeban aiheuttama tulehdus. Linkki Wikipedia: Ameobiasis] Minulla oli hepatiitti A. Ruoan aiheuttama hepatiitti, koska hygienia Intiassa ei ollut siihen aikaan kovin hyvä. Sitten minulla oli denguekuume, joka on kehon spirokeeta-infektio. [Linkki Wikipedia: Spirokeeta] Joten minun kuolinprosessini oli hidas, mikä antoi minulle mahdollisuuden ymmärtää todella kuinka se toimi. Olen lukenut myöhemmin artikkeleita äkkiä kuolleista ihmisistä, ja minä en tiedä kuinka se toimii.

Kun kehoni kuoli

Doug Flower: Jokatapauksessa, kun kehoni kuoli, niin se kytkeytyi hitaasti pois päältä. Havaitsin ettei mielelläni ollut kovin paljon energiaa, joten kaikki päässämme sisäisessä vuoropuhelussa tavallisesti pyörivät ajatukset olivat poissa. Läsnäolevaksi tuli vain se tosiasia, että olin vain hetkessä ja hetkessä ja hengitin. Minulla ei ollut pelkoa, koska ajatusmaailma pysähtyi. Opin siitä, että pelko liittyy vain mieleemme. Kun fyysinen kehoni heikentyi, heikentyi ja heikentyi, niin ajatusmaailmani sulkeutui ensimmäiseksi. Silloin mieleni kuoli. Ja sitten kehoni kuoli vähän sen jälkeen.

Kuvateksti: Kuolemakokemuksestaan kertova Doug Flower sanoo, että pelko liittyy vain mieleemme. Pelätä ei saa.

Fyysisen kehon yläpuolella

Doug Flower: Sitten leijuin fyysisen kehoni yläpuolella sitä katsellen. Katselin sitä kehoa ja hekottelin hieman, vain siksi että on käsittänyt näyttäväni sellaiselta. Olin myös vapaa tämän elämän kuormista. Olin vapaa kaikista sotkuista. Olin vapaa kun mieli sulkeutui ja keho pysähtyi. Kuolinprosessi on itse asiassa kaikkein kaunein tässä fyysisessä elämässä koskaan kokemani asia. Kuolinprosessi oli poikkeuksellisen kaunis.

Ennen kehosta pois siirtymistä

Doug Flower: Ennen kuin olin vielä siirtynyt kehostani pois, oli sellaista vavahtelua, vavahtelua. Keho oli täysin liikkumaton, mutta oli vavahtelua, ja siten minä irtosin kehostani.

Hotellihuoneessa ilman kehoa

Doug Flower: Kun olin kehon ulkopuolella kehoa katsellen, näin yhä hotellihuoneen, jossa olin. Minulla oli huonetoveri. Hän oli siellä. Näin hänet. Mutta sitten tajusin, että minusta tuli hyvin laajenemiskykyinen. Siihen liittyvät tunteet ovat sanoinkuvaamattomia, ei osaa kuvailla niitä lainkaan. Olen siis fyysisen kehoni ulkopuolella ja olen irronnut siitä nyt täysin. Kehoni on kuollut. Minulla ei ole sydämensykettä, ei aivotoimintaa. Kehoni oli kuollut ja olin siitä erittäin, erittäin tyytyväinen.

Osa kaikkea, kaikki osa minua

Doug Flower: Sitten katselin ympärilleni ja yhtäkkiä tapahtui lievä siirtyminen. En mennyt yhtään mihinkään, en matkustanut tuhatta mailia. En mennyt minnekään, mutta olin eri paikassa, joka oli tosi laajenemishakuinen. En tiedä myöskään miten tätä pitäisi kuvailla. Mutta minä olin osa kaikkea, olin tosi laaja ja valtava. Kaikki oli osa minua.

Tuon takia kun kuulen ihmisten sanovan, että olemme tässä fyysisessä kehossa oppimassa oppitunteja, niin mikään siitä ei ole totta. Koska ei ole mitään tapaa oppia enemmän tai ymmärtää enemmän kuin tuossa kaikkeen yhteydessä olevassa tilassa. Minulle tuo yhteyden tila oli… Jotkut ihmiset viittaavat siihen tietoisuutena, jotkut jumalana. Minä olin osa sitä ja se oli osa minua, ja se oli vertaansa vailla. Joten siinä se kokemus.

Kuvateksti: Doug sanoo, että me emme ole täällä fyysisessä kehossa oppimassa, vaikka jotkut niin sanovat.

Tiedonsiirto, tietolataus

Doug Flower: Hieman tuon jälkeen siirtyi paljon tietoa, huikea määrä informaatiota latautui. Mutta tapahtui niin, että ymmärsin tehneeni tämän monia kertoja ennenkin, monia kertoja.

Miten pelko voi olla osa sinua?

Doug Flower: Seuraava tapahtunut asia oli, että minut nielaisi tavallaan kuin pilvi, en tiedä kuinka kuvailla sitä. Tuli pilvi ja se oli pelkoa. Se oli voimakasta pelkoa, mutta ei sellaista pelkoa kuin ajattelisit. Se oli pelkoa, ei pelottavaa pelkoa. Ei ollut mitään mörköä, ei mitään sellaista. Se oli erittäin toivottavaa pelkoa. Siihen pelkoon yhdistyi epätoivoa, syyllisyyttä, ahneutta, kaikkia niitä kokemuksia joita meillä elämässä on. Ne olivat kaikkia osa tätä.

Aloin… Se alkoi kiinnostaa minua. Sitten kuulin yhtäkkiä päässäni ajatuksen, mutta en fyysisessä päässäni, koska se oli poissa, mutta minuun tuli ajatus. Minä olin tajunta, joten todellista päätä ei ollut. Käytän tätä vain kuvaillakseni tätä sinulle. Ajatus kuului niin, että jos pystyt tarkastelemaan pelkoa, niin miten pelko voi olla osa sinua? Heti tuon tapahduttua tajusin. Pelko hävisi ja jatkoin matkaani.

Viides ulottuvuus

Doug Flower: Siirryin vielä kerran ja olin paikassa, johon jotkut ihmiset viittaisivat luultavasti sanalla taivas, mutta minulle se oli vain… Minä viittaan siihen kertomuksessani termillä viides ulottuvuus. Olin periaatteessa kotona. Tunsin siellä jokaisen ja minut toivotettiin tervetulleeksi takaisin. Siellä oli myös muita olentoja jotka pystyin tunnistamaan, jotka olivat myös osa tätä tajuntaa, mutta kuitenkin aivan yhtä yksilöllisiä kuin minäkin olin. [Linkki Wikipedia: Dimension (ulottuvuus)]

Kuvateksti: Ulottuvuudet 0 – 3 kuvallisesti esitettynä. Ymmärtääkö ulottuvuudessa 1 tai 2 seikkaileva ulottuvuutta 3?

Voisiko herra palata kehoonsa?

Doug Flower: Sitten tapasin jonkun joka pyysi minua palaamaan hotellihuoneessa olevaan kehooni. Minä vastasin, että ei, en halua tehdä niin. Sitten tapasin toisen henkilön, joka sanoi: ”Me haluaisimme sinun palaavan.” Käytiin jonkinlaisia neuvotteluja ja tehtiin jonkinlaisia sopimuksia ja sitten hyväksyin paluun. Siinä vaiheessa palasin fyysiseen kehooni. Tulin takaisin hitaasti, hitaasti.

”En koskaan ollutkaan keho”

Doug Flower: Tämä meillä oleva keho ei ole se kuka me olemme. Itse asiassa ketkä tahansa jolla on kuolemanrajakokemus, jotka näkevät kehonsa, tietävät varmaksi, että he eivät ole enää heidän fyysinen kehonsa. Minä tajusin omassa tapauksessani, että minä en koskaan ollutkaan keho, se oli vain minulla oleva kokemus. Joten tulin sitten takaisin hitaasti, hitaasti. Tämä meidän käyttämämme keho on raskas, tarkoitan että se on äärimmäisen raskas, se on kylmä ja se tuntuu märältä. Joten minä heräsin uudelleen henkiin kehossani. Sain hieman apua, minut yhdistettiin uudelleen, aivoni käynnistyivät, sydämeni käynnistyi, kaikki käynnistyi jälleen uudelleen.

Kuinka kauan olit kuollut?

Doug Flower: Kuinka kauan olin kuollut? En tiedä varmaksi, mutta jonkin aikaa niin oli, koska minulla oli siihen aikaan huonetoveri. Jaoin hotellihuoneen sairaanhoitajan kanssa, ja hän meni shokkiin kun palasin, heräsin uudelleen henkiin kehossani.

Kehostapoistumiskokemus (OBE)

Doug Flower: Tuo oli todella lyhyt versio tarinastani. Se ei ole kertomus, jonka pyydän sinut uskomaan tai olemaan uskomatta. Kertomus voidaan toistaa. Monroe Institute, Bob Monroe, opettaa kehostapoistumistekniikoita, mutta on myös monia muita. [Linkki: Monroe Institute] [Linkki Wikipedia: Robert Monroe] Jos sinulla voi olla kehostapoistumiskokemus (OBE), mikä sinulla voi olla, jokaisella voi olla, tai sinulla voi olla äärimmäinen selkouni, niin silloin tiedät varmaksi, että sinä et ole fyysinen kehosi, mikä todellakin vapauttaa sinut tämän elämän taakasta. Se antaa sinulle erilaisen näkökulman siitä kuinka asiat ovat.

Kuvateksti: Haastateltavan käyttämä lyhenne OBE tulee sanoista out-of-body experience, kehostapoistumiskokemus.

Reinkarnaatio, uudestisyntyminen

Doug Flower: Näin myös monia muita elämiä. Joten tiedäthän, reinkarnaatio vaikuttaa olevan minun näkökulmastani katsottuna osa ihmiskokemusta, aivan sama mikä sinun mielipiteesi siitä on. Mutta se on minun näkökulmastani katsottuna myös vapaavalintainen. Keino päästä siitä yli, on olla tuntematta pelkoa.

Haastattelija: Eikö sinulle kerrottu, että jos tulet takaisin, niin sinun ei tarvitse reinkarnoitua uudelleen?

Doug Flower: Ei, minä olen valmis. Niin minulle luvattiin. Tiedän myös, että tämä on viimeinen elämäni. Kyse ei ole siitä, että menisin sitten istumaan johonkin paikkaan. Kertomuksessani viittaan siihen nimityksellä viides ulottuvuus. Kun olin siellä, tajusin siellä olevan jotain enemmänkin, jotain niin paljon enemmän. Tarkastellessani tätä elämää, viittaan tähän elämään nimityksellä kolmas ulottuvuus. Kun lähdin kehostani pois, niin viittaan siihen nimityksellä neljäs, ja kun olin siinä maassa jota minä kutsun kultaiseksi valoksi, niin olin viidennessä ulottuvuudessa. Ja se on vain viisi askelta tuhannen mailin matkalla. Siellä on niin paljon enemmän.

Kuolemakokemus

Doug Flower: Kun sinulla on OBE [kehostapoistumiskokemus] tai NDE [kuolemanrajakokemus]… Minä en ajattele minulla olleen NDE-kokemus, minulla oli kuolemakokemus. Mutta kun sinulla on jompikumpi noista, niin olet avannut oven, sinulle on avautunut ovi. Se oli kutsu, ja sinä hyväksyit sen. Jokainen jolla on NDE tai OBE, tietävät yhden asian varmaksi: he eivät ole heidän fyysinen kehonsa.

Vankila

Doug Flower: Okei. Jos sinä et ole fyysinen kehosi ja mielesi, niin mitä sitten? Se avaa oven. Se on vapautta, koska me olemme suljettuina näihin kehoihin, meidät on laitettu vankilaan. Meillä on kaikenlaisia negatiivisia kokemuksia, tunteita, draamaa, iloja, nautintoja, mutta se on vankila, ja sinä voit kävellä siitä ulos koska tahansa.

Kuvateksti: Doug Flower sanoo, että keho on vankila, josta voi kävellä ulos koska tahansa.

Kokemukseen perustuvaa tietoa

Doug Flower: Voidaanko tätä todistaa kenellekään? Ei, ei voida, koska tämä on ainoastaan kokemukseen perustuvaa tietoa. Tämä kokemus… Me olemme ihmisinä todella voimakkaita olentoja. Voimme tehdä ihmeellisiä asioita.     

Jumala, tajunta vai tietoisuus?

Doug Flower: Jumala on kaikkialla, se on kaikkialla läsnä oleva, ja sinä olet osa sitä, sinä et ole erillinen. Sanan jumala sijasta voidaan käyttää sanaa tajunta, voidaan käyttää sanaa tietoisuus. Albert Einstein puhui energiasta. Kaikki on energiaa. E = m · c2 . Kaikki on energiaa, joten sinä et ole siitä erillinen.

Tutkiva lähestymistapa, ei uskomusjärjestelmä

Doug Flower: Buddhalaiset ovat todella mielenkiintoisia, erityisesti tiibetiläiset, koska se ei ole uskomusjärjestelmä, he tutkivat kaiken. Sinä [haastattelija] teet juuri niin. Sinä tutkit. Sinä olet tutkija. Seisot omillasi. Kuuntelet muita ihmisiä, mutta tiedät tekeväsi omat päätöksesi. Pelkästään yksin tuo asia kertoo minulle, että tämä ovi tulee aukeamaan sinulle täysin auki, ellei se ole sitä jo tehnyt. Ja jos se on, niin se tulee avautumaan vielä enemmän. Jatka vain eteenpäin. Kenellä tahansa vain näitä kokemuksia onkin, niin jatka tutkimusmatkaa ja katso mihin se johtaa.

Törmäys uskomusjärjestelmään

Haastattelija: Minä uskon Jeesuksen olevan jumalan poika. [Haastattelijan uskonnolliset näkemykset ja uskomukset vaikuttavat voimakkaasti haastattelun kulkuun. Uskonnollisia kohtia on jätetty kääntämättä.]

Doug Flower: En tiedä olisiko hän ollut itse tuosta samaa mieltä. Mutta tiedätkö mitä? Jos minä olisin sinä, niin lähtisin selvittämään mikä totuus on.

Haastattelija: Minä tiedän jo mikä minun totuuteni on.

Kuvateksti: Valmis uskomusjärjestelmä voi olla este totuuden selvittämiselle, tai se, että luulee jo tietävänsä totuuden.

Doug Flower: No, sinä tiedät sen mitä sinut opetettiin uskomaan. Se on uskomusjärjestelmä. Minulla on hänestä todella erilainen näkemys. Minä en näe häntä jumalan poikana, enkä ajattele hänen itsensäkään näkevän.

Haastattelija: Koko Raamattu kertoi siitä, että Jeesus syntyi jumalan poikana. Vuosisatojen kuluessa ennustettiin, että niin tilisi tapahtumaan, ja niin tapahtui.

Doug Flower: Minä en tiedä onko tuo totta, minä en tiedä. En tiedä vastausta tuohon. Pidän Jeesuksesta, Buddhasta, monista menneisyyden ja nykyisyyden valaistuneista mestareista tai heränneistä. Pidän kovasti heistä kaikista. Mikä tahansa sinun ymmärrykseni onkaan, niin se on sinun ymmärryksesi.

Haastattelija: Ja mikä tahansa sinun ymmärryksesi onkaan, niin se on sinun ymmärryksesi.

Doug Flower: Täsmälleen, täsmälleen. Yhden asian sanon Jeesuksesta ennen kuin siirrymme toiseen aiheeseen: hän on aito juttu. Minä otan vain erilaisen, tieteellisen lähestymistavan, vaikka ymmärränkin näkökantasi selkeästi. Minä otan tutkivan lähestymistavan.

Tieteellinen lähestymistapa

Haastattelija: Minä en ymmärrä termiä ”tieteellinen lähestymistapa”.

Doug Flower: Tutkiva lähestymistapa olisi parasta…

Haastattelija: Minulla on mielestäni tutkiva lähestymistapa.

Doug Flower: Minä etsin asioita… Miten asioita saadaan toistettua. Jos tapahtuu näin, niin saanko sen toistettua? Jotta muutkin voivat toistaa sen. Sinä tutkit, juuri sitä jokaisen yksilön on tehtävä. Heidän on etsittävä vastaukset itse, ei uskoa mitä joku sanoo, eikä olla uskomatta mitä joku sanoo, vaan etsittävä vastaukset itse.

Kuvateksti: Kehostapoistumistekniikoita voi harjoitella, poistua kehosta ja näin todistaa asian itselleen.

[Musiikkilinkki YouTube: Oi Suomen nuoria]

Filosofian tohtori Magdalen Blessin kuolemanrajakokemus

[Teologinen ongelma ja musiikkilinkki YouTube: Kitara, taivas ja tähdet] [Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI] käännöksestä on jätetty pois spekuloivaa keskustelua ja yritetty pitäytyä tapahtumakuvauksessa.

Autolla aidan yli puutarhaan

Haastattelija: Tohtori Bless, sinulla oli 20-vuotiaana kuolemanrajakokemus (NDE). Miten se tapahtui?

Magdalen Bless: Menimme isäni kanssa hänen autollaan eri paikkoihin. Hän oli ratissa. Olimme ajamassa kotiin. Viimeinen asia, jonka muistan hänen sanoneen oli: ”Minun on täytettävä polttoainetankki.” Hän pysäköi mittarikentälle. Kun hän oli nousemassa pois autosta, meitä kohti tuli vastakkaisesta suunnasta suurella nopeudella auto. Se iskeytyi hyvin nopeasti ja suurella voimalla meidän autoomme suoraan siltä puolelta, jossa minä istuin matkustajan paikalla. Törmännyt auto lensi 300 metriä vastapäätä olleelle niitylle. Autossa istui kolme nuorta miestä, kilpa-ajokerhon jäseniä. Meidän automme sinkoutui rauta-aidan yli puutarhaan.

Oudon korkea tietoisuuden taso

Magdalen Bless: Minä en tuntenut tuosta sen enempää. Vaivuin sen sijaan törmäyksessä välittömästi tajuttomuuteen. Kun heräsin, havaitsin olevani tavallaan oudon korkealla tietoisuuden tasolla. Kuoleman tunne täytti minut. Minulle oli käsittämätöntä, että minun pitäisi kuolla, mutta se tunne oli niin kokonaisvaltainen. Se oli todella surumielinen tunne.          

Kuvateksti: Magdalen kertoo olleensa oudon korkealla tietoisuuden tasolla ja ajautuneensa hämmästyttävään prosessiin.

Hämmästyttävä prosessi

Magdalen Bless: Muistin yhä, että isäni oli halunnut tankata, mutta pian minua ei enää kiinnostanut miten olin tähän tilaan joutunut. Sen sijaan käynnistyi hämmästyttävä prosessi, se lumosi ja vesi minut täysin mukanaan. Jäin kiinni pyörteeseen, tavallaan kipinöitä suihkuavaan pyörremyrskyyn. Minut tempaistiin imuun, kuin nousevaan jokeen, joka vei minut mukanaan. Sitä vastaan ei voinut tehdä mitään, se imu riuhtaisi minut pois.

Sitten minut vedettiin pimeän ja kapean tunnelin läpi, mutta se ei kestänyt kauan, ja tulin ulos tunnelin toisesta päästä. Olin kuullut tunnelin sisällä kumisevan äänen, samankaltaisen kuin kellojen ääni, mutta epäharmonisen. Toisaalta tunsin itseni yhtäkkiä täysin vapaaksi ja kevyeksi.

Mansikkamaalla

Magdalen Bless: Hämmästyksekseni näin itseni yläpuolelta makaamassa mansikkamaalla. En tajunnut miksi mansikkamaalla. Silloin oli kesäkuu. Sain myöhemmin todisteet, että se oli todellakin mansikkamaa, jossa oli kypsiä mansikoita. Näin itseni makaavan siellä elottomana. Olin varma, että se olin todellakin minä, koska sillä siellä alhaalla makaavalla ihmisellä oli yllään vihreä toppi, ainutlaatuinen äitini ompelema vaatekappale. Huomasin täysin järkyttyneinä ryntäileviä ihmisiä. Tämä onnettomuus oli aiheuttanut tietysti hirvittävän paukahduksen.

Kuvateksti: Filosofian tohtori Magdalen Blessin keho jäi mansikkamaalle.

Leijailu, elämä uudestaan

Magdalen Bless: Sitten huomasin, että minä pystyin vain leijailemaan pois. Sitä oli mukava tehdä, mutta heti kohta minulle tapahtui siellä taas jotain uutta. Nimittäin äkisti koko elämäni kulki edessäni uudelleen huimaavalla nopeudella. Elin koko elämäni kuin aikaviiveessä uudelleen, kaikkien vaiheiden läpi, alkaen varhaisimmasta lapsuudesta kaikkien tuoksuineen, äänineen, aistimuksineen ja ajatuksineen. Oli uskomattoman mielenkiintoista elää koko elämä erittäin nopeasti uudelleen, täysin elävästi, kuin kolmiulotteisessa elokuvassa, ja lisäksi vielä paljon muita asioita, kuten tuoksuja ja niin edelleen.

Elämä meidän maailmassamme

Magdalen Bless: Sillä hetkellä aloin saada käsitystä elämän perusolemuksesta. Siten oivalsin, että elämää meidän maailmassamme voi verrata rattikelkkailuun, kun et katso vasemmalle etkä oikealle. Haparoit tiesi maailman läpi sokeudessa menettäen siten kaikki merkitykselliset tapahtumat. Sillä hetkellä kytkökset olivat minulle äkkiä selviä.

Osa kosmosta

Magdalen Bless: Minulla oli tunne, että olen osa koko suunnatonta kosmosta, ja että olen sen kanssa resonanssissa. [Linkki Wikipedia: Resonanssi] En myöskään pysty eristämään itseäni siitä, koska olen osa kokonaisuutta ja siten kytköksissä kaikkeen. Ja kaikki on myös kytköksissä kaikkeen. Tulin tästä silloin erittäin tietoiseksi. Kaikki tämä ei ollut vain tuskallista itsearviointia, koska siinä elämän läpikäynnissä pystyin myös sujahtamaan kaikkiin ympärilläni oleviin, imaisin siten heidän tunteensa.    

Tapahtumien aikajärjestys

Haastattelija: Voinko palata tunnelikokemukseen? Kun tulit tunnelista ulos, niin leijailitko silloin itsesi yläpuolella?

Magdalen Bless: Kyllä. Tunneli oli väylä ja sitten olin ikään kuin vain yksinkertaisesti ulkopuolella, vain yksinkertaisesti jossakin siellä ylhäällä.

Haastattelija: Koitko kuvailemasi elämän läpikäynnin ollessasi yhä tunnelissa?

Magdalen Bless: En, en, jälkeenpäin… Jälkeenpäin näin itseni sitten yläpuolelta. Halusin häipyä vaivihkaa paikalta, kun minuun iski odottamatta se elämän läpikäynti. Minun on kuitenkin sanottava, että näiden tapahtumien aikajärjestys on saattanut ehkä hieman vaihtua, koska kaikki tapahtui niin sanotusti samanaikaisesti. Mutta minä muistan niin, että näin itseni ensin yläpuolelta ja sitten näin elämän läpikäynnin.    

Elämän tarkoitus

Magdalen Bless: On omituista, että en pysty sanomaan mikä elämän tarkoitus on. Voin sanoa vain: ”Se on elämää.” [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Jotkut ihmiset etsivät elämän tarkoitusta, Magdalen pitää omituisena, että ei pysty sitä kertomaan.

Hohtavat hahmot

Haastattelija: Tohtori Bless, kun leijailit itsesi yläpuolella koko tilannetta tarkkaillen, niin pysyitkö näkemään vilaukselta henkistä aluetta?

Magdalen Bless: Kyllä. Se seurasi noita edeltäviä tapahtumia heti elämän ”filminauhan” jälkeen. Tapasin hohtavia hahmoja. Kun ne tulivat lähemmäksi minua, huomasin heidän kaikkien olevan tuttuja, ja he vaikuttivat olevan myös erittäin kaukaisia sukulaisia. Vaikkakin silloin välittömästä elinpiiristäni oli kuollut ainoastaan yksi henkilö. Kyseessä oli mummoni, vähän aikaisemmin. Hän oli täsmälleen se, jonka minä näin suoraan edessä. Siinä hän oli, olemukseltaan upeana, säteillen suurta onnea, ja hän vaikutti myös terveeltä ja nuorekkaalta. Hän oli kuollut vuotta aiemmin kurjasti syöpään. Hänen tuskansa ja kuolemansa oli masentanut minua suunnattomasti, en tajunnut mitä kuolema on.

Uudet kyvyt ja moniulotteisuus

Magdalen Bless: Me vaihdoimme keskenämme ajatusten ”pingispeliä”. Suu ei tietenkään ollut enää aktiivinen, mutta pystyimme ymmärtämään toistemme ajatukset. Hän toivotti minut niin sanotusti tervetulleeksi. Nyt en murehtinut lainkaan, että pystyin vaihtamaan elämäni niin varhaisessa vaiheessa tähän uuteen upeaan siellä olemiseen uudessa ulottuvuudessa. Se todellakin oli uusi ulottuvuus. Voisi sanoa, että mieleni avautui yhä enemmän ja enemmän odottamattomille kyvyille. Kun tietoisuuteni oli irronnut kehon kahleista, se kiepautti itsensä ylös moniulotteisuuteen, sellaiseen jota ei osaa edes kuvitella täällä Maassa.

Kuvateksti: Näistä kyvyistä olisi ollut Magdalen Blessin mukaan hyötyä koulussa matematiikan tunnilla.

Olisinpa pystynyt tekemään tätä koulussa

Magdalen Bless: Pystyin ajattelemaan monia selviä, kristallinkirkkaita, ajatussarjoja samanaikaisesti. Sisältäni nousi monia kysymyksiä. Kun olin tuossa tilanteessa, niin minulla oli nopea inspiraatioväläys: Olisinpa pystynyt tekemään tätä aiemmin koulussa. Olisin ratkaissut 20 matematiikantehtävää yhtä aikaa. Sellaiselta se minusta suurin piirtein tuntui.  Sitten mieleeni tuli paljon lisää kysymyksiä. Ja  zoomaustekniikkoihin verrattavissa olevasti: mihin tahansa kysymys johtikaan, niin minä olin ollut siellä jo aiemminkin, koska siellä ei ollut paikan ja ajan rajoitteita. Minua kiinnosti myös miten maailmankaikkeus on rakentunut. Ymmärsin yhtäkkiä sillä samalla hetkellä koko atomifysiikan.

Andromedan galaksi

Magdalen Bless: Sitten mieleeni juolahti, että olin halunnut aina nähdä Andromedan galaksin, yksinkertaisesti sen kauniista nimestä johtuen, ja myös koska se esiintyy kirjallisuudessa. Se on hyvin kaukainen galaksi, mutta samaan aikaan minä näin Andromedan galaksin.

Kuvateksti: Andromedan galaksi on Linnunradan lähin naapurigalaksi. [Linkki Wikipedia: Andromedan galaksi]

Käydäänpä Australiassa

Magdalen Bless: Myöskään Maassa minulle ei ollut rajoja. Ajattelin, että voisin mennä nyt edullisesti käymään Australiassa. Olin halunnut aina matkustaa Australiaan, mutta lennot olivat hyvin kalliita, yli rahavarojen. Ja todellakin, yhtäkkiä olin Australiassa. Ajattelen jopa nähneeni kengurun.

Ajankulku

Magdalen Bless: Ajankulku oli myös aivan ihmeellistä. Ajan suhteen oli mahdollista katsoa joko taaksepäin tai eteenpäin, en kuitenkaan muista tulevaisuuden tapahtumia. Mutta minulla on muistikuva, että pystyin katsomaan hetken menneisyyteen. Olin ennen kaikkea kiinnostunut miltä kaikki näytti muinaisten roomalaisten aikakaudella, ja silmänräpäyksessä minä näin sen. Se oli uskomattoman kiehtovaa.

Tajunnan laajentuminen, hämmennys

Magdalen Bless: Tämä jatkuvasti tarkentuva tieto, jolla ei ollut enää mitään rajoja, oli aivan mahtavaa. Olin tuossa tajunnan laajentumisessa yhtä aikaa yhä enemmän ja enemmän häkeltynyt mitä syvimmistä rauhan, harmonian ja uskomattoman onnen tunteista. Sitten tajusin, että kaikki tämä oli itse asiassa vain seurausta niistä olosuhteita, jotka johtivat suurimpaan tulossa olevaan asiaan.   

Valo, virtauksen määränpää

Magdalen Bless: Tajusin yhtäkkiä uudelleen olevani itse asiassa edelleen siinä nousevassa ”joessa”, johon olin tuntenut itseni alussa vetäistyn. Se raivoava virta veti minut yksinkertaisesti mukaansa, ja nyt näin sen virran määränpään, joka oli uskomaton valo, kuin voimakkaassa auringonnousussa kirkkaana paistava aurinko. Se oli kimaltava ja kirkas, mutta ei satuttanut silmiä. Upeasti hohtava kaunis valo, joka ei kuitenkaan ollut pelkästään valo, vaan säteili sen lisäksi uskomatonta lämmintä rakkautta, henkilökohtaista rakkautta. Minulle se valo oli malliesimerkki täydellisyydestä, hyvyydestä, tiedosta, viisaudesta ja rakkaudesta. Se oli niin voimallinen, että se todellakin sykki energiaa, luovuutta ja myös ylitsepursuavaa ehdotonta rakkautta. Se kosketti minua suunnattomasti.

En tule pystymään koskaan kertomaan tai ilmaisemaan riittävästi mitä tuo hetki minulle oli. Olin syttynyt, ehkä myös huumassa. Minua poltti sulautumisen kaipuu siihen ihmeelliseen valoon. En halunnut siinä rakkauden meressä mitään muuta. Se oli sanoinkuvaamattoman riemastuttavaa, se kokemus rakkaudesta, valosta. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Musiikkilinkki YouTube: 2CELLOS – Eye Of The Tiger]

Puoleensavetävä valo

Haastattelija: Jotta ymmärtäisimme paremmin sen mitä sanoit siitä sinut pois valoon vieneessä nousevassa virtauksessa olemisesta, niin millaiselta se sinusta näytti?

Magdalen Bless: Se nousi kuin suuri aurinko ja se oli suoraan edessäni. Upea valo, joka veti minua puoleensa, ei pelkästään visuaalisesti vaan myös emotionaalisesti. Se pursusi sellaista sanoinkuvaamatonta rakkautta, mutta välitti myös tietämystä, energiaa, luomisvoimaa, kaikkea, se oli täydellinen. Joten minulle oli täysin aistittavissa, että ”päämäärä on tuo” ja minulla oli enää vain lyhyt matka jäljellä. Minut valtasi tyyliin tunne, että ”lähestyn nyt rajaa, jossa voin upottautua siihen valoon tai ehkä lähestyä sitä”.

Magdalen, Magdalen!

Magdalen Bless: Mutta juuri sillä hetkellä hyvän jatkokokemukset noissa maailmoissa loppuivat äkillisesti. Kuulin tietoisuuteeni tunkeutuneen sanan, joka vaikutti minun mielestäni tulevan miljoonien vuosien takaa, mutta se sana oli kuitenkin minun nimeni. Olin ihmeissäni, minun nimeni. Sitten tajusin, että isäni kutsui minua nimeltä. Kuulin paniikin hänen äänessään, äärimmäistä epätoivoa, pelkoa. Hän kutsui yhä uudelleen: ”Magdalen, Magdalen”. Eräät lääkärit kertoivat minulle myöhemmin, että korva on viimeinen aistielin, joka pysyy tavallaan ehjänä kuolinprosessin aikana, ainakin kauemmin kuin muut aistit. Kuulin isäni sanovan nimeni, mutta en nähnyt häntä.

”Hän on kuollut”

Magdalen Bless: Sen pamahduksen kuulleet auttajat tulivat ja minut vedettiin jotenkin vaurioituneesta autosta ulos ja asetettiin makuulle siihen puutarhaan. Olin siinä vaiheessa täysin eloton, minulla ei ollut enää pulssia, en hengittänyt, olin täysin kalpea. Ihmiset sanoivat: ”Hän on kuollut!” Isäni ajatteli kuin vaistonvaraisesti, että miten hän kertoo tämän kaiken äidille kotona. Olen kolmen veljeksen lisäksi ainoa tytär. Se oli hänestä niin hirvittävää, että hän hoki vain paniikissa minun nimeäni. Ehkä hän sen tehdessään teki parhaansa mitä hän siinä tilanteessa pystyi tekemään. Ehkä hän kuitenkin myös alitajuisesti ajatteli minun kuolleen. Halusin yhä sanoa hänelle, että päästäkää minut menemään, täällä on kaunista, haluan jäädä tänne, elämää täällä ja siellä Maassa ei voi edes verrata toisiinsa.

Kuvateksti: Isä ja paikalle tulleet auttajat ajattelivat Magdalenin olleen kuollut, hän oli eloton.

Seinä

Magdalen Bless: Tuon halusin hänelle kertoa, mutta en pystynyt, hänen ja minun välillään oli jotain kuin seinä. Tajusin, että en pysty kertomaan hänelle mitään, en myöskään nähnyt häntä, minä vain kuulin hänet. Mutta tuota lukuun ottamatta välillämme oli läpäisemätön seinä.

Pulma

Magdalen Bless: Jouduin tuon kanssa pulmatilanteeseen. Ajattelin, että hautajaiseni tulisivat olemaan muutaman päivän kuluttua ja kaikki itkisivät, koska niin ihmisillä oli tapana tehdä nuoren ihmisen kuoltua. Minun kävi sääliksi sukulaisiani. Halusin heidän tietävän, että olin kunnossa, mutta miten he sen tietäisivät? Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Päätin kokeilla pystyisinkö palaamaan, koska palaisin joka tapauksessa takaisin sinne missä jo olin. Olisin silloin ainakin yrittänyt paluuta, onnistuin siinä tai en. Voittaisin kummassakin tapauksessa.

[Musiikkilinkki YouTube: Suru on kunniavieras]

Kuvateksti: Magdalen olisi halunnut kertoa olevansa ”kuollut”, mutta kunnossa.

Vastavirtaan

Magdalen Bless: Käännyin sen ”joen” virtausta vastaan kaikilla voimillani, keskitetyllä voimallani ja luonteenlujuudellani . Käännyin siis sen ”joen” virtausta vastaan ja saavutin sitten pyörrehetken, jonka tajusin olevan tärkeä hetki, ratkaiseva hetki puolesta tai toisesta. Se oli vain yksi hetki. Se oli uskomattoman jännittävää. Ja kuten näette, niin putosin maalliselle puolelle. Ja se todellakin tarkoitti putoamista, kuin olisi pudonnut alas korkealta. Kaikki ne kirkkaat ajatusvirrat, joita minulla vielä silloin oli, sumentuivat, ja se minua niin ihastuttanut ihmeellisesti loistanut rakkauden valo oli kadonnut. Ajatusprosesseista tuli yhä sekavampia ja sekavampia, ne laitettiin kuin pimeään, latteaan, hämärään tilaan.          

Takaisin kehossa, takaisin Maassa

Magdalen Bless: Sitten tunsin tärähdyksen ja tajusin olevani nyt takaisin kehossani. Olin itse asiassa unohtanut sillä aikaa kehoni kokonaan, mutta nyt pystyin taas tuntemaan sen kaikilla aisteillani, erityisesti sen painavuuden. Kannamme jatkuvasti niin paljon painoa mukanamme. Siitä ei ole normaalista tietoinen, mutta sillä hetkellä tunsin tietysti painon. Tunsin tietysti myös hieman kipua.

Minua kauhistutti kuitenkin eniten se hämärä, hidasälyinen, yksiulotteinen ajattelu, joka meillä täällä on. Kaikki tiedonvoima oli mennyttä. Minulle oli silloin selvää, että tästä eteenpäin minun oli pakko jatkaa elämää sillä pikkuruisella ajattelukyvyllä ja tunteella. Olin sillä hetkellä niin pettynyt, että vaivuin yksinkertaisesti taas takaisin tajuttomaksi, mutta ilman sisäistä kokemusta. Tulin hetken kuluttua tajuihini ja havaitsin makaavani keinuvassa kulkuneuvossa. Ystävällinen työvuoroaan tekevä henkilö, joka näki minun heräävän, kysyi: ”Mikä nimesi on ja minkä sairausvakuutuksen piiriin kuulut?” Silloin minun oli pakko nauraa, Maa oli saanut minut takaisin.

Kuvateksti: Magdalen kertoo olleensa eniten järkyttynyt ajattelun alhaisesta tasosta Maassa.

Mitä jäi käteen?

Haastattelija: Millainen vaikutus tällä kuolemanrajakokemuksella oli jatkoelämääsi?

Magdalen Bless: Alkupettymys väistyi nopeasti ja pidin valtavana lahjana kun minulla oli mahdollisuus elää jälleen ilman sitä jatkuvaa taustalla olevaa pelkoa: Mitä tarkoittaa olla kuollut? Minne me menemme? Ja niin edelleen. Tuo pelko tuo luultavasti mukanaan lisää pelkoja, ja nyt tuo pelko oli poissa. Kuolemanpelko on lähtenyt. Olen myös ehkä selvästi empaattisempi toisia ihmisiä kohtaan, jota en ennen tässä määrin ollut. Ja myös tunne siitä, että kuulumme kaikki yhteen, että meidät on sidottu yhteen kaiken kanssa, koko maailmankaikkeuden kanssa, koko ihmiskunnan kanssa, kaiken kanssa.

Kuvateksti: NDE-kokija Magdaken Bless sanoo, että meidät on sidottu yhteen kaiken kanssa, koko maailmankaikkeuden kanssa.

Tapahtui vuonna 1968, haastattelu vuonna 2021

Haastattelija: Sinulla oli tämä kuolemanrajakokemus vuonna 1968. Tiedettiinkö jo silloin tällaisia kuolemanrajakokemuksia olevan olemassa?

Magdalen Bless: Ei, ei todellakaan, ei suuremmassa määrin. Minä ainakaan en ollut kuullut sellaisesta silloin. Ymmärsin silloin, että en voi kertoa siitä kenellekään. Yritin tosin ensin kertoa sanomalla sairaalassa: ”Minä kuolin ja nyt olen tullut takaisin!” Mutta he tyrmäsivät sen sanoen: ”Joo, joo, hyvä niin, kyllä sinä kuntoon tulet.” Kukaan ei ottanut sitä vakavasti. Minusta tuntui, että kukaan ei ymmärtänyt mitä halusin saada heidät ymmärtämään, eikä se myöskään kiinnostanut ketään. En kertonut vuosiin kenellekään.

Josef Streisselbergerin kuolemanrajakokemus

Linkki kokonaisuudessaan käännettyyn haastatteluun: LINKKI.

Korvat soiden irti kehosta

Josef Streisselberger: Olin eräänä iltana vuonna 1997 osallisena erittäin vakavassa auto-onnettomuudessa kaverini tapaamisen jälkeen. Se tapahtui ollessani istumassa takapenkillä kuljettajan liittyessä valtatielle siten, että hän ei nähnyt meitä kohti vasemmalta tulevaa toista autoa. Tuo auto törmäsi meihin suoraan aiheuttaen kaikille osallisille erittäin ruman onnettomuuden. Meidän automme vieri lopulta luiskaan ja minä jäin sisälle jumiin.

Menin tajuttomaksi hätätilahenkilöstön saapuessa, mutta aloin kokea sitten erittäin kimeää ja epämukavaa soimista korvissani. Vaikka yritin suojella itseäni siltä jotenkin, niin en voinut tehdä mitään sen lopettamiseksi. Sitten täsmälleen samalla hetkellä kun se soiminen loppui, tajusin äkkiä olevani tajuttoman kehoni ulkopuolella sitä yläpuolelta katsellen.

Sydänpysähdys, eloton keho ambulanssiin

Josef Streisselberger: Minulle kerrottiin myöhemmin, että olin useita minuutteja sydänpysähdyksessä, ja että minut oli pitänyt elvyttää. Toinen myöhemmin tapahtuman jälkeen oppimani asia oli, että tuo soiminen on tyypillinen oire sielukehon irrotessa fyysisestä kehosta. En pelännyt lainkaan ja säilytin täyden tietoisuuden läpi koko kokemuksen. Leijuin yhä ylemmäksi ja katsoin kun ensihoitajat laittoivat elottoman kehoni ambulanssiin.

Kuvateksti: Josef kertoo katselleensa kuinka hänen eloton kehonsa laitettiin ambulanssiin.

Ei kehoon liittyviä huolenaiheita

Josef Streisselberger: Minulla ei ollut mitään kehoon liittyviä huolenaiheita, huomasin sen sijaan kuinka valo täytti näköalani etualan. Siitä valosta tuli voimakkaampi ja kirkkaampi, ja se oli minusta kertakaikkisen kiehtova. Se kiinnitti nyt koko huomioni täysin ja sisälläni kasvoi syvä mielihyvä. Tilanne ei ollut vieläkään millään tavoin pelottava tai levottomuutta herättävä, vaan oli pikemminkin tuttu ja rauhoittava. Minulle oli nyt myös täysin selvää, että olin puhtaasti tajunta ja pystyin olemaan olemassa ilman fyysistä kehoani. En ollut enää identifioitunut olemaan vain keho, minulla oli keho, mutta nyt olin tajunta ja tietoisuus. Tuo oli minulle sillä hetkellä täysin selvää.

Hetkiä edeltävästä elämästä

Josef Streisselberger: Mutta ennen kuin valosta oli tullut vielä entistä kirkkaampi, niin olin kokenut uudelleen hetkiä edeltävästä elämästäni. Ne olivat suurimmaksi osaksi tilanteita, joihin en ollut saanut ratkaisua ja joissa olin tehnyt toisille vääryyttä. Uusintavierailu noissa tilanteissa sai minut tajuamaan, että ne olivat asioita joita minun piti vielä käsitellä, enkä pystynyt yksinkertaisesti jättämään niitä taakseni sellaisina kuin ne olivat.

Kuolemaa ei ole

Josel Streisselberger: Minulle on käynyt tuon kokemuksen jälkeen selväksi, että absoluuttista kuolemaa ei sanan perinteisessä merkityksessä ole, on vain siirtymä ruumiillistuneesta tilasta kehottomaan tilaan. Jätämme kuollessamme kehomme taakse ja saamme selkeyttä siihen mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.

Kuvateksti: NDE-kokija Josef Streisselberger sanoo, että kuolemaa ei sanan perinteisessä merkityksessä ole.

Valo

Josef Streisselberger: Kun tuo katselmus oli päättynyt, tuli jotain jota kuvaillaan useimmiten tunneliksi, mutta minä koin sen niin, että kaikki ympärilläni häipyi näkymättömiin valon täyttäessä keskikohtaa yhä enemmän ja enemmän. Valo kasvoi ja se oli säihkyvä ja äärimmäisen kirkas. Vaikka se oli korventavan kirkas, se ei kuitenkaan ollut vieläkään sokaiseva tai kivulias. Se ei ollut epämukava, päinvastoin, minä koin suunnatonta harmoniaa ja rauhaa. Arvelen, että ainoa asia jollaiseksi voin sitä kutsua, on olemisen auvo. Pelkoa ei ollut, minä sen sijaan yksinkertaisesti kaipasin syvemmälle valoon liikkumista. Se kaikki oli hyvin tuttua. Olin palaamassa pohjimmiltaan paikkaan, josta olin perimmiltään tullut. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Antaudun

Josef Streisselberger: Antauduin täysin luottavaiseksi siihen valoon ja tunsin halua pysyä siellä vaivattomassa olemassaolossa. Mitään negatiivista ei ollut. Tunsin yhteyttä ja sovin yhteen kaiken kanssa ilman häivääkään ristiriidasta. Minulla on yhä tänäkin päivänä syvä kaipuu tuohon tilaan palaamisesta. Se oli kaikkein ihanteellisin maailma, jota henkilö voi mitenkään toivoa. Tuossa tilassa ei ole erillisyyttä mistään, tuossa tilassa on vain yhteydessä kaikkeen ja se on suurenmoista.

Kuvateksti: Josef kertoo luottaneensa ”valoon” täysin, mitään negatiivista ei ollut. [Musiikkilinkki YouTube: Antaudun]

Välitila

Josef Steisselberger: Seuraavaksi saavuin alueelle, jonka mielsin jonkin tyyppiseksi ”odotushuoneeksi”. Siellä oli muita olentoja, jotka olivat samankaltaisessa tilanteessa kuin minäkin. Silloin minulle oli selvää, että säilytin tuossa tilassa yhä energeettisen yhteyden fyysiseen kehooni. Minusta tuntui, että en ylittänyt täysin rajaa tuonpuoleiseen, ja että tuo ”odotushuone” oli tyypiltään välitila, siirtymätila, kahden maailman välillä.

Viestintä

Josef Steisselberger: Minulla oli myös viestintää korkeamman henkiolentoni kanssa, jonka ymmärsin olevan minun korkeampi minäni, aivan kuin osa minua oli ollut siellä aina asuttamassa tuota toista maailmaa. Tuo henkiolento tai korkeampi minäni tiesi minusta kaiken, ja sillä oli minua kohtaan puhtaasti hyväntahtoinen, tukea antava ja luottavainen asenne. Pystyin myös hahmottamaan tuon henkiolennon selkeässä muodossa, samankaltaisessa kuin ihmiskeho. Viestimme telepaattisesti ja minulle kerrottiin, että jos jatkan valoon, energeettinen yhteyteni kehoon tulisi hajoamaan. Fyysinen kehoni lakkaisi siis olemasta olemassa, eikä paluu maalliseen elämääni olisi mahdollista.     

Paluu tai uusi inkarnaatio

Josef Steisselberger: Pystyin näkemään silloin, että minulla oli yhä asioita ratkaistavana elämässäni Maassa, ja että ne olivat tehtäviä, jotka olin valinnut itselleni ennen tätä inkarnaatiota. Ei ollut epäilystäkään, että minun oli palattava kehooni. Se ei ollut koskaan käsky mistään itseni ulkopuolelta, se oli minun päätökseni ja yksin minun päätökseni. Viestintä sen henkiolennon kanssa oli kuin hyväntahtoista konsultaatiota. Minulle tehtiin selväksi, että jos hylkäisin nykyisen maallisen muotoni, niin minun ratkaisemattomat ongelmani olisivat yhä olemassa ilman minua ja minun pitäisi yhä kohdata ne myöhempänä ajankohtana uudessa inkarnaatiossa. Pystyin pysymään tyynenä siinä hetkessä ja hyväksymään tuon tiedon ilman tunnereaktiota.

Kuvateksti: Englanninkielinen sana reincarnation voidaan kääntää suomeksi esimerkiksi sanoilla reinkarnaatio, jälleensyntyminen tai uudestisyntyminen.

Onnettomuuden antama mahdollisuus

Josef Steisselberger: Tuo päätös kehooni palaamisesta aiheutti sen, että keskittymiseni valoon vähentyi äkillisesti ja minusta tuntui tavallaan surulliselta tietää, että minun pitäisi nyt luopua tästä uskomattomasta autuuden tilasta. Olin kuitenkin samalla erittäin kiitollinen, että onnettomuuden seurauksena oli tullut tämä mahdollisuus vilkaista maailmaan, josta me ihmiset olemme tulleet. Tämä kokemus sai minut ymmärtämään, että elämä ei ole tarkoituksetonta, vaan se pitää pikemminkin sisällään koettavaksi ja loppuun suoritettavaksi konkreettisia aihealueita oppimiselle ja työtehtäville.

Vaikeuksia hyväksyä fyysinen maailma

Josef Steisselberger: Sitten olin äkillisesti takaisin kehossani, mutta tunsin erittäin vahvaa kaipuuta olla takaisin sen suunnattoman harmonian sisällä autuudessa ja olemisen auvossa. Yritin kieltäytyä heräämästä fyysisesti, jotta voisin tunnustella tieni takaisin siihen upeaan tilaan. En voinut vain herätä ja jättää tätä tapahtumaa taakseni, koska olin yhä voimakkaasti keskittynyt tuohon toiseen maailmaan ja halusin tosiasiassa sinne takaisin.

Oli myös psykologisesti haastavaa hyväksyä uudelleen tämä fyysinen maailma. Välttelin jopa sukulaisia, kun he tulivat vierailemaan luonani, mutta he auttoivat minua saamaan takaisin jalansijaa fyysisessä elämässäni ja uudelleen tänne saapumisessani. He toivat esimerkiksi sänkyni viereen lasteni kuvia, joka osoitti mikä merkitys elämälläni oli perheelleni.

Meidän maailmaamme todellisempaa

Josef Steisselberger: Halusin jakaa tämän kokemuksen muille, mutta en onnistunut aluksi lähellekään. Jonkin aikaa pystyin sanomaan vain, että olin kokenut jotain kerrassaan upeaa, mutta en pystynyt kuvailemaan sitä, koska sellaista ei ole olemassa meidän maailmassamme. En pystynyt päättämään mitä se oli, mutta tiesin varmaksi, ettei sillä ollut mitään tekemistä uneksimisen kanssa, koska se oli meidän maailmaamme verrattuna todellisempaa. Vasta sen jälkeen kun käytin paljon aikaa tämän aihepiirin tutkimiseen intensiivisesti, kehitin hitaasti kyvyn kuvailla silloin kokemaani. Minusta on aina tuntunut yhä siltä, että olisin mieluummin siellä kuin täällä.     

[Musiikkilinkki YouTube: Täydellinen elämä]

Raymond Kinmanin NDE-kokemus: ”Minä olin kuollut ja tulin takaisin!”

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä.

Minä olin kuollut

Haastattelija: Raymond, voisitko kertoa yleisölleni kuolemanrajakokemuksestasi?

Raymond Kinman: Ensinnäkin, ajattelen termin kuolemanrajakokemus (near-death experience, lähestyvä kuolema –kokemus) olevan luultavasti melko epätarkka. Minä suosin termiä kuolemanjälkeinen kokemus, koska siinä ei ollut lähestyvää, minä olin kuollut, kuollut, ja tulin takaisin. Tämä tapahtui ollessani 9-vuotias vuonna 1966. Tämä oli siihen aikaa tabu-aihe. Opin hyvin pian olemaan puhumatta siitä, koska ihmiset katsoivat kieroon. Mutta minulla on ollut koko aikuisikäni tämä haikailu, että joku, jotenkin, jossakin, saattaisi hyötyä minun kokemuksestani.  Muistan kuolemanjälkeisen kokemukseni erittäin yksityiskohtaisesti.

Kuvateksti: Raymond toivoo, että joku jossakin hyötyisi hänen kuolemanjälkeisestä kokemuksestaan jotenkin.

Haastattelija: Kerro siitä.

Tajuttomana ilman katkosta tietoisuudessa

Raymond Kinman: Kyse oli kamppailulajionnettomuudesta. Minua mukiloitiin päähän todella rajusti, mikä aiheutti sen, että aloin kouristella. Kieleni nuljahti alas hengitystieheni, en voinut hengittää, joten minä kuolin. En ollut siinä vaiheessa tajuissani, menetin tajuntani ja kaaduin kasvot edellä betoniin. Otin siis vastaan kaksi kovaa iskua päähäni. Menetin tajuntani. Sanoin, että menetin tajuntani, mutta tietoisuudessani ei ollut katkosta. Se ei siis ollut sellaista kuin olisi nukahtanut ja sitten herännyt. Olin täällä ja sitten en ollut.

Ei paikkaa, ei menneisyyttä, ei tulevaisuutta

Raymond Kinman: Kun kerron tarinani, niin se tulee kuulostamaan etenevältä tapahtumasarjalta. Ja se tulee kuulostamaan kuin puhuisin paikoista ja tavaroista, mutta kun me lähdemme kehoistamme, niin ei ole mitään paikkaa, ei ole ylös, alas, sivulle, taaksepäin ja eteenpäin. Mitään sellaista ei ole enää olemassa. Eikä myöskään aikaa ole. Ei ole menneisyyttä tai tulevaisuutta. Se miltä tuntuu olla ajattomassa, ei menneisyyttä- ei tulevaisuutta -tilassa, on kuin olisi päättymättömästi tapahtuvassa nykyhetkessä. Olet nyt, olet ainoastaan nykyhetkessä.

Miltä tuntuu olla ilman kehoa?

Raymond Kinman: Kuvailen miltä tuntuu kun ei ole kehoa, koska minulla ei ollut myöskään kehoa. Olin kelluva tietoisuuspallo, tuon paremmin en pysty sitä kuvailemaan. Kun lähdin kehostani, en tiennyt missä minä olin, mitä tapahtui. En muistanut onnettomuutta, olin vain nykyhetkessä. Ei ollut paikkaa tai tavaraa. Olin, voin sanoa sitä vain tyhjyydeksi. Ei ollut väriä, ei ollut valoa, ei ollut pimeyttä, ei ollut painovoimaa, ei tuntemuksia. Se oli ei mitään. Olin todella hämmentynyt. En tiennyt mitä tapahtui. Pystyin yhä pohdiskelemaan, minulla oli yhä kyky selvittää mitä oli meneillään.

Älkää peljätkö

Raymond Kinman: Se pelästytti minut. Minusta tuli yhä hämmentyneempi, yhä pelästyneempi. Ei ollut mitään mihin olisin voinut tarrautua, kuka minä olin, missä olin, mitä tapahtui. Ei ollut mitään ja pelko alkoi kasvaa. Minusta alkoi tulla holtiton, minä todellakin tavallaan sekosin. Muistan kuinka minulla oli selkeä ajatus, se ei ollut kuitenkaan sanoilla, muista että pystyin yhä järkeilemään ja ajattelemaan. En tiedä kuinka kuvailla sitä, mutta muistan ajatelleeni: olen menettänyt järkeni, tulen hulluksi. Olen tulossa hulluksi, se on selitys tapahtuvalle.

Kuvateksti: Kuolemanjälkeisestä kokemuksesta haastateltu Raymond Kinman sanoo, että ei ollut mitään mihin tarrautua.

Irtipäästäminen

Raymond Kinman: Tuo antoi minulle jollakin tavalla hieman rauhaa. Sitten seuraava ajatukseni oli: no, jos tulen hulluksi, niin en voi sille mitään. Päästin irti, irrotin. Kun päästin irti, kaikki se hämmennys päättyi, se vain loppui. Sitten alkoivat miellyttävät tuntemukset. Se alkoi yksinkertaisesti, tyyliin tyytyväisyydestä ja rauhasta. Sitten se alkoi kasvaa ja lisääntyä enemmän ja enemmän, tullen yhä voimakkaammaksi: minä olen ikuinen tapahtuva nykyhetki ja olen kelluva tietoisuuspallo. Se kasvoi, kasvoi ja kasvoi, kunnes olin puhtaassa täydellisessä hurmiossa. Kertakaikkisen kaunis kokemus.

”Minä olin se valkoinen valo”

Raymond Kinman: Jotkut katsojat ovat ehkä kuulleet kertomuksia tunnelista, tunnelin läpi matkustamisesta. Minulle ei tapahtunut sellaista. Jotkut katsojat ovat ehkä kuulleet kehosi päällä leijailemisesta ja kehon näkemisestä. Sitä ei tapahtunut minulle. Tulin kuitenkin tietoiseksi valkoisesta valopisteestä, voimakkaasta, voimakkaasta, loistavasta, hyvästä, tsiljoona kertaa Aurinkoa kirkkaammasta pienestä valkoisen valon pisteestä. Se oli kerrassaan kaunis. Se oli elossa. Se tyyliin hengitti.

Jotenkin minä tiesin, että minun oli mentävä sinne. En tiedä miten sen tiesin, mutta tiesin että minun oli mentävä sinne. Muistan, että en tiennyt olevani kuollut. En muistanut onnettomuutta. Yritin yhä selvittää mitä tapahtui. Tiesin, että minun oli mentävä valoa kohti. Kun lähestyin valoa, siitä tuli yhä suurempi ja intensiivisempi ja kauniimpi ja rakastavampi. Se imaisi minut sisäänsä ja sulautti minut itseensä. Minusta tuli valo ja valosta tuli minä. Minä olin se valkoinen valo.           

Ääretön…

Raymond Kinman: Monet kokijat puhuvat rakkaudesta, että se on rakkauden paikka. Olen yrittänyt miettiä sitä kuvailevia adjektiiveja, sen rakkauden voimakkuutta: tinkimätön, puhdas, voimakas, ainoa mielestäni toimiva sana on ääretön. Se oli ääretöntä rakkautta. Minun on jätettävä paljon yksityiskohtia pois, koska tästä tulee muuten liian pitkä, mutta kerroin joitakin kohokohtia.

Täydellistä viestintää

Raymond Kinman: Kaikki meistä ovat menettäneet läheisiään, useimmat meistä ovat menettäneet lemmikkejään. Olin 9-vuotias ja koirani Skippy oli siellä. Koirani oli siellä! Ja jälleen, en tiennyt olevani kuollut. Hänellä ei ollut turkkia ja jalkoja ja sälää, mutta se oli Skippy! Myös hän oli leijuva tietoisuuspallo. Hän sulautti, me sulauduimme toisiimme ja viestimme. Tapahtui kommunikaatiota, mutta se oli täydellistä viestintää. Se oli kuin telepaattista. Tiedäthän, että ihmisten välisessä viestinnässä on kaiken aikaa tapahtuva asia: sinä sanot jotain ja minä kuulen omien suodattimieni pohjalta jotain täysin muuta. Eikö? Ihmisviestintä on viallista, mutta se viestintä siellä oli täydellistä. Skippy ja minä viestimme toisillemme. Tässä on uutisotsikko: Sinun lähimmäisesi, sinun lemmikkisi ovat siellä. He ovat yhä siellä. Sinä tulet jälleennäkemään heidät.

Kuvateksti: Raymond kertoo tavanneensa koiransa leijuvana tietoisuuspallona.

Seuraava kohokohta: pylväät

Raymond Kinman: Havaitsin seisoskelevani sellaisten kultaisten pylväiden edessä, ja muista, että siellä ei ole ainetta, joten se ei ollut… Parasta mitä voin sanoa on, että ehkä ne oli tehty valosta tai jostain. Ne pylväät olivat kuin Jaakko ja pavunvarsi, ne vain nousivat ylös. Ne oli ladottu sillä tavoin, että tuntui kuin se olisi ollut sisäänkäynti jonnekin, mutta minä en mennyt sinne sisään, joten en tiedä mikä se oli. En pysty kertomaan teille mikä se oli.

Seuraava kohokohta: olento

Raymond Kinman: Minua tervehti jonkin tyyppinen olento, jonkinlainen henki, jonkinlainen leijuva tietoisuuspallo. Hän tunsi minut. Läsnäolo oli sivumennen sanoen maskuliininen ja hän tunsi minut. En osaa kertoa teille mikä se olento oli, olisi voinut olla enkeli tai.. Se ei näyttänyt miltään, sillä ei ollut kehoa, mutta se oli älyllinen olento kuten minäkin. Ja hän tunsi minut. Hän kutsui minua nimeltä. Hän sanoi: ”Raymond, tule tänne. Näytin sinulle joitakin juttuja.” Ja sitten hän sulautti minut itseensä ja minä sulautin hänet, meistä tuli yhtä. Me rakastuimme. Skippyäkin kohtaan tuntemani rakkaus oli ollut juuri sellaista, mutta se oli kuin steroideilla vahvistettua tai jotain.

Kyse oli enemmänkin muistamisesta

Raymond Kinman: Tapahtui asia josta voin käyttää vain nimitystä lataus, miljardeihin kysymyksiin vastattiin vain yhdessä hetkessä. Koko luominen avautui ja hohti, minä ymmärsin. Omituinen asia siinä oli se, että minä en ikään kuin oppinut, hän ei ikään kuin opettanut minua, minä tiesin sen jo, kyse oli enemmänkin muistamisesta, se oli enemmänkin sellaista. Minä tiesin jo kaikki vastaukset niihin kaikkiin miljardeihin kysymyksiin. Ymmärsin kuinka kaikki, maailmankaikkeus, multiversumi toimii. Kaikki tuntui täysin järkevältä.

Kuvateksti: Haastateltava sanoo, että kyse on ennemminkin muistamattomuudesta kuin tietämättämyydestä.

Luominen

Raymond Kinman: Seuraava kohokohta oli se, että hän näytti minulle sitten kuinka äärimmäisen tärkeä minun tarkoitukseni luomisessa oli. Puhun minusta, mutta puhun tosiasiassa sinusta, katsojasta, koska tässä on kyse sinusta. Ei ole mitään keinoa, että maailmankaikkeus, luominen, pystyisi mitenkään tapahtumaan ilman että sinä täytät tarkoituksesi. Tiedän monien ihmisten pyristelevän tuota vastaan.

Pappi ja guru toisensa perään

Raymond Kinman: Olen kuullut tarkoitukseen monia vastauksia. Olen kuullut kirkkoherran, gurun, papin, pastorin ja opettajan toisensa perään väittävän, että meidän tarkoituksemme täällä on oppia ja kasvaa, oppia oppitunteja ja siirtyä seuraavalle tasolle. Joten joka kerta kun tämän teemme, jos on olemassa sellainen asia kuin reinkarnaatio, minä en osaa vastata tuohon, minä en tiedä, en osaa vastata tuohon kysymykseen, mutta että etenisimme sitten henkisen tietoisuuden seuraavalle tasolle, kunnes saavutamme henkisen täydellisyyden tai jotain.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla kirkkoherra. Raymond sanoo, että tarkoituksemme ei ole kasvaa, oppia, eikä siirtyä seuraavalle tasolle.

Tarkoitus

Raymond Kinman: Mutta minulle kerrottiin mikä minun tarkoitukseni on ja mikä sinun tarkoituksesi on, eikä sillä ole mitään tekemistä oppimisen tai kasvamisen tai seuraavalle tasolle siirtymisen kanssa. Minulle kerrottiin erittäin selkeästi mikä meidän tarkoituksemme on. Sinun tarkoituksesi on rakastaa. Se on niin yksinkertaista. Sinä olet täällä rakastaaksesi. Rakkaus on paljon moniulotteisempi ja monimutkaisempi asia kuin vain lämpimät halaukset. Siellä se on täysin ilmiselvää, kaikki on tehty rakkaudesta, tehty siitä. [Koputtelee pöytää ja reisiään.] Tämä on rakkautta. Tämä on jumalan rakkauden ilmentymä. Jos et pidä sanasta jumala, käytä mitä tahansa sanaa haluat.

Yksi asia on varma

Raymond Kinman: Yhden asian voin kertoa teille varmaksi: siellä ei ollut tuomitsemista, siellä ei ollut sovitusta. Ei ollut mitään mitä olisin koskaan tehnyt, mitä ei olisi annettu täysin anteeksi. Anteeksianto siinä asiayhteydessä merkitsi, että se asia oli mennyttä, sitä ei ollut enää olemassa.

Helvetilliset kokemukset

Raymond Kinman: Tiedän muiden kokijoiden kuvailleen helvetillisiä kokemuksia. Minä en tiedä mistä siinä on kyse. Minun kokemuksessani ei ollut mitään sellaista. Paitsi! Kokemukseni ensimmäinen osa kun olin tyhjyydessä, hämmennyin ja pelästyin. Se kasvoi ja minusta tuli hyvin pelokas. Jos en olisi elpynyt siinä vaiheessa, niin olisin kutsunut sitä helvetilliseksi kokemukseksi. Se oli niin pelottavaa. Ehkä tuo on osaselitys, en tiedä. On paljon mitä en tiedä.

Kuvateksti: On paljon asioita, joita Raymond Kinman ei mielestään tiedä.

”Saanko esitellä luojamme”

Raymond Kinman: Viimeinen osa oli, että se olento, joka oli sulauttanut minut itseensä ja jolta sain sen latauksen, sanoi, että nyt minä haluan esitellä sinut minun luojalleni, meidän luojallemme, jumalalle, kasvotusten. Jumalalla ei sivumennen sanoen ollut kasvoja, muista että siellä ei ollut ainetta. Hän ei ollut kaveri, jolla on pitkä valkoinen parta ja salamoita. Sanotaan niin.

Miltä jumala näytti?

Raymond Kinman: Kerron teille miltä jumala tavallaan näytti. Kuvittele olevasi Hubble-avaruusteleskooppi. Se ympäröi sinua kaikilla tasoilla, kaikkialla. Kun katsot valokuvaa galaksista, niin galaksi on tehty pienistä valopisteistä, tähdistä. Eikö? Tsiljoonittain. Tässä tapauksessa se oli ääretön, se jatkui ikuisesti, pieniä valopisteitä. Minä olin yksi niistä valopisteistä ja me olimme kaikki yhteydessä toisiimme. Kukin niistä valopisteistä oli jokainen koskaan elänyt tsetsekärpänen, jokainen etana, jokainen ihmisolento, jokainen kivi. Ja tuo on oikein, kivet ovat eläviä. En osaa selittää tuota, mutta myös kivet on tehty rakkaudesta, kaikki on tehty rakkaudesta.

”Olimme kaikki kollektiivisesti yhdessä jumala”

Raymond Kinman: Joten se oli tyyliin, että jokainen koskaan elänyt olento oli siellä ja olimme kaikki yhdistettyjä. Olimme kaikki yksi olento. Me olimme erillisiä, olin yhä Raymond, minä, minä, minä, mutta olin myös me. Me olimme kollektiivisesti yhdessä jumala. Minulla oli sellainen tunne, että minulla on kaikki jumalan mahdollisuudet ja voimat. En ollut jumala, mutta jotenkin yhteyden kautta kaikkiin toisiin valopisteisiin, minä olin jumala. Joten minä en ollut jumala, mutta olin jumala. Se oli kuin yksi suuri ajatus, yksi suuri leijuva tietoisuuspallo. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Raymond Kinmanin kuvauksen mukaan ”Jumala” ei näyttänyt lainkaan tältä.

[Musiikkilinkki YouTube: Minä olen, sinä olet]

Laulavat jumalat

Raymond Kinman: Ja me lauloimme. En unohda sitä koskaan, se oli niin kaunista. Se oli palvomista, ja kyse oli rakkaudesta. Se saa meidän tuntemamme musiikin kuulostamaan halvalta imitaatiolta. Pystyin maistamaan, koskettamaan, nielemään ja sulattamaan sitä, se otti kokonaan uusia ulottuvuuksia. Me lauloimme. Me lauloimme: rakastan sinua, me rakastamme teitä. Palvoimme kaikki toisiamme puhtaalla äärettömällä rakkaudella. Se oli mitä kaunein asia.

Kuolemanpelko

Raymond Kinman: Tiedän monilla ihmisillä olevan kuolemanpelkoa. Minulla ei ole lainkaan kuolemanpelkoa. Minä itse asiassa haluan mennä sinne takaisin. En malta odottaa. Ei minulla kuitenkaan kiirettä ole, olen täällä tanssimassa, aion pelata tämän loppuun, niin pitkään kuin pystyn.   

Kuvateksti: Raymond kertoo aikovansa pelata elämän pelin loppuun asti, niin pitkälle kuin pystyy.

Itsemurha

Raymond Kinman: Yksi asia, jonka voin teille kertoa, on että itsemurha ei toimi, jos sellaista ajattelet. Voit pyyhkiä sen pois listalta, koska se ei tule tekemään sitä minkä ajattelet sen tekevän. En ole täsmällisen varma mitä tuo tarkoittaa, koska jälleen, en ole mikään guru. Mutta se oli yksi niistä asioista, jotka minulle näytettiin. Oikotietä ei ole. Et tule ”kuolemaan” ennen kuin olet täyttänyt tarkoituksesi.   

”Me kaikki yhdessä sanoimme minulle”

Raymond Kinman: Me kerroimme minulle, että se… Kun sanon me, niin tarkoitan, että me kaikki yhdessä sanoimme minulle, että nyt ei ole minun aikani ja minun oli mentävä takaisin. Minä sain henkisen kiukunpuuskan ja sanoin, että en mene takaisin. En edes tiennyt mitä takaisin tarkoitti. En tiennyt, että olin kuollut. Minulle sanottiin jälleen, että sinun on mentävä takaisin, mutta voit tulla takaisin koska tahansa haluat, koska tahansa haluat, kunhan olet täyttänyt tarkoituksesi. Sitten minut lähetettiin takaisin kehooni.

NDE-kokija ja neurokirurgi Eben Alexander: ”Helvetilliset” kuolemanrajakokemukset

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI.

Positiiviset NDE-kokemukset

Eben Alexander: No, ajattelen havainnon olevan erittäin mielenkiintoinen kun katsotaan suurta määrää kuolemanrajakokemuksia. Sanoisin, että suurin piirtein 95-98% niistä vaikuttaa olevan erittäin positiivisia, erittäin rakastavia. Ja tuo voi olla melko riippumaton kyseisen potilaan poismenoon johtaneista olosuhteista. Tiedäthän? Eksaktit ympäröivät olosuhteet, heidän elämänsä siihen hetkeen saakka. Heille näytetään usein tämä kaunis tunne rajattoman voimakkaan henkiolennon tinkimättömästä rakkaudesta. Henki tai kuolleiden läheisten sielut välittävät usein viestejä, jotka ovat erittäin positiivisia ja rakastavia.

Negatiiviset NDE-kokemukset

Eben Alexander: Minun näkökulmastani katsottuna erittäin negatiiviset kokemukset…  Osa tästä on omakohtaisesta kokemuksestani, joka alkoi erittäin primitiivisestä tavallaan pimeästä ”maanalaisesta” pahaenteisestä maailmasta, josta käytän nimitystä ”maan matosten perspektiivi”. Jos olisin palannut takaisin kuolemanrajakokemuksestani oltuani ainoastaan maan matosten perspektiivissä, niin minulla olisi luultavasti ollut se mitä ihmiset kuvailevat ”helvetilliseksi” kuolemanrajakokemukseksi, helvetillinen NDE. Minun oma näkemykseni, ja tämä ei tule ainoastaan omasta kokemuksestani, vaikka minun kokemukseni tukeekin sitä selkeästi, vaan myös keskusteluistani monien muiden kuolemanrajakokijoiden kanssa ja tuhansien kuolemanrajakokemustapausten läpikäymisestä.

Keskeneräiset ”helvetilliset” kokemukset

Eben Alexander: Arvelen ”helvetillisten” tapausten olevan monella tapaa keskenjääneitä kokemuksia. Me saatamme kohdata sen pimeyden. Tulkitsemme sen täällä näillä alhaisilla alueilla, tällä aineellisella alueella ja alhaisemmilla henkisen tason alueilla pahuudeksi.

Musiikkilinkki YouTube: 2CELLOS – Highway To Hell (”Valtatie helvettiin”), live Sydneyn oopperatalossa.

Muistamme muistelemalla

Eben Alexander: Mutta me tosiasiassa muistamme yhteytemme, muistelemalla, keksimällä. Että me olemme kaikki rajattomia henkiolentoja, ikuisia henkiolentoja, jotka ovat erittäin suoraan kytköksissä maailmankaikkeuden ylimaalliseen luovaan lähteeseen, joka on puhtaimmassa ilmenemismuodossaan kaikki kuvaukset ylittävää ehdotonta rakkautta, jota tietysti hyvin monet kuolemanrajakokijat tuovat takaisin mukanaan noilta matkoiltaan.

Kuvateksti: Oletko yrittänyt muistaa kuka olet? NDE-kokija Eben Alexander sanoo, että me tosiasiassa muistamme.

Valoa perspektiiviin

Eben Alexander: Tietämällä tuosta yhteydestä ylimaalliseen äärettömään voimaan ja sen rakkauteen, me pystymme tuomaan tuota valoa ja rakkautta mihin tahansa maailmaan, jossa olemme olemassa, mukaan lukien tämä aineellinen maailma, alemmat henkiset alueet ja mukaan lukien tuo ”maan matosen perspektiivi”.

Minä näin matkallani…

Eben Alexander: Minä näin omalla matkallani erittäin selkeästi, kuinka kiertäisin läpi ja nousisin yhä korkeammille ja korkeammille tasoille sen yhdyskäytäväalueen, kauniin idyllisen laakson, perhosensiiven, enkelimäisten kuorojen, kautta. Näin paljon tuollaista maankaltaisilla piirteillä varustettua henkistä kauneutta, joka kohosi korkeampiin ja korkeampiin maailmoihin, aina ytimeen asti. Päättymätöntä musteista mustuutta, mutta ylitsepursuavaksi täytetty ylimaallisella, sillä äärettömällä ehdottomalla rakkaudella ja sen parantavilla kyvyillä.

Valo tulkkina

Eben Alexander: Ja myös sen näkemäni orbin [pallon] kirkas valo, joka oli miljoonia tähtiä kirkkaampi. Se oli tulkki tai kääntäjä, joka auttoi minua ymmärtämään tietoa ykseydestä siinä maailmassa, joka on täysin meidän duaalisuutemme ulkopuolinen, jossa kaikki korkeaulotteisempi multiversumi on luhistunut täksi monimutkaiseksi yliohjautuvuudeksi. Mutta sitten minä suistuin takaisin maan matosen perspektiiviin. [Linkki Wikipedia: Multiversumi]

Ääni, musiikki, värähtely, meditaatio

Eben Alexander: Tajusin tuolla taipaleellani hyvin nopeasti äänen, musiikin, värähtelyn merkityksen. Tuo on tietysti osa sitä työtä mitä teen juuri nyt Sacred Acousticsissa Karen Newellin kanssa. [Linkki: Sacred Acoustics (Karen Newell)] Kyse on äänestä ja äänen käyttämisestä tehostamaan meidän sielujemme kykyjä ylittää rajansa. Sen vuoksi työllä Sacred Acousticsin kanssa on niin paljon tekemistä meditaation kanssa, syviin meditatiivisiin tiloihin pääsemisen kanssa.

Linkki YouTube: Karen Newellin äänimeditaatio. Tervetuloa maailmankaikkeuteen, jossa yksi on kaikki ja kaikki on yksi…

Parannusvoimaa

Eben Alexander: Kaikki tämä johtaa oivallukseen, että tuolla rakkaudella on ääretöntä parannusvoimaa. Näin matkallani, että tämä ei ole hyvän ja pahan välinen taistelu, jossa ne ovat yhtä suuria vastavoimia; ehkä hyvä ja rakkaus voittaa, ehkä paha ja pimeys. Pahuus ja pimeys ovat itse asiassa tuon rakkauden ja sen valon puutetta, ja että kuka tahansa meistä voi selviytyä vaikeuksista ja tuoda sen valon ja rakkauden mihin tahansa aineellisen maailman aspektiin ja alemmille henkisille alueille, kunhan vain muistamme ylimaallisen yhteytemme siihen ykseyteen ja sen luovan voiman äärettömään parannusvoimaan.

[Musiikkilinkki: 2CELLOS – Thunderstruck (live)]

Rob Gentile: 20 minuuttia kuolleena

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä.

Kaksi NDE-kokemusta

Haastattelija: Sinulla on ollut kaksi kuolemanrajakokemusta, sydänkohtauksen jälkeen ja elinsiirron aikana. Eikö?

Rob Gentile: Kyllä, oikein.

Haastattelija: Kerro tarinasi.

Sydänkohtaus

Rob Gentile: Minulla tapahtui onnenpotkuun verrattavissa oleva tapahtuma yönä jota en koskaan unohda: 26.1.2016. Minulla oli valtava sydänkohtaus. Olin menettänyt tajuntani kivun takia. Olin täysin tajuton, vaimoni soitti hätänumeroon 911. Minut kiidätettiin sairaalaan. Onneksi sairaala oli vain kolmen mailin päässä kodistani. Olotilani yritettiin vakauttaa. Seuraavaksi tapahtunut oli melko mielenkiintoista. Tilani saatiin vakautettua. Sydänlääkäri ei ollut sairaalassa, sydänlääkärille soitettiin ja pyydettiin saapumaan. Sairaanhoitaja oli huoneessa vaimoni kanssa, minä makasin pyörällisillä paareilla tajuttomana.

Kuvateksti: Rob Gentile maksi pyörällisillä paareilla tajuttomana. Paikalla huoneessa oli sairaanhoitaja ja vaimo.

Kuin kohtaus Manaaja-elokuvasta, Frosty!

Rob Gentile: Vaimoni kertoi, että yhtäkkiä tapahtui kuin kohtaus Manaaja-elokuvasta.  Ponnahdin paareilla eteenpäin, suoraan ylöspäin, vyötäröstä ylöspäin. Tyyliin kuin joku olisi ottanut takinkauluksistani kiinni ja vetänyt minua suurella voimalla eteenpäin. Nousin paareilla istumaan, silmäni lävähtivät auki ja huusin nimen Frosty! Kun olin huutanut nimen Frosty, kaaduin paareilla taaksepäin ja sydämenlyöntini häipyivät monitorista.

20 minuuttia kuolleena

Rob Gentile: Sairaalassa soi koodi sininen ja sisään kiiruhti lääkäriryhmä, joka yritti alkaa elvyttämään minua. Olin 20 minuuttia kuollut, he eivät saaneet minua elvytettyä. Potilasasiakirjani kertovat tuon selvästi, haastattelin kaikki lääkärit. Olin mennyt kardiogeeniseen shokkiin. [Linkki: Kardiogeeninen shokki – sydäninfarktin vakava kompikaatio] Heidän piti intuboida minut, vaivuin neljä päivää kestäneeseen koomaan. Noin kokemukseni alkoi.

Frostyn itsemurha

Rob Gentile: Frosty oli lankoni lempinimi. Hän oli kuollut valitettavasti itsemurhan tekemällä seitsemän viikkoa aiemmin kuin minä kuolin sinä iltana. Lankoni Frosty oli kuollut itsemurhaan. Frosty oli asunut silloin vanhempiensa luona, noin 56 kilometrin päässä meistä. Hän asui yläkerrassa. Hän kävi läpi avioeroa. Frostyllä oli valitettavasti huumeriippuvuus, mutta hän oli ollut vuosia kuivilla. Hän oli lääkityksellä, joka pitäisi hänet erossa huumeista. [Linkki: Irti Huuheista ry] Oli joulunaika, häntä huolestutti tyttärensä yliopistokoulutuksen maksaminen. Paljon paineita. Hän lähti päästelemään höyryjä ulos ja sai valitettavasti käsiinsä häijyä katuhuumetta nimeltä flakka, joka tekee hulluksi 20 minuutissa. Frosty oli tehnyt valitettavasti itsemurhan sinä yönä. [Linkki: Surunauha ry – vertaistukea itsemurhan tehneiden läheisille]

Kuvateksti: Rob Gentilen vaimon veli Frosty oli tehnyt itsemurhan.

Itsemurhaviesti?

Rob Gentile: Hänen äitinsä soitti minulle noin viideltä aamulla pyytäen minua tulemaan talolle ylös yläkertaan ja tutkimaan melko karmean tapahtumapaikan. Minun piti yrittää löytää päiväkirja tai viesti, jotain mitä Frosty olisi jättänyt, mikä selittäisi miksi hän oli tehnyt niin.

Kun minä olin paareilla kuolleena

Rob Gentile: Tapahtui niin, että Frosty tuli luokseni sinä aikana kun olin paareilla kuolleena. Frosty tuli minun luokseni. Se on tavallaan mielenkiintoista, koska ei koskaan tiedä miten nämä asiat tapahtuvat. En tiedä tuliko Frosty luokseni välittömästi kun sydämeni pysähtyi vai sen ajanjakson aikana kun minua yritettiin elvyttää. Potilasasiakirjoissani lukee, että nousin paareilla ylös ja kirkaisin hänen nimensä ennen kuin sydämeni pysähtyi ja lyyhistyin. Milloin tahansa Frosty luokseni tulikaan, niin se on tavallaan mielenkiintoista, koska Frosty kuitenkin tuli ja kertoi minulle seuraavasti: ”Olen sotkenut asiat pahasti. Sinun on palattava takaisin ja autettava selvittämään asiat. Mutta kerro vanhemmilleni, että olen hyvässä paikassa.”

Katolisen kirkon kummalliset opetukset

Rob Gentile: Tuossa on kummallista se, että minut kasvatettiin katolilaiseksi, ja siihen aikaan kun minut kasvatettiin, niin katolilaisuuden säännöt sanoivat, että jos joku teki itsemurhan, niin se oli kuolemansynti ja hänet tuomittiin helvettiin. Ensimmäinen minuun todella iskenyt asia oli, että Frosty kertoi olevansa hyvässä paikassa, hän ei selvästikään ollut helvetissä.

Kuvateksti: NDE-kokija Rob Gentile ihmettelee katolisen kirkon tuomioita. Missäpäin maailmankaikkeutta tuo ”helvetti” fyysisesti sijaitsee?

Se oli Frosty, sinun veljesi

Rob Gentile: Kun heräsin koomasta, niin vaimoni lähestyi vuodettani. Olin kuin lapsi, pystyin toistelemaan vain: ”Se oli Frosty! Se oli Frosty, sinun veljesi! Frosty tuli luokseni, sinun on uskottava minua.” Hän sanoi, että ”rakas, kyllä minä uskon sinua, koska se oli ensimmäinen ajattelemani asia ennen kuin sinä kuolit. Nousit ylös paareilla, kirkaisit hänen nimensä ja lyyhistyit.” Hän siis sanoi, että uskon sinua, älä sitä murehdi, kerro minulle täsmälleen mitä Frosty sinulle sanoi. Ja minä kerroin hänelle… Tuo oli ensimmäinen kuolemanrajakokemukseni.

[Musiikkilinkki YouTube: En sinulta rauhaa saa]

Rob Gentile: Toinen kuolemanrajakokemus

Ajaton paikka

Rob Gentile: Valitettavasti juuri ennen kuin sydämenluovuttajani sydän saapui, minun sydämeni antoi periksi uudelleen. Tuossa tilanteessa minulla oli kaikkein syvällisin kuolemanrajakokemukseni. Sydämeni alkoi heikentyä. Menin takykardiaan. [Linkki Wikipedia: Takykardia] Minä vain alistuin. Irtisanoin henkeni. Sanoin, että tehkää minulle mitä haluatte. Päästin vain henkeni menemään. Sillä hetkellä minut vietiin ylös ajattomaan paikkaan.

Keskellä ei mitään

Rob Gentile: Näille kokemuksille ei ole olemassa sanastoa, kuten tiedätte. Tapahtui niin, että kun irtisanoin henkeni, niin löysin itseni seisoskelemassa keskellä ei mitään. Paras tapa kuvata sitä on, että se on tavallaan kuin katsoisi selkeänä päivänä ulos lentävän lentokoneen ikkunasta. Näet kaiken, mutta ei ole mitään nähtävää. Näet kaiken, mutta siellä ei ole mitään. Joten seisoskelin siis yhtäkkiä keskellä ei mitään, keskellä ääretöntä tyhjyyttä.

Keho sängyssä

Rob Gentile: Kun katsoin alaspäin, pystyin näkemään itseni näivettyneessä kehossani vihreässä sairaalan puvussa. Näin itseni sängyssäni kaikkine minut hengissä pitävine laitteistoineen, mutta pystyin myös näkemään itseni seisoskelemassa keskellä ei mitään samassa vihreässä sairaalan puvussa, mutta olin kokonainen, aivan kuten olen nytkin.

Kuvateksti: Rob kertoo tunteneensa kuin hänet olisi yhdistetty välittömästi maailmankaikkeuteen, kaikkeen kerralla.

Yhdistetty maailmankaikkeuteen

Rob Gentile: Seisoskelin siinä ja se oli lähes kuin olisin ollut yhdistetty välittömästi maailmankaikkeuteen, yhdistetty kaikkeen kerralla. Muistan seisoskelleeni siinä tilassa, tuntui kuin minut olisi tehty hiekasta ja joku olisi ottanut olemukseni hiekanjyvät ja vain heittänyt minut tuuleen ja sirotellut minut poikki tämän ajattoman äärettömän maailmankaikkeuden. Minusta tuli yhtä kaiken kanssa.

Jumalaa ja Jeesusta ei näy missään         

Rob Gentile: Oli erikoista, että vaikka olen kristinuskoinen, niin en nähnyt Jumalaa, en nähnyt Jeesus Kristusta. Sen sijaan jumala selitettiin minulle tavallaan käsitteillä, jotka ymmärsin siinä hetkessä täysin. Keskellä ei mitään seisoskelevaan henkeeni asetettiin, että minä itse olen voima kaikkien asioiden takana, minä olen kaikkivoipa. Tämä on sinun henkilöllisyytesi, tämä on sinun todellisuutesi. Tämä on se kuka sinä olet. Kun nuo käsitteet alkoivat iskostua henkeeni, niin ajattelin itsekseni: vau, tämä on se kuka minä todella olen.

Kuvateksti: Rob Gentile kertoo ymmärtäneensä NDE-kokemuksensa aikana kuka hän todella on.

[Musiikkilinkki YouTube: Jumala] [Musiikkilinkki YouTube: Sinun vuorosi loistaa]

Kuin triljoonia ja triljoonia neuroneita

Rob Gentile: Mielenkiintoisin osa koko kokemusta oli, että aloin nähdä uskomattoman vuorovaikutteisen vilkkuvien valojen verkoston, joka vaikutti roikkuvan maailmankaikkeuden katosta. Paras tapa, jolla osaan selittää tuota verkostoa, jonka näin ja jonka osaksi tulin, on että se näytti kuin triljoonilta ja triljoonilta neuroneilta [hermosoluilta]. Tiedämme kaikki tiedetunneilta miltä neuroni näyttää. Siinä on ydin ja sitten niitä lonkeroita, kuten tavallaan aivoissa, ja ne on kaikki kudottu yhteen. Ne muodostivat sen uskomattoman kauniin kudelman kimmeltäviä valoja, jotka vaikuttivat ulottuvan äärettömyyteen. Se vaikutti roikkuvan maailmankaikkeuden katosta. [Linkki Wikipedia: Maailmankaikkeuden suuren mittakaavan rakenne (englanniksi)]

Kuvateksti: Maailmankaikkeuden suuren mittakaavan rakenne, kosminen verkosto. (Kuva: Wikipedia)

Valo

Rob Gentile: Ymmärsin siinä paikassa ollessani, että kukin pieni, pikkuruinen, valokipinä tai valokvarkki oli elämä. Sillä tavoin meidät oli kaikki yhdistetty. Se oli yhteyden ja ykseyden sanoma. [Linkki Wikipedia: Fotoni, valokvantti, valohiukkanen] [Linkki Wikipedia: Kvarkki] Kun minusta tuli kietoutunut ja osa sitä uskomattoman kaunista äärettömyyteen ulottunutta verkostoa, niin ymmärsin sillä hetkellä, että jos satutan itseäni, niin satutan kaikkea minuun yhdistettyä, mutta jos rakastaisin, niin valo leviäisi. Siellä ymmärsin, että minä en ole kehoni, minä en ole rotuni, minä en ole uskontoni, minä olen yhtä kaiken kanssa.

Verkoston himmeät kohdat

Rob Gentile: Kun ajattelin sitä verkostoa, niin mielestäni oli merkillistä, että jotkut osat verkostosta olivat toisia kirkkaampia. Jotkut osat olivat hämäriä. En tiennyt siinä paikassa ollessani mitä se oli. Ymmärsin sen myöhemmin.

Oppitunti tuomitsemisesta

Rob Gentile: Seuraava minulle tapahtunut asia oli, että aloin nähdä siellä keskellä ei mitään seisoskellessani joidenkin niiden minua hoitaneiden sairaanhoitajien menevän ja tulevan potilaiden huoneista. Erikoista tuossa kokemuksessa oli se, että näin vain ne sairaanhoitajat joista olin tehnyt negatiivisia olettamuksia. Se oli oppitunti tuomitsemisesta. Se on jotain mistä me kaikki sanomme, että me emme sitä tee, mutta me teemme.   

Se oli kuin olisin katsellut elokuvatrailereita useilta näytöiltä. Aloin nähdä heidän elämänsä taannehtivina tapahtumina, suurella nopeudella. Se oli vähän samantapaista kuin miten sarjakuvantekijä piirtää sarjakuvia: Hän piirtää kunkin kuvan, ruudun, sen hahmon kunkin liikkeen, joka selataan sitten suurella nopeudella. Noin sarjakuvia tehdään. Tuollaista minä koin. Katselin heidän elämiään siitä käsin keitä he olivat sillä hetkellä, lapsuuteen palaten. Joka kerta kun oli vedenjakajatapahtuma, jossa tuota henkilöä väärinkäytettiin tai he tekivät huonoja henkilökohtaisia valintoja tai heidän elämässään tapahtui jotain dramaattista, niin siitä muodostui minulle kuva. Mikä tuosta henkilöstä oli tullut ja miksi hänestä oli sellainen tullut. Muistan ajatelleeni itsekseni: miten olen koskaan voinut tuomita nuo ihmiset niin julmasti?          

Kuvateksti: NDE-kokija Rob Gentile kertoo saaneensa oppitunnin tuomitsemisesta.

Oma elämä

Rob Gentile: Sitten näin oman elämäni katselmuksen ja ne asiat joista minä olin kaikkein eniten häpeissäni, virheet omassa elämässäni. Ajattelin samaa itsestäni: ajattelin, että kuinka olen koskaan voinut tuomita itseni tekemisistäni niin tylysti, koska olemme kaikki oppineet ja ymmärrämme, että me toimimme sen tiedon varassa mitä meillä sillä hetkellä on.

”Henkiolentoja saviastioissa”

Rob Gentile: Olemme erittäin monimutkaisia olentoja. Olen ymmärtänyt, että me olemme henkiolentoja joilla on ihmiskokemus. Käytän siitä nimitystä ”henkiolennot saviastioissa”. Tiedän nyt, että me olemme henkiolentoja, jotka elävät vain väliaikaisesti näiden helposti särkyvien ”saviastioiden” sisällä. Me teemme siis virheitä ja meille on tärkeää oppia noista virheistä ja olla vastuussa noista virheistä, älkää ymmärtäkö väärin. Tuon ymmärtäminen ensimmäistä kertaa elämässäni oli uskomaton kokemus.

Kuvateksti: Saviastia on hauras. Rob käyttää meistä nimitystä ”henkiolennot saviastioissa”.

Verkoston himmeät osat

Rob Gentile: Haluan palata niihin verkoston himmeisiin osiin, koska silloin kaikki loksahti minulle kohdalleen. Tiesin että nuo verkoston pimeät osat olivat paikkoja, joissa ihmisolennot eivät huokuneet ja toteuttaneet tarkoitustaan ja olleet niitä rakastavia henkiolentoja tästä paikasta josta me kaikki olemme peräisin, joka on jumalan nuhteeton rakkaus ja valo. Se on oikea identiteettimme. Ja kun emme toteuta tarkoitustamme ja levitä sitä rakkautta ja sisäistä valoa, niin vaikuttaa kuin siinä henkisessä verkostossa…

Meidän valollamme on taipumus hieman himmentyä. Olen tullut sellaiseen ymmärrykseen, että se henkimaailmassa näkemäni verkosto on vain heijastuma siitä mitä me teemme täällä. Sillä mitä me teemme täällä, on väliä, koska me olemme henkiolentoja, mutta elämme tässä väliaikaisessa maailmassa. Nuo kaksi on yhdistetty. Kun teemme täällä toisia vahingoittavia asioita, emmekä näe itseämme kaikkeen yhdistettynä ja yhtenä, ja teemme virheitä, niin se heijastuu. Se menee edestakaisin, edestakaisin oppiessamme läpi elämän.

Aistit, viestintä

Rob Gentile: Minulle, minun kokemukseni oli, että viidellä aistillamme ei ole siinä paikassa toiminnallisuutta. En haistanut mitään, en maistanut mitään, en kuullut mitään. Minun kokemukseni mukaan viestintä siinä paikassa oli telepaattista ja synkronisoitua. Se oli melkein kuin… Kun olin siinä paikassa jossa minusta tuli yhtä kaiken kanssa, niin jos halusin tietää vastauksen mihin tahansa, niin minun ei tarvinnut kuin ajatella sitä ja vastaus tuli.

Totuuden tietämistä ei voi peruuttaa

Rob Gentile: [Rob tapasi tuossa paikassa myös tyttärensä Marian, joka osuus on jätetty kääntämättä.] Kun yritin puhua Marian kanssa uudelleen, niin se ei ollut verbaalinen juttu, se oli kuin ajatukset olisi tuntenut ja imaissut. Pystyit tietämään automaattisesti mitä joku ajattelee, tuosta vain. Kokemukseni loppui siihen [tyttären tapaamiseen]. Tiesin sillä hetkellä, että ei olisi mitään väliä tulisiko elinluovuttajan sydän koskaan, koska olin täydellisessä mielenrauhassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Kun tietää totuuden, niin sitä ei voi enää peruuttaa.

NDE-kokija Steve Swygert: ”Lensin kuolleena ambulanssin päällä sairaalaan”

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä. Haastateltavan kertomusta on paikoitellen ryhmitelty uudelleen, koska se hyppii samaan asiaan palaten.

Sydänkohtaus, aivohalvaus ja murtuneet niskat

Haastattelija: Kerro tarinasi.

Steve Swygert: No, se oli vuonna 2018, elokuun 12. päivänä. En todellakaan muista hätänumeroon 911 soittamisen välittömiä edeltäviä tapahtumia, mutta tiesin hyvin nopeasti olevani huonossa kunnossa. Olin portaiden yläpäässä tulossa alakertaan. Putosin portaat alas. Minulla oli sydänkohtaus, iskeeminen aivohalvaus ja putosin portaat alas, niskani murtuivat. 

Kuvateksti: Suomessa hätänumero on 112. [Linkki: Hätäkeskuslaitos]

Lensin kuolleena ambulanssin päällä sairaalaan

Steve Swygert: Iskin niskani lattiaan kolme kertaa. Kipu oli pahin elämässä koskaan kokemani. Tuo on viimeinen muistamani asia. Menin paikkaan, jossa oli vain mustuutta. Sen jälkeen muistan heränneeni painelu-puhalluselvytykseen. He laittoivat minut ambulanssin sairaspedille. Saatoimme kaatua, tai yksi kavereista lähes kaatui ulkona. Siinä vaiheessa minusta tuntui, että olin jälleen kehoni ulkopuolella. Joten olen varma, että kuolin uudelleen. Muistan lentäneeni ambulanssin päällä matkalla sairaalaan, tietäen, että kehoni oli sen sisällä. Tiesin selkeästi olevani kehoni ulkopuolella ja että olin kuollut. On tavallaan outoa, että minulla oli tietoisuus, tiesin palaavani.

[Musiikkilinkki: Sä et ole hullu]

Sairaalassa

Steve Swygert: Sairaala on kokonaan eri kokemus. En muista varsinaisesti mitään sen jälkeen kun olin lentänyt ambulanssin päällä sairaalaan. Sen muistan, että minut defibrilloitiin kolme kertaa. Tunsin kuinka koko kehoni jännittyi ja käteni suoristuivat kun minulle annettiin sähköisku. Mutta olin myös kehoni ulkopuolella ja muualla, joten nuo eivät ole superpysyviä muistikuvia. Ne ovat melko hienoisia joihinkin toisiin osiin verrattuna. Lyhyesti sanottuna: Kimpussani työskennellyt minua elvyttänyt lääkintätiimi tuli siihen pisteeseen, jossa he lopettivat ponnistelunsa. Suurin osa tiimistä lähti huoneesta.

Miten pääsen kehooni takaisin?

Steve Swygert: Olin siis jo ollut poissa, taivaassa. Olin siellä palaamassa kehooni, mutta en vielä kehossani. Ajattelin itsekseni, että miten minä pääsen kehooni takaisin? Mieleeni tuli, että minä olen ollut aina hyvä puhumaan, minäpä vain puhun. Sanoin tavallaan hiljaa, koska en halunnut säikäyttää sairaanhoitajaa tai lääkäriä. He odottivat lääkäriä joka oli tulossa julistamaan minut kuolleeksi. Heidän täysin odottaa puolueettoman lääkärin julistavan minut kuolleeksi. Olin siis siinä asemassa, että tiesin pääseväni kehooni takaisin, tiesin selviytyväni, mutta näin itseni siinä kuolleena. Halusin koko ajan palata.

”No, minä taisin kuolla”

Steve Swygert: Minulla oli se ajatus, että minäpä vain puhun. Joten sanoin hyvin hiljaa: ”No, minä taisin kuolla.” Sairaanhoitaja kääntyi ympäri, haukkoi henkeään ja hänen silmänsä olivat lautasen kokoiset. En tiennyt mitä muuta minun olisi pitänyt sanoa. Hän ei voinut uskoa sitä. Lääkäri oli häneen verrattuna melko tyyni, mutta silti täysin ällistynyt. Tuossa vaiheessa olin tullut takaisin ja pysyin kehossani.  

Kuvateksti: Potilaan paluu, henkiin herääminen, aiheutti henkilökunnassa ällystystä.

Nopea parantuminen

Steve Swygert: Koin paljon myös ollessani kehoni ulkopuolella. Sitä on vaikea sanoittaa, koska suurin osa siitä on tietysti sellaista mitä mikään tuntemamme ei vastaa tässä päivittäisessä olemassaolossamme, tässä fyysisessä olemassaolossa. Fyysinen kuolinprosessi oli minulle äärimmäisen traumaattinen, äärimmäisen tuskallinen. Hoito oli kivuliasta, minulle annettiin painelu-puhalluselvytystä. Pääsin ällistyttävästi kotiin viiden päivän kuluttua. Monet ammattilaiset olivat ällistyneitä myös tuosta.

Haastattelija: Eikö juuri noin aina käy? Jos sinulla on NDE-kokemus, niin tapahtuu ihmeparantuminen.

Steve Swygert: Ehdottomasti. Minulla oli yhä valtavia kupuja. Niskassani oli yhä kaksi ai kolme kaulanikamaa väärässä paikassa. Huhtikuun 1. päivänä juuri nyt [2022] olin myös erittäin pahassa auto-onnettomuudessa. En tiedä miten keho kestää sen minkä se kestää. Ensinnäkin, on haluttava elää. En sano, että kaikki NDE-kokijat haluavat elää, useimmat haluaisivat pysyä siinä ylhäisessä maailmassa josta me palasimme. Se on täysin ymmärrettävää.

Kehon ulkopuoliset kokemukset

Steve Swygert: Kehon ulkopuolisissa kokemuksissa olin ensiksi mustuuden paikassa. Ei voinut kuin ihmetellä, että vau, missä minä olen? Tiedät välittömästi olevasi kehosi ulkopuolella. Se on luontainen tunne, aivan samalla tavoin kuin tiedät olevasi kehossasi, kun olet täällä. Sitten minut palautettiin talossani elvytyksellä takaisin. Ja sitten lensin ambulanssin päällä, joten kuolin uudelleen.

Haastattelija: Olitko silloin mustuudessa vai näitkö sen päivän?

Steve Swygert: Oli aamu. Siltä se tuntui. Se osa siitä oli normaalia, paitsi että minä lensin ambulanssin päällä. Minulle oli silloin selvää, että olin uudelleen kehoni ulkopuolella. Tiesin, että he työskentelevät kimpussani ambulanssissa, mutta olin siinä vaiheessa poistunut itsestäni. Minusta tuntui myös, että tiesin heidän pystyvän tuomaan minut takaisin, mikä on myös hieman outo tunne.

Tunneli, suuri neuvosto

Steve Swygert: Menin tunnelin läpi, mutta ensin olin mustuuden paikassa ja sitten olin ambulanssin yläpuolella. Se vaikutti melko normaalilta. Sanoin vanhimmalle sisarelleni jälkeenpäin sairaalasta palattuani, että tämä tulee kuulostamaan hullulta, mutta minä olin heidän kanssaan. Hän kysyi, että kenen heiden? Sanoin, että taivaalla olleen suuren neuvoston. En nähnyt siellä juuri siinä tapahtumassa ollessani kasvoja, mutta tiesin läsnä olevan monia sieluja tai monia valo-olentoja. Niitä he tosiaan olivat.           

Kuin madonreiän nielu

Steve Swygert: Ensimmäiseksi matkallani sinne menin epäilyksettä läpi kuin madonreiän nielusta. Luen paljon fysiikkaa ja näemme parhaan kyvyn mukaan tehtyjä kuvia siitä miltä madonreiän nielun läpi meneminen voisi näyttää, vaikka meillä ei ole siitä todellista käsitystä. Minusta todellakin tuntui että menin sellaisen läpi. Se oli melkein kuin valokaleidoskooppi, erilaisia pyörteileviä valoja.  [Linkki Wikipedia: Kaleidoskooppi] Kun menin siihen ensiksi sisään, niin se vaikutti tavallaan hitaalta ja sitten se tuntui vain nopeammalta ja nopeammalta.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla madonreikä. [Linkki Wikipedia: Madonreikä]

Steve Swygert: Menin siis sen paikan läpi siihen seuraavaan maailmaan, tyyliin aivan kuin tietäisit meneväsi valonnopeudella. Lensin pyramidien yli silloin kun niitä rakennettiin. Vaikutti kuin olisin mennyt ihmiskunnan aikajanan läpi. Näin… En sano, että pyramidit olivat alku, mutta näin alun ja kaiken läpi aina ihmiskunnaan loppuun saakka. Se oli kuin massiivinen tietolataus, joka tapahtui niin nopeasti että kaikkea ei voi edes muistaa. Mutta tiedät tietäväsi kaikki vastaukset. Minulla ei ollut oman elämän katselmusta.

Kaikki ihmiskunnalle tapahtunut

Haastattelija: Näitkö tuon mennessäsi tunnelin läpi?

Steve Swygert: Kyllä. Se alkoi hitaasti ja sitten vain nopeammin, nopeammin ja nopeammin. Näin kaiken mitä ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut. [Kaikkien omien elämien katselmus?] Ainoa minkä voin muistaa selvästi, on muutama sekunti kun näin monien ihmisten työskentelevän yhdessä kohti yhteistä päämäärää ja rakentavan pyramideja, mutta loppu siitä on vain kuin että vau, katselen tässä kaikkea mitä on koskaan tapahtunut, ja enemmänkin. Sitten vain tiesin läsnäolon…

Musiikki

Steve Swygert: Muistan kuulleeni musiikkia, mutta se ei ollut mitään maanpäällistä musiikkia. Voin sanoa sen olleen vain taivaallista musiikkia, en osaa kertoa teille. Ei ole mitään mihin sitä voisi verrata. Se oli kuin jokainen läsnä ollut sielu, jokainen sielu joka jäi pysyäkseen, eikä palannut omaan kehoonsa tai aloittanut toista matkaa. Kukin noista läsnä olevista tuotti tyyliin taivaallisen nuotin. Sitten yhdistettynä se oli se mitä kaunein taivaallinen musiikki.

Minä rakastan musiikkia, sävellän musiikkia, nautin musiikista. Olen ollut orkesterissa, laulanut bändissä rock´n ´rollia, äänittänyt jotain omaa musiikkiani. Tämä oli jälleen täysin erityylinen kokemus. Musiikki oli kuin jokaisella henkilöllä tai jokaisella… En halua sanoa henkilö, mutta jokaisella läsnä olevalla sielulla oli oma nuottinsa, jonka he antoivat osaksi niitä kauniita melodioita. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Melodiat ja harmoniat ovat kaikki sekoittuneet yhteen. Musiikki ei ole vain melodia, siinä on harmonia jne. Kaikki nuo olennaiset osat olivat läsnä, mutta kauniina sellaisella tavalla jota en osaa edes kuvailla, musiikkia.     

Kuvateksti: Steve Swygert kertoo kuulleensa musiikkia, jota ei voinut verrata mihinkään.

Niitty, valokeho

Steve Swygert: Kokemuksen mielenkiintoisia osia oli madonreiän nielun läpi matkustaminen ja musiikin kuuleminen. Yhdessä vaiheessa olin niityn laidalla. Aivan kuin olisin kävellyt niityn läpi, en muista tuota osaa, mutta muistan olleeni niityn laidalla. Mielenkiintoista on se, että olin siellä niityllä erään kanssa johon olin siihen aikaan rakastunut, eikä hän ollut kuollut. Kokemuksessani oli siis joku joka oli täällä Maassa jakamassa sitä fyysistä kokemusta jota kutsumme elämäksi.

Muistan katselleeni niityn poikki. Niitty aukeni metsästä ja siellä oli kaunis kukkalaidun. Me katsoimme sen poikki aivan kuin olisimme katsoneet tulevaisuuteen. Voin sanoa vain sen olleen kaunis. Se ei ollut maallinen sellaisena kuin me sen tunnemme, se oli täysin toisesta maailmasta. Me olimme valokehoja, mikä oli mielenkiintoista. Kun olimme valokehomuodossa, niin me olimme tyyliin kehojamme, mutta kehomme koostui valosta.

Näkökenttä

Steve Swygert: Tuo oli ainoa kerta kun minusta tuntui tuolta. Loppu kokemuksesta tuossa maailmassa oli enemmänkin niin, että minä olin… Monet ihmiset sanovat, että heillä oli 360-asteen näkökenttä ympärilleen. Minulla oli pallomainen näkökenttä. Kuvittele olevasi mikroskooppisen pieni pallo ja pystyt näkemään joka ikiseen suuntaan. Tuo on enemmän kuin 360-asteen näkökenttä, joka olisi lineaarinen kaksiulotteisuudessa, kolmiulotteisuudessa me näemme pallomaisesti itsemme ympärille. Minulla oli aivan varmasti tuo kyky siellä.

Missä tahansa välittömästi vain ajattelemalla

Steve Swygert: Kun olin siinä pistemäisessä näkökulmassa, jossa pystyin näkemään pallomaisesti ympärilleni, niin minusta tuntui kuin olisin ollut osa energiaa itseään. En ottanut kolmiulotteista tilavuutta, olin vain pistemäinen massaton perspektiivi. Sellaiselta se tuntui. Pystyin olemaan missä tahansa välittömästi vain ajattelemalla. Jos halusin palata pyramideja varhaisempaan…, jos halusin olla sillä niityllä tai… niin pum, olin siellä. Matkustaminen siellä oli kun olisi mennyt sen madonreiän nielun läpi uudestaan, paitsi välittömästi, tarkoitan että aivan kuin olisi mennyt valoa nopeammin tai jotain.

Kuvateksti: Steve Swygert kertoo päässeensä kokemuksensa aikana välittömästi minne tahansa vain ajattelemalla tuota paikkaa.

Ei puhetta, yhteinen sopimus

Steve Swygert: Siellä ei ollut puhetta. Jos toisia olentoja oli läsnä, niin sinä tiesit mitä kukin ajattelee, eikä se ollut koskaan negatiivista. Oli osa jossa oli 100% yksimielisyys materiaalistumisesta, tiedäthän? [Koputtelee pöytää.] Siis kaikesta ympärillämme elämässä. Mutta jos oli yksikin erimielisyyden ilmaus, niin kaikki katosi, aivan kaikki. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Muistiongelmia

Steve Swygert: Halusin mennä kokemukseen vain pidemmälle ja pidemmälle. Jos joku puoli tässä on pettymys, niin haluaisin muistaa siitä enemmän, koska todellakin menin siihen kokemukseen syvälle. En tiedä kuinka kauan täsmälleen makasin siellä aineellisessa maailmassa odottaen lääkärin tulevan julistamaan minut kuolleeksi, mutta minusta tuntuu että se oli epäilyksettä puoli tuntia tai enemmän. Se oli jonkin aikaa. Ehkä minun ei tarvitse muistaa tai en halua muistaa, sitä on vaikea sanoa. On hämmästyttävää, että pystymme muistamaan näistä kokemuksista edes jotain. Minulle on myös ilmiselvää, että se minkä pystymme muistamaan, vaikuttaa olevan vain olematon prosenttiosuus koko kokemuksesta. Se on vähän pettymys. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Haastatellulle oli pettymys, että hän ei jostakin syystä muistanut kokemuksestaan enempää.

Kuolema on illuusio

Steve Swygert: Kuolemaa ei ole. Kuolema on minulle nykyään illusorinen. Kuolemaa ei tapahdu, tapahtuu siirtymä. Meidän kaikkien on käytävä läpi tuo uskomaton nöyrtyminen. Jokainen tulee kohtaamaan nöyrtymisensä.

Reinkarnaatio

Steve Swygert: Yksi osa kuolemanrajakokemustani joka oli minulle täysin selviä, oli että sinä joko kohoat ylös ja jäät pysyäksesi tai sinä kierrät takaisin ja teet saman uudelleen. Minut kasvatettiin kristityksi. Mietiskelin aina jostakin syystä intuitiivisesti, että onko olemassa sellainen asia kuin reinkarnaatio. Nyt olen 100 % varma sen olemassaolosta. Koska tiedän että jos et jäänyt ylös pysyäksesi, niin sinä palasit, joko omiin tuntemiisi lihoihin tai inkarnoiduit toiseen olemassaoloon.

Kirkosta ja avomielisyydestä

Steve Swygert: Avomielisyydessä on kyse vain siitä, että jos ei pysty henkilökohtaisesti osoittamaan jotakin vääräksi, niin pitäisi vähintäänkin ajatella sen olevan mahdollista. Jos minun 54 vuoden elämänkokemukseni on jotakin opettanut, niin on todellakin paljon toteutuneita asioita, joiden katsottiin tai ajateltiin olevan mahdottomia.

Kuvateksti: Sodan pommituksessa tuhoutuneen kirkon rauniot.

Steve Swygert: Jotkut historian suurimmat ajattelijat joutuivat vainon kohteeksi ajattelunsa vuoksi. En halua sanoa nimiä, koska historia ei ole vahvuuteni. Voisin sanoa Kopernikus tai Galileo. {Linkki Wikipedia: Nikolaus Kopernikus] [Linkki Wikipedia: Galileo Galilei] En halua sanoa vääriä nimiä, mutta on todellakin ollut miehiä, jotka ovat astuneet esiin sanomaan, että hei, vaikuttaa tosiasiassa tapahtuvan näin, ja sitten esimerkiksi kirkko on lähtenyt heidän peräänsä tai jotain: tuo on vastoin doktriinia, tuo on vastoin Jumalaa! Sitten asia onkin todistettu myöhemmin itse asiassa oikeaksi.

Andy Petron kuolemanrajakokemus

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä, johon on yritetty poimia varsinaisen NDE-kokemuksen aikaiset tapahtumat.

Uimareissu

Andy Petro: Olen Andy Petro ja vuonna 1955 luokkamme lähti retkelle koulumme läheiselle järvelle. Tämä tapahtui Michiganissa Detroitin esikaupunkialueella. Kaikki ystäväni olivat kelluvalla laiturilla noin 45 – 55 metrin päässä rannasta. Hyppäsin veteen ja aloin uida. Noin puolivälissä matkalla laiturille sain todella pahoja kramppeja ja yhtäkkiä en pystynytkään enää potkimaan.

Kuin vaivuin veden alle toista kertaa, se olikin viimeinen kertani. En palannut enää koskaan pinnalle, panikoin. Nielin yhä lisää vettä. Koko kehossa alkoi tuntua kipua. Aivan kuin jokainen kehoni solu olisi huutanut lisähappea. Olin kuolemassa, tunnustin lopulta sen tosiasian että olin kuolemassa. Osuin istuma-asennossa järven pohjaan. Olin kauhuissani, kylmissäni ja vapisin. Korvasi soivat, aivan kuin joku olisi pistellyt minuun jäänaskaleita. Se oli hirvittävää.

Ääni ja irti kehosta

Andy Petro: Yhtäkkiä keskellä tuota kaaosta kuulin päässäni äänen. Ääni sanoi: ”Andy, sinun on rentouduttava.” Sanoin takaisin päässäni kuuluneelle äänelle: ”Vitsailetko? Minun on päästävä täältä pois. Tarvitsen ilmaa.” Ääni sanoi uudelleen: ”Andy, ei, sinun on levättävä ja kaikki menee hyvin.” Sanoin: ”OK, minä annan periksi.” Kun sana periksi muodostui päässäni, poksahdin kehostani irti. Sitten hetkellä jota kutsun ajattomaksi, olin tunnelissa. Olin tunnelissa jonka toisessa päässä oli kirkas valo, todella kirkas valo. Se oli niin kirkas, että sen olisi pitänyt polttaa verkkokalvojani.

Sitten käännyin ja katsoin toiseen suuntaan, pystyin näkemään järvenpohjan, näin kehoni järvenpohjassa. Sanoin: ”Ai, arvellakseni en ole enää kehossani.” Se oli aivan hyvä, koska en välittänyt. Koko elämäni oli epäoleellista sillä hetkellä kun lähdin kehostani ja olin tunnelissa menossa kohti valoa. Elämälläni planeetta Maassa ei ollut minulle mitään väliä, minä en välittänyt.

Kuvateksti: NDE-kokija Andy Petro sanoo, että hänen kehonsa jäi järvenpohjaan.

”Elokuvasta” poistuminen

Andy Petro: Aivan kuin olisin mennyt sisään elokuvaan ja viettänyt 17 vuotta elokuvassa. Nyt elokuva oli ohi ja minä poistuin siitä. Tuntuiko minusta hirvittävältä, että kehoni oli siellä alhaalla ja minä olin kuollut Maassa? Ei tietenkään! Olin rauhallinen, täällä paikassa minun pitikin olla. Minut täytti ehdoton rakkaus ja tunteet joita en pysty 60 vuoden yrittämisenkään jälkeen kuvailemaan. Se on mahdotonta, ei ole sanoja kuvailemaan kuinka upealta minusta tuntui. Se oli fantastista.

Andy ilman kehoa

Andy Petro: Sitten katsoin valoa ja aloin liikkua tunnelissa. Tiesin ettei minulla ole kehoa, koska olin jättänyt sen järven pohjaan, mutta minulla oli jokin muoto. Oli Andy, kutsun sitä Andiydekseni. En ollut kehossani, mutta olin yhä Andy. Minua vedettiin kuin valtavalla magneetilla liikkuessani tunnelin läpi. Yhtäkkiä puolivälissä matkalla valoon…  mutta mittauksilla ei ole siellä mitään merkitystä… Kun pääsin lähemmäksi valoa, niin seuraavalla ajattomalla hetkellä olinkin pujahtanut valtavaan palloon. Leijailin pallon sisällä, vieressäni oli läsnä oleva valo.

Kaikissa elämissäni

Andy Petro: Leijailin sen pallon sisällä ja kaikkialla ympärilläni minne katsoin, oli kuin minusta kertovia pieniä elokuvateatterin valkokankaita, kaikesta mitä olin tehnyt kaikissa elämissäni. Kaikki tuo samanaikaisesti. Lukematon määrä, satoja, tuhansia, miljoonia, en tiedä, ne vain täyttivät pallon sisäpuolen. Minä ymmärsin niitä, ymmärsin kaiken, en ollut hämmentynyt. Pystyin elämään uudelleen minkä tahansa tapahtuman johon vain keskityin. Kun keskityin yhteen tapahtumaan, niin elin sen yhtäkkiä uudelleen.

Kuvateksti: Haastateltu Andy Petro kertoo katselleensa mitä kaikkea hän oli kaikissa elämissään tehnyt.

Tulevaisuuden tapahtuma

Andy Petro: Oli yksi tapahtuma jonka tulen muistamaan aina, koska sitä ei ollut vielä edes tapahtunut, se ei tapahtuisi vielä viiteen, kuuteen tai seitsemään vuoteen. Olin pesemässä veljeni autoa ja aloimme väitellä jostakin. Tuo auton peseminen ei ainoastaan toistunut, vaan tiesin täsmälleen mitä veljeni ajatteli ja miksi hän oli minulle vihainen, miksi kiistelimme.

Aika

Andy Petro: Joka kerta kun elin jonkin tapahtuman uudelleen, niin elin sen täsmälleen siten kuin se oli tapahtunut, paitsi että nyt en tiennyt ainoastaan mitä minä ajattelin sitä uudelleen eläessäni, vaan tiesin kaikkien muidenkin ajatukset. Tuo oli ihmeellinen asia siinä mistä käytetään nimitystä elämän läpikäynti. Käyt elämäsi läpi, mutta kun katselet sitä, kun minä katselin sitä, niin pystyin tietämään täsmälleen mitä kaikki muut siinä tietyssä kokemuksessa ajattelivat, siis samaan aikaan kun koimme sen kokemuksen.

Tuota jatkui ajan joka vaikutti minusta ehkä muutamalta päivältä tai viikolta tai jotain. Ymmärrä, että tänä aikana kulunut Maan aika oli luultavasti jotain väliltä 5 – 10 minuuttia, en tiedä, en kirjannut sitä ylös, en välittänyt siitä kun menin valoon. Kaikki Maassa tapahtuva oli minulle merkityksetöntä. Kun olin viettänyt jonkin aikaa siinä pallossa ja kokenut kaikkia niitä erilaisia asioita, joita oli tapahtunut menneisyydessä ja joita tulisi tapahtumaan tulevaisuudessa, niin yhtäkkiä ajattomalla hetkellä pompahdin siitä pallosta ulos ja olin taas takaisin tunnelissa.

Veto, valon muoto

Andy Petro: Olin takaisin tunnelissa ja se magneettimainen voima veti minua yhä kohti valoa. Menin valoa lähemmäs ja lähemmäs. Olin nyt valon edessä, mitä tahansa se tarkoittaakaan. Näin valon, valo oli superkirkas. Se oli muodoltaan maalitaulun muotoinen. Kun olin merijalkaväessä maalitauluharjoituksissa, niin meillä oli musta silhuetti, tavallaan vain kasvot ja olkapäät -juttu. No, sellaiselta se tavallaan näytti. Se ei ollut täydellinen muoto, se oli jotain minkä sanoisin olleen ehkä pää ja hieman olkapäitä, mutta kaikki muu oli vain valkoista. Nyt olin aivan sen lähellä, samalla etäisyydellä kuin olen nyt tietokoneeni näytöstä, todella lähellä.

Kuvateksti: NDE-kokija Andy Petro sanoo, että magneettimainen voima veti häntä kohti valoa.

”Andy, älä pelkää”

Andy Petro: Valo sanoi minulle: ”Andy, älä pelkää.” Olin vaikuttunut koska valo tiesi nimeni ja kutsui minua todellakin Andyksi, joka oli nimeni Maassa. ”Andy, älä pelkää”, enkä pelännytkään, olin rauhallinen. Sitten valo sanoi minulle: ”Andy, minä rakastan sinua.” Kun valo sanoi, että ”Andy, minä rakastan sinua”, tuli tunteiden tulva jota en pysty kuvailemaan, joten en edes yritä kuvailla niitä.

Sitten valo sanoi: ”Andy, me rakastamme sinua.” Kun valo sanoi ”Andy, me rakastamme sinua”, niin kaikki valon taustalla ja valon silhuetti suli pois. Tausta oli täynnä tuhansia, miljoonia, miljardeja, biljoonia muita valoja. Tiesin niiden olevan valoja, aivan kuten itsekin olin. Valot sanoivat kuorossa: ”Tervetuloa kotiin, Andy.” Tuo on luultavasti mahtavin koskaan ihmisenä ja valon osana kuulemani asia. Sanoin: ”Olen viimeinkin kotona. Olen kotona.” Olin niin onnellinen ollessani kotona.

Osa valoa

Andy Petro: Valo imaisi minut, minusta tuli osa valoa. Mitä tuo tarkoittaa? Valo imaisi minut. Tässä paras tapa jolla osaan sitä kuvailla: Sanotaan, että valo ja biljoonat muut valot, se valo joka on kaikki, ehdottomasta rakkaudesta luotuna se on kaikki mitä on, oli, tai tulee olemaan. Sanotaan, että valo on suuri lasillinen vettä. Ja sanotaan, että Andy Petro planeetta Maasta on lusikallinen sokeria. Jos se sokeri kaadetaan lasilliseen vettä ja sekoitetaan, niin nähdään sokerivettä. Jos otan lusikallisen sitä samaa sokerivettä ja kysyn itseltäni, että missä Andy on, niin hän on kaikkialla. Entä missä valo on? Se on kaikkialla. Aha, minusta tuli valo. En ole valoa merkittävämpi, en ole valoa vähäisempi, olen osa valoa, ja niin on kaikki muukin olemassa oleva, kaikki mikä on koskaan ollut olemassa, ne ovat palasia valosta. Kaikki nuo palaset muodostavat yhden valon joka tekee kaiken. [Musiikkilinkki YouTube: Sitkeä sydän]

Tietäminen

Andy Petro: Minulla oli nyt kaikenlaisia todella mainioita kokemuksia valossa. Siellä ei ole matkustamista, eikä siellä ole aikaa. Eilinen, tämä päivä ja huominen tapahtuvat kaikki samalla ajanhetkellä. Kuljin maailmankaikkeudessa, kävin toisissa maailmankaikkeuksissa, planeetoilla. Valo ja minä viihdyimme hyvin. Sitten tajusin valolla olevan huumorintajua, se on iloinen paikka, tavallaan kuin McDonald´s. Se on iloinen paikka!

Ja valossa tiedetään kaikki, ei ole tuntematonta. Mutta kun tiedät jotain, luot jotain, ajattelet jotain, niin tunne on sama kuin tekisit sen ensimmäistä kertaa. Tuo on valossa olemisen kauneus. Kaikessa tekemässäsi on ensimmäistä kertaa tekemisen jännitys, kiihtymys. En kyllästynyt koskaan siihen tietämisen tunteeseen.

Kuvateksti: Mistä tietää tietävänsä kaiken? Andy Petro sanoo, että valossa tiedetään kaikki.

Telepatia

Andy Petro: Kun valo ja minä katselimme joitakin kokemuksiani siinä pallossa, palaan siihen hetkeksi, valo sanoi minulle, ei puhuen, koska meillä ei ollut suita, mutta telepaattisesti: ”Andy, katso kuinka kuohuksiin ja vihaiseksi sait tuon henkilön. Etkö ymmärrä, että se ei ole lainkaan tärkeää. Käytit niin paljon aikaa vihaisena olemiseen. Se on ajantuhlausta. Tulit Maahan nauttimaan, pitämään hauskaa, et olemaan vihainen mitättömistä asioista. Miksi et valaisisi?” Tuo oli mielestäni mielenkiintoinen sanaleikki. Miksi et valaisisi ja nauttisi siitä ajasta jonka täällä olet?

Ajatus riittää

Andy Petro: Jatkoimme asioiden tekemistä. Kuljimme kaikkialla erilaisissa maailmankaikkeuksissa. Tärkeä asia on se, että valo ja minä olimme yhtä. Elin valossa jossa ei ollut aikaa, eikä paikkoihin menty. Minne tahansa paikkaan halusinkin mennä, niin minä vain ajattelin sitä ja olin siellä heti, sinne ei tarvinnut erikseen mennä. Sellaista valossa oli.

Surullisin yksityiskohta

Andy Petro: Yhtäkkiä valo sanoi minulle: ”Andy, sinun on mentävä takaisin.” Minä sanoin, että onko tämä jokin vitsi? En mene takaisin. Olen kotona. Sanottiin toisen kerran: ”Sinun on mentävä takaisin.” Minä sanoin: ”Ei, ei. En halua mennä takaisin. Minä jään tänne. Minulle riittää.” Valo sanoi kolmannen kerran: ”Andy, sinun on palattava.” Nyt surullisimpaan yksityiskohtaan olemassaolossani täällä: Kun kuulin viimeisen kirjaimen sanasta palattava, niin minut sullottiin takaisin kehooni. Se ei ollut enää järvenpohjassa.

Minulla ei ole mitään muistikuvia kuinka kehoni päätyi järvenpohjasta rantahiekalle makaamaan vatsalleen. Pääni oli käännetty ja yksi luokkatovereistani työnsi vettä ulos keuhkoistani. Syljeskelin ja yskin. Tuolla hetkellä olin jälleen takaisin Maassa oleva Andy. Olin niin surullinen, en halunnut olla täällä.

”Luulimme sinun kuolleen”

Andy Petro: Olemassaolossani ei ollut lainkaan aukkoa alkaen siitä hetkestä kun hukuin, luovutin, menin valoon, vietin kaiken sen ajan valossa ja olin nyt takaisin kehossani. Aukkokohtia ei ole. Kokemuksessani ei ollut aukkokohtia, se oli tietoisen ajattelun yhtenäinen virta. Nousin ylös, vesi oli poissa. Se oli kuin ihme. Kaikki sanoivat minulle: ”Andy, Andy, kerro mitä tapahtui, me luulimme sinun kuolleen.”

En kokenut minulle Maassa opetettua

Andy Petro: Tämä tapahtui vuonna 1955, termi kuolemanrajakokemus luotiin vasta noin 20 vuotta myöhemmin. En tiennyt mitä hittoa tapahtui, en ymmärtänyt sitä. Minulle annettiin uskonnollisilla menetelmillä kattava uskonnollinen kasvatus. En kokenut valossa mitään siitä mitä minulle oli opetettu ja mitä olin oppinut Maassa ennen NDE-kokemustani.

Kuvateksti: Andy kertoo saaneensa kattavan uskonnollisen kasvatuksen, mutta hän ei kokenut mitään sellaista mitä hänelle planeetta Maassa oli opetettu. Miksi?

[Musiikkilinkki YouTube: Satu-Maa tango]

Minä vaan sanon…

Andy Petro: Minä vaan sanon, kerron tarinani. En yritä myydä sinulle mitään tai vakuuttaa sinua mistään, kerroin vain sen minkä muistan. Se mistä teille parhaillaan kerron, ne 10 minuuttia Maan aikaa joiden aikana menin valoon ja tein 100 vuoden edestä asioita ja tulin sitten takaisin, ei koskaan muutu. Muistan sen kuin se olisi tapahtunut eilen.

Lisää tietämisestä

Andy Petro: Minäpä puhun vielä tietämisestä. Tiesin kaiken sillä hetkellä kun minut imaistiin valoon, kun valo ja minä olimme yhtä. Tiesin kaiken. Ei ollut mitään tuntematonta. Ihmiset kysyvät: muistatko tätä, muistatko tuota? En pysty muistakaan ihmisaivoilla kaikkea koska tilaa on niin vähän, muistan tiettyjä asioita. Mutta tiedänkö mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan? No, valossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat sama asia, joten totta kai minä tiesin. En kuitenkaan tuonut sitä tietoa mukanani takaisin. Olisi ollut ääretön määrä asioita, jotka olisin voinut tuoda mukanani takaisin, mutta en pystynyt.

Elämä planeetta Maassa

Andy Petro: Se valo selitti minulle, että minulle, Andy Petrolle, elämä planeetta Maassa on kuin olisi Broadway-teatterin näytelmässä. Näytelmässä on seitsemän miljardia näyttelijää. Jokaisella on naamiaisasu, minulla omani. Kaikki muut tekevät omaa juttuaan. Kaikilla muillakin on oma henkilöhahmonsa, mutta se ei ole todellinen, todellisuus on valossa. Jollakin ajanhetkellä näytelmä loppuu. Kun näytelmä on ohi, kaikki riisuvat naamiaisasunsa.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla näytelmä. Näyttelijöillä on rooli ja rooliasut.

Meistä tuli kollektiivisesti yhdessä ryhmänä…

Haastattelija: Ajatteletko valon äänen olleen jumala?

Andy Petro: Yritän olla käyttämättä sanaa jumala, koska termi jumala sellaisena kuin sitä Maassa käytämme, antaa ymmärtää, että jumala on vastuussa ja me olemme jumalaa vähäisempiä. Minulla ei ollut sellaista tunnetta. Kun minut imaistiin valoon, valo ja minä ja kaikki triljoonat, biljoonat, kaikki lukumäärät ylittävä määrä muita valoja, olimme kaikki yhtä, meistä tuli kollektiivisesti yhdessä ryhmänä jumala. Mutta valossa ei ollut ketään, siis siellä ei ollut hierarkiaa jossa yksi valo olisi ollut muita ylempänä.

Siellä ei ole tuomitsemista. Tekemäsi asiat eivät ole hyviä tai pahoja, sinä vain teet asioita joiden motiivina on ehdoton rakkaus, tai sinä teet asioita joiden motiivina on viha, syrjintä ja erottelu. Valossa noita ei ole olemassa, ne ovat olemassa täällä planeetta Maassa. Minä tulin Maahan kokemaan, valossa tiedän kaiken. Vastatakseni kysymykseesi: onko valo jumala? Kyllä, valo on jumala, mutta minä olen osa sitä valoa.

Haastattelija: Oletan sinun tarkoittavan tuolla, että kaikki me olennot olemme kollektiivisesti yhdessä jumala.

Andy Petro: Kyllä.

Haastattelija: Ja tulemme tänne, emmekä koe ainoastaan Maata ja asu missä hyvänsä, vaan koemme myös erillisenä olemista.

Andy Petro: Oikein. Me emme voi kokea sitä valossa, koska olemme siellä, me olemme kaikki mitä on, kaikki mitä oli.

Tulevaisuus

Haastattelija: Minusta on mielenkiintoista, että näit tulevaisuuden. Se kertoo minulle tavallaan, että kaikki tapahtuu siellä samaan aikaan. Tarkoitan, että meidän aikajanamme täällä tapahtuu siellä kaikki samaan aikaan. Onko tässä järkeä?

Andy Petro: Kyllä. Ihmiset kysyvät minulta usein, että näitkö tulevaisuuden, näitkö mitä tulee tapahtumaan vuonna 2050 tai 2085. Vastaus on, että kyllä tietysti. No, mitä se sitten on? Se ei ole tärkeää! Se on tärkeää sinulle planeetta Maassa, mutta valossa Maa on vain leikki, se on kokemus, sillä ei ole mitään väliä. Olen elänyt monia elinaikoja. Pystyn muistamaan asuneeni toisilla planeetoilla toisissa aurinkokunnissa ja toisissa maailmankaikkeuksissa. Siellä oli hyvin erilaista kuin Maassa, mutta ne olivat vain kokemuksia. Minulle ei ollut tärkeää palata takaisin muistikuvien kanssa planeetta Maasta vuonna 2070 tai 2090 tai 3030. Sillä ei ole mitään väliä. Se ei ollut tärkeää.

Kuvateksti: Welcome to the future tarkoittaa suomeksi tervetuloa tulevaisuuteen. Andy Petro kertoo nähneensä myös tulevaisuuden tapahtumia.

Tärkeää oli se, että…

Andy Petro: Tärkeää oli se, että kokevatko seitsemän miljardia ihmistä planeetta Maassa rakkautta ja vihaa, ja valitsevatko he useammin mieluummin rakkauden kuin vihan, koska me olemme kaikki yhtä. Joka kerta kun teen jotain satuttaakseni toista ihmistä tai toista elävää olentoa, niin satutan oikeasti itseäni, koska olemme kaikki yhteydessä toisiimme.       

Muut elämät, yhteinen katoamaton muisti

Haastattelija: Sanotko sinä, että et nähnyt elämäsi läpikäynnin aikana vain tätä elämää, vaan näit tosiasiassa myös muita elämiä?

Andy Petro: Kyllä näin, minkä tahansa lukumäärän. On yksi silmiinpistävä, jonka muistan. Asuin silloin samankaltaisella planeetalla kuin Maa. Mutta ero oli se, että sitä planeettaa asuttaneilla ihmisillä oli yhteinen muisti. Toisin sanoen, kun jotain tapahtui, sanotaan vaikka että oli suuri sota. Kun sota oli ohi, niin he sanoivat, että olipa tuhlausta. Kun sota oli ohi, kaikki muistivat miltä se oli tuntunut, eikä se muistikuva kadonnut.

Asia ei ollut niin, että nyt joku voisi kysyä: ”No, Andy, sinä elit toisen maailmansodan aikaan. Miltä se tuntui?” No, en minä tiedä, en ollut siellä. Mutta tuolla planeetalla kaikki nuo yksityiskohdat pysyivät sinussa päivittäin jatkuvasti, siis kun oli valittu jotain vihan ohjaamaa rakkauden ohjaaman sijasta. Tuon takia sitä ei koskaan toistettu. Heillä oli yksi sota, aha, tämä ei johda mihinkään, tämä riittää, eikä sitä tapahtunut enää koskaan uudelleen planeetan historiassa. Siis koska heillä oli tuo yhteinen muisti, joka ei ollut vain muistikuva tyyliin uutisfilmin katselusta, vaan pystyi tuntemaan ja tietämään täsmälleen mitä tapahtui. Tuo oli samankaltainen paikka kuin Maa, mutta erilainen.

Minä muistan nämä käsitteet

Haastattelija: Oliko missään elämiesi läpikäynneissä sinulle mitään niin silmiinpistävää tulevaisuudesta, että mietit sitä yhä tänäkin päivänä?   

Andy Petro: Teknologian kehittyminen ei yllättänyt minua, jopa asioissa joita en ollut varsinaisesti opiskellut, kuten kvanttifysiikka. Kun hankin ensimmäisen kirjani kvanttifysiikasta ja säieteoriasta, siis maallikoille, en puhu yliopistosta ja kaavoista, puhun vain käsitteistä, niin minä muistin. En yllättynyt, että muistin ne käsitteet, muistin kehityksen, muistin kuinka tulevaisuus tulee muodostumaan.         

Sinä tiedät luultavasti tulevasi takaisin

Haastattelija: On mielenkiintoista ajatella, että teidän pitäisi tietää menevänne takaisin valoon, mutta sinä tiedät luultavasti tulevasi tänne takaisin tulevassa elämässä.     

Kuvateksti: Haastattelija arvelee Andyn tulevan tänne takaisin tulevassa elämässä. Haastateltava on itse samaa mieltä.

Andy Petro: Kyllä, koska kyseessä on alituisesti kehittyvä skenaario. Joku kysyy minulta aina, että mitä sitten jos joku tekee jotain todella pahaa? Onko helvetti olemassa? Onko sitä tätä tai tuota? Minun vastaukseni on aina, että kaikki minkä minä tiedän, kaikki minkä minä muistan, on että on ainoastaan yksi paikka minne mennä, ja se on takaisin valoon. Minun vastaukseni on, että on vain yksi paikka minne mennä: takaisin valoon. Valossa ei ole tuomitsemista, hierarkiaa eikä erottelua, koska me olemme kaikki yhtä, olemme kaikki osia samasta asiasta.

Aivot

Haastattelija: Tuntuuko sinusta siltä, että aivot ovat täällä Maassa ollessamme suodatin joka ei anna meille kykyä ymmärtää kaikkia niitä asioita jotka voimme ymmärtää valossa?

Andy Petro: Kyllä, koska valossa ei ole rajoja. Rajoja ei ole. Meidän elämässämme on raja. Aivoihin voi mennä vain tietty määrä tavaraa, piste. Tuo on minun käsitykseni asiasta. Kerron vain sen minkä muistan, ja käytän kuvailuun erittäin muinaisaikaista englanninkieleksi kutsuttua muotoa kolmiulotteisella aikaan orientoituneella planeetalla. Näillä työkaluilla meidän on työskenneltävä.

Kuvateksti: Myös haastateltava yhtyy haastattelijan näkemykseen, että aivot ovat suodatin, joka ei anna meille kykyä ymmärtää.

Jaa…

Andy Petro: Valo sanoi minulle, että ei ole mitään muuta paikkaa minne mennä. Tuo tekee elämästäni täällä Maassa siedettävää, vaikka ajattelenkin sen olevan usein lähes sietämätöntä. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu] [Musiikkilinkki: YouTube: Häiritsen sinua]

Musiikkilinkki YouTube: Me ollaan ne

Videolinkki: Uskontojen uhrit, kuinka uskonnolliset liikkeet aivopesevät ihmisiä?

Sivuston ylläpito irtisanoutuu kaikista uskonnoista ja muista uskontoihin verrattavissa olevista kulteista, sekä minkä tahansa asian tai henkilön palvonnasta. Uskonnollista termistöä ei ole ollut mahdollista täysin välttää. Tämän sivun tarkoitus ei kuitenkaan ole uskonnollinen, vaan antaa lukijalle kuolemakokijoiden ja NDE-kokijoiden omakohtaisten kokemusten kautta muistinpiristykseksi tiedonsirpaleita maailmankaikkeuden, multiversumin, tosiasiallisista toimintaperiaatteista. Lukija arvioi tietojen paikkansapitävyyden itse.

Lue aiheesta lisää tältä sivustolta:

Jaa artikkeli: