NBE

Kuvateksti: NBE on lyhenne sanoista near-birth experience, syntymänrajakokemus ja PBM lyhenne sanoista pre-birth memories, syntymää edeltävät muistot.

Henrik Ryösä: Ennen päivää yksi, yksityiskohtaisia syntymää edeltäviä muistoja

Linkki käännettyyn videoon: LINKKI. Käännös on tiivistelmä, johon on poimittu pääasiassa vain puhujan omat muistikuvat syntymäänsä edeltävältä ajalta.

PBM

Henrik Ryösä: Hei! Nimeni on Henrik Ryösä. Minulla on muistoja syntymääni edeltävältä ajalta. Minulla oli myös kuolemanrajakokemus [NDE] vuonna 2010. [Linkki: NDE] Suurin mukanani koko elämäni ajan kulkenut asia on ollut se mistä käytän nimitystä syntymää edeltävä muisto. Tuosta käytetään myös muita nimityksiä, kuten esiolemassaolo, siis käsitettä jonka mukaan sielumme on olemassa ennen elämäämme täällä. Joten, missä tietoisuutemme on ennen tätä? Jos synnyt uudelleen tämän elämän jälkeen, niin on ymmärrettävää, että okei, se on seuraava elämä, mutta noiden kahden elämän välissä on jotain. Ehkä minun ja muiden muistama on osa tuota matkaa.

Ja minä uskoin…

Henrik Ryösä: Vanhempani veivät minua kirkkoon joka sunnuntai ja joskus myös muina viikonpäivinä, joten kasvoin kiinni kristilliseen helluntailaiseen uskomusjärjestelmään. Meille opetettiin, että on vain yksi elämä, yksi mahdollisuus. Uskoin tuohon kauan aikaa. [Musiikkilinkki YouTube: Valot pimeyksien reunoilla] Minä en ole kulttijohtaja tai mitään sellaista, minä ainoastaan jaan läpikäymäni, jaan kokemani.

Kuvateksti: Henrik Ryösä kertoo uskoneensa mitä hänen uskontonsa oli hänelle opettanut. Kuvituskuva, kuvassa ei ole Henrik Ryösä.

Planeetta Maahan meneminen

Henrik Ryösä: Löysin itseni paikasta oppaiksi kutsumieni kanssa. Nuo oppaat opastivat minua tavallaan menemään Maahan. [Linkki Wikipedia: Maa (planeetta)] Kyseessä vaikutti olevan jonkinlainen tehtävä. Ne olennot, jotka joku voisi tulkita enkeleiksi, vaikuttivat tekevän jonkinlaista korkeamman vallanpitäjän työtä, todellakin. Ne tavallaan vain noudattivat määräyksiä. Vaikutti kuin heillä olisi ollut vain rajoitettu määrä asioita joita he pystyivät tekemään ehkä saadakseen oloni mukavammaksi tai vaikuttaakseen elämääni. Minulla oli ehkä tyyliin vain tietty määrä heidän valvonnassaan olevia vaihtoehtoja, jotka he pystyivät hyväksymään tai kieltämään. Jotain tuollaista, mutta vaikutti siltä, että jossakin oli korkeampi valta.          

Energiapallot jonossa odotusalueella

Henrik Ryösä: Aivan ensimmäiseen osaan tätä muistoa kuuluu se kun olin paljon suuremmassa tilassa, kuin palatsissa tai jossakin sellaisessa. Siinä oli tavallaan lähes kuin erittäin kuninkaallinen energia. Muistikuvieni mukaan… Tarkoitan, että en ole varma onko tämä 100 % tarkkaa, mutta arvelen sen olleen palatsi. Siellä oli pilareita ja kaikenlaisia hienoja koristeita, kaikkea. Sitä asuttivat enemmänkin kuin energiaolennot, ja minä olin yksi niistä energiaolennoista. Juuri tuossa paikassa meillä ei ollut mitään tiettyä muotoa, olimme enemmänkin kuin energiapalloja.

Odottelimme valtavassa jonossa, tavallaan kuin pankissa, lentokentällä tai jossakin, tyyliin kun odottelee päivän kiireisimmän tunnin aikana vuoroaan virkailijalle. Ajattele tuollaista, mutta kuin sata- tai tuhatkertaisena tai jotain. Se oli valtava valtava jono. Kun minun vuoroni lähestyi, niin tunsin yhä suurempaa ja suurempaa ahdistusta ja ennakkoaavistuksia siitä mihin olin menossa. Minä tavallaan tiesin mitä oli tulossa.

Kuvateksti: Puhuja vertaa kokemustaan jonotukseen lentokentällä, paitsi nyt jonossa oli energiapalloja, ei kehoja.

Erottaminen kaikista sidoksista

Henrik Ryösä: Siellä oli kuin oviaukko, jonka läpi minun piti siirtyä. En muista tarkalleen miltä se oviaukko näytti. Menin joka tapauksessa sen oven, kaariportin, läpi ja löysin itseni pimeämmästä tilasta. Aiemmin minut oli ympäröinyt sellainen kirkas, lämmin, rakastava valo tai jokin. Nyt siinä pimeämmästä tilassa oli lähes kuin viileyttä ilmassa tai jotain. Minut erotettiin jostakin. Minut erotettiin rakkaudesta ja perheen tunteesta, kaikesta mihin olin ollut sidottu ennen sitä.

Siinä pimeämmässä tyhjemmässä tilassa ei ollut paljon koristeita tai mitään. Minusta tuntui, että siellä oli jälleen pilareita. Minusta tuntui, että siellä oikealla puolella oli jonkinlainen allas, jonkinlainen laitteisto tai jotain, hyvin peruslaitteisto. On parasta käyttää siitä tuota sanaa. Mutta tuon lisäksi siellä ei ollut kunnon somisteita puhuttavaksi asti, siis erittäin koristelematon tila.

Planeetta Maa näytöllä

Henrik Ryösä: Sen huoneen suurin tunnusmerkki oli ikkuna tai jonkinlainen näyttö. Muistan olleeni siinä toisessa tilassa Maata katsellen. Tai en minä heti Maata katsellut, se tuli kuitenkin näkyviin melko pian. Ne olennot tulivat siihen huoneeseen kanssani, siis ne joita kutsun oppaiksi, ne olivat minua suurempia. Ne näyttivät siltä kuin ne olisi tehty puhtaasta energiasta tai jostain. He tyyliin ohjasivat katselunäyttöä tai konfiguroivat sen jotenkin niin että Maa tuli näkyviin.

En mene Maahan!

Henrik Ryösä: Olin Maan nähdessäni uskomattoman ahdistunut, vielä ahdistuneempi kuin jonossa odottaessani. Tiesin sillä hetkellä, että en halunnut mennä sinne. Olin täysin peräänantamaton, en menisi. Menin paniikkiin, sekosin. Ne opasolennot alkoivat ihmetellä, että ”mikä tuossa lapsessa on vikana?” tai jotain tuollaista. En tiedä alkoiko heidän käydä sääliksi vai mitä, mutta heistä tuli tavallaan hyvin hämmentyneitä reaktioni vuoksi.

Kuvateksti: Syntymää edeltävistä muistoistaan kertova Henrik Ryösä kertoo, että hän ei halunnut mennä planeetta Maahan.

Henrik Ryösä: He menivät siksi puhumaan keskenään nurkkaan tai jonnekin, ehkä hieman kuulomatkani ulkopuolelle. Ehkä noin voi sanoa, koska se oli erilaista. En tiedä kuinka paljon muistan sen olleen henkistä, telepaattista viestintää, en sano varmaksi suuntaan tai toiseen. Tuntui kuitenkin siltä, että he tavallaan puhuivat keskenään. Minä en ollut todellakaan kovin tietoinen kaikesta mitä he sanoivat. Heidän täytyi puhua pieni hetki. Minulle tuli sellainen tunne, että he olivat tyyliin: ”Mitä tässä nyt tehdään? Hän ei halua mennä. Onko jotain mitä voisimme tehdä, että saisimme hänet tuntemaan olonsa paremmaksi tai vakuuttaisimme hänet menemään?” Siinä oli tuontyyppinen fiilis. Tiesin heidän tekevän tuota.

Pääopas

Henrik Ryösä: Miespuolinen pääopas oli enemmänkin sinistä energiaa tai hänellä oli tyyliin sininen aura. [Linkki Wikipedia: Aura] Hän tuli takaisin ja kertoi minulle uutiset tai päätöksen tai sen lopputuloksen johon he olivat päätyneet.

Oppaiden vaihteleva ulkonäkö

Henrik Ryösä: Puhun hieman siitä miltä he näyttivät. Se saattoi vaihdella hieman. Tuo on samalla tavalla totta myös Maan suhteen. Kun siinä paikassa katsoi jotain, niin vaikutti kuin sillä olisi ollut aineellinen muoto, mutta sillä oli samaan aikaan tämä energiapuoli. Tuntui siltä, että se oli paljon energeettisempää kuin tavallinen aine. [Linkki Wikipedia: Energia]

Ihmissilmien rajoittunut näkökyky, sähkömagneettinen spektri

Henrik Ryösä: Näemme valon spektristä, mikä tarkoittaa siis sähkömagneettista spektriä, vain hyvin rajoitetun osan silloin kun meillä on ihmissilmät. [Linkki Wikipedia: Sähkömagneettinen spektri] Näemme silmillämme erittäin rajoitetun taajuuskaistan. Asian ydin on se, että silmiemme näkökyky on rajoittunut. Jos olisimme henkiolentoja tai energiaolentoja tuossa toisessa paikassa, niin meillä ei olisi tuollaista rajoitetta, näkisimme mitä todennäköisimmin koko sähkömagneettisen spektrin.

Noin ollen millä tahansa elämänmuodolla olisi tietyistä taajuuskaistoista koostuva tietty tunniste. Mikä tahansa toinen energiaolento pystyisi havaitsemaan nuo taajuuskaistat täydellisinä, joten joskus olennon tietystä näkökohdasta saattaisi tulla silminnähtävämpi, se saattaisi muuttaa muotoaan ja saattaisi pystyä itse asiassa ottamaan erilaisia ulkonäköjä perustuen joko pelkästään ajatukseen tai intentioonsa, tai mitä ikinä.              

Kuvateksti: Ihmissilmän näkökyky on rajoittunut, ihmissilmä ei näe kaikkia sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksia. [Linkki Wikipedia: Näköaisti]

Humanoideja

Henrik Ryösä: Muistikuvieni mukaan havaitsin ne oppaat tietyllä kahdella eri tavalla. Ne vaikuttivat olevan joko kokonaan valoa, vaihtelevissa väreissä säkenöivää, tai ne näyttivät kiinteämmiltä ja enemmän humanoideilta. He olivat molemmilla tavoilla humanoideja, heillä oli päät ja… [Linkki Wikipedia: Humanoidi] En tiedä näinkö tyyliin nimenomaisesti kasvoja silloin kun he olivat enemmän selkeästi valomuodossa, mutta niillä oli joka tapauksessa ihmisen muoto.

Ne pystyivät myös näyttäytymään jonakin tyyliin enemmän alienin kaltaisena. Olen ajatellut tuota ajan mittaan. Arvelen, että kyse on enemmänkin tapauksesta jossa olennot pystyvät ottamaan erilaisia ulkonäköjä. Tuo on kaikki tavallaan samaa asiaa, kaikki on sitä perimmäistä energiamuotoa. En tiedä tuon täsmällistä toimintaperiaatetta tai mitään, joten en ala teoretisoimaan fysiikan näkökulmasta tai mitään. [Linkki Wikipedia: Fysiikka]

Kuvateksti: Henrik Ryösän käyttämä englanninkielinen sana alien voidaan kääntää suomeksi monella tavalla: mm. muukalainen, vierasperäinen, avaruusolento.

Planeetta Maa ilman ihmissilmiä

Henrik Ryösä: Sama juttu kun katsoin Maata. Vaikutti kuin olisin katsellut Maata, se oli erittäin yksityiskohtainen. Minusta tuntui kuin olisin pystynyt kurottamaan ja tyyliin tarttumaan siihen, se tuntui olevaan niin lähellä. Se oli sen ikkunan, näytön tai minkä ikinä ulkopuolella. Näin yksityiskohtaisesti. Noin oli ehkä siksi, ettei minulla ei ollut ihmissilmiä. Minulla ei ollut jopa 20/20-näöntarkkuuden rajoitteita.  Pystyin näkemään 20/20:n yli. Arvelen olleen myös niin, että en nähnyt pelkästään niitä värejä joita ihmissilmillä näkee. Olen yrittänyt katsella näkemääni kuvaillakseni Googlesta Maan kuvia, NASAn kuvia ja sellaista. Mikään niistä ei ollut kovin lähellä sitä, jotkut enemmän kuin toiset, kuten kuvat Maasta yöllä. Ne näyttivät vähän enemmän siltä havaitsemaltani energialta, mutta se ei ollut vieläkään aivan niin, ei aivan niin.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla planeetta Maa yöllä.

Henrik Ryösä: Ehkä lähin tapa käsitteellistää tuota olisi tyyliin hologrammi tai jokin. Minusta kuitenkin tuntui, että näkemäni oli todellinen Maa. Minusta tuntuu erityisesti siltä, että näin jälleen energian koko kirjon, Maassa olevan elämän, kaiken kauneuden. Arvelen voivani sanoa, että näin kauneuden ja terrorin ja kaiken, kaikki siellä olevat erilaiset energiat. Ehkä juuri siksi olin niin peloissani: pystyin näkemään koko kirjon, ei pelkästään visuaalisesti, pystyin havaitsemaan myös kaiken sen tunne-energian. Tuo saattaisi olla hyvä tapa sanoa se.

Tunne

Henrik Ryösä: Tunne, siinä toinen asia josta haluan puhua. Se on näissä kokemuksissa niin tärkeä. Minun kokemukseeni liittyi paljon pelkoa. Pelkäsin erittäin paljon Maahan tulemista. Vaikutin tietävän mitä Maahan mennessäni tulisi tapahtumaan. Tiesin joka tapauksessa sen olevan paikka jossa tapahtuu monia pahoja asioita, siellä on paljon yksinäisyyttä ja olemme irrotettuja perheestämme, irrotettuja siihen suureen rakastavaan perheeseen kuulumisen tunteesta. En tuntenut siellä kovin paljon rakkautta, en tuntenut kovinkaan paljon rakkautta niiden oppaiden taholta, en ainakaan kaiken aikaa. Ehkä se johtui siitä, että ahdistus oli ottanut minut niin valtaansa. Tiesin, että oli syy sille miksi en halunnut tulla Maahan: olin paljon mieluummin siellä missä olin.

Kuvateksti: Puhuja sanoo, että hänen Maahan tulemiseensa liittyi paljon pelkoa.

Oppaiden neuvottelun lopputulos

Henrik Ryösä: En halunnut siis mennä ja he pitivät nurkassa pienen neuvottelunsa. He päätyivät seuraavaan lopputulokseen: Ajattelen heidän tarjonneen minulle jonkinlaista kompromissia, jotain mikä tekisi oloni turvallisemmaksi. Kyse oli ehkä siitä, että he lähettivät minut tiettyyn perheeseen, en muista valinneeni mihin perheeseen, keille vanhemmille syntyisin. Vaikuttaa siltä, että se valittiin jostakin syystä puolestani. Jonkinlainen kompromissi siinä tehtiin. Minulla oli tunne, että he antaisivat minun tietää, he tulisivat sallimaan muistamiseni. Tuossa tuntuu olevan järkeä, koska minä muistan. Ajattelen tuon olevan melko tärkeää. On iso juttu jos he sallivat sinun muistaa. Olen varma, että se on jotain sellaista mihin he eivät suhtaudu kevyesti.

Vaihtoehtoa ei todellakaan ollut

Henrik Ryösä: Arvelen heidän sallineen minulle tuon, ja minä selvästikin hyväksyin sen. Olin tyyliin: okei, ei taida olla paljon vaihtoehtoja. Siltä ainakin minusta vaikutti. Minusta todellakin vaikutti siltä, että muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ehkä se oli niin minun kohdallani, ehkä minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa jonkin sellaisen takia mitä olin tehnyt edeltävässä elämässäni. Siinä vaiheessa minut vain lähetettiin matkaan. En muista millainen se prosessi oli.

Kuvateksti: Henrik Ryösä sanoo, että hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä planeetta Maahan, enkä jonkin sellaisen takia mitä hän oli tehnyt edellisessä elämässään.

Elämänsuunnitelma 

Henrik Ryösä: Mitä elämänsuunnitelmaan tulee, niin sellaista en saanut kovin paljoa. Muistan, että minulle kerrottiin asioita. Muistossani oli ensimmäistä kertaa sen muistaessani tyyliin osio, jossa oppaat kertoivat minulle monia asioita joita tulisi tapahtumaan. Ajattelen heidän rohkaisseen minua hieman. He laittoivat ehkä alitajuntaani jotain asioita joihin minun pitäisi valmistautua, siis vain jotta olisi tieto siitä, että tietyt tapahtumaketjut saattaisivat tapahtua. Sitten se otettiin sen ensimmäisen mieleen palautumisen jälkeen uudelleen pois, tyyliin tietoisella tasolla. Monet näkökohdat vain hävisivät ja jotkut säilyivät, tyyliin kaikkein olennaisimmat, siis ne jotka jaan teille nyt.

Rituaali ennen matkaanlähtöä

Henrik Ryösä: He tekivät myös jotain juuri ennen kuin lähettivät minut matkaan. Minusta tuntui kuin he olisivat siunanneet minut tai jotain, samaan tapaan kuin jos olet kirkossa ja joukko ihmisiä rukoilee puolestasi. Sellaiselta se tuntui. Mutta samalla, en tiedä oliko se täsmällisesti ottaen rukous. He tekivät jonkinlaisen rituaalin auttaakseen minua muistamaan. En tiedä mikä se oli, mutta sellainen oli.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Deus Vult: Syntymänrajakokemus (NBE)

Linkki käännettyyn videoon: LINKKI. Käännös on tiivistelmä.

Tämän jutun on tultava yleiseen tietoon

Deus Vult: Päätin lopultakin tehdä tämän videon syntymänrajakokemuksestani [NBE]. Minusta vaan tuntuu siltä, että tämän jutun on tultava yleiseen tietoon. Minusta tuntuu, että syy siihen miksi minulla oli se kokemus, on että kertoisin siitä ihmisille. Joten niin minä teen.

Energiapallo

Deus Vult: No, tässä on se miten se minun kohdallani alkoi. Periaatteessa minä aloitin… Minä olin kuin… Haluan sanoa, että olin kuin energiapallo. Leijuin ympäriinsä ja koin puhdasta hurmiota. Se oli paras tunne mitä voi koskaan kuvitella, sitä ei voi kuvailla sanoin, ei vain voi. Minä otin periaatteessa jatkuvasti vastaan tietoa kaikesta, ymmärsin kaiken. Olin samaan aikaan tosi fiksu ja tosi utelias. Minulla sekä oli että ei ollut kehoa samaan aikaan. Olin tyyliin vauva, teini-ikäinen ja vanhahko henkilö, kaikkia noita yhtä aikaa. Mutta en nähnyt käsiäni tai mitään sellaista. Olin yhtä aikaa kaikkien noiden ikäinen. Tiedän tämän kuulostavan erittäin kummalliselta, mutta siltä minusta tuntui. Minä vain tavallaan leijailin ympäriinsä, lentelin vain ympäriinsä, se tuntui vain niin hyvältä.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla energiapallo. Deus Vulta kertoo, että hänen kohdallaan kaikki alkoi siitä kun hän oli kuin ympäriinsä leijuva energiapallo.

Joku puhui telepaattisesti               

Deus Vult: Sitten tunsin jonkin kutsuvan minua takaani tyyliin ”käänny ympäri, lennä tänne”. Minulle viittoiltiin. Joku puhui minulle telepaattisesti. Käännyin ympäri ja näin kolme olentoa, kolme kappaletta niitä. Näin naismaisen vartalon ja kaksi hänen vierellään vierekkäin seisoskellutta urosta. En pystynyt näkemään varsinaisesti heidän kasvojaan, mutta heillä oli yllään vain… haluaisin sanoa, että valkoiset viitat. En pystynyt näkemään naisen kasvoja, ne olivat kuin pelkästään valoa, mutta pystyin näkemään hänen hiuksensa, nainen oli ruskeavärikkö.

Pakko mennä Maahan

Deus Vult: He kehottivat minua tulemaan alas. Tiesin välittömästi mitä oli tapahtumassa. Tiesin että he lähettäisivät minut tänne. Minä en halunnut tulla, en lainkaan. En halunnut olla täällä. Olin tyyliin: ei! Muistan taistelleeni sitä vastaan todella ankarasti tyyliin: ”En halua mennä, en halua mennä!” Lentelin ympäriinsä vielä hieman lisää, tiedättehän, samaan tyyliin kuin jos yrität sanoa lapsillesi, että menkää siivoamaan huoneenne, niin he yrittävät pitää hauskaa ennen menoa. Juuri noin minä tein: ”Ei, ei, ei, ei, ei, en halua mennä siihen paikkaan!”

Tuota tehdessäni tarkistin tavallaan sen minne olin menossa: ”Maan”. Ja voi äijä, se oli ensimmäinen hetki kun pelko otti minut valtaansa. Olin peloissani koska tiesin, että tämä paikka tulisi olemaan paha. Verrattuna siihen paikkaan, minä en halunnut olla täällä, en varmasti. Taistelin vastaan. Tilanne ajautui siihen pisteeseen, että minun oli pakko mennä, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Kuvateksti: Deus Vult sanoo, että Maahan oli pakko mennä, muuta vaihtoehtoa ei ollut. [Musiikkilinkki YouTube: On pakko vatkaa]

Allas

Deus Vult: He antoivat tiedokseni, että sinä tulet olemaan aivan ok, sinä tulet olemaan ok, anna mennä, alas vaan. Ennen alas menoani käännyin jälleen ympäri ja näin heidät. Katsoin ja siinä oli altaallinen vettä. Sen peittona oli kuin suuri vanha markiisi. [Linkki Wikipedia: Markiisi (verho)] Haluaisin sanoa, että pylväs, siellä oli tyyliin pylväitä, valkoisia pylväitä, tiedäthän, vanhoja, kuin kreikkalaisia pylväitä, todella täsmällisiä, kauniita. Ne peittivät sen altaan.

He seisoskelivat sen veden vieressä. En halunnut mennä sinne veteen, koska tiesin sen tarkoituksen. He viittoilivat minut sinne ja siinä vaiheessa… Minä taistelin jälleen vastaan. Minulla ei ollut vaihtoehtoa, minut vedettiin sinne veteen. Menin veteen ja olin kauhusta kankea, tiesin mitä tulisi tapahtumaan: he lähettäisivät minut alas. En halunnut mennä, pyysin heiltä yhä uudelleen: ”Pliis, jos minä menen, niin voisitteko olla hyviä ja sallia minun muistaa tämän paikan. Minä haluan muistaa, minä haluan muistaa.” He jatkoivat rauhoittelemistani ja he sallivat minun muistaa. He sallivat minun muistaa sen paikan. Hyväksyin menemisen saatuani vahvistuksen, että he sallisivat minun muistaa.

Kuvateksti: Deus Vult kertoo halunneensa muistaa ”sen paikan”.

Sopimus

Deus Vult: Kun olin siellä vedessä, tiesin tosiasiana, että he antoivat minulle mahdollisuuden valita millaista elämää haluaisin elää. Olisin voinut olla rikas, kuuluisa ja päästä todella helpolla, mutta muistikuvani taivaasta olisivat olleet periaatteessa mennyttä. Minun täytyi elää täällä vaikeampi elämä muistaakseni sen paikan. Sopimus oli sellainen. Halusin sen sopimuksen, koska halusin muistaa, se oli minulle niin tärkeää. Se lyhyt aika minkä tulisin täällä viettämään, tiedäthän? On täysin sen arvoista muistaa sellainen paikka, koska nyt minä ymmärrän. Tiedäthän? Se on korvaamatonta. Tiedän nyt tosiasiana, että kun me kuolemme, niin kuolemanjälkeinen elämä on ja taivas on, koska minä olen ollut siellä. Ja minä muistan ilman epäilyksen häivääkään, epäilyksettä. [Linkki Roswellin avaruusolennon haastattelu]  

En malta odottaa…

Deus Vult: Ja voi äijä, se altaan vierellä seisoskellut henkilökunta, nainen ja kaksi olentoa, jotka puhuivat minulle. Se rakkaus, jonka siitä väestä tunnet, on jälleen jotain mitä ei voi sanoin ilmaista. Luulet rakastavasi vanhempiasi, luulet rakastavasi lapsiasi, jos sinulla sellaisia on. Se ei ole mitään verrattuna siihen rakkauteen mitä tunnet ollessasi siellä ylhäällä, ei lainkaan. Niitä ei voi verrata keskenään, jopa siihen pisteeseen asti, että minä itse asiassa kaipaan heitä. Kaipaan heitä erittäin paljon, ajattelen heitä kaiken aikaa. Ajattelen tätä tilannetta kaiken aikaa. Se on jotain mikä ei lähde minusta koskaan pois. En malta odottaa takaisin pääsemistä. En edes tiedä tarkoitustani täällä planeetta Maassa, mutta… [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu] En malta odottaa takaisin pääsemistä. Tuo on ainoa asia mitä voin tästä sanoa.

Kuvateksti: Puhuja sanoo, että hän ei tiedä syytä planeetta Maassa olemiseensa.

Täällä sitä ollaan

Deus Vult: Joten, menin altaaseen ja olin peloissani. Olin kauhuissani, koska tiesin. Muistan katselleeni paikkaa jonne olin menossa, Maata, se oli ruma, se oli ihan… Muistan sen näyttäneen kuin mustalta kuplivalta massalta, vain puhdasta pahuutta.  [Musiikkilinkki YouTube: Planet Hell] Olin kauhusta kangistunut. Minä vain tiesin, että tästä tulee rankkaa. Tiesin, että tämä paikka tulee olemaan hämärä, tiesin tämän paikan tarvitsevan työtä. Minä vain… aah… En halunnut mennä, en halunnut mennä. Joo, mutta täällä sitä ollaan.    

Kuvateksti: Deus Vult toteaa, että ”täällä sitä ollaan”, planeetta Maassa.

Valinnat

Deus Vult: Menin veteen. Valitsin elämäni. Valitsin äitini, tiedän sen. Valitsin haluamani perheen, valitsin kehon. Valitsin miltä haluan näyttää. Valitsin monia asioita. Ennen tänne tuloa on valittava monia asioita. En tiedä valitsemmeko me kaikki nämä asiat, en todellakaan tiedä, mutta minä muistan itse valinneeni. Menin veteen ja muistan tulleeni imaistuksi alas, siinä vaiheessa olin mennyttä. Muistan tulleeni imaistuksi alas, kuin putkeen. Pelko otti minut valtaansa juuri silloin kun aloin imeytyä alas siihen putkeen. Muistikuvat siitä paikasta alkoivat hämärtyä mitä pidemmälle alas menin siitä paikasta, taivaasta. Se alkoi kadota hitaasti. Muistan olleeni todella väsynyt, pystyin pitämään tuskin silmiäni auki. Olin tyyliin, että tässä sitä mennään kuin vuoristoradassa. Minut vain imaistiin alas todella todella nopeasti.

Viimeinen muistikuva

Deus Vult: Yksi viimeisiä muistikuvia mitä minulla tästä koko muistosta on… Paras tapa kuvailla sitä… Muistan näköaistimuksen. Tiedäthän kun suljet silmäsi ja katsot valoa tai ehkä jopa aurinkoa, niin näet lihan, lihan värin, muistan nähneeni sen. Ja minä olin… Sanon, että nyt tiedän olleeni kohdun sisällä. Tunsin suljetunpaikankammoa. Minä olin nyt kehon sisällä ja se oli äärimmäisen epämukavaa. Minusta tuntui kuin tukehtuisin. Minun oli päästävä ulos. Muistan vain työntäneeni seinämää, mitä ikinä, vasten. Tiedäthän, kohtu. Työnsin ja työnsin. Tuo on viimeinen asia mitä tästä muistan. Muistan olleeni pikkuriikkinen lapsi, tiedäthän, kun meistä alkaa tulla tietoisia.  

Kuvateksti: Deus Vult kertoo tunteneensa ahtaanpaikankammoa ja halunneensa ulos. Kehon sisällä oli äärimmäisen epämukavaa.

Unohtaminen, muistaminen

Deus Vult: Kun vanhenin, aloin tietysti tavallaan unohtaa tätä, tätä mitä minulle oli tapahtunut. Olen nyt 34-vuotias. Tässä oli tarinani. Haluan sanoa vielä ennen kuin lopetan videon, että me kaikki osaamme sanoa mikä on unen ja muistikuvan välinen ero, eikö? Kun sinulla on uni… Joskus unet ovat niin todentuntuisia, että et tiedä ennen heräämistä. Mutta kun heräät, niin oivallat sen olleen uni. Tämä ei ollut uni. Minä muistan sen kuin muistikuvan. Se on vahvempi kuin mikään minulla koskaan ollut muistikuva.

En muista minne jätin autonavaimet, en muista minne jätin matkapuhelimeni, mutta tämän minä muistan. Joten, tämä oli minun tarinani. Tiedän jättäväni varmasti paljon asioita pois. Tiedän katuvani etten sanonut jotain kun lopetan tämän videon. Okei, minulla on vielä yksi asia sanottavana. [Uskonnollinen loppukommentti on jätetty kääntämättä.] Tässä tämä, kiitos.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Dominic Cosenza: Syntymää edeltävät muistot

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös o n tiivistelmä. Uskonnollista termistöä on peitetty osittain *-merkillä.

Kuolema

Haastattelija: Jos vain käy, niin voit aloittaa jakamalla syntymää edeltävästä muistostasi mitä vain haluatkin.

Dominic Cosenza: Minulle se alkaa itse asiassa siitä minkä ajattelen olevan ja mitä pidän entisenä elämänä. En todellakaan muista kaikkia yksityiskohtia, mutta sen muistan että kuolin, olin kuolemassa. Ymmärtääkseni minua puukotettiin. Taistelin aivan varmasti jonkinlaisessa konfliktissa. Kun olin vuotamassa kuiviin ja kuolemassa, aloin tuntea tietoisuuteni lähtevän kehostani pois.

Pystyin näkemään myös takanani avautuvan tyhjyyden. Se on omituinen asia, koska kun aloin lähteä kehostani, niin pystyin ikään kuin näkemään monia asioita yhtä aikaa, mutta olin yhä tyyliin yksi entiteetti. Paremman termin puuttuessa noin, sitä on erittäin vaikea selittää. Tunsin takanani portaalin [”sisäänkäynnin”] tavoin avautuvan tyhjyyden. Aloin imeytyä siihen mustaan tyhjyyteen. Menin paniikkiin tuon tapahtuessa. Ymmärsin kuolevani. Pystyn tuntemaan kuinka kauhuissani olin.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla portaali. Portaalin voidaan ajatella olevan sisäänkäynti jonnekin.

Dominic Cosenza: Muistan selkeästi pyytäneeni j*m*l*a antamaan minulle anteeksi ja periaatteessa pyyhkimään pois kaiken mitä olin tehnyt, siis antamaan minulle anteeksi. Tiedäthän? Olin niin kauhuissani. Muistan lisäksi selkeästi kuinka minusta tuntui kuin tukehtuisin. Mitä enemmän irtaannuin kehostani sitä enemmän aloin menettää kaikkia fyysisiä tuntemuksia, mutta se tukehtumisen tunne säilyi.                     

Miten minä olen yhä elossa?

Dominic Cosenza: En todellakaan ymmärtänyt miten olin hengittämättä elossa, tiedäthän? Miten olin yhä tietoinen? On kummallista kun tietää kuolevansa, mutta tietää olevansa yhä tietoinen ja elossa. Eikö? Lopulta minut vedettiin sen portaaliin [”sisäänkäynnin”] läpi ja se sulkeutui. Olin valtavassa mustassa tyhjyydessä. En osaa todellakaan sanoa kuinka suuri se oli. Tämä todellisuus, lainausmerkeissä ”oikea elämä”, alkoi häipyä hitaasti. Se meni melkein kuin digitaalisena kuvana 32-bittisestä 16-bittiseksi ja 8-bittiseksi, tyyliin kauemmas ja kauemmas pois, kunnes jäljellä ei ollut mitään. Minä jäin vain siihen mustaan tyhjyyteen. Tuossa vaiheessa aloin mennä todella paniikkiin. Minulla oli yhä se tukehtumisen tunne. Pyysin yhä j*m*l*a antamaan minulle anteeksi. Tunsin musertavaa häpeää ja syyllisyyttä sen vuoksi mitä tahansa siinä edeltäneessä elämässä olikaan ollut meneillään.

Kuvateksti: Haastateltava kertoo ihmitelleensä miten hän oli hengittämättä yhä elossa ja tietoinen. Kuvassa ei ole Dominic Cosenza.

Ikuisuus

Dominic Cosenza: Tietyn pisteen jälkeen paniikki alkoi häipyä, en ole varma milloin. Oivalsin että… Se ei ollut välttämättä hengittämistä, mutta oli yhä jonkin liikettä, energian, tiedäthän? En osaa todellakaan määritellä mitä se oli. Paniikki alkoi häipyä ja pystyin määrittämään asemani siinä tyhjyydessä suhteessa viimeiseen sijaintipaikkaani. Siellä ei ollut mitään, se oli ajaton, loputon. Minulla ei ollut mitään käsitystä ajasta. Jossakin vaiheessa aloin unohtaa, että olin edes ollut elossa. Tietyssä vaiheessa tuntui vaan tavallaan siltä, että olin siellä ja olin ollut siellä ikuisuuden.

Äänet

Dominic Cosenza: Yhdessä vaiheessa siellä oli myös niitä ääniä. Arvelen sen olleen sen jälkeen kun olin unohtanut kaiken edellisestä elämästäni. Ne äänet saapuivat ja pystyin tuntemaan tavallaan intuitiivisesti, että ne olivat siellä sotkemassa minua, ne eivät olleet ystävällisiä. Tiedäthän? Ne häiriköivät minua ja tavallaan nauroivat minulle tyyliin: ”Ha, Ha, haa, tämä luulee, että hänen on hengitettävä yhä.” Tiedäthän? Se sai todellakin minusta tuntumaan siltä kuin olisin helvetissä. Sinne ajattelin olevani menossa. ”Okei, minä kuolin, olen helvetissä, olen täällä ikuisesti, olen jumissa.” Ajattelin olevani siellä ikuisesti. [Musiikkilinkki YouTube: Olettamuksia]

Kuvateksti: Dominic kertoo luulleensa olevansa menossa ”helvettiin”, koska hänelle naureskeltiin hengitysyrityksien vuoksi. [Linkki Wikipedia: Helvetti]

Dominic Cosenza: En tiedä milloin, mutta muistan tavallaan saavuttaneeni paniikin huipun ja siinä vaiheessa olin tyyliin, että okei, tässä tämä oli, antaudun, tällaista tämä on, hyväksyn kohtaloni. Häiriköinti loppui heti kun tein tuon ja minut valtasi häkellyttävä rauhan ja ikään kuin rentoutumisen tunne.

Muistinmenetys

Dominic Cosenza: Minä en muista tuon kohdan ja seuraavan osion välissä olevia palasia, mutta muut ihmiset ovat puhuneet, että siellä on valoportaali ja he menevät valoon, eikö? [Linkki: NDE] Minä en muista mitään tuollaisesta, mutta muistan tunteneeni häkellyttävää rauhan tunnetta ja sen vaiheen jälkeen löysin itseni tyyliin sellaisesta ”lasitalosta”. Muistan menneeni siihen lasitaloon ja siellä oli valkoinen flyygeli. Alusta oli nurmikkoa. Oikealla puolellani oli puutarha, mutta en pystynyt näkemään puutarhaan, koska se oli sumun peitossa. Tiesin kuitenkin intuitiivisesti, että siellä on puutarha.

Olen ollut täällä ennenkin…

Dominic Cosenza: Minusta tuntui, että olin ollut siinä paikassa lukuisia lukuisia kertoja. Minulla ei ollut kehoa, olin vain valopallo ja energia. Minä vaan tavallaan viuhahtelin ympäriinsä siinä paikassa. Olin todella innoissani ollessani elossa. Sanoisin, että minulla oli hyvin lapsimainen energia, aivan kuin olisin ollut jälleen lapsi, hyvin viaton. Tunsin olevani täysin uusi. Kaikki minulle tapahtunut oli pyyhitty täysin pois. En muistanut mitään siihen vaiheeseen asti. Muistin sen edeltäneen elämän kuolemisosion sen jälkeen kun olin syntynyt tähän nykyiseen elämään. Tuossa tilassa en muistanut siitä mitään.

Kuvateksti: Haastateltava sanoo, että kaikki hänelle tapahtunut oli ”pyyhitty pois”, hän tunsi olevansa ”täysin uusi”.

Opas

Dominic Cosenza: Muistan tavallaan tutkineeni sitä tilaa. Sitten paikalle ilmestyi se mitä nimittäisin oppaakseni. Ne olivat melkein kuin… He olivat kuin suurempia valopalloja ja energioita. He tulivat siihen tilaan ja turhautuivat koska minä liikuin niin innoissani. He tavallaan vetivät minua paikalle ja lukitsivat minut paikalleen, että en pystynyt liikkumaan ympäriinsä. He olivat tyyliin: ”Okei, meidän on huolehdittava tästä. Sinä et voi viuhahdella ympäriinsä tuolla tavalla.”             

Oppaiden mielenkiintoinen ominaisuus

Dominic Cosenza: Yksi mielenkiintoinen niiden oppaiden ominaisuus oli, että ne menivät edestakaisin koiras- ja naarasenergian välillä. Heillä ei ollut pysyvää sukupuolta, niin haluaisin sitä nimittää. He periaatteessa ohjasivat minut läpi… He sanoivat minulle: ”Okei, me olemme täällä valitsemassa seuraavia vanhempiasi, valitsemassa asioita seuraavaan elämääsi.” Siis niin sanotusti tyyliin: tämä on seuraava tehtäväsi.

”Tehtävä”

Dominic Cosenza: Muistan selvästi kuinka he kutsuivat sitä tehtäväksi. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu] He olivat tyyliin, että tämä mihin olet ilmoittautunut, ei ole tyypillinen elämä, sinä tyyliin ilmoittauduit vapaaehtoiseksi tekemään tähän, sinun on oltava hyvin tarkoituksellinen tekemisissäsi ja siinä mitä pyrit saavuttamaan siellä. Tuo on mielenkiintoista koska arvelen meidän kaikkien käyvän tuon läpi, useimmat meistä eivät vain muista sitä. En ole varma miksi kukaan meistä ei muista mitään. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Dominic Cosenza ihmettelee miksi ihmiset eivät muista mitään.

Näyttö, vanhemmat                 

Dominic Cosenza: Siellä on tavallaan näyttö jonka reunat ovat kuin mitä hienointa kultaista valoa. Se vain leijuu siellä. Se ei ole mitään ainakaan minun tietämääni kiinteää materiaalia. Se on kuin energeettisesti luotu paikka. Kaikki on tehty valosta: lasi, ruoho, puutarha, kaikki on tehty tyyliin valosta, ainakin mitä minä pystyn sanomaan. He käyttivät sitä näyttöä ja väläyttivät näytöt eteeni, tai hän väläytti näytöt nopeasti ja kirkkaina eteeni. Hän antoi minulle vaihtoehtoja vanhemmista. Hän laittoi eteeni vaihtoehtoisia vanhempia ja sanoi minulle, että nämä vanhemmat antavat sinun tehdä asioita x, y ja z, nämä vanhemmat taas antavat sinun tehdä asioita x, y ja z.

Oli siis minun valintani valita intuitiivisella tasolla omat vanhempani. Paras tapa millä osaan sen selittää on, että siinä tilassa oli osa minua itseäni, joka tiesi yli tietoisen tason mikä oli minulle parasta. Se oli tyyliin niin, että vastaus tuli sellaisesta osasta itseäni, joka oli paljon syvällisempi kuin edes siellä ymmärsin. Oli paljon tuolla tavalla tapahtuneita asioita, joita hän näytti minulle, ja jotka koin siellä. Minulla oli tyyliin tietoa, jota en edes tiennyt minulla olevan, se vain yhtäkkiä oli.

Kuvateksti: Dominic Cosenza sanoo, että hän sai valita mm. omat vanhempansa.

Viestintä

Dominic Cosenza: Mielestäni on myös tärkeä huomata, että hänen ja minun välinen viestintä tapahtui silmänräpäyksessä. Heti kun minulla oli kysymys, niin vastaus oli jo tulossa olemukseeni ja tietooni. En todellakaan tiedä miten tuo pitäisi selittää, muuten kuin että sitä vain tietää. Muistan siis valinneeni vanhempani. Muistan valinneeni koettavakseni tiettyjä elämän tapahtumia.

Todellisuuden malli

Dominic Cosenza: Minulla oli monia kysymyksiä. Kysyin häneltä, että millaista on olla ihmiskehossa. Hän sanoi, että minäpä näytän sinulle. Se oli tyyliin sellaista, että oli mahdollisuus mennä melkein kuin mallikappaleeseen siitä mitä todellisuus on. Oli ikään kuin niin sanotusti mahdollista ”koeajaa” sitä. Sain kokea millaista on olla naisen kehossa ja millaista on olla miehen kehossa. Ja niin eriskummalliselta kuin tämä kuulostaakin, niin sain todistaa tyyliin elämän osia veljeni silmien kautta ja erään ystäväni silmien kautta. Se on omituista, koska olen nyt inkarnoitunut ja pystyn kertomaan niille ihmisille, että ”ai, minä muistan, teimme sinä päivänä niin. Muistan katselleeni sinun silmiesi kautta sitä mitä parhaillaan katselen.” Se on siis todella kummallista.

Ei ole mukavaa olla lattia

Dominic Cosenza: Jos minulla oli kysymyksiä, niin hän antoi minun tavallaan ”koeajaa” asioita ja salli minun kokea asioita. Kysyin häneltä, että miltä tuntuu olla kiinteä kappale, millaista on olla lattia? Hän salli minun tavallaan sulautua lattiaan, ja se oli uskomattoman epämukavaa. Tuo oli yksi niistä kokemuksista joissa… Voin sanoa nyt, että okei, kaikella on epäilyksettä tietoisuus, vaikka se ei olekaan samalla tasolla tai samanlainen kuin se tietoisuus minkä me koemme. Kaikella on tietoisuus, oli se sitten kiinteä esine tai elävä olento.

Kuvateksti: Lattiana oleminen oli Dominic Cosenzan mukaan ”koeajon” perusteella ”uskomattoman epämukavaa”.

Kitara

Dominic Cosenza: Kuulin itseni soittavan kitaraa. Musiikki tyyliin täytti huoneen. Kaiutinjärjestelmää ei ollut. Se aivan kuin tyyliin vedettiin sieltä mitä nimittäisin informaation kvanttityhjiöksi, ja yhdistettiin tilaan. Pystyin kuulemaan keskusteluja, pystyin kuulemaan musiikkia, jota tulisin aikanaan soittamaan. Minä soitan kitaraa.

Nyt äkkiä menoksi

Dominic Cosenza: Olimme käymässä tätä keskustelua kun hän keskeytti minut ja sanoi: ”okei, sinun on mentävä nyt.” Minä olin tyyliin, että mitä, emme ole edes valinneet asioita loppuun! ”Ei, ei, ei, sinä et ymmärrä. Sinun vanhempasi saavat sinut ennenaikaisesti.” Hän kertoi minulle, että ”sinun on tarkoitus syntyä päivänä x, y, z. He saavat sinut ennenaikaisesti, se tulee olemaan ok, mutta sinun on lähdettävä nyt.” Näin portaalin avautuvan uudelleen. Siellä oli se valtava musta tyhjyys, jonne jälleen menin. Se oli melkein kuin niin, että minulla ei ollut vaihtoehtoa. Minua alettiin vetää välittömästi sinne. Minä olin, että ”ei, odota!” Tiedäthän?

Fysiikan opiskelu, Kuolleiden kirja

Dominic Cosenza: Hän kertoi minulle asioita jopa matkallaan ovesta ulos. Hän kertoi tyyliin: ”Sinä tulet opiskelemaan lukiossa ollessasi fysiikkaa, sinä luet todennäköisesti Kuolleiden kirjan”, jota en ole itse asiassa vielä lukenut. Hän kertoi minulle periaatteessa, että kaikki tulee olemaan ok, tiedäthän? Tulen menestymään siinä mitä tulen tänne tekemään. Hän sanoi, että ei tule vaivaantua siitä, että hän tulee piipahtamaan silloin tällöin.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos hakusanalla Kuolleiden kirja, Book of the Dead. [Linkki Wikipedia: Kuolleiden kirja]

Kuka sinä olet?

Dominic Cosenza: Viimeinen asia, jonka muistan häneltä kysyneeni, on että kuka sinä olet? Tunsin hänen kääntävän huomionsa minuun sanoen: ”Kuka ajattelet minun olevan?” En pystynyt saattamaan tuota loppuun asti, mutta muistan sanoneeni lähes yllättyneenä: ”Ai, sinä olet todella vanha äijä.” Hänen elämänsä tuli minuun tyyliin intuitiivisesti. Tuo on viimeinen hänelle siinä tilassa sanomani asia. Sitten minä ilmeisesti imeydyin takaisin tyhjyyteen. Muistan toisen puolen (tämänpuoleisen] avautuneen ja minä tavallaan leijailin äitini huoneeseen ja sitten päivänselvästi hänen kohtuunsa.           

Ymmärtämätöntä tiedettä

Dominic Cosenza: Minulla on ollut elämäni varrella paljon kokemuksia, joita ihmiset pitäisivät tai laittaisivat kategoriaan yliluonnollinen tai henkinen tai mitä ikinä. Ne kaikki tavallaan vahvistavat kokemaani. Tämä on paljon enemmän kuin vain henkinen kokemus. Tämän takana on hieman tiedettä, jota emme vielä ymmärrä.        

Fysiikan opiskelu ja muistaminen

Dominic Cosenza: Mielestäni on tärkeää huomata, että en muistanut pitkään aikaan mitään syntymää edeltävistä muistoistani ja edeltävästä elämästäni. Lapsena minulla oli aikakausi, ehkä noin iässä 3 – 5 vuotta, jolloin muistin että minä en ole Maasta, olen saapunut Maahan. Sitten jossakin vaiheessa unohdin täysin. Vasta lukiossa minä eräänä päivänä muistin. Siihen johti se, että olin opiskellut fysiikkaa, kuten oppaani oli sanonut minun tekevän. Ahmin teoreettisesta fysiikasta kaiken minkä käsiini sain. Yritin todella todella ymmärtää maailmankaikkeutta tieteellisestä näkökulmasta. Minun on tarkennettava, että olen hirvittävän huono matematiikassa, en siis tehnyt lukiossa teoreettisia laskuja, mutta ymmärrän käsitteet todellakin erittäin hyvin. Jossakin vaiheessa törmäsin peräseinään siinä mitä fysiikka voi meille kertoa.

Kuvateksti: Syntymää edeltävistä muistoistaan kertova Dominic Cosenza sanoo, että fysiikan opiskelu lukiossa auttoi häntä muistamaan.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Becky Wertz: Syntymää edeltävä muisto (PBM)

Linkki käännettyyn puheenvuoroon: LINKKI. Käännös on tiivistelmä.

Elinaikojen välinen kokemus

Becky Wertz: Minun kokemukseni oli tavallaan tyyliin ehkä elinaikojen välinen kokemus, jossa minä olin tavallaan vain tyyliin pallo tai vain tietoisuus. Minä vain pompahtelin ympäriinsä ja pidin hauskaa, onnellisena, autuaana ja huolettomana. Olin erittäin erittäin tiedonhaluinen. Minulla oli kuin lapsen uteliaisuus, ei pelkoa. Se tuntui hyvin lapsimaiselta. En tiedä mikä se paikka tarkalleen ottaen oli, siis se sielujen pitopaikka ennen kuin sielut menevät kehoihinsa Maahan. Sen yläpuolella oli myös kuplan tyyppinen verhona toimiva kupu.

Minä myös

Becky Wertz: Siellä oli oppaita. Siellä oli yksi opas ja eräs toinen sielu. Katselin kuinka tuo sielu teki valintaa menemisestä alas kehoonsa. Kysyin oppaalta: ”Minne hän päätyi menemään? Minä haluan mennä myös. Minä kokeilen tuota.” Opas oli tyyliin, että okei, jos haluat kokeilla, niin mainiota. Tarkoitan, että se oli sananmukaisesti niin helppoa. Tavallaan samaan tyyliin kuin lapsi kysyy halutessaan mennä: ”Äiti, voinko mennä leikkimään tuolle leikkikentälle?” Ja he ovat tyyliin: ”Jep, kokeillaan, mennään, tehdään niin.” Muistan oppaan olleen verhon luona. Minä olin joko juuri parhaillaan menossa sen läpi tai menemässä kohta sen läpi, mutta minusta todellakin tuntui, että se oli tyyliin se muuri, että kun kerran menet sen läpi…

Uni kulkuneuvosta

Becky Wertz: On mentävä sellaisen kuin pienen ”kehosapluunan” läpi. Se oli minun unessani erittäin absurdi. Se otti tavallaan auton tai mikroauton muodon tai jonkin joka oli menossa… En osaa selittää, tämä kuulostaa niin kauhealta. Vain kulkuneuvo, okei, kulkuneuvo, se on mikroautoa parempi  nimitys. Joten, joka tapauksessa.

Kuvateksti: Becky Wertz pitää nimitystä kulkuneuvo parempana kuin ensin valitsemaansa nimitystä auto tai mikroauto.

Energiakehon sapluuna

Becky Wertz: Opas selitti, että tämä tulee tuntumaan hieman kummalliselta, sinun on levitettävä itsesi täyttääksesi tämän energeettisen sapluunan. Nyt tiedän ja ymmärrän sen olleen sellainen energiakeho. Minä järjestelin itseäni, yritin selvittää sitä, sovittaa sitä. Sen muodon pitäminen oli todella vaikeaa, yrittää laajentaa itseään ja sopia siihen sapluunaan. [Linkki: OBE]              

Kehokokemus

Becky Wertz: Sitten menin, viuh, suhahdin alas kehokokemukseen. Olin yhtäkkiä… Seuraavan muistikuvani mukaan havainnoin äitiä, siis sitä josta tulisi äitini. Pystyin tuntemaan jokaisen yksittäisen synnytyskivun. Tiesin miltä hän näytti, pystyin näkemään hänet läheltä. Koin koko hänen synnytyskipunsa hänen kanssaan. Minä tyyliin tunsin kaiken sen minkä hänkin tunsi. Minusta tuntui pahalta, koska se hieman sattui. Hän kävi synnytyksessä läpi suuria tuskia.

Poikalapsi

Becky Wertz: Minulla [naisella] oli myös tunne, että olin poika, siis poikalapsi. Tuon jälkeen muistan, että minulla oli ensimmäinen, toinen tai kolmas syntymäpäiväni tai jotain. Olin todella nuori, se oli ehkä ensimmäinen syntymäpäiväni. Minulle laulettiin ja kaikkea. Tuo oli tavallaan kokemuksen loppu, tai heräsin tai poistuin meditaatiotilasta. En rehellisesti sanoen muista oliko tuo uni vai meditointia.

Kuvateksti: Becky Wertz ei muista oliko hänen kokemuksensa uni vai meditaatiokokemus.

Becky Wertz: Toivon, että en kuollut noin nuorena lapsena ja jättänyt äitiä suremaan, tai ehkä minä vain näin sen tuohon vaiheeseen asti. En nähnyt loppua, koska se olisi ehkä jollakin tavalla vaikuttanut minuun tässä nykyisessä elämässäni. Ajattelin jakaa tämän kokemuksen, koska se oli niin yksityiskohtainen.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Melissa Denyce: Syntymää edeltävät muistot

Linkki käännettyyn puheenvuoroon: LINKKI. Käännös on tiivistelmä, josta on jätetty pois uskonnollisia osioita ja omia tulkintoja ja keskitytty tapahtumakuvaukseen.   

Tila, valo

Melissa Denyce: : Haluan jakaa teille joitakin syntymääni edeltäviä muistoja. Minulla olevan muistikuvan mukaan olin tilassa. En nähnyt seiniä tai sisäkattoa tai lattiaa. Siellä oli valtava se tila. Siinä tilassa oli monia muita valo-olentoja, useimmat niistä olivat matkan päässä. Minä olin jättiläismäisen valon seurassa. Olin sen valon läsnä ollessa täydellisen ilon ja autuuden vallassa.

Näyttö, elämän suunnittelu

Melissa Denyce: Vasemmalla puolellani oli näyttö. Me suunnittelimme siellä elämääni. Me pystyimme muuttamaan jotenkin elämäni suuntaa muuttamalla sitä mitä näytöllä oli. Se oli melkein kuin elokuva johon pystyi menemään sisään, sitä pystyi editoimaan ja asioita pystyi muuttamaan, mutta se muutti tosiasiassa asioita fyysisessä elämässäni. Pystyin näkemään näytöllä maailmankaikkeuden kaikkine tähtineen ja planeettoineen sekä Maan sijainnin.

Pystyimme sukeltamaan ja zoomaamaan elämääni ja kaikkiin niihin asioihin joita tulisi tapahtumaan. Me säädimme sitä. En muista mitään muita yksityiskohtia kuin sen, että pyysin punaisia hiuksia ja menimme läpi viimeisiä suunnitteluvaiheita. Vastaanotin silloin kysymyksiä, tiesin elämästäni kaiken, mistä siinä oli kyse, mikä tarkoitukseni oli, mitä tulisin saavuttamaan. Kaikki tuo on viety minulta nyt pois lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että pyysyin punaisia hiuksia. Tämä ei tapahtunut aineellisella alueella, tämä tapahtui jossakin muualla, jossakin toisessa todellisuudessa, käyttämättä juurikaan viittä aistia.

Kuvateksti: Punaiset hiukset. Melissa kertoo, että hän sai valita itselleen punaiset hiukset.

Valoa, valoa, valoa, valoa…

Melissa Denyce: Kaikki oli siinä paikassa valoa. Paras tapa millä osaan sitä kuvailla on, että valo ympäröi sinua kuin hengittämäsi ilma, mutta kokemus siitä on sellainen kuin olisi kuumassa, superkuumassa suihkussa, höyryä on kaikkialla. Se on ympärilläsi tosi paksua ja pystyt tuntemaan sen, se on kuumaa ja hengität sitä sisään. Sellainen valo on, se ympäröi sinua täysin ja kaikki on tehty valosta. Sinä olet valo, se paikka missä olet, on tehty valosta, kaikki on tehty siitä valosta.

Se valo on käsin kosketeltava asia, jonka pystyt tuntemaan, pystyt tuntemaan sen itsessäsi, pystyt tuntemaan sen sisälläsi, siitä tulee sinä. Se tulee kaikeksi ja luo kaiken. Se ei ole vain valoa, se on moniulotteista valoa. Se on rakkautta, se on iloa, se on rauhaa. Se on mitä syvintä turvaa ja turvallisuutta, jossa vain voit kuvitella lasta pidettävän. Tuntuu kuin olisi ikuisesti turvassa, suunnaton lohdutus on myös osa valoa. 

Moniulotteista musiikkia

Melissa Denyce: Valo oli myös musiikkia. Muistan selkeästi kuulemani musiikin. Sitä on mahdotonta kuvailla tässä maailmassa, koska se on moniulotteista musiikkia. Se on sen tyyppistä musiikkia, että se rakentuu, rakentuu, rakentuu, rakentuu ja rakentuu, eikä se pääse koskaan siihen pisteeseen asti, jossa sen täytyisi lopettaa rakentuminen. Se ratkaisee itsensä jollakin tavalla jatkaessaan rakentumistaan.

En tiedä miten sitä pitäisi kuvailla. Voin sanoa musiikkia tässä maailmassa kuunnellessani, että se on samankaltaista, vaikkakin erittäin vaisu esitysmuoto siitä. Koskettavan kaunista musiikkia. Minulla on siitä selkeät muistikuvat. Siellä paikassa oli muitakin lapsia, he olivat myös valoa. Koko meininki oli valoa. En muista yhtään miltä paikka näytti, koska se oli vain kaikki valoa.

Kuvateksti: Melissa kertoo kuulleensa musiikkia. [Linkki: NDE]

Musiikkia ”urheilustadionilla”

Melissa Denyce: Yksi muistamistani asioista on se, että muistan olleeni paikassa… se on vain niin… Musiikki on todella peräisin sieltä. Minut oli ympäröity. Kuvittele olevasi jonkin tyyppisellä urheilustadionilla, mutta se jatkuu ylös ja alas, se jatkuu niin kauas, että et voi edes nähdä pohjaa ja kattoa. Jokaisella istumapaikalla istuu valo-olento, joihin viittaisimme todennäköisesti nimityksellä enkeli. [Linkki Wikipedia: Enkeli] He kaikki laulavat. He laulavat kaikki omaa harmoniaansa.

Meneillään on satoja miljoonia erilaisia harmonioita ja ne ovat kaikki täydellisessä harmoniassa. Laulu vain rakentuu ja rakentuu ja ratkaisee itsensä jatkaessaan rakentumistaan, kuten sanoin. En tiedä miten sitä pitäisi kuvailla, mutta se on intensiivistä, ei-maallisen kaunista musiikkia. Muistan olleeni paikassa, jossa kuulin tuollaista ja näin tuollaista ympärilläni. [Linkki: NDE]

”Lastenhuone”

Melissa Denyce: Muistan jotain tyyliin olleeni jonkin tyyppisessä lastenhuoneessa. Muistan olleeni jonkin tyyppisen naispuolisen valohenkiolennon seurassa. En tiedä kuinka kauan olin hänen kanssaan, mutta minua pideltiin hänen sylissään. Muistan, että hänet oli tehty valosta ja minut oli tehty valosta, kaikki oli tehty valosta. Siellä ei ollut häpeää eikä syyllisyyttä tai mitään niistä tunteista jotka liitän maalliseen lapsuuteeni. Se oli vain puhdasta turvallisuutta, hyväksyntää ja rakkautta. Minua hoidettiin. Ja jälleen: kaikki oli valoa. Hänestä tulevasta valosta tuli yhtä sen valon kanssa joka minä olin. Meistä lähtevä valo liittyi yhteen atmosfäärissä olevan valon kanssa. Se oli todellinen asia, sen pystyi tuntemaan. Se oli turvaa, turvallisuutta ja ehdotonta rakkautta, rauhaa, autuutta ja lohdutusta. En tiedä miten kuvailla tuota.

Kuvateksti: Sana valo toistuu syntymää edeltävistä muistoistaan kertovan Melissan puheissa.

Pimeä paikka

Melissa Denyce: Minulla on paljon tavallaan muistiin painaumia olemisestani pimeässä paikassa. Se oli rauhoittava, turvallinen ja rauhallinen paikka. Se oli lepo- ja pohdiskelupaikka. Näin valo-olentoja. Käytän sanaa valo-olento, koska sellaisina ne minulle näyttäytyivät, sellaisiksi ne koin. En tiedä olivatko ne enkeleitä, toisia ihmisiä henkimuodossa vai jonkin tyyppisiä muita olentoja. En tiedä, mutta näin niiden kulkevan ohitseni, tekevän omaa juttuaan. Minä olin turvassa siinä pimeässä lepopaikassa.

Valo, ”kuin maailman voimakkain magneetti”

Melissa Denyce: Matkan päässä näin aina sen valon. Valo on pääjuttu, kaikessa on kysymys valosta. Valo oli tyyliin maailmankaikkeuden kokoinen ja kirkas. En tiedä miten kuvailla sitä. Matkan päästä katsottuna se oli vain valtava valo. Kun sitä katseli, niin tunsi miljoonien elinaikojen kiihkeää kaipuuta. Se on kuin maailman voimakkain magneetti. Sinun, sinun on pakko… Tarkoitan, että sinä tiedät, että jos pääset valoon, niin se on vastaus sydämesi syvimpiin kaipauksiin. En osaa kuvailla sitä kaipuuta mitä sielu tuntee siinä valossa olemiseen, siellä istumiseen ja sen valon katselemiseen. Olin tyytyväinen ja tiesin olevani siellä missä minun pitikin olla, mutta kaipuu oli äärimmäisen suuri. Valossa olemisen kaipuu oli lähes vastustamattoman suuri. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Melissa sanoo ”valon” olevan kuin maailman voimakkain magneetti, ”valossa olemisen kaipuu on lähes vastustamattoman suuri”.

Valon ulkonäkö ja ääni

Melissa Denyce: Ihmiset haluavat tietää miltä valo näytti. Jos unohdetaan sen suunnattomuus ja siihen liittyvät tuntemukset, niin se oli tavallaan kuin se olisi tehty miljardeista pienemmistä valoista, jotka liikkuivat kaikki yhdessä yksissä tuumin. Yhdistetään tuohon visuaalisuuteen ääni, kaunis musiikki: jokaisella valolla on oma sävelensä. Tuo tapahtuu aivan valtavassa mittakaavassa, maailmankaikkeuden koossa. Biljoonat, biljoonat ja biljoonat pienet valot laulavat nuottia, joista muodostuu valtava äänen sinfonia. Se on maailmankaikkeuden luomista, se pitää sen kaiken koossa ja vetää kaiken takaisin itseensä. Minulla on muistikuvia tosiasiallisesta valossa olemisesta. Paras tapa jolla osaan sitä kuvailla, on kaiken nielevä rakkaus. Kirkkaus oli niin suuri, että se sokaisisi ihmissilmät tai tuhoaisi minkä tahansa aineellisen muodon.

Kosminen valon hurrikaani

Melissa Denyce: Muistan olleeni tavallaan kosmisen valon hurrikaanin sisällä. Kaikkialla ympärilläni oli ylös ja alas kieppuvia valopilareita. Muistan kuinka minulla oli se tieto, että minä olin syntynyt valosta. Olin erittäin nuori sielu ja olin syntynyt äskettäin valosta, enkä ollut lähtenyt siitä vielä pois. Se valo oli koko minun olemassaoloni. Se oli kaikki minkä tiesin. Olin täysin valon nielemä ja valtaansa saama. Muistan, että minulla oli se tieto, että meidät luotiin valosta. Se on se mitä me olemme, me tulemme itse asiassa valosta. Se kosminen valon ja rakkauden myrsky oli olento, se ei ollut vain energianlähde, se oli erittäin syvällinen persoonallinen olento. Se tunsi minut syvällisellä henkilökohtaisella tasolla ja levittäytyi kaikkialle ympärilleni.

Kuvateksti: Melissa kertoo olleensa ”täysin valon valtaansa saama”.

Päämääränä valo?

Melissa Denyce: Jokainen maailmankaikkeuden henkisesti hereillä oleva olento tietää pääsevänsä valoon, se on sen tarkoitus, sen lopullinen päämäärä. Se on kaikkien toiveidesi, onnellisuutesi ja unelmiesi huipennus. Nuo olivat joitakin muistikuviani. Minä tulin valosta ja menen takaisin valoon. Minä tiedän tästä jotain syvällisempää, jota en pysty aivan muistamaan. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Akerke Muratova: Elämä ennen syntymää, syntymää edeltävät muistot

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä, johon on poimittu vain syntymää edeltävät muistot, muu keskustelu on jätetty suurimmaksi osaksi kääntämättä.

”Sinä menet planeetta Maahan”

Haastattelija: Haluaisitko aloittaa sillä mitä muistat syntymää edeltävästä muistostasi?

Akerke Muratova: Olin pimeydessä, mustassa tunnelissa. En ajattele minulla olleen kehoa tai mitään. Minusta ei tuntunut sellaiselta, että minulla olisi keho. En tuntenut ympärilläni mitään, ei mitään tilaa, ei aikaa, näin vain tunnelin päässä sellaisen valkoisen pisteen. Se oli erittäin pieni kirkas valo. Se tuli minua lähemmäs tai minä liikuin lähemmäs sitä, ei pystynyt sanomaan kumpi. Minusta tuntui kuin minut olisi laitettu transsiin, vähän kuin olisin nukahtamassa.

Pysähdyin yhtäkkiä liikkuessani ja sanoin: ”Odota, odota, odota, minne minä olen menossa?” Ympärilläni ei ollut ketään, mutta sitten yhtäkkiä ilmestyi ystävällinen läsnäolija. En pystynyt näkemään häntä, mutta pystyin tuntemaan mitä hän sanoi, se meni pääni kautta. Hän sanoi: ”Sinä menet planeetta Maahan.” Minä sanoin, että ”hyvä on, kyllä, planeetta Maahan”. En tiedä miksi, mutta tuolla hetkellä minusta tuntui siltä kuin minun olisi pitänyt tietää se. Se vaikutti tutulta, vaikutti kuin minun olisi pitänyt tietää Maasta ja sanoin: ”Hyvä on, kyllä, menen Maahan.” Hän [nainen] sanoi: ”Jep, on aika, jatka liikettä.”

Kuvateksti: Haastateltava kertoo, että hänelle tuli lähtö planeetalle nimeltä Maa.

Miksi he huutavat?

Akerke Muratova: Kiinnitin huomioni muuhun, häiriinnyin, koska valo tuli lähemmäs ja lähemmäs. Näin siinä valossa kolme naista, työntekijöitä ja äitini synnyttämässä minua. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä tapahtui, mutta näin heidät selkeästi. Muistan heidän olleen äänekkäitä, he huusivat ja kirkuivat. En tiennyt mitä tapahtui, joten olin innoissani ja kysyin: ”Mitä he sanovat? Miksi he huutavat?” Sitten kuulin sanan ”қыз”. Tartuin erityisesti siihen ja kysyin: ”Mitä? Mitä? Mitä қыз tarkoittaa?” Se ystävällinen läsnäolo sanoi tyyliin: ”Se tarkoittaa tuolla kielellä tyttöä. [Kazakstan, kazakin kieli]. Sinä tulet syntymään tyttönä.”

Hän alkoi selittää poikien ja tyttöjen välistä eroa. Minä olin ihastunut: vau, olen tyttö. Hän kertoi kuinka minusta tulisi äiti, jos saisin lapsen. Minä olin tyyliin, että vau, minä voin tuottaa toisen elämän. Se vaikutti minusta viehättävältä, toistelin: ”Vau, se on kaunista. Ihanaa, olen niin innoissani. En malta odottaa olevani siellä.”

”Me vartioimme sinua, luota meihin”

Akerke Muratova: Hän toisti minulle yhä uudelleen: ”Mennään, sinun on mentävä nyt. Sinun on liikuttava.” Minä epäröin yhä. Epäröin yhä, vaikka olinkin innoissani. Olin hermostunut, en tiennyt mihin olin päätymässä, joten olin tyyliin, että okei, minä liikun. Se ääni, läsnäolija alkoi häipyä hitaasti samalla kun imeydyin siihen kirkkaaseen valoon. Ääni alkoi vetäytyä. Hän toisteli: ”Lapsi kulta, älä unohda minua, kiitos. Älä unohda meitä. Sinua suojellaan aina, sinua opastetaan aina. Sinä pystyt siihen. Me vartioimme sinua. Me rakastamme sinua ja sinua tullaan rakastamaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Luota meihin.” Minä sanoin, että ”okei”, olin että ”okei, minä muistan teidät, kiitos!”

”Aivan kuin minun ei pitäisi olla täällä”

Akerke Muratova: Sieluni oli kuin lapsi, en tiedä, vain innostunut lapsi. Tulin imaistuksi siihen valoon ja olin vauvan kehossa. Muistan inhonneeni sitä, en pitänyt siitä. Se oli jäykkä, en pystynyt liikuttamaan sitä, en osannut hallita sitä. Muistan kuinka epämukavalta minusta tuntui, aivan kuin minun ei pitäisi olla täällä. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Akerke Muratova kertoo, että ”aivan kuin minun ei pitäisi olla täällä”.

Oi, vau

Akerke Muratova: Mutta kun se nainen laittoi minut äitini rinnalle… Sinähän tiedät sen autuuden ja valaistumisen tunteen kun tapaat lähteen ja olet tuonpuoleisessa, sellaiselta minusta tuntui kun he laittoivat minut äitini rinnalle. En ymmärtänyt mitä hän sanoi, koska en osannut kieltä.

Arvelen hänen tarkoituksensa olleen energeettisesti jotain tyyliin: ”Minä rakastan sinua, minä suojelen sinua.” Tunsin oloni niin onnelliseksi, niin kiitolliseksi. Sanoin: ”Oi, vau. He olivat oikeassa. Minua rakastetaan, minut toivotetaan tervetulleeksi. Olen niin onnellinen ollessani täällä, niin onnellinen ja innostunut.” Tuollainen on siis minun muistikuvani.

Kyvyt takaisin

Akerke Muratova: Kerroin tuosta äidilleni, mutta hän ei sanonut mitään, mutta ei myöskään kiistänyt sitä. Olin noin neljän tai viiden vuoden ikäinen. Sain muistamiseni jälkeen kykyni takaisin. Pääsin irti kehostani, tai sitä voi nimittää myös astraalimatkustamiseksi. Lapsena ajattelin kaikkien pystyvän siihen, että kaikki pääsevät irti kehostaan kuten minulla oli tapana tehdä. Muistan turhautuneeni. Asuin isovanhempieni luona. Pystyin puhumaan eläimille, meillä oli paljon eläimiä. Ja pystyin puhumaan kasveille, mutta en pystynyt puhumaan telepaattisesti ihmisille.

Turhauduin ja kerroin isovanhemmilleni: ”Kaikki pystyvät ymmärtämään minua kun lähetän heille viestiä, mutta te ette saa sitä viestiä.” He sanoivat, että ”ei, sinun on puhuttava ääneen, sinä et voi vain ajatella sitä ja olettaa meidän ymmärtävän”. Minä sanoin, että ”ei, ei, ei, te ette ymmärrä, kasvit ymmärtävät minua, eläimet ymmärtävät minua.” Aloin siis saada tuollaisia kykyjä takaisin. Sain ne kyvyt takaisin, jotka olivat: telepatia, kehostapoistumiskokemukset, tehostettu intuitio; muistin menneet elämäni, minulla oli enneunia, minä vain lähdin kehostani pois joka yö ja lensin. Tiedäthän?

Ensimmäinen poistuminen kehosta

Akerke Muratova: Arvelen tämän olleen ensimmäisellä kerralla kun lähdin kehostani pois: astraalikehoni vaan lähti ulkopuolelle ja katselin kuinka fyysinen kehoni makasi sängyllä. Sanoin: ”Vau, olen lopultakin ulkopuolella.” [Linkki: OBE] Tunsin helpotusta ja nauroin. Muistan kuinka minulla oli ahaa-hetki, jolloin sanoin: ”Kuinka minä pystyin unohtamaan, että minä olen tämä? Kuinka pystyin unohtamaan?” Pystyin pääsemään kehostani irti milloin tahansa. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Akerke Muratova ihmettelee kuinka hän pystyi unohtamaan mikä hän todellisuudessa on.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Wendy: Syntymänrajakokemus (NBM)

Linkki käännettyyn puheenvuoroon: LINKKI. Käännös on tiivistelmä. Uskonnolliset uskomukset on jätetty käännöksestä pois.

NBM

Wendy: Olen kertomassa tässä periaatteessa muistosta joka minulla on ollut koko elämäni. Tutkittuani hieman tai katsottuani internetistä, uskon, että sitä voitaisiin nimittää syntymänrajakokemukseksi. Olen päättänyt lopultakin, että annan teidän vain tietää mitä muistan. Olen tässä vaiheessa elämääni viisikymppinen.  

Määräilijä

Wendy: Muistan olleeni, en kutsuisi sitä huoneeksi, mutta paikassa jossa oli suurimmaksi osaksi pimeää, paitsi että oikealla puolellani oli erittäin kirkas valo. Istuin – arvellakseni – sellaisen edessä jota kutsuisin tunneliksi. Jos katsoin alas tunneliin, tiesin siellä olevan elämää, kuten tässä maailmassa. Haluaisin melkein sanoa sen olleen sairaalan kaltainen, mutta en voi olla varma. Muistan istuneeni siellä tietäen, että minun on mentävä alas siihen tunneliin sen oikealla puolellani olevan kirkkaan valon kanssa. Kirkas valo oli hyvin rakastava, mutta erittäin määräilevä, käskevä hahmo. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Wendy kuvailee kirkkaan valon olleen ”hyvin rakastava, mutta erittäin määräilevä hahmo”. [Musiikkilinkki YouTube: Hyväuskoinen]

Anelija

Wendy: Vertaisin itseäni ihmisiässä noin ehkä viisi- tai kuusivuotiaaseen. Muistan olleeni kauhuissani, en halunnut lähteä sinne. Muistan rakastaneeni sitä ehdottomasti, enkä halunnut mennä. Muistan myös anelleeni, että minun ei tarvitsisi mennä. Siis telepaattisesti, siellä kirkkaassa valossa ei ollut puhuttuja sanoja. Se valo vain teki erittäin rakastavasti tiettäväksi, että minulla ei ollut vaihtoehtoa, ja minä pohjimmiltani tiesin sen. Siitä ei voinut vetäytyä mitenkään, ei vetäytymiskeinoa. Pystyn tuntemaan sen, tunnen sen vieläkin. Tunnen tyyliin kuinka peloissani olin. Mutta mikä tahansa syy olikaan, minulla ei ollut vaihtoehtoa.

Äiti, isä, sisko ja veli

Wendy: Tiesin silloin, että minulla on äiti ja isä. En tiennyt isästäni paljoakaan. Äitini tiesin olevan hyvin herttainen rakastava ja ystävällinen. Arvelen tuon olleen yksi ainoista asioista joihin tarrasin tosi tiukasti kiinni ollessani yhä siellä. Minä vain tiesin, että hän tulee olemaan rakastava henkilö. Tiesin myös, että minulla oli sisko ja veli. Heistä en tiennyt paljoa, tiesin ainoastaan heidän olevan minua vanhempia, tavallaan melko paljon minua vanhempia. Mutta siinä se, tuon tiesin elämästäni.

Viimeinen muistikuva ”sieltä”

Wendy: Ja jälleen, viimeinen muistikuva mitä minulta sieltä on, on se että yritin vetäytyä tänne tulemisesta. Niin ei tulisi kuitenkaan tapahtumaan.

Kuvateksti: Syntymänrajakokemuksestaan kertova Wendy kertoo muistavansa olleensa kohdussa vauvan kehossa.

Vauvan kehossa

Wendy: Seuraava muistikuvani on vauvan kehossa kohdussa olemisesta, sellaiseksi sen hahmotin. Oli pimeää mutta lämmintä, rakastavaa ja turvallista. Muistan hämärästi kuulleeni ääniä. Minulla ei ollut mitään käsitystä missä lasketussa ajassa olin, mitä kohdussa vauvana olemiseen tulee. Minulla vain on erittäin erittäin hämärä muistikuva äänien kuulemisesta, ei kovin selkeä. Minun on lisättävä, että en myöskään ymmärtänyt mitään. Tuossa minulla oleva muisto melko lailla oli.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Christian Sundberg: Syntymää edeltävä kokemus

Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI. Käännös on tiivistelmä.

Meditaatio, OBE, muistin palautuminen

Christian Sundberg: Kun olin pieni lapsi, muistin olleeni olemassa ennen kuin olin ollut ihminen. Kukaan ei todellakaan puhunut siitä, joten en minäkään. Kun vanhenin, nuo muistot häipyivät, varmaankin noin 6 – 7 vuoden iässä. Noin 10 vuotta sitten ollessani 30-vuotias, aloitin pitkäaikaisen meditaatioharjoittelun. Havaitsin muistojen palaavan spontaanisti meditoidessani. Minulla alkoi olla myös ei-ruumiillisia kokemuksia, kehostapoistumiskokemuksia. [Linkki OBE] Ne olivat äärimmäisen silmiä avaavia. Maailmankuvani muuttui nopeasti.

Tapahtumien aikajärjestys

Christian Sundberg: Aloitan siitä mitä kutsun muistikuvan aluksi. Se on tässä, mutta sitä ei todellakaan ole… En pysty puhumaan kovin hyvin järjestyksestä, koska vaikka muistikuville onkin järjestys, niin tuntuu myös kuin ne kaikki tapahtuisivat samanaikaisesti kaikki välittömästi kerralla nyt, ei edes menneisyydessä, vaan myös juuri nyt tällä hetkellä. En tiedä täsmälleen ottaen miten tuosta pitäisi puhua.

Kuvateksti: Christian Sundberg ei tiedä miten ajasta pitäisi puhua, kaikki tuntuu tapahtuvan samanaikaisesti ja nyt.

Ruumiiton olento

Christian Sundberg: Muistan tavanneeni kauan aikaa sitten, ennen kuin olin ollut koskaan ruumiillinen, olennon joka oli ollut ruumiillinen. Kun tapasin hänet, niin inspiroiduin kerrassaan hänen luonteenlaatunsa ominaispiirteistä, siitä mitä hän oli. Kysyin häneltä [mieheltä]… Ja jälleen, tuo ei ollut sanoja, kaikki oli telepaattista viestintää, joka on kuin tunteiden ja informaation vaihtamista. Kysyin häneltä: ”Hyvänen aika, yllätys, oletko todellakin, tunnetko todellakin olevasi niin vapaa, voimakas, kirkas ja täynnä iloa ja kaikkea mitä sinusta tunnen?” Hän sanoi, että ”kyllä” ja jakoi sen.

Parantuminen fyysisen elämän jälkeen

Christian Sundberg: En voinut uskoa sitä, kysyin että mitä sinä teit ollaksesi tuollainen? Mitä sinä mahdollisesti teit tuota varten? Hän kuvaili eläneensä ihmis… En oikeastaan voi sanoa, että ihmiselämiä, hän oli elänyt ruumiillisia elämiä. En tiedä mikä hän oli, mutta hän jakoi yhden tietyn elämän, jossa hän oli kokenut vuosien ajan fyysistä sairautta, jonkin tyyppistä kärsimystä. Se oli hänelle äärimmäisen hankalaa. Se miten hän valitsi kohdata tuon kokemuksen, mahdollisti tietyn puhdistautumisen siitä mitä hän olentona oli. Olin täysin ymmälläni. Kysyin häneltä, että parannuitko sinä? Tunsin kuinka vakava hänen vammansa oli hänen elämässään ollut. Hän jakoi, että ”kyllä”, hän jakoi parantumisensa syvällisyyden. Pystyin tuntemaan kuinka hän oli parantunut fyysisen elämänsä jälkeen.

Minusta tulee ruumiillinen!

Christian Sundberg: Minä inspiroiduin tuosta niin, että sanoin: ”Haluan tehdä tuon. Minä tulen tekemään tuon!” Olin kovin varma. Hän ei tyrmännyt minua suoralta kädeltä, mutta sanoi tyyliin: ”Niinhän ne kaikki sanovat.” Minä olin sinnikäs, sanoin että ”ei, tarkoitan sitä, haluan tehdä sen, minusta tulee ruumiillinen”. Hän sanoi, että ”se on sellaisella tavalla vaikeaa, josta et ole tiennyt ennen mitään”. Se oli todellista kommunikaatiota. Sanoin, että ”se käy minulle”. Hän sanoi, että ”no, mene keskustelemaan oppaidesi kanssa”. Niin minä tein.

Kuvateksti: Christian Sundberg kertoo päättäneensä alkaa inspiraation puuskassa ruumiilliseksi.

Ja monien elämien jälkeen…

Christian Sundberg: Muistan menneeni takaisin ja löytäneeni tuon saman olennon paljon myöhemmin elettyäni monia elämiä. Jaoin hänelle jotain mitä olin tehnyt. Sanoin: ”Katso, olen käymässä läpi tämän tekemistä. En ole perillä vielä, mutta teen tätä.” Hän oli rohkaiseva. Tiesin, että homma ei ollut vielä valmis.   

Joko olet valmis menemään takaisin?

Christian Sundberg: Tuohon väliin jää paljon aktiviteettia jota en muista. Suurin osa muistikuvistani on ajalta joka edeltää välittömästi tätä elämää, tai jokseenkin edeltää. Olin elänyt lukuisia elämiä, otin erittäin pitkän välitauon. Päätin ottaa pitkän tauon, otin tauon fyysisestä jutusta. Muistan kuinka opas tuli luokseni silloin tällöin ja kysyi: ”Joko olet valmis menemään takaisin? Oletko jo valmis menemään takaisin?” Viivytin häntä jonkin aikaa ja myönnyin lopulta: ”Okei, olen valmis palaamaan.”

Olotilan tarkistus

Christian Sundberg: Muistan kuinka tapasimme sen oppaan kanssa ja kävimme läpi sitä mitä voin kuvailla vain sanalla olotila: Kuka minä olen? Kuka minä olin ollut? Mikä minä olin? Oli erittäin ilmiselvää, että minun tarvitsi tehdä tai työstää sitä asiaa seuraavassa inkarnaatiossani. [Linkki Wikipedia: Inkarnaatio] Kyse oli pelosta jota olin kokenut menneessä elämässäni; se oli päihittänyt minut entisessä elämässäni. Tarkoitan sitä, että se pelko oli alkanut elää edeltäneessä elämässä omaa elämäänsä ja johtanut minut suuntaan joka teki minusta erittäin inhottavan henkilön tuossa elämässä. Olin erittäin tuhoisa yksilö. Päädyin kuolemaan ja tuskailemaan kuoleman kanssa tuossa elämässä tuon pelon vuoksi.

Pystyin myös näkemään jopa silloin tuon pelon olleen tietyllä värähtelyn tavalla niin äärimmäisen syvää, että muistan kysyneeni oppaalta: ”Onko tämä edes mahdollista? Onko mitään näin äärimmäistä ja tämäntapaista koskaan edes hoideltu?” Hän sanoi: ”Kyllä. Sinulla on kaikki aika käytettävissäsi sen tekemiseen. Mitään kiirettä ei ole.”

Elämän esikatselu, unohtamisen verho

Christian Sundberg: Joten, he tuottivat minulle elämän, joka oli täydellinen siihen tarkoitukseen, että tuo matala värähtely kytkettiin uudelleen. Kävin tuon elämän katselmuksena läpi ja hyväksyin sen. Hyväksyin verhon, unohtamisen verhon, joka on se asia jota muistan tässä muistossa eniten, siis tämä prosessi jossa hyväksyin verhon, joka on välttämätön osa ruumiilliseksi tulemista. [Musiikkilinkki YouTube: Hyväuskoinen] [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu]

Kuvateksti: Christian Sundberg käyttää englanninkielistä sanaa veil, huntu, verho, harso.

Äärimmäinen rajoitin

Christian Sundberg: Se [verho] on tavallaan kuin tietoisuutesi päälle asetettu huomaamaton rajoitin. Se on niin äärimmäinen, että tunnet tyyliin syöksyväsi alas, alas, alas, alas, alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, asemaan jossa tietämyksesi leikataan pois. Tuntuu siltä kuin yhdistettävyytesi kaikkiin asioihin katoaisi, se tuntuu olevan tipotiessään. Menet äärimmäisen korkeasti värähtelevästä paikasta…

Esimerkki, vahvistin

Christian Sundberg: Minulla on tapana kuvata sitä kuin vahvistinta, joka tuottaa sävelkorkeuden [suullinen esimerkki korkeasta taajuudesta]. Tiedäthän? [Linkki IS-VET: Äänitaajuusgeneraattori] Sitten käännät nappulaa ja se menee [suullinen esimerkki portaattomasti alenevasta taajuudesta]. Paitsi, tässä tapauksessa kun pääset pohjalle [matalaan taajuuteen], niin kääntämistä jatketaan: alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, vielä alemmas, yhä vielä alemmas. Tuollaiselta se alaspäin aina tähän fyysiseen kokemukseen asti verhotuksi tuleminen värähdyksellisesti tuntui. [Linkki YouTube: Äänitaajuusgeneraattori 20 kHz => 20 Hz]

Naurettava saapuminen

Christian Sundberg: Olin saapuessani pelon valtaansa ottama, koin sitä välittömästi vastauksena siihen, että minut oli eristetty siitä kuka todella olin. Tietämykseni oli leikattu pois, tunsin olevani erillinen kaikesta muusta. En tiedä kuinka kauan olin siellä, mutta ei se kovin kauaa ollut, koska olin yhä kohdussa sanoessani: ”Arvatkaa mitä? Minä en tee tätä! Tämä on niin hämärää, niin matalalla värähtelevää, että tämä on naurettavaa. Minä en tee tätä!” Kokosin voimani , ”savustin” verhon ja taistelin tieni pois. Onnistuin siinä, mutta tulin tietoiseksi, että olin tappanut sen sikiön josta oli määrä tulla se keho jossa eläisin. Minulla oli elämänkatselmus tuosta erittäin erittäin lyhyestä elämästä. [Linkki: NDE] Tulin tietoiseksi, tiesin yksityiskohtaisesti kuinka olin tehnyt äidin taipaleesta vaikeamman. Eikä pelkästään äiti-paran, vaan satojen muiden ihmisten myös.

Kuvateksti: Christian Sundberg kertoo ymmärtäneensä, että oli tappanut sen sikiön, josta oli määrä tulla hänen kehonsa.

”Verhonhyväksyntäsimulaattori”

Christian Sundberg: Halusin todella pärjätä paremmin, joten vietin jonkin verran aikaa verhonhyväksyntäsimulaattorissa, voin kuvailla sitä vain noin. Se on kuin huone jonne mennään, ja he laittavat yllesi ”harjoitusverhon”. Harjoittelet sille alistumista. Se on vähän kuin menisi pimeään altaaseen, jossa menet syvälle veden alle ja katsot kuinka kauan pystyt pysymään veden alla; tämä on siis vain vertaus. Siis kuinka kauan pystyt pysymään veden alla kunnes luovutat, tiedäthän? Sitten he päästävät sinut ulos, koska se on vain simulaattori. Tuontyylinen se on. Tein tuota jonkun aikaa, mutta voin sanoa, että aito juttu on simulaattoria vaikeampi.        

Tämä elämä

Christian Sundberg: Tuon kokemuksen jälkeen he toivat minut tähän elämään. Kävin tämän elämän katselmuksena läpi ja tiesin sen olevan hyvä. Se ei ollut niin hyvä kuin ensimmäinen olisi ollut, mutta se oli kuitenkin hyvä. Se oli hyvä, ei täydellinen.

Luultavasti tapahtuu, luultavasti ei tapahdu

Christian Sundberg: Muistan käyneeni läpi sitä mitä voin kuvailla vain valtavaksi virtauskaavioksi miljoonista ja miljoonista vaihtoehdoista miten asiat saattaisivat tässä elämässä tapahtua, luultavasti tapahtuisivat tai luultavasti eivät tapahtuisi. Tavallaan sama kuin jos asettaisit puun kyljelleen, runko on paksu aloituspaikastasi ja sitten se menee tavallaan oksiin. Se oli tavallaan tuollainen, paitsi vaihtoehtoja oli miljoonia ja miljoonia siihen mitä saattaisi tapahtua tai mitä todennäköisesti tapahtuisi. Siinä oli tälle elämälle tietty kehityskaari, energeettinen kehityskaari. Esikatselin kaikkea tuota jännittyneenä. Kävin siis tämän elämän läpi. Muistan, että täytyi olla hetki jolloin se oli hyväksyttävä, mutta sitä hetkeä en muista. Muistan kuitenkin sen jälkeisen tavallaan odotusperiodin, jossa olin välipaikassa. Olin yhä ajaton.

Kuvateksti: Haastateltava kertoo käyneensä elämänsä katselmuksena etukäteen läpi, mutta ei kuitenkaan muista hetkeä jolloin sen hyväksyi.

Mene!

Christian Sundberg: Muistan oppaiden tulleen yhtäkkiä luokseni ja kiinnittäneen huomioni tyyliin: ”Mene nyt! Nyt heti!” Ei tylysti, mutta lähes tylysti. Heidän täytyi tarrautua minuun ja tavallaan ravistella minut pois siitä tilasta missä olin, siis tavallaan saadakseen minut saapumaan Maan aikaan oikeassa aikaikkunassa tai jotain.

Teknikot

Christian Sundberg: Seuraavalla hetkellä olin niiden olentojen seurassa, joita voin kuvailla vain teknikoiksi tai nikkareiksi. Tuon on paras englanninkielinen sana, jota voin ajatella siitä energiasta mikä heissä on. He ovat luonteeltaan teknisiä. He auttoivat asettamaan minulle [unohduksen] verhon. He tavallaan täsmäsivät sen, koska sielulla on tiettyjä rikkaita monimutkaisia ominaisuuksia ja elämässä on taas omat asiat meneillään. He tekevät tämän asian kehon sisään. He tekevät sellaisen asian… en tiedä.. He laittavat kaiken hölynpölyksi, laittavat kaiken sopivaksi. He valmistelivat tuon. Muistan olleeni paikassa jota voin kuvailla vain tavallaan huoneeksi jossa oli kuin [pystysuora] akseli.

Oletko varma?

Christian Sundberg: Muistan heidän kysyneen viimeisen kerran: ”Oletko varma? Oletko varma, että haluat tehdä tämän?” Tiesin, että heti kun sanon siellä ”kyllä”, niin se on sitten siinä, olisin sisällä, olisin sisällä kuljetusta varten, minut oli jo kiinnitetty. Sanoin ”kyllä”. Silloin [unohduksen] verho tuli jälleen ylleni. Keskityin kun verho tällä kertaa tuli ylleni. Kaikki energiani oli koottu ja keskityin tavallaan täysin vain olemaan taistelematta sitä vastaan. Annoin verhon vain periaatteessa tehdä sen minkä se tekee: ottaa minut hallintaansa, ottaa kehoni sisällä olevan olennon ja tietoisuuteni hallintaansa.

Muistan jälleen romahduksen: alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, alemmas, jopa vielä alemmas, ymmärtämykseni leikattiin pois. Tunsin yhtäkkiä itseni hyvin yksinäiseksi ja pimennossa olevaksi. Odotin, odotin, odotin ja odotin. Sitten lopulta lähetin viestin takaisinpäin kuin sellaista pientä vielä avoinna olevaa ikkunaa pitkin. Se oli vielä auki, joten lähetin teknikoille viestin sen läpi: ”Ottiko se vastaan?” Sain yhden ”kyllä” viestin takaisin, joten tiesin olevani siellä.

Kohdussa

Christian Sundberg: Joten, sitten olin kohdussa. Se oli jonkin aikaa okei, sitten lopulta sanoin: ”Tiedättekö mitä? Minä en tee tätä! Minä en tee tätä, tämä on niin hämärää, niin matalalla värähtelevää, että minä en tule kestämään tätä. En voinut uskoa sen tilan, sen tavoitetilan, värähtelyn sanoinkuvaamatonta mataluutta verrattuna siihen missä olin ollut. Aloin koota voimiani taistellakseni tieni jälleen sieltä pois.

Kuvateksti: Uskontovaroitus. Tämän internetsivuston päämääränä ei ole tukea uskontoja vaan tieteen kehitystä. Haastateltavan uskonnollisia käsitteitä sisältävä kuvaus on kuitenkin poikkeuksellisesti käännetty.

Pyhä hetki

Christian Sundberg: Tuon tehdessäni minulle sattui kaikkein pyhin hetki, jossa voin kuvailla vain j*m*l*n hengen tulleen minuun. Se näytti minulle mitä minä yhä todella olin ja mitä yhä todella olen ja mitä me olemme. Näin tähdet ja koko maailmankaikkeuden ja kaikki asiat, ne olivat minussa ja minä olin niissä, se oli autuutta. Tunsin Auringon vellonnan, Auringon vellonnan autuuden. Henki sanoi minulle, j*m*l* sanoi minulle, mitä tahansa sanaa haluatkaan käyttää, lähde sanoi minulle: ”Tämä on yhä se mitä sinä olet, et voi koskaan olla olematta tämä.” Joten… Minun on vaikea ajatella tuota, koska kaipaan sitä niin paljon. Tuon hetken jälkeen olin rauhallinen, annoin periksi yksinkertaiselle kohdussa olemiselle.

Syntymä

Christian Sundberg: Seuraava muisto minulla on siitä kun synnyin. Minulla on vain yksi visuaalinen kuva, muistikuva syntymästä. Muistan nähneeni huoneen sen jälkeen kun he olivat vetäneet minut ulos. Piirsin huoneen vuosia myöhemmin äidilleni. Sanoin: ”Sinä olit tässä, lääkäri oli tässä, tässä oli lämmitin, ikkuna oli tässä.” Muistin sen ja äiti sanoi minun olevan oikeassa. Tiesin olevani oikeassa. Minulla oli vain tuo yksi visuaalinen muistikuva. Muisto on enemmänkin shokista ja kovasta uteliaisuudesta, jonka muistan minulla heti syntymän jälkeen olleen. Muistan aistidatan ylikuormituksen, tyyliin näkemisen, äänen, kosketuksen ja kylmän ja… Minulla ei ollut kuitenkaan asiayhteyttä, en ymmärtänyt lainkaan mitä tapahtui, tiesin vain että asioita tapahtui.

Ymmärsin ihmisten olevan jonkinlaisia olentoja…

Christian Sundberg: Ymmärsin niiden ympärilläni olevien ihmisten, sairaanhoitajien tai mitä ikinä, olevan jonkinlaisia olentoja. Tiesin niiden olevan olentoja, ja että he pitivät minusta jollakin tavalla huolta, mutta en pystynyt ymmärtämään sitä, minulla ei ollut käsitteellistä ymmärrystä siitä mitä tapahtui. Muistan tunteneeni rakkautta noita olentoja kohtaan. Muistan olleeni hyvin utelias ja katselleeni ympärilleni tyyliin: Mikä tämä paikka on? Missä minä olen? Missä minä olen? Se oli hyvin rankkaa. Minulla ei ole muistoja monelta vuodelta tuon jälkeen. Tuossa oli lyhyt tiivistelmä.

Kuvateksti: ”Jonkinlaisia olentoja”, ihmisiä, sairaanhoitajia tai mitä ikinä.

Aha, jaaha… vai niin…

Haastattelija: Kiitos erittäin paljon tuon jakamisesta. Nuo olivat merkittäviä kokemuksia.

Christian Sundberg: Haluan sanoa vielä todella nopeasti, että minusta tämä ei tunnu merkittävältä. Minulle merkittävä asia oli se, että kaikki eivät muista. Me kaikki olemme paljon enemmän kuin se ihmishahmo, jota parhaillaan olemme kokemassa. Minä en aivan varmasti ole mitään erikoista. Tämä on vain jotain mitä me kaikki teemme ja minkä tiedämme. Unohtaminen on vain osa tätä peliä täällä, se on osa ihmisenä olemisen luonteenlaatua. [Linkki: Roswellin avaruusolennon haastattelu] [Musiikkilinkki YouTube: Miten sydämet toimii]

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

VideolinkkiUskontojen uhrit, kuinka uskonnolliset liikkeet aivopesevät ihmisiä?

Sivuston ylläpito irtisanoutuu kaikista uskonnoista ja muista uskontoihin verrattavissa olevista kulteista, sekä minkä tahansa asian tai henkilön palvonnasta. Uskonnollista termistöä ei ole ollut mahdollista täysin välttää. Tämän sivun tarkoitus ei kuitenkaan ole uskonnollinen, vaan antaa lukijalle NBE/PBM-kokijoiden omakohtaisten kokemusten kautta muistinpiristykseksi tiedonsirpaleita maailmankaikkeuden, multiversumin, tosiasiallisista toimintaperiaatteista. Lukija arvioi tietojen paikkansapitävyyden itse.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Lue aiheesta lisää tältä sivustolta:

Jaa artikkeli: