TEKNOLOGIA

Don Phillips: Teknologiaa maapallon ulkopuolisilta

Linkki videoituun haastatteluun: LINKKI. Haastateltava on Don Phillips, alihankkija, USAF (Yhdysvaltain ilmavoimat), CIA, Lockheed Skunkworks.

Lockheed Skunkworks

Don Phillips: Nimeni on Don Phillips ja asun Los Angelesissa Kaliforniassa. Synnyin Los Angelesissa Kaliforniassa. Olen työskennellyt hallituksen rahoittamissa virastoissa. Olen toiminut jonkin aikaa siviilinä sotavoimien palveluksessa, mutta myös sotilashenkilönä. Minulla oli kohtaamisia esineiden kanssa, joihin voisi viitata termillä tunnistamattomat lentävät esineet (UFO).

Mennään aikaan, jolloin olin noin 19 tai 20-vuotias. Menin lukion jälkeen yliopistoon, mutta menin myös töihin Lockheed lentokoneyhtiölle. Olin vuoden töissä tavallisten lentokoneiden rakennus- ja suunnittelupuolella, jonka jälkeen minulta kysyttiin haluaisinko mennä uudelle osastolle, joka oli jo varusteltu uutta projektia varten. Vastasin tietysti kyllä, vaikka en tiennytkään täsmällisesti mistä oli kyse. Tajusin sen olevan etujeni kannalta parasta.

Opiskelin suunnittelua, tekniikkaa, koneenrakennusta, sähkötekniikkaa ja ilmailua. Olin tuohon aikaan yksityislentäjä, ja olen yhä. Aloitin noin vuonna 1961 tai 1962 uuden työni osastolla, josta käytetään nimitystä Lockheed Skunkworks. Minut tutustutettiin Skunkworks-osaston eri jaostoihin: hankintaan, pikaiseen tavarantoimitukseen ja tekniikkaan. Palvelin niissä kaikissa 1960-luvulla, ja sitä jatkui vuoden 1965 lopulle saakka. Suunnittelimme tietysti erikoislentokoneita Yhdysvaltojen hallitukselle. Hallituksen muut virastot toimittivat lentäjät. Lopetettuani työt Skunksworksissä, menin sotavoimien palvelukseen. Minusta tuntui, että halusin palata näiden asioiden pariin suoritettuani maani palvelemisen.         

Menin ensimmäisen kerran sotavoimien palvelukseen vuonna 1965. Havaitsin tuolloin, että jotkut työtehtävistäni Nevadassa Las Vegasin lähellä olivat hyvin lähellä lentokoneiden testialueita. Alue tunnetaan yleisesti nimellä Alue 51, mutta me käytämme siitä nimiä Dreamland, The Hog Farm, The Lake. Tiedän turvallisuustason olevan siellä korkea. Sain paljon palautetta oman Skunkworks-osastoni ihmisiltä tuon alueen tapahtumista. Testaamme lentokoneita. Kaikki tietävät, että siellä testattiin erikoislentokoneita, kuten Blackbirdia, josta olen erittäin ylpeä, koska se on minun lapseni. Sillä on tänäkin päivänä nimissään joitakin maailmanennätyksiä. [Linkki Wikipedia: Lockheed SR-71 Blackbird] [Linkki Wikipedia: Lockheed Corporation]

Kuvateksti: Lockheed lentokoneyhtiö fuusioitui vuonna 1995 Martin Mariettan kanssa. Yhtiön nimi on nykyisin Lockheed Martin.

Alue 51 ja Angels Peak

Don Phillips: Tuolla alueella asevoimien palveluksessa olemisen merkitys oli se, että siellä oli Nellisin lentotukikohtaan liittyviä tutka-asemia. Yhdysvaltain sotavoimat suorittavat Nellisin tukikohdassa koelentoja ja lentäjien koulutusta. Las Vegasin pohjoispuolella tykistön harjoitusalueen koillispuolella on paikka, joka tunnetaan nimellä Alue 51. Mutta, Las Vegasista pohjoiseen vievän valtatien toisella puolella on paikka, jota kutsutaan nimellä Angels Peak. Angels Peak kattoi sinällään Alueen 51, mutta se kattoi myös monia muita alueita, kuten länsi- ja pohjoispuoleiset Yhdysvaltain atomienergiakomission koemaastot.

Angels Peak oli siis salaiseksi luokiteltu tutka-tukikohta. Kuten tiedämme, monet tutka-tukikohdat sijaitsevat keskellä ei mitään. Tarkkailimme Las Vegasista Alueelle 51 saapuvia lentokoneita tai mitä tahansa ohitse kulkevaa. Juuri tuosta mistä tahansa ohitse kulkevasta tulikin kaikkein mielenkiintoisinta eräänä yönä vuonna 1966 tai 1967. Kuulin tuona yönä paljon hälinää noin klo 1:00 aamuyöllä.    

Kuvateksti: Googlen kuvahaun hakusanalla Angels Peak antamia tuloksia. Paikka tuntuu tosiaan sijaitsevan keskellä ei mitään.

Tunnistamattomat lentävät esineet

Don Phillips: Olimme noin 2400 metrin korkeudella, tutkakuvut olivat suunnilleen 3200 metrissä. Päätin nousta ylös ja kävelin toimistoni läheiselle päätielle. Menin paikkaan, jossa kaverini seisoskelivat. Ryhmässä oli noin viisi ihmistä, jotka katselivat kaikki taivaalle. Minäkin katsoin taivaalle ja näin niiden esineiden, valoisien esineiden, liikkuvan valtavalla nopeudella. Tapahtumapaikka oli Mount Charleston -vuoresta hieman pohjoiseen ja luoteeseen. Näin juuri sillä hetkellä kuinka ne esineet liikkuivat ja tekivät teräviä suunnanmuutoksia. Niiden nopeus oli arviolta 5500 – 7400 km/h, jonka jälkeen ne tekivät välittömästi teräviä käännöksiä. Tiesin, että ne eivät olleet meidän. Minulla oli hyvin erityinen tausta Skunkworksissä, Lockheed-lentokoneyhtiön insinööripuolella edistyksellisessä tuotekehityksessä, jonka perusteella tiesin, että ne eivät olleet meidän. Koska olin ollut lentäjä, ajattelin: ”Jos noissa aluksissa on ihmisiä, niin millaisia voimia heidän kehojensa on kestettävä?” Sanoin sitten: ” Jonkin tyyppisten älyllisten lentäjien on ohjattava noita.”

Sitä jatkui noin 90 sekunnin ajan, jonka jälkeen ne vaikuttivat kerääntyvän taivaalta satojen mailien laajuiselta alueelta joukoksi länteen. Ne muodostivat ympyrän, pyörivät ympyrässä, ja katosivat. Ajattelin: ”Vau, mikä esitys!” Turvallisuuskersantti sattui olemaan työvuorossa. Katsoimme kaikki toisiamme ja sanoimme: ”Hitsi, jopas todellakin jotakin. Tästä ei todellakaan pidä puhua yhtään mitään.”              

YouTube-linkki: J. Karjalainen – Mä käännyn hiljaa pois

YouTube-linkki: Piia Viitanen – Mä käännyn hiljaa pois

Esineet näkyivät myös tutkassa

Don Phillips: Tuota, Anthony Kasar -niminen tuttavani oli pääasiallinen tutkien käyttäjä. Anthony oli ensimmäinen bussista ulos astunut ovien avautuessa. Seisoskelin aivan ovien vieressä niiden avautuessa. Anthony on erittäin iso kaveri, jolla on vaaleat pitkät hiukset ja leppoisa luonne. Katsoin häntä, ja hän oli nyt yhtä totinen kuin kuka tahansa. Hän oli lähes lakananvalkea. Hän astui portaita alas yhden askelman, katsoi minua ja kysyi: ”Näitkö ne?” Vastasin: ”Kyllä, katselimme niitä juuri. Jotkut kaverit ovat katselleet niitä viimeiset 4 – 5 minuuttia. Minä näin ne hieman yli 90 sekunnin ajan.” Hän vastasi: ”Näimme ne tutkan näytöllä ja tallensimme ne. Ne eivät ole viholliskoneita. Ne eivät ole haamuja. Ne ovat oikeita kiinteitä esineitä.” Sellaisia niiden tietenkin pitikin olla, jotta niiden paikka pystyi näkymään tutkassa. Siellä käyttämissämme tutkissa näkyäkseen niiden piti olla kiinteitä esineitä. Kyse ei ollut siitä, että olisimme seuranneet niitä tutkalla, vaan niiden signaali ilmestyi ja katosi, ne rekisteröityivät sillä tavoin. Hän selitti lopuksi niitä olleen kuusi tai seitsemän. Tutkan käyttäjät näyttöineen arvioivat niiden nopeudeksi saman kuin me.

Steven Greer: Mikä heidän arvionsa oli?

Don Phillips: He arvioivat maahan suhteutetuksi nopeudeksi noin 7000 – 7800 km/h. Ne kapistukset sinkoilivat halki taivaan. Ne näyttävät ensin tähdeltä. Sitten ne liikkuvat suoraan mihin tahansa suuntaan tai vain leijuvat.

Kuvateksti: Tunnistamattomat lentävät esineet näkyivät taivaalla paljain silmin, mutta myös tutkassa.

Havainnon jatkokäsittely

Don Phillips: Useimmilla meistä oli huippusalainen turvallisuusluokitus, joidenkin luokitus oli yli huippusalaisen. Itse käsittelin kaikenlaisia asiakirjoja. Palvelusaikanani luokitukseni oli huippusalainen. Ihmiset taltioivat tiedot, kaikki tämä on tallennettu ja dokumentoitu. Sitten ne uloskirjattiin ja laitettiin arkistoon. Meidän osastomme, meidän tutkaryhmämme, oli osa 26. ilmadivisioonaa, joka sijaitsi lähellä Phoenixia Arizonassa. Sieltä raportit saattoivat mennä Pentagoniin tai Yhdysvaltain ilmavoimien päämajaan.

Ne UFOt olivat suunnattoman suuria, ja ne pystyivät pysähtymään ja tekemään pysähdyksen jälkeen 60 asteen, 45 asteen tai 10 asteen käännöksen. Sitten ne tekivät välittömästi saman päinvastaisesti.

Kun olin töissä Skunkworksissä, allekirjoitimme sopimuksen kansallisen turvallisuusneuvoston (NSA), kansallisen turvallisuuden neuvoston (NSC) ja CIA:n kanssa. Pysyimme asioista todella hiljaa, koska he tiesivät aina missä olimme ja mitä teimme. Minulla oli automaattisesti se ryhmähenki, olimme siellä yhtä suurta perhettä. Olin siitä todella ylpeä, olin työskennellyt suoraan Kelly Johnsonille. [Linkki Wikipediaan: Clarence Leonard ”Kelly” Johnson]

Liikemiestuttavani kysyi minulta muutamia vuosia sitten vuonna 1997 kysymyksen: ”Uskotko, että osa teknologiasta, jonka sulautitte siihen lentokoneeseen, tuli planeetta Maan ulkopuolelta?” Vastasin: ”Se on sangen mahdollista, mutta sinun on muistettava, että se piti kuitenkin saada toimimaan täällä planeetta Maassa.”

Antigravitaatioon perustuvista työntövoimajärjestelmistä

Steven Greer: Kuulitko, että antigravitaatiotyöntövoimajärjestelmien parissa olisi työskennelty silloin kun olit töissä Lockheed Skunkworksissä?

Don Phillips: Kuulin, että kysymäsi työntövoimajärjestelmä oli olemassa. Mutta, vasen käsi ei tiennyt koskaan mitä oikea käsi teki, ja hyvästä syystä. Meidän ei haluttu esittävän kysymyksiä. Halusimme keskittyä käynnissä oleviin projekteihin. Tulin mukaan U-2 projektin lopulla. Se jatkuu yhä, sentyyppisen lentokoneen käyttö. Ne neljä ensimmäistä mallia, joiden suunnittelussa, rakentamisessa ja lopulta koelennoissa minä olin mukana, eivät olleet ensimmäiset sotavoimien mallit. Yhdysvalloilla on toisetkin sopimuspohjalta toimivat ilmavoimat. En identifioi niiden nimeä. He työskentelivät ja tekivät sopimukset lentäjien kanssa, erittäin hyvien lentäjien kanssa. Joten, neljä ensimmäistä malliamme olivat heille. Ne olivat hyvin erikoisia malleja. Ja sitten tuli SR-71, joka tunnetaan paremmin nimellä Blackbird. Opin vuosien kuluessa, että antigravitaatiotutkimusta tehtiin, sitä tekivät ehkä Skunkworksin konsultit.

Roswellista New Mexicosta vuonna 1947 talteen otetuista aluksista

Don Phillips: Tiedämme, että Roswellista New Mexicosta otettiin vuonna 1947 talteen joitakin aluksia. Ja kyllä, ne olivat aitoja. Ja kyllä, me todellakin saimme niistä hieman teknologiaa. Ja kyllä, me todellakin otimme sen aktiiviseen käyttöön. Saamme kiittää Yhdysvaltain maavoimissa olleita ihmisiä, että heillä oli kaukokatseisuutta työntää ne teknologiat teollisuuteen koko maailman hyödynnettäviksi. [Esimerkiksi eversti Philip J. Corso ja kenraali Arthur Trudeau palvelivat Yhdysvaltain maavoimissa. Voit lukea Philip J. Corson haastatteluja täältä: LINKKI.]      

Kuvateksti: Don Phillips sanoo, että maapallon ulkopuolisia menopelejä on käyty hakemassa talteen ja tutkittu.

Steven Greer: Olemme siis noutaneet maapallon ulkopuolisia kulkuneuvoja, joita on tutkittu?

Don Phillips: Tiedän sen olevan tosiasia. Otimme sen hyötykäyttöön. Meiltä meni kuitenkin kauan aikaa selvittää mikä se oli. Sitten meidän piti tajuta miten voimme käyttää sitä, ja seuraavaksi mihin voimme käyttää sitä, ja ovatko ne tuotteet ihmiskunnalle käyttökelpoisia. Vakuutuin tästä vasta myöhemmin 1980- ja 1990-luvuilla perustettuani yrityksen nimeltä Light City Technologies.

Kyseessä oli luonteeltaan salainen teknologiaa kehittävä yhtiö. Työskentelimme datasignaalien, lentoelektroniikan ja tietokoneiden parissa. Ja kuten olen jo aiemmin keskustellut kanssasi, tunsimme toisemme tietyistä sotavoimien toimipisteistä, joilla oli sopimus CIA:n kanssa, tai toisilta toimialoilta, joista käytämme nimitystä huomaamaton teollisuus. Sanoisin sitä hyväksi nimitykseksi. Voimme nimittää sitä myös pimeäksi, syvän pimeäksi tai kätketyksi [teollisuudeksi].

No, näistä teknologioista saamani tieto tulee haltuun otetusta aluksesta. En nähnyt alusta, enkä myöskään ruumiita, mutta tunnen todellakin joitakin ihmisiä, jotka näkivät. He ovat tietenkin jo nyt siirtyneet eteenpäin maallisista kehoistaan.

Maapallon ulkopuoliset rodut

Don Phillips: Ei ole epäilystäkään, että on planeetan ulkopuolisia ihmisiä tai olentoja, jotka ovat asuneet täällä kauan aikaa. Eikä tämä ole mitään uutta, jota olisi tapahtunut vain muutamina viime vuosina. Tässä asiassa on tehty NATOn johtamaa tutkimusta, yhteistutkimusta. On myös dokumentoitu ketä nuo rodut tuohon aikaan olivat. Se tapahtui 1960-luvun alussa. NATOlta tulevat [UFO]-raportit kiihdyttivät tarvetta lentokoneillemme [Lockheed Skunkworks U2, Blackbird]. Noita raportteja laitettiin alulle 1950-luvun lopulla. Ne saatiin valmiiksi 1960-luvun alussa ja levitettiin sopiville eri maiden johtajille. Ne pidettiin lukkojen takana, niin sanoakseni. Suojan puute tunnistamattomilta lentäviltä esineiltä johti noihin selontekoihin.

Vuodelta 1954 on tallenteita täällä Kaliforniassa tapahtuneista meidän johtajiemme ja ET:den välisistä tapaamisista. Ymmärrän kirjallisista asiakirjoista, että meiltä kysyttiin sallisimmeko heidän olla täällä tekemässä tutkimusta. Olen lukenut, että vastauksemme oli: ”No, miten voisimme estää teitä? Olette niin edistyksellisiä.” Ja lausun ääneen tälle kameralle, että presidentti Eisenhower osallistui tuohon tapaamiseen. Ja se on filminauhalla, samaan tapaan kuin mitä me olemme nyt tekemässä. Tuodaan ajan tasalle myös sellainen tieto, että NATOn raportissa rotuja esitettiin olevan 12 kappaletta. Todetaan loppuyhteenvetona, että heillä piti olla noiden rotujen luona käyvä yhteyshenkilö, jotta he ymmärsivät keitä he olivat, mitä he olivat tekemässä, ja mitä he pystyisivät tekemään. Selonteossa ei menty siihen asiakokonaisuuteen, mutta se todellakin vahvisti, että he eivät ole olleet täällä vain muutamia vuosia, vaan satoja vuosia, ehkä tuhansia vuosia. Ja tuo oli kirjallista tekstiä.   

Kuvateksti: Don Phillips sanoo, että presidentti Eisenhowerilla oli tapaaminen maapallon ulkopuolisen rodun edustajien kanssa, ja että tuo tapaaminen on myös filminauhalla.

[Eversti Philip J. Corso toimi presidentti Dwight D. Eisenhowerin neuvonantajan ominaisuudessa kansallisen turvallisuuden neuvostossa vuosina 1953 – 1957. Voit lukea aiheesta lisää Philip J. Corson haastatteluista tai kirjasta Päivä Roswellin jälkeen.]

Takaisin ET-teknologiaan

Don Phillips: Palataan nyt takaisin kaikkeen kehitettyyn ET-teknologiaan, jota olemme saattaneet käyttää, kuten mikrosiru, laser, luodinkestävät liivit ja muutamat muut. Ne mikrosirut, joista käytetään nimitystä prosessori (CPU), kehittyivät valtavin harppauksin. Miksi niin tapahtui? Ajattele. Miksi koottiin vain muutama juttu yhteen ja tehtiin vähän tutkimusta? Vau, me todellakin hyödyimme siitä.

Kuvateksti: Miksi suorittimet tai prosessorit (CPU) ovat kehittyneet niin nopeasti?

Onko se ET-väki vihamielistä? No, jos he olisivat vihamielisiä, he olisivat pystyneet tuhoamaan meidät aseistuksellaan jo kauan aikaa sitten, tai olisivat pystyneet tekemään jonkin verran vahinkoa.

Tiedän, että osa teknologioista tuli maapallon ulkopuolisesta aluksesta. Syy heidän maahansyöksyynsä oli se, että tutkamme ja jotkin muut laitteistomme häiritsivät heidän ohjausmekanismiaan.

Sain vielä lisävahvistusta siitä, että eräs Light City Technologies yksityiskonsernimme kanssa sopimuksen tehnyt tiedemies työskenteli noiden teknologioiden parissa. Hän työskenteli muutamien noiden teknologioiden kimpussa ollessaan erittäin merkittävässä Yhdysvaltain hallituksen tiedustelupalvelussa.

Ainoa sotavoimien ja hallituksen ulkopuolinen henkilö, jolle olen puhunut, on tohtori Greer. Ja syy siihen on se, että hänen lähestymistapansa on ammattimainen. Se on paremmin linjassa sen kanssa miten toimimme sotavoimissa.

Eversti Philip J. Corson kirjasta Päivä Roswellin jälkeen

Don Phillips: ET-linsseistä… Oli joitakin silmämunan päällisiä, jotka antoivat aluksen sisällä avaruuden halki matkustavalle henkilökunnalle mahdollisuuden nähdä minimaalisessa valossa, jonka tiedämme nyt olevan läsnä avaruusmatkustuksen aikana. Ne linssit vahvistivat valoa, mutta toivat myös tietyntyyppistä selkeyttä. Mainitsen tämän siksi, että Maan lääkärien ja erikoislääkärien tehtäväksi tuli noiden linssien poistaminen ja tutkiminen.   

Mielestäni eversti Corso on dokumentoinut hyvin tästä suuren osan. Tiedätkö ketä siellä oli hänen kanssaan? No, hänen kanssaan toimineita ihmisiä oli paljon. Voin vahvistaa suuren osan eversti Corson kirjassa kerrotuista asioista, ja sitä tukevat myös ne ihmiset joiden kanssa olen työskennellyt ja joiden kanssa työskentelen parhaillaan. Joten voin sanoa tietäväni, että se on erittäin totta. Siinä otettu suhtautuminen asioihin on toinen juttu. Puhumme kätketyistä teknologioista ja miksi ihmisille ei anneta niistä tietoa. No, ne kätketään julkisuudelta. Hei, siihen on varmasti osittain hyvä syy.

Kuvateksti: Don Phillips ja hänen työtoverinsa pystyvät vahvistamaan suuren osan eversti Philip J. Corson kirjassa kerrotuista asioista. Hänen mukaansa kirjassa kerrotut asiat ovat erittäin totta. Kirjassa on kerrottu melko kattavasti esimerkiksi juuri ET:n silmistä otettujen ”linssien” pohjalta kehitetystä pimeänäkölaitteistosta.

[Kirjan lisäksi on kuitenkin syytä lukea Philip J. Corson haastattelut ja ymmärtää, että ammattisotilaan näkemys asioihin on väkisinkin melko sotilaallinen ja maanpuolustuksellinen.]

Sensaationtavoittelu

Don Phillips: Hallituksessakaan ei ymmärretty sitä. Ilmavoimissa ollessani emme ehkä täysin ymmärtäneet mistä oli kyse. Roswellista vastaanotetun teknologian toiminnan selvittämisessä meni jonkin aikaa, kunnes tiesimme mitä rakentaa sen pohjalta, miten toimittaa se teollisuudelle, ja miten se hyödyttäisi ihmisiä.

Toimittajien, sanomalehtien ja kirjailijoiden sensaationtavoittelu ei saa kansassa aikaan mitään hyvää. Se vain ruokkii ihmisten sensaationhalua. Olemme luonnostaan uteliaita. Se voidaan ruokkia tosiasioilla ja totuudella, se voidaan ruokkia sensaationtavoittelulla ja puolitotuuksilla – tai täydellisellä todenmukaisuuden puutteella.

Kuvateksti: Ovatko toimittajat ja kirjailijat ammattitaitoisia tiedonvälittäjiä? Onko uutisoinnissa havaittavissa sensaatiohakuisuutta? Tietävätkö ja ymmärtävätkö toimittajat mitä ja mistä kirjoittavat? Onko toimittajille annettu oikeaa tietoa? Ovatko toimittajat tutkineet asioita perusteellisesti?

Kylmä sota ja NATO-raportti

Don Phillips: Miten sain tietää siitä NATO-raportista? [Linkki Wikipediaan: NATO] Sysäys raportin tekemiselle oli alun perin se, että kylmä sota oli alkamassa tuohon aikaan 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla. [Linkki Wikipediaan: kylmä sota] Neuvostoliiton ilmatilaan tunkeutui lentäviä aluksia, ufoja. Lentäviä aluksia tunkeutui myös meidän ilmatilaamme. Syytimme toisiamme ja olimme valmiita painamaan nappuloita. Olimme erittäin lähellä nappuloiden painamista, mikä olisi tuhonnut ehkä molemmat osapuolet. Mutta ennen nappuloiden painamista oli toissijaisen tyyppinen varmistus – kutsumme sitä ihmisjärjeksi, koneet eivät kykene sellaiseen. He arvioivat tilannetta ja sanoivat: ”Hetkinen, tämä tapahtuu molemmille osapuolille. Tässä on jotain epätavallista. Ehkä meidän pitäisi suorittaa hieman tutkimuksia ja laatia raportti ennen nappuloiden painamista.” Joten, niin tehtiin raportti.

Sain tietää raportista, koska työskentelin CIA:lle ja seurasin erästä NASAan liittyvää informaatioreittiä, joka liittyi maapallon ulkopuolisten vierailuihin ja kuinka todellisia ne olivat. [Linkki Wikipediaan: NASA] Sain tietää NATO-raportista tuolla tavoin, mutta myös sotavoimien kanavien kautta. Minun piti soittaa muutamia puheluita, ja niin myös tein. No, me toimimme alihankkijoina keskustiedustelupalvelulle (CIA). Tuo oli Skunkworksin aikaa. CIA oli näet yksi parhaista asiakkaistamme. Juuri CIA:lla on yhdet maailman parhaista ilmavoimista. Meillä oli Francis Gary Powers – kyllä tunsimme hänet – ja Schumacker. [Linkki Wikipediaan: Gary Powers] Tuollaista väkeä oli paljon, he olivat erittäin todellisia ihmisiä. Politiikka paiskoi heitä usein ympäriinsä.      

Pienet olennot

Don Phillips: Tiedän, että niitä pieniksi olennoiksi kutsumiamme oli. Meille sotavoimissa joitakin töitä tehneeltä insinööriltä kysyttiin haluaisiko hän osallistua erikoisprojektiin. Tarkoitus oli rakentaa lentoharjoittelulaite. Hän on koneenrakennus- ja sähköinsinööri. Kun harjoituslaitteen rakennusprosessi edistyi tiettyyn pisteeseen asti, hänelle paljastui, että hänen olisi työskenneltävä joidenkin muiden ihmisten kanssa. Ne muut ihmiset tulivat esiin, ja ne olivat näitä pieniä humanoideja. He ovat kaikki huomiota herättävän lyhyitä, tiedäthän? Mutta he ovat hyvin, hyvin älykkäitä, kuin erittäin älykkäitä lapsia, superälykkäitä lapsia. Tilanne kehkeytyi sellaiseksi, että pian he istuivat kuten me nyt tässä. He olivat rakentamassa meille harjoituslaitetta, jolla voisimme oppia lentämään heidän alustaan. Tuo on erittäin mielenkiintoinen lähestymistapa.

[Kuuntele YouTubesta Bill Uhousen videohaastattelu, jossa hän kertoo kuinka hän oli 37 vuoden ajan mukana lentävän lautasen simulaattorin rakennusprojektissa ja tapasi J-Rod -nimisen EBE:n. LINKKI haastatteluun.]     

Kuituoptiikka ja kannettava skanneri

Don Phillips: Muita noudetusta ET-aluksesta saatuja teknologioita oli niihin tietokoneiden mikrosiruihin mennyt kuituoptiikka. Muistutan, että signaali ei kulkenut meidän tuntemissamme sähköjohdoissa, vaan värillisenä valona ontossa sisuksessa. Kullakin valolla oli spektri, määrä tehdä jokin tehtävä. Saimme siis kuituoptiikan ja otimme sen käyttöön. Tutkimusta ja takaisinmallinnusta tehtiin paljon.

Saimme myös kädessä pidettäviä skannereita, joilla voi skannata kehon ja määrittää sen terveydentilan. Samalla skannerilla voi myös hoitaa sairautta. Ovatko nämä jutut totta? No, voin sanoa sinulle, että olen työskennellyt itse henkilökohtaisesti niiden parissa. Meillä on myös sellaisia, joilla voi parantaa syövän – kyllä, diagnosoida ja hoitaa.

Ja taas, herra siunatkoon, poliitikot, FDA [Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto] ja muut ihmiset, joiden taloudellisille etunäkökohdille voisi aiheutua vahinkoa tiettyjen teknologioiden vapauttamisesta, pitävät ne piilossa. Mutta kaikki voisivat voittaa. Tällainen on teknologiaa kehittävän ryhmämme näkemys teknologioiden käyttämisestä.

Kuvateksti: Haastateltava antaa ymmärtää, että käytettävissä olevia teknologioita ei vapauteta ihmisten käyttöön, koska taloudellisen oman edun tavoittelu ajaa ohi esimerkiksi ihmisten terveydestä.

Alueen 51 turvallisuudesta

Steven Greer: Oletko ollut tuon ryhmän yhteistyökumppani?

Don Phillips: Perustin organisaation, josta tuli Kaliforniassa yhtiö. Toimin heidän liikekumppaninaan kuusi tai seitsemän vuotta aiemmin, joten se oli siis 1980-luvulla. Olimme Skunkworksissä työskennellessämme CIA:n alihankkijoita. Skunkworkissä työskentelyä kesti viisi vuotta. Sotavoimien palveluksessa olin standardinmukaiset neljä vuotta. Vuonna 1997 tapasin sotavoimissa joitakin tiedustelun erityisosaajia. He olivat erittäin korkeasti koulutettuja. He olisivat pystyneet räjäyttämään kaupunkeja ja terminoimaan suuren määrän ihmisiä. Mutta, he tekivät harjoitustehtävän – tämä on vahvistus. Yhdysvaltojen turvallisuutta testataan jatkuvasti. Se on ainoa keino selvittää onko se pomminvarma, ja mitä pitää parantaa. Tätä tiedusteluryhmää pyydettiin siis murtamaan Alueen 51 turvallisuus. He tekivät loistavaa työtä murtaessaan sen. He pääsivät läpi ja purkivat Alueen 51 turvallisuuden pala kerrallaan. He poistivat palat pala kerrallaan pelistä, tiedäthän? Kun lähti signaali, hälytys, he piiloutuivat. Ne kaverit olivat ammattimiehiä. He olivat sotavoimien käyttämiä tiedustelun erityisosaajia.

Steven Greer: Mitä he havaitsivat?

Don Phillips: He saivat selville, että Alueella 51 on monia eri alueita ja, että turvallisuus on niin järjetöntä kuin se vain voi olla. Tiedäthän? Se kertoo jotain turvallisuusjoukoista. He ovat vähän hulluja ja menevät useimmiten hieman liian äärimmäisyyksiin – inhimillisyys on siitä kaukana. [Voit lukea tästä LINKISTÄ, kuinka Alueella 51, S4 työskennelleen Bob Lazarin syntymätodistus, koulutus ja työhistoria poistettiin tietovuodon takia.] Mutta käsitys, että siellä työskennellään aluksen kimpussa, ei ole vain ajatus. Kyllä, siellä todellakin oli ET-alus. Olen puhunut sen parissa työskennelleiden kanssa. Siellä on erilaisia tasoja. Päällepäin näkyvä ei edusta kaikkia siellä olevia tutkimusalueita. Tiedän, että Alueen 51 perusti kaksi merkittävää ihmistä – kaksi ystävystä. Minulla ei ollut siitä käsitystä. Puhuimme kaikesta tästä vasta vuosina 1995 ja 1996. Teimme vaihtokauppaa kertomuksilla, niin sanoakseni. He kertoivat minulle silloin. He katsoivat minua ja kysyivät: ”Tiedätkö kuka itse asiassa meni sinne Kelly Johnsonin puolesta?” He kertoivat nimet, mutta haluaisin pysyä siitä vaiti toistaiseksi.      

Kuvateksti: Don Phillips sanoo, että Alueella 51 todellakin oli ET-alus.

Steven Greer: Selvä. Olkoon niin.

Don Phillips: Koska he ovat yhä sidoksissa meihin. Tarkoitan, että he ovat…

Stever Greer: He ovat yhä osallisina asiaan.

Don Phillips: Se on heidän perheidensä etujen mukaista. He ovat eläkkeellä, mutta yhä mukana sopimuksella tässä.

UFO-projekteissa mukana olleita yhtiöitä

Steven Greer: Millä yhtiöillä on yhteyksiä näihin UFO-projekteihin?

Don Phillips: DuPont, IBM tietääkseni, Western Digital, EG&G. Olen tehnyt bisnestä EG&G:n kanssa. He valmistavat meille tuotteita. He ovat tehneet tuotteita yksityissektorin yrityksellemme. He ovat alihankkijoita, erittäin hyviä. He vastasivat henkilöstön turvallisesta kuljetuksesta ja palauttamisesta moninaisista työskentelypaikoista. Mutta siinä ei ole kaikki, se on vain pieni osa heidän työtään.

[ Linkkejä Wikipediaan: DuPont, IBM, Western Digital, EG&G ]

Astronautti Neil Armstrongin lausunnot Apollo-laskeutumisen aikana

Don Phillips: Neil Armstrong sanoi Apollo-laskeutumisen aikana: ”Ne ovat täällä. Ne ovat aivan tuossa, ja katsokaa noiden alusten kokoa. On täysin ilmiselvää, että he eivät halua meidän olevan täällä.” Sitten hän alkoi kuvailla kuin sotakoneiden rivistöä. Ne alukset ja heidän väkensä oli siellä tarkkailemassa heitä. Neil Armstrong sanoi, että he eivät halua meidän olevan täällä.

Steven Greer: Onko sinulla tuosta ääninauha?

Don Phillips: Ei, minulla on viestintä kirjallisena.

Kuvateksti: Ensimmäisen Kuun kamaralle laskeutuneen Apollo 11 -lennon miehistö Michael Collins, Neil Armstrong ja Edwin ”Buzz” Aldrin.

[Linkki Wikipediaan: Apollo 11. Linkki YouTubeen Apollo 11-lennon jälkeiseen viralliseen tiedotustilaisuuteen: LINKKI. Miksi Apollo 11 miehistö oli lennon jälkeisessä tiedotustilaisuudessa noin vaisu, vakava ja vaivautunut? Kehonkieli on erittäin erikoista. Kyseessä piti olla ihmiskunnan suurin saavutus, miksi noin erikoista käytöstä tiedotustilaisuudessa? Miksi vaikuttaa siltä, että astronautti Neil Armstrong pillahtaa tiedotustilaisuudessa itkuun millä hetkellä hyvänsä? Ei vaikuta siltä, että hän olisi liikuttunut suuresta saavutuksesta.]

Loppukommentit

Steven Greer: Tiedätkö tiesikö Kelly Johnson UFO- ja ET -asiasta lainkaan?

Don Phillips: Voi, kyllä. Sanoisin hänen tienneen. Mutta hän keskittyi kehitystyöhön. Maailmassa oli viisi saman kaliiperin ihmistä kuin hän. Yhdysvalloissa tuota kaliiperia oli kolme… Opin yhden asian yhteistyökumppanina toimineelta tiedemieheltä – eräältä, jota kunnioitan äärimmäisen paljon. Hän toimi CIA:n kanssa. Hän sanoi, että ensimmäinen selvitettävä asia on, kuka mitäkin projektia pyörittää. Tein juuri tuota ollessani CIA:ssa. Nimittäin, kuka rattaita pyörittää? Mitkä ovat hänen motiivinsa? Miksi niin tehdään? Kysyin heti ensimmäisen keskustelumme jälkeen: ”Miksi tohtori Steven Greer tekee tätä?” Olen tehnyt tutkimusta, ehkä jopa paljon. Olen katsellut mitä tapahtuu. Olet ollut erittäin ammattitaitoinen ja omistautunut tekemiseesi. Siksi olen täällä tänään. Siksi puhun sinulle. Ja meillä on yhä kontakteja ympäri maailmaa, jotka voivat vahvistaa paljon asioita.   

Steven Greer: Tunnetko ketään muuta, joka saattaisi mielestäsi haluta tulla esille juuri nyt?

Don Phillips: Meillä kaikilla on allekirjoitetut sopimukset, niitä on kunnioitettava yhä. Tiedäthän? Ei ole kuitenkaan olemassa mitään syytä miksi tiettyjä tietoja ei voitaisi jakaa, silloin kun ne ovat ihmiskunnalle hyödyksi. Tuota, tohtori Greer, yksi syy miksi perustin vuonna 1998 teknologiayhtiön, oli viedä eteenpäin teknologioita, joilla päästäisiin eroon myrkyistä – teknologioita, jotka pystyisivät puhdistamaan ilman, auttaisivat pääsemään eroon niin suuresta fossiilisten polttoaineiden tarpeesta, tai auttaisi tekemään siitä tehokkaampaa. Kyllä, on aika. Voin sanoa sinulle henkilökohtaisesti, että se on jo alkanut. Voin todistaa sen mitä olemme keksineet. Voimme todistaa sen.    

Steven Greer: Ovatko ne energiaa tuottavia järjestelmiä, tai voitko puhua niistä?

Don Phillips: Yhteistyökumppaneiden esille tuomat energiaa tuottavat järjestelmät liittyvät planeetta Maan luontaisten energioiden käyttöön. Planeetalla on luontaisia harmonioita. Se on jo todistettu.

Lentokapteeni Bill Uhouse, Yhdysvaltain merijalkaväki: ET-aluksen takaisinmallinnus

Haastattelu on tehty lokakuussa 2000. Linkki käännettyyn videohaastatteluun: LINKKI.

Merijalkaväen ja ilmavoimien palveluksessa

Bill Uhouse: Vietin 10 vuotta [Yhdysvaltain] merijalkaväessä. Merijalkaväkiaikojeni jälkeen työskentelin neljä vuotta siviilinä ilmavoimille tehden lentokoneiden kokeellista testausta. Olin palveluksessa ollut lentäjä, hävittäjälentäjä. Taistelin toisen maailmansodan lopulla ja Korean sodan konfliktissa. [Linkki: UFOJEN HAKUOPERAATIOT (Jonathan Weygandt, Yhdysvaltain merijalkaväki: Ufon maahansyöksy Perussa)]

Lentosimulaattorit

Bill Uhouse: Aloin työskennellä lentosimulaattoreiden parissa vasta vuoden 1954 syyskuussa, itse asiassa vähän sitä myöhemmin. Minäpä pakitan vähän. Kun tulin pois merijalkaväestä, otin vastaan ilmavoimien työn Wright-Pattersonin lentotukikohdassa. Tein monenlaisiin lentokoneisiin sisällytettyjen erilaisten modifikaatioiden ja teknisten toimeksiantojen kokeellista lentotestausta. Lentokoneet olivat F-89, B-47 ja F-102.

Kuvateksti: Northrop F-89, Boeing B-47 Stratojet ja Convair F-102A Delta Dagger.

Bill Uhouse: Kun olin Wright-Pattersonin lentotukikohdassa, minua lähestyi henkilö, jonka nimeä en aio mainita. Hänen tarkoituksensa oli ottaa selville haluaisinko työskennellä uusien luovien laitteiden aihealueella. Okei? Kyseessä oli nähtävästi lentävän lautasen simulaattori. He olivat valinneet meistä lukuisia. Minut siirrettiin A-Link Aviationille, joka oli simulaattorivalmistaja. He olivat rakentamassa siihen aikaan laitteita, joista he käyttivät nimityksiä C-11B, F-102 simulaattori, B-47 simulaattori, ja niin edelleen. He halusivat meille kokemusta ennen kuin aloimme työskennellä varsinaisesti lentävän lautasen simulaattorin parissa, jollaisen parissa tein työtä noin 30 vuoden ajan.

Lentävän lautasen simulaattori ja alus Kingmanista Arizonasta

Haastattelija: Heillä oli siis lentävän lautasen simulaattoreita. Mikä on tietääksesi ensimmäinen ajankohta, kun ne olivat toiminnassa?

Bill Uhouse: En arvele minkään niistä aloittaneen toimintaansa ennen 1960-luvun alkua, noin vuonna 1962 tai 1963. Sanon näin, koska simulaattori ei ollut itse asiassa toimintakuntoinen kuin vasta suunnilleen vuonna 1958. Silloin simulaattori oli käyttökelpoinen. Alus jota he käyttivät simulaattorin rakentamiseen, oli se 30-metrinen, joka putosi Kingmanissa Arizonassa vuonna 1953 tai 1952. Arvelen sen tapahtuneen vuonna 1953. Sitä he käyttivät, se oli ensimmäinen koealueelle viety.

Kyseessä oli ohjattu alus, jonka muukalaiset halusivat luovuttaa valtionjohdollemme, Yhdysvalloille. Se laskeutui noin 24 kilometrin etäisyydelle silloisesta maavoimien lentotukikohdasta. Se tukikohta on nykyään lopetettu, en muista sen nimeä. Sen aluksen kanssa oli ongelmia. Ensinnäkin: Sen saaminen avolavalle Alueelle 51 viemistä varten. He eivät saaneet vietyä sitä tien vuoksi padon yli. Se piti kuljettaa proomulla Colorado-joen yli, ja sitten valtatietä 93 pitkin Alueelle 51, jota oltiin varsinaisesti vasta rakentamassa siihen aikaan. Se vietiin rapaisia teitä pitkin koealueen tietylle alueelle. [Linkki: BOB LAZAR, ALUE 51, S4]

Kuvateksti: Bob Lazar on kertonut työskennelleensä Alueella 51 (S4) reaktorin kimpussa, joka ei ollut peräisin tältä planeetalta.

Olennot, ESP, telepatia

Bill Uhouse: Sen kapineen kyydissä oli neljä avaruusolentoa. Ne avaruusolennot menivät Los Alamosiin, periaatteessa tavallaan kokeisiin. Niille tyypeille järjestettiin Los Alamosiin tietty paikka. Sinne laitettiin heidän kanssaan heiltä kysymyksiä kyselemään tiettyjä ihmisiä, astrofyysikkoja, yleistiedemiehiä, tiedäthän? Minulle kerrottiin, että vain yksi heistä puhui kenellekään heidän kanssaan laboratorioon laitetulle tiedemiehelle. Vain yksi avaruusolento puhui, loput eivät puhuneet kenellekään. Tiedäthän? Heidän kanssaan ei voinut edes keskustella. Ensin he ajattelivat sen kaiken olevan ESP:tä tai… tiedäthän? Miten tämä pitäisi sanoa?

Haastattelija: Telepatiaa?

Bill Uhouse: Kyllä, mentaalista telepatiaa, mutta suurin osa siitä on mielestäni tavallaan vitsi, koska he tosiasiassa puhuvat – eivät ehkä samalla tavalla kuin me, mutta he tosiasiassa puhuvat ja keskustelevat. Mutta siis vain yksi heistä. [Linkki: TIETOISUUS JA UFOT]

Suurimmat koskaan rakennetut kondensaattorit

Bill Uhouse: Tämän ilma-aluksen ja muiden heidän tutkailemiensa kiekkojen välinen ero oli se, että se oli suunnittelultaan paljon yksinkertaisempi. Simulaattorissa oli yksi suuri asia toisin, se juttu, josta Lazar käyttää nimitystä reaktori. Okei? Meillä ei ollut reaktoria. Meillä oli kapistuksessa tila, joka näytti reaktorilta, mutta se oli vehje, jolla käytimme simulaattoria. Käytimme sitä kuudella suurella kondensaattorilla, joista kukin oli varattu miljoonan voltin jännitteellä. Kondensaattoreissa oli siis kuuden miljoonan voltin jännite. Ne olivat suurimmat koskaan rakennetut kondensaattorit. Ne kestivät 30 minuuttia, joten pystyit itse asiassa menemään sinne sisälle käyttämään hallintalaitteita ja tekemään mitä piti, jotta simulaattori saatiin toimimaan. Se ei ollut niin yksinkertaista, koska meillä oli aikaa vain 30 minuuttia. [Wikipedia: kondensaattori]

Kuvateksti: Kondensaattori on kaksinapainen sähkötekniikan passiivikomponentti, joka varastoi energiaa sähkökenttään.

Aluksen sisäinen painovoimakenttä ja ulos katseleminen

Bill Uhouse: Se oli suunniteltu sinulle näyttämäni kuvan mukaisesti. Kun se oli käyttökunnossa, se nousi. Se itse asiassa nousi ylös, ja pystyi todellakin kääntymään tietyn asteluvun verran vasemmalle, oikealle tai mitä ikinä. Tiedäthän? Huomaat, että simulaattorissa ei ole turvavöitä, eikö? Varsinaisessa aluksessa oli sama juttu: ei turvavöitä. Turvavöitä ei tarvita, koska kun sellaista kapistusta lentää ylösalaisin, niin ei ole mitään ylösalaisin, kuten tavallisessa lentokoneessa. Sinulla on siellä sisällä oma painovoimakenttä, joten jos lennät ylösalaisin, niin olet omalta kannaltasi oikeinpäin.

Kuvateksti: Bill Uhouse sanoo, että aluksen sisällä vallitsi sen oma painovoimakenttä, joten mitään ylösalaisin olemisen tunnetta ei ollut.

Haastattelija: Pääsitkö koskaan varsinaisen aluksen sisälle?

Bill Uhouse: Olin toki sisällä käynnistystä varten.

Haastattelija: Miten he kuvantavat… Miten sellaisen kapistuksen ikkunasta katsotaan ulos?

Bill Uhouse: Me emme varsinaisesti katselleet ulos mistään ikkunoista. Ei ollut mitään ikkunoita. Ainoa näkyvyys saatiin siihen aikaan aikaiseksi kameroilla ja videon tyyppisillä kapineilla. Minulle kuului lentokansi ja lentokannella olleet välineet.

Käyttöharjoittelu

Bill Uhouse: Tiesin painovoimakentästä ja mitä tarvittiin ihmisten kouluttamiseksi menemään käyttämään sitä kapistusta. Sinusta tuli pahoinvoiva tai suuntavaistonsa menettänyt noin kahdessa minuutissa sisäänmenon ja liikkeen käynnistyksen jälkeen. Tottumiseen menee kauan aikaa. Paikasta ja sen pienuudesta johtuen pelkästään käden ylös nostamisesta tulee monimutkaista. Sinun on oltava mieleltäsi koulutettu hyväksymään se mitä tulet tosiasiassa tuntemaan ja kokemaan.

Haastattelija: Siellä tapahtuu siis jonkin verran aistien vääristymistä?

Bill Uhouse: Kyllä, siellä on paljon vääristymää.

Haastattelija: Kyllä, kyllä.

Kuvateksti: Lentämistä on harjoiteltava aluksen muodosta riippumatta.

Bill Uhouse: Näkeminen, liikkuminen… se on… Se on yksinkertaista jonkin ajan kuluttua kun siihen on tottunut. Sinun on tiedettävä missä kaikki on. Sinun on tiedettävä mitä kehollesi tulee tapahtumaan. Se ei ole sen erilaisempaa kuin G-voimien hyväksyminen lentokonetta lentäessä kun olet palaamassa syöksystä. Tiedäthän? Sellainen juttu. Se on kokonaan uusi asia. Jokainen insinööri, jolla oli jotain tekemistä suunnittelun kanssa, oli osa käynnistyshenkilöstöä. Tiedäthän? Heidän piti varmistaa, että kaikki heidän sinne laittamansa vermeet toimivat siten kuin niiden oli tarkoitus toimia.

Haastattelija: Menikö meidän lentohenkilöstömme koskaan sellaisella kiekolla avaruuteen?

Bill Uhouse: Tiedät, että en tiedä tuota. En oikeasti tiedä. Olen varma, että he ovat tehneet niin. Sanon, että riittävän ihmismäärän kouluttamiseen meni luultavasti vähän aikaa.

Suunnittelun vaativuus

Bill Uhouse: Koko suuri ongelma kiekon kanssa on se, että sen suunnittelu ynnä muu on niin täsmällistä. Sitä ei voi käyttää samalla tavoin kuin käytämme lentokoneita nykypäivänä: pommien pudottamiseen, tai että siivissä olisi konekivääreitä ja sellaisia juttuja. Muotoilu on niin tarkkaa, että siihen ei voi lisätä mitään, ei vain voi. Sen on oltava täsmälleen oikein. Muotoilu on suuri ongelma: Minne tavarat laitetaan? Missä ilma-aluksen keskipiste on? Tuontyyppiset asiat. Jopa se tosiasia, että korotimme sitä 90 senttimetriä, jotta pidemmät kaverit mahtuisivat sisälle. Varsinaista alusta pidennettiin takaisin alkuperäiseen rakenteeseen, mutta sitä itse asiassa korotettiin.

EBE, J-Rod

Bill Uhouse: Meillä oli pitkä perehdytysjakso ennen kuin tapasimme EBEn, muukalaisen, tiedäthän? Minä käytin hänestä nimitystä J-Rod, koska sitä nimeä he hänestä käyttivät, mutta se ei ollut hänen oikea… Tiedäthän? En tiedä oliko se hänen oikea nimensä vai ei, mutta sen nimen kieliniekat hänelle antoivat. Tiedäthän? Joten, hän oli J-Rod. Piirsin hänestä tapaamisessa hahmotelman ennen lähtöäni. Toimitin sen joillekin ihmisille, se oli vaikutelmani näkemästäni.

Kuvateksti: Tällä sivustolla ei ole J-Rod kuviin käyttöoikeuksia, mutta jos haluat nähdä piirroshahmotelman ja muita kuvia, niin tee itse haku Googlen kuvahaussa hakusanoilla ”J-Rod sketch”.

Haastattelija: Kuinka paljon olit häneen henkilökohtaisesti yhteydessä?

Bill Uhouse: Hänellä oli tapana saapua sisälle silloin tällöin [Edward] Tellerin ja joidenkin muiden tyyppien kanssa käsittelemään meillä mahdollisesti olevia kysymyksiä. Sinun on kuitenkin ymmärrettävä, että kaikki oli ryhmälle erityistä. Tiedäthän? Jos se ei ollut ryhmälle varsinaisesti kuuluvaa, siitä ei saanut puhua. Tiedäthän? Joten…

[Wikipedia: Edward Teller] [Myös Bob Lazar kertoi päässeensä Alueelle 51 (S4) töihin fyysikko Edward Tellerin kautta. Linkki: BOB LAZAR, ALUE 51, S4]

Haastattelija: Tarve tietää…

Bill Uhouse: Tarve tietää. Hän puhui, hän suostui puhumaan, mutta hän kuulosti samalta kuin sinä olisit puhunut, hän kuulosti samalta kuin sinäkin. Hän on kuin yksi… tiedäthän… papukaija. Hän yritti vastata kysymyksiin. Hänen oli usein vaikea ymmärtää. Jos et laittanut asiaa paperille ja selittänyt itse, niin emme saaneet puoleenkaan kysymyksistä hyvää vastausta.

Valmistautuminen EBEn kohtaamiseen

Haastattelija: Kerroit sen henkilön kohtaamiseen johtaneen kehityskulun olleen pitkä. Millainen oli valmistautuminen, ennen kuin sinulla oli mahdollisuus henkilökohtaiseen kontaktiin?

Bill Uhouse: No, valmistautuminen oli periaatteessa käydä ensin läpi kaikki maailman eri kansallisuudet. Nämä mitkä tahansa…

Haastattelija: Ihmiskansallisuudet?

Bill Uhouse: Kyllä, ihmiskansallisuudet. Sitten mentiin muunlaisiin elämänmuotoihin, jopa eläimiin ja sentyyppisiin asioihin. Se tosiasia, että tällä J-Rodilla oli… Hänen ihonsa oli vaaleanpunertava ja hieman karhea. Sentyylinen, tiedäthän? Ei niin kauhistuttavan näköinen kaikkien mielestä, mutta minun mielestäni se näytti kauhistuttavalta. Jotkut kaverit erikoisryhmässäni eivät edes selviytyneet siitä. Tiedäthän?

Kuvateksti: Google-kuvahaun tuloksia hakusanoilla ”pinkish, vaaleanpunertava” ja ”rough, karhea”.

Bill Uhouse: Mitä minuun tuli, niin kun he antoivat psykologiset kysymykset, vastasin niihin siten kuin minusta tuntui. Minulla ei ollut ongelmia. Sen he halusivat tietää. Tiedäthän? Tulisiko sinusta… aah… kuten… Kyllähän sinä tiedät. Tässä on avaruusolento, hän on tullut sieltä ja tuolta. Tuollaisia asioita, tiedäthän? Mutta se ei vaivannut minua koskaan, en välittänyt paljoakaan.

Haastattelija: Juu.

Kuvateksti: ”Hän on tullut sieltä ja tuolta.”

Millaisia tieteellisiä neuvoja EBE antoi?

Haastattelija: Tiedätkö millaisia tieteellisiä neuvoja hän antoi niitä rakentavalle tai takaisinmallintavalle henkilöstölle?

Bill Uhouse: Periaatteessa vain teknisiä ja tieteellisiä neuvoja. Tiedäthän? Esimerkiksi, minä tein laskelmia… On… Puhuin kirjasta… Ei se ole kirja, se on suuri monenlaisten eri osastojen kooste gravitaatioteknologiasta. Sen avainosa… Kaikki tieto ei ollut siinä, koska edes meidän tyyppimme, meidän ihmisemme, huippumatemaatikot ja henkilöstö, eivät pystyneet tajuamaan joitakin juttuja. Joten, me otimme sen ja meidän piti… Kukin malli vaati laskelmia. Meidän piti todistaa laskelmilla, että kapistus tulee toimimaan. Joskus ajauduttiin pisteeseen, jossa yritettiin, yritettiin ja yritettiin, mutta vaikka käytettiin toimitettuja kaavoja, se kapistus ei toiminut. Silloin hän tuli paikalle katsomaan mitä teimme väärin.

Joten et tiennyt koskaan todella kuinka monta kappaletta meillä oli. Viimeiset 40 tai 60 vuotta… Ehkä on… 40 vuotta joka tapauksessa. En laske simulaattoreita, puhun varsinaisista aluksista. Luultavasti, ehkä, kaksi tai kolme tusinaa eri kokoisia.

Haastattelija: Jotka me olemme rakentaneet vai jotka meillä on?

Bill Uhouse: Meidän rakentamiamme.

Haastattelija: Selvä.

Bill Uhouse: En tiedä paljon niistä, jotka he toivat tänne. Tiedän siitä yhdestä, joka tuli Kingmanista, mutta siinä suunnilleen kaikki. Tiedän sen sieltä pois rahdanneen yhtiön. Se on täällä nyt… He käyttivät muutamaa eri versiota, yksi oli kemikaaliversio, yksi oli kiintoaineversio. En tunne edes kemikaaliversion kemiaa, mutta on yksi kemikaaleilla toimiva, tietyillä kemikaaleilla toimiva.

Arvelen heidän tehneen itse asiassa niiden ihmisten näkemien kolmioiden tapauksessa niin, että heillä on sen keskellä kaksi tai kolme sanotaan vaikka 30-metristä alusta. Ulkokehälle voi laittaa mitä tahansa, kunhan nuo tietyt [alukset] täyttävät suunnittelukriteerit. Ne toimivat. Muu ulompana oleva tavara seurailee enemmän tai vähemmän mukana. Olen kuitenkin varma, että jos he laittaisivat siihen suuren aseen ja laukaisisivat sen, se ei luultavasti toimisi tai he tappaisivat itsensä.

Salailulle on syynsä

Bill Uhouse: Salailulle on tiettyjä syitä, ymmärrän sen. Se ei ole sen erilaisempaa kuin ensimmäisen rakennetun atomipommin tapauksessa. He ovat kuitenkin päässeet nyt paljon edelle lentokonesuunnittelussa, joissakin joidenkin nykypäivän lentokoneiden suunnittelunäkökohdissa. Ihmiset näkevät ja havainnollistavat niitä. Sanon, että lopulta vuoteen 2003 mennessä suurin osa tästä tavarasta on kaikkien nähtävillä. Ei ehkä sillä tavoin kuin kaikki odottavat, mutta he päättävät jonkin sopivan tavan näyttää kaikille: ”Hei katsokaa mitä meillä on! Suuri yllätys.”

Haastattelija: Teemme tätä haastattelua vuonna 2000. Arvelet, että kansalle kerrotaan kolmen vuoden sisällä.

Bill Uhouse: Sanoin tämän jo vuosia sitten: 2003. Sanon niin, koska allekirjoittamani asiakirjan voimassaoloaika päättyy vuonna 2003.

Haastattelija: Etkä sinä ole ainoa allekirjoittanut?

Bill Uhouse: En ole ainoa.

Haastattelija: Se on kokonaisvaltaisempaa?

Bill Uhouse: Kyllä, kokonaisvaltaisempaa. Katsos, se gravitaatioteknologian käsikirja on nykypäivänä varmasti paljon laajempi. Kaikelle nykypäivänä rakentamallemme pitää olla kaiken muun rakennettavan tavoin suunnittelukriteerikäsikirja, johon kaikki tieto laitetaan. Jos saat joskus käsiisi jonkin nidoksen niistä asiakirjoista, niin olet maailman huipulla, tiedät kaiken.

Mark McCandlish: Ufon piirustukset

Haastattelu on tehty joulukuussa 2000. Linkki käännettyyn haastatteluun: LINKKI.

Tällä sivustolla ei ole käyttöoikeuksia piirustuksiin ja kuviin. Tee Googlen kuvahaussa haku ”Mark McCandlish”, niin näet suurelta osin piirustukset, joita Mark McCandlish tässä haastattelussa selittää.

Puolustuksen alihankkijayritykset

Mark McCandlish: Työskentelen periaatteessa konseptualismitaiteilijana. Suurin osa asiakkaistani tulee puolustusteollisuudesta. Työskentelen toisinaan suoraan sotavoimille, mutta suurimmaksi osaksi työskentelen siviiliyhtiöille, jotka toimivat puolustuksen aliurakoitsijoina rakentaen sotavoimille aseita ja tavaroita. Olen työskennellyt kaikille merkittäville puolustuksen alihankkijoille: General Dynamics, Lockheed, Northrop, McDonnell-Douglas, Boeing, Rockwell International, Honeywell ja Allied Signet Corporation. Työ oli erittäin miellyttävää ja tuottoisaa.

”Lähti kuin aseen piipusta”

Mark McCandlish: Olin vähän ennen yliopistoon menoa vuonna 1967 Westoverin lentotukikohdassa. Siellä oli Gilbert tiedeyhtiön peilikaukoputki ja kaikenlaista. Eräänä iltana ennen nukkumaanmenoa vein koiran ulos, kävin WC:ssä ja sen sellaista. Tiedäthän? Silloin oli maaliskuu tai helmikuu 1967. Näin valon liikkuvan taivaan halki. Sitten se tavallaan pysähtyi, mitään ääntä ei kuulunut. Vein koiran takaisin taloon ja toin kaukoputkeni ulos. Katselin sitä kapistusta kaukoputkella noin 10 minuutin ajan. Ja sitten… Se itse asiassa leijaili suoraan laitoksen yllä, jossa pidettiin ydinaseita: Westoverin lentotukikohdan varastolaitoksen yllä lähellä hälytystilan lentokonehalleja. Se alkoi liikkua poispäin. Se liikkui hitaasti ja tavallaan kierteli taivaalla. Sitten yhtäkkiä puff, se olikin lähtenyt, aivan kuin se olisi ammuttu aseen piipusta. Se häipyi näkyvistä vain sekunnissa tai kahdessa. [LINKKI: UFOT JA YDINASEET]

Kuvateksti: Valo lähti ydinaseiden varastointilaitoksen yltä kuin aseesta ammuttuna.

Lentävä lautanen ja antigravitaatio

Mark McCandlish: Kaikki alkoi muovautua yhteen työskennellessäni IntroVisionilla, ja kun John Eppolito puhui tekemästään haastattelusta, jossa hän oli haastatellut henkilöä, joka oli päätynyt jostakin syystä kävelemään sotavoimien lentotukikohdan eräässä osassa lentokonehallille tai sellaisen lähelle. Hän oli nähnyt lentokonehallissa lentävän lautasen, jonka jälkeen hänet pidätettiin, raahattiin pois, hänen silmänsä peitettiin siteellä ja häntä kuulusteltiin. Tuontyyppistä meininkiä. Roger Turnerin mukaan tämä kaveri, ilmeisesti Mark Stambough, oli kehittänyt kokeen, jossa saatiin aikaiseksi tavallaan levitaatiota. Siitä käytetään joissakin piireissä nimitystä elektrogravitaatiolevitaatio tai antigravitaatio.

Kuvateksti: Haastateltava käyttää sanaa antigravity, antigravitaatio.

Koejärjestely

Mark McCandlish: Hän teki niin, että hän hankki nähtävästi korkeajännitelähteen – tasajännitelähteen (DC). Hän otti muutamia 6,4 mm paksuja kuparilevyjä, jotka olivat halkaisijaltaan noin 30 cm. Kunkin levyn ylä- ja alaosasta tuli johto. Sitten hän periaatteessa sulautti ne jonkin tyyppiseen muovihartsiin, kuten polykarbonaattiin tai akryyliin, tai johonkin muuhun läpinäkyvään hartsiin, josta levyt ja materiaalit näkyivät. Hän teki ilmeisesti kaiken voitavan saadakseen kaikki ilmakuplat ja sälän pois sieltä, jotta sähkövirralle ei jäisi mitään polkua rikkoa materiaalia ja mennä valokaarena sen läpi. Kokeen tarkoituksena oli katsoa kuinka suuren jännitteen hän voisi tässä järjestelyssä kondensaattoriin – levykondensaattoriin – laittaa. Kuinka suuren jännitteen hän voisi kapistukseen laittaa ennen kuin eristeaine alkaisi hajota?

Kuvateksti: Mark McCandlish selittää jonkin tyyppisellä levykondensaattorilla tehtyä koetta.

Biefeldin-Brownin ilmiö

Mark McCandlish: Rogerin mukaan hän pääsi noin miljoonaan volttiin, ja kapistus alkoi leijailla. Se leijaili yhtäpitävästi niiden periaatteiden kanssa, joita herrasmies nimeltä Thomas Townsend Brown oli kuvaillut 1950-luvun lopulla tai 1960-luvun alussa jättämässään patentissa. Brown ja toinen henkilö nimeltään tohtori Biefeld olivat jo tehneet tämän, joten ilmiö oli tullut tunnetuksi nimellä Biefeldin-Brownin ilmiö. Brown oli ollut tohtori Biefeldin oppilas. Stambough ilmeisesti toisti Biefeldin ja Brownin tekemän kokeen, mutta yksi heidän koejärjestelyssä keksimänsä näkökohta oli, että levitaatio tai liike tapahtui aina positiivisesti varautuneen levyn suuntaan.

Hänellä oli siis kaksi levyä, toinen oli negatiivinen, toinen positiivinen, koska kyseessä oli tasavirtajärjestelmä. Jos yläosassa oli positiivinen levy, se liikkui siihen suuntaan. Jos se oli kiinni heilurissa, se heilui aina positiivisen levyn suuntaan. Biefeld ja Brown olivat tehneet 1950-luvulla jopa kokeita, joissa muutamia tuontyyppisiä kondensaattoreita oli laitettu kuin pieneen kääntyvään saranaan. Ne kapistukset pyörivät, kun ne varattiin. [Linkki Wikipedia: Biefeldin-Brownin ilmiö] [Linkki Wikipedia: Thomas Townsend Brown]

Kuvateksti: Levykondensaattori alkoi leijailla noin 1 000 000 voltin jännitteellä.

Vanha ystävä Brad Sorensen

Mark McCandlish: Sain puhelinsoiton skidiltä, jonka olin tuntenut taidekoulu ArtCenterissä. Kaverin nimi on Brad Sorensen. Hän oli nähnyt ilmeisesti nimeni lehdessä. Hän otti yhteyttä taidejohtajaan, sain puhelinnumeroni ja soitti minulle. Osoittautui, että hän oli mennyt töihin muotoiluyhtiöön Glendalen/Pasadenan alueelle Kaliforniaan ja päätynyt lopulta hommaamaan suurimman osan asiakaskuntaa tälle agentuuriliikkeelle. Hän kehitti prosessin aikana liiketoimintatavan, jossa hän loi konseptuaalisia suunnitelmia ja tuotteita erilaisille asiakkaille.

Hän järjesteli liiketoimintansa siten, että jos hänen päähänsä pälkähti jokin uusi ja ennen näkemätön patentoitavissa oleva suunnitelma, niin asiakas maksoi patentin turvaamisesta. Sitten jos patentti oli hänen nimissään, hän suostui lisensoimaan sen yksinoikeudella heille, ei kenellekään muulle. He maksoivat hänelle tekijänoikeuskorvauksia. Hän sai asiakkaansa maksamaan kaikista niistä patenteista. Hänelle virtasi tekijänpalkkioita, joten hän oli miljonääri ennen 30 ikävuotta. Tämä Brad Sorensen siis palasi puheilleni kahdeksan vuotta koulun jälkeen. Puhuimme, ja hän kertoi minulle kaikenlaisia mielenkiintoisia tarinoita.

Mennäänkö lentonäytökseen?

Mark McCandlish: Nortonin lentotukikohtaan oli tulossa lentonäytös. Se oli ennen aktiivinen lentotukikohta aivan San Bernardinon ja eteläisen Kalifornian laita-alueella. Se on noin 80 – 113 kilometrin etäisyydellä Los Angelesista, aivan Interstate 10 -valtatien pohjoispuolella. Ehdotin, että tapaisimme ja menisimme siihen lentonäytökseen. Olin kuullut, että siellä olisi SR-71 Blackbirdin ohilento tai lentodemonstraatio. Hän vaikutti tietävän siitä paljon, joten sanoin, että tehdään niin. Kävi kuitenkin niin, että Popular Science -lehti kertoi minulle viimehetkellä, että heillä oli todella järjetön kuvituskuvan määräaika. He halusivat tietää pystyisinkö tekemään sen viikonlopun aikana, joten minun täytyi peruuttaa lentonäytökseen meneminen.

Kuvateksti: Strateginen tiedustelukone Lockheed SR-71 Blackbird amerikkalaisessa ilmailumuseossa. Blackbirdin ensilento tapahtui 22.12.1964 ja se poistettiin käytöstä vuonna 1999. [Linkki Wikipedia: Lockheed SR-71 Blackbird]

Brad Sorensen menee lentonäytökseen

Mark McCandlish: Brad oli tehnyt jo lähtövalmistelut ja hän otti yhden asiakkaistaan mukaansa. Asiakas osoittautui olevan pitkä, laiha, valkohiuksinen mies, jolla oli silmälasit ja italialaiselta kuulostava sukunimi. Hänkin oli miljonääri, joka eli jälleen siviilielämää oltuaan joko puolustusministeri tai puolustusministerin neuvonantaja ja avustaja. Brad halusi minun tapaavan tuon herrasmiehen. Jos olisin tiennyt tuon siihen aikaan, olisin luultavasti kehottanut lehteä odottamaan. Minulla ei ollut tuossa vaiheessa mitään käsitystä mitä tulisin menettämään. Voitte kuvitella kuinka olen potkinut itseäni tuosta lähtien, koska Brad soitti minulle seuraavalla viikolla kotiin päästyään ja kertoi lentonäytöksestä. Hän kertoi mitä oli nähnyt siellä.

Kuvateksti: Mitä Mark McCandlish menetti? Mitä Brad Sorensen näki lentonäytöksessä? Kuva ei liity tapaukseen.

Nortonin lentotukikohdan se Suuri lentokonehalli

Mark McCandlish: Ilmeisesti juuri siihen aikaan kun ilmavoimien lentonäytösryhmä Thunderbirds oli suunnittelemassa esityksensä aloittamista, tämä Bradin seurassa ollut herrasmies sanoi: ”Seuraa minua.” He kävelivät lentokentän toiseen päähän väentungoksesta pois siihen valtavaan Nortonin lentotukikohdassa sijaitsevaan lentokonehalliin. En muista rakennuksen numeroa, mutta sen on oltava yksi ilmavoimien kalustoluettelon suurimmista lentokonehalleista. Siitä käytettiin itse asiassa tukikohdassa nimitystä se Suuri lentokonehalli. Se näyttää neljältä keskeltä yhteen liitetyltä valtavalta peltisen kaarihallin tyyliseltä lentokonehallilta, jonka reunuksilla on työpajoja ja työskentelyalueita. Sen keskellä on tavallaan jakaja, mutta he pystyvät työskentelemään niissä lentokonehalleissa useiden C-5:n kimpussa yhtä aikaa. Ne ajetaan vain katon alle siten, että pyrstöt jäävät sojottamaan ovista ulos, jolloin niitä voidaan työstää sisällä säältä ja kuumuudelta suojassa.

Kuvateksti: Lockheed C-5 Galaxy on yksi maailman suurimmista sotilaslentokoneista. [Linkki Wikipedia: Lockheed C-5 Galaxy]

Esittelytilaisuus poliitikoille ja sotilasviranomaisille

Mark McCandlish: Se herrasmies siis vei Bradin sinne. Lentokonehallin ympärillä oli sotilaspoliisien muodostama vartioketju. Hän käveli yhden luo, joka kysyi: ”Mitä haluatte? Miksi olette täällä?” Hän vastasi: ”Olemme täällä puhuaksemme esittelyä pyörittävän kaverin kanssa.” Vartija meni sisälle ja tuli ulos herrasmiehen kanssa, jolla oli yllään liivipuku. Mies tunnisti välittömästi Bradin seurassa olleen miehen, jonka arvelen olleen Frank Carlucci.

[Lisätieto: Frank Carlucci toimi Yhdysvaltain puolustusministerinä 23.11.1987 – 20.1.1989 presidentti Ronald Reaganin hallintokaudella. Linkki Wikipedia: Frank Carlucci. Linkki Wikipedia: Ronald Reagan.]

He menivät sisälle, ja heti kun he olivat päässeet ovesta sisälle, se kaveri esitteli Bradin ilmeisesti avustajalleen – siis se mies, joka pyöritti lentokonehallin sisällä käynnissä ollutta näytöstä. Näytös oli muutamia paikallisia poliitikkoja varten, joilla oli oikeus päästä käsiksi korkean turvallisuusluokituksen informaatioon, sekä joitakin paikallisia sotilasviranomaisia varten.

Muita kytköksiä

Mark McCandlish: Kävi kuitenkin niin, että minulla oli samaan aikaan erittäin hyvät suhteet ilmavoimien taideohjelmaan ja ilmavoimienjulkisten asioiden toimistoon Los Angelesissa. Toimistoa johti siihen aikaan kenraali nimeltään Thomas Hornung, H – O – R – N – U – N –  G. Uskon hänen olevan parhaillaan eläkkeellä jossakin Floridassa. Hän oli lyhyt kaveri, luultavasti noin 168 cm pitkä. Hän täytti pituutensa vuoksi tavallaan sotavoimiin pääseminen minimivaatimukset, mutta hän oli erittäin mukava kaveri.

Arvelen hänen olleen luultavasti se henkilö, joka teki asepalveluksessa paljon sovittelua näytöksen toteuttamiseksi. Hän sai lisäksi apua kongressiedustaja George E. Brown Jr.:ltä, joka oli siihen aikaan kongressin avaruus, tiede ja edistyksellisten teknologioiden komitean puheenjohtaja. [Linkki Wikipedia: George Brown Jr.] Joten, huomaat kuinka asiat kasaantuvat yhteen. Kun kuulee Bradin kuvauksen, alkaa ymmärtää miksi tämä on niin merkittävää.

Kuvateksti: Alamme päästä sellaiselle aihealueelle, että lukijan on varmasti syytä lopettaa lukeminen.

Sinun ei luultavasti pitäisi nähdä tätä…

Mark McCandlish: Heti kun he olivat kävelleet sisälle, Bradin seurassa ollut kaveri sanoi hänelle: ”Täällä on paljon asioita, joita on odottanut heidän laittavan näytteille, tavaraa, jota sinun ei ole luultavasti tarkoitus nähdä. Joten, älä puhu kenellekään, älä kysele mitään kysymyksiä, pidä vain turpasi tukossa, hymyile ja nyökkäile, mutta älä sano mitään. Nauti vain näytöksestä, lähdemme täältä pois heti kun pääsemme.” Juontaja tai esitystä pyörittävä henkilö oli tapahtumasarjan aikana hyvin sitoutunut tai lumoutunut Bradin seurassa olleesta miehestä, joten he veivät heidät sisälle ja näyttivät heille kaiken.

B-2 häivepommittajan prototyyppi ja Lockheed Pulsar

Mark McCandlish: Esittelyn edetessä käytiin läpi lukuisia heillä olevia… Luulen, että niitä voisi kai kutsua huipputeknisiksi edistyksellisen teknologian leijuviksi aluksiksi, joissa käytettiin erityyppisiä pieniä… kattoluukut aukesivat, työntövoima ilmestyi esiin ja lennätteli niitä ympäriinsä. Niillä kapistuksilla pystyi lentämään muutamia jalkoja maanpinnan yläpuolella. [1 jalka = 30,48 cm] Siellä oli B-2 häivepommittajakisan hävinnyt prototyyppi.

Siellä oli myös se, josta käytettiin nimitystä Lockheed Pulsar, kutsumanimeltään Aurora. Se oli kuvauksen mukaan suuri, tavallaan litistyneen jalkapallon muotoinen, täysin musta, keraamilaatoilla päällystetty, melko samalla tavoin kuin avaruussukkula. Siinä oli kolme laskeutumis… Lentokoneen alla oli kaksi suurta päämekanismia, kaksi rengasta molemmilla puolilla. Nokan alla oli pitkä akselimainen nokkamekanismi, erittäin pitkä. Siinä ei vaikuttanut olevan minkäänlaista ohjaamoa, siinä oli sen sijaan tavallaan keinotekoinen katselujärjestelmä. Molemmilla puolilla oli pari kapistusta, jotka näyttivät samalta kuin peilipallot, joita voi nähdä aulabaareissa idässä Uudessa-Englannissa. Ne olivat infrapunaetsimen päitä.

Kuvateksti: Yhdysvallat on kiistänyt Auroran olemassaolon.

[Linkki Wikipedia: Aurora (lentokone)]

Lentäjän havainto Alueen 51 aseharjoitusalueella

Mark McCandlish: Tämä tapahtui sen alueen pohjoispuolella, joka tultiin tuntemaan myöhemmin nimellä Alueen 51 aseharjoitusalue. Se on Nevadassa Las Vegasin pohjoispuolella. Lentäjä kertoi tulleensa keski-iltapäivällä ulos pilvistä, jolloin hänen alapuolellaan vasemmalla oli musta timantinmuotoinen lentokone, litteä, litteän jalkapallon muotoinen. Tässä oli kuitenkin ohjaamo, pieni kupu. Siinä oli pystyvakain yläpuolella ja pystyvakain alapuolella ja muutama pieni NACA duct –tyylinen suihkumoottorien ilmanottoaukko ja muutama pieni aukko peräpäässä, jotka olivat vähän samanlaiset kuin häivehävittäjässä. Tiedäthän miten he hajottavat pakokaasuvanan, jotta lämpö häviää ja lentokoneen lämpöjälki pienenee huomattavasti? Näin se ei ole lämpöhakuisen ohjuksen ja muiden vastaavien saavutettavissa.

Mutta McCormickin kertoman mukaan hän, tämä lentäjä, soitti lennonjohtajalleen ja sanoi: ”Miksi ette kertoneet, että alueellani on muuta liikennettä? Miksi ette kertoneet, että täällä on joku muukin?” He vastasivat: ”Siksi, koska siellä ei ole ketään muuta.” Hän vastasi, että ”totta helvetissä on. Näen sen aivan tässä lähellä. Kone näyttää tältä: se on musta, timantinmuotoinen, siinä on kaksi pyrstöä.” Kun tuo oli sanottu, se kapistus kallistui hänestä poispäin, käynnisti jälkipolttimet, lähti ja katosi pilviin.

Lentokone, jota lentäjä ei nähnyt

Mark McCandlish: Seuraavaksi hän sai soiton lennonjohtoyksiköstä, joka sattui olemaan juuri Nellisin lentotukikohdan lennonjohtotornissa. He sanoivat: ”Käänny kohti Nellisiä, laskeudu, pysy lentokoneessa, älä häivy lentokoneesta. Joku tulee tapaamaan sinua sinne.” Hän kääntyi välittömästi kohti Nellisiä, laskeutui koneella alas ja odotti kunnes paikalle tuli muutama sotilaspoliisi. He ottivat hänet koneesta ulos, laittoivat hänet käsirautoihin ja laittoivat hänet lentokoneeseen. Sitten he puhuivat hänelle monta päivää lentokoneesta, jota hän ei ollut nähnyt. Tämä kaikki tavallaan sulki minulle ympyrän.

Kuvateksti: Sotilaspoliisien mukaan lentäjä ei nähnyt mustaa timantinmuotoista lentokonetta – ilmeisesti siksi, koska sellaista ei ole olemassa.

Aurora-tyyppisen lentokoneen erikoinen teknologia

Mark McCandlish: Mutta Brad sanoi kuvaillessaan siinä lentokonehallissa ollutta Aurora-tyyppistä lentokonetta ja muita epätavallisia kulkuneuvoja, että siinä käytettiin hyvin epätavallista teknologiaa. Siinä oli yhden työntövoimajärjestelmän sijaan kaksi työntövoimajärjestelmää. Lentokoneen rungon sisällä oli moottoreita. Siinä oli luukkuja, jotka avautuivat jotta se pystyi lentämään niitä sisäisiä moottoreita käyttäen. Heillä oli keino sulkea kaikki pakokaasuluukut ja tuloaukot niille arvellakseni neljälle lentokoneen sisällä olleelle moottorille. Niin tehtiin silloin kun kone pääsi 2,5 tai 3-kertaiseen äänennopeuteen ja lentokoneen yli virtaava ilma pakkautui ja ylikuumeni todella kuumaksi muodostaen paineaallon.

Kuvateksti: Yliäänipaineaalto ja yliäänipamaus.

Mark McCandlish: Siinä oli toimiva ulkopuolistyyppinen pulssidetonaatiomoottori (PDE). [Linkki Wikipedia: Pulse detonation engine] Lentokoneen vatsapuolen ja selkärangan poikki kulki leveimmässä kohdassa sivusuuntaisesti tavallaan matala harjanne. Bradin lentokonehallissa näkemässä lentokoneessa ei ollut siipiä tai pyrstöä. Siinä harjanteessa oli pieniä, pikkiriikkisiä, polttoainesuuttimilta näyttäviä ulospäin ilmavirtaan suoraan harjanteen taakse suunnattuja osia. Jos kone lensi tähän suuntaan, niin ne osoittivat menosuuntaan nähden taaksepäin.

Lentokoneen toimintaidea

Mark McCandlish: Toiminta-ajatus oli, että kun lentokoneen eteen muodostui yliäänipaineaalto, se erkaantui lentokoneen pinnasta juuri siinä kohdassa missä se pieni harjanne oli. He sumuttivat polttoainetta siihen ylikuumentuneeseen erittäin kokoon puristuneeseen ilmaan ja se räjähti, se räjähti itsestään. Kun se räjähti, se laajeni kulkuneuvon suiponnetun peräpään rungon matkalle. Siitä harjanteelta tuleva paineaalto nappasi kulkuneuvon peräpäähän ja sinkosi sitä eteenpäin suunnilleen nopeuksilla 18 520 – 27 780 km/h. Se oli kuin nurinpäin käännetty pakokaasukartio. Se oli uskomatonta, se oli periaatteessa nopeampi kuin kiväärin luoti. Tuo oli osasyy miksi koko kapistus oli päällystetty keraamilaatoilla. Sitä piti suojella sulamiselta sen lentäessä ilman läpi.

Kuvateksti: Mark McCandlish sanoo, että sotilaspoliisien mukaan olemassaolematon Aurora-tyyppinen lentokone oli periaatteessa nopeampi kuin kiväärin luoti.

Taistelukärjet ja Maan ilmakehään paluukulkuneuvot

Mark McCandlish: Toinen hänen lentokoneesta sanomansa asia oli, että kulkuneuvon vatsapuolella oli pyöreät laukaisuputket, joista kumpikin kantoi Maan ilmakehään paluukulkuneuvossa yhtä kartionmuotoista ydinladattua tai tavanomaisesti ladattua taistelukärkeä. Paluukulkuneuvot olivat ohjattavissa erikseen tarkasti kahteen eri kohteeseen.

Järjestelmän toiminta oli aivan loistavaa, eleganttia ja yksinkertaista. Heillä oli ulkopuolella räjähtävien pulttien paikallaan pitämä keraamilaatta. Ne oli upotettu kulkuneuvon vatsapuolelle keraamilaattojen alle. Sen laukaisuputken sisällä ylhäällä oli se sellainen kartionmuotoinen Maan ilmakehään paluukulkuneuvo, jonka nokka osoitti alaspäin. Siinä oli luultavasti tavallaan kolmiosainen välikappale, joka piti sen putken keskellä. Suoraan sen yläpuolella ja sen takana oli toinen pyöreä keraamilaatta ja sen takana oli suuri kiemurajousi. He toimivat niin, että he räjäyttivät räjähtävät pultit ja jousi työnsi paluukulkuneuvon putkesta ulos. Tuet lensivät palasina pois.

Kapistus vakautti itsensä ilmavirrassa. Haluat nähdä tämän itse: Ota paperinpala ja kierrä se pieneen kartioon. Laita nokkaan vaikka pieni kalastuspunnus. Paiskaa se ulos autosi ikkunasta ajaessasi lähes 100 km/h. Viuh, se vakautuu täydellisesti ja lentää pois auton luota. Tiedäthän? Niin he laukaisivat niitä kapistuksia.

Kuvateksti: Mark McCandlishin kuvailemat lentokoneet lensivät ilmeisesti Maan ilmakehän yläpuolella, koska niisä oli erikseen aseet kohteeseen toimittavat paluukulkuneuvot.

Laukaisun jälkeen…

Mark McCandlish: Sitten jousi iski keraamilaatan alas takaisin paikalleen ja sinulla oli välittömästi taas uudelleen täydellinen aerodynaaminen hyötysuhde, vain sekunnin murto-osassa. Niitä kapistuksia pystyi sylkemään ulos, tiedäthän? Keraamilaatat luultavasti räjähtivät räjähtävien pulttien räjähtäessä. Tuet olivat luultavasti lasikuitua tai jotain, jotta se oli harmitonta tullessaan ilmakehään. He lensivät äärimmäisen korkealla. Niillä kapistuksilla oli kyky olla suunnilleen kaikkialla maailmassa noin 30 minuutissa laukaisun jälkeen. Niissä oli kapasiteettia 121 ydin… sinähän tiedät… Maan ilmakehään paluukulkuneuvoissa oli luultavasti 10 – 15 megatonnin taktisia ydinaseita.

Nähty on

Mark McCandlish: Ja sitten oli kysymys kuinka monta kappaletta niitä oli valmistettu, joten… Tämä lentokone on nähty lukuisissa tilanteissa, erityisesti sen on nähty lähtevän ja tulevan Bealen lentotukikohtaan, joka on Sacramenton koillispuolella. Se oli ennen suuri tukikohta SR-71 Blackbirdiä varten, jotka lopulta tavallaan purettiin.

Puhuin eräänä päivänä Lockheedin ihmisten kanssa, erityisesti herrasmiehen kanssa, jonka nimi oli Tom Keaton. Hän työskenteli siihen aikaan heidän Calabasasin osastollaan. Kaikki tapaamiset olivat Kaliforniassa heidän Calabasasin laitoksessaan. Hän sanoi, että he olivat kehittämässä olemassa olevan lentokoneen uuden version kuvitusta.

Kuvateksti: Teknisissä laitteissa voi olla teknisiä ongelmia.

Ongelmia ensimmäisen sukupolven lentokoneessa

Mark McCandlish: Hän kuvaili sitä olemassa olevaa lentokonetta lisää sellaiseksi, jossa oli kaksi työntövoimajärjestelmää. Hän ei kuvaillut sen ulkonäköä. Hän sanoi kuitenkin, että heillä oli ollut viimeaikoina ongelma sen ensimmäisen sukupolven lentokoneen toiminnassa. Hän ei käyttänyt siitä nimitystä F-19 tai Aurora tai jotain sellaista, hän sanoi vain siinä olevan kaksi työntövoimajärjestelmää.

Mutta hän sanoi, että lentäjä oli aikonut laskeutua aavikolla sijaitsevaan laitokseen Nellisin lentotukikohdan pohjoispuolelle. Sää oli ollut ilmeisesti huono, joten hänet oli käännytetty Edwardsin lentotukikohtaan. Sitten hänellä oli ollut ongelma vaihdettaessa työntövoimajärjestelmästä toiseen. Hän ei tarkentanut millaisia ne olivat, mutta kaikki selvisi myöhemmin kun Brad kertoi Nortonin lentotukikohdan lentokonehallissa näkemästään.

Mutta hän sanoi, Thomas Keaton sanoi, että lentokoneen piti lentää Tyynelle valtamerelle. Ja koska se lensi niin nopeasti, sen oli tehtävä suuri laaja kaarros yrittäessään ratkaista työntövoimajärjestelmän vaihtamiseen liittyvää ongelmaa. Siinä vaiheessa kun hän oli valmis kääntymään takaisin korjaukset tehtyään, hän oli jo Havaijin yllä. Ja se oli vain 15 minuuttia myöhemmin. Kalifornian rannikolta on Havaijille matkaa 4830 kilometriä. Tuo viidessätoista minuutissa. Se tarkoittaa, että hän liikkui ainakin nopeudella 19 300 km/h ehtiäkseen sen matkan siinä ajassa.

Kuvateksti: Havaiji on Yhdysvaltojen osavaltio pohjoisella Tyynellämerellä. osavaltioon kuuluvat kaikki Havaijisaaret Midwaytä lukuunottamatta.

Laskeutumisvaihtoehdot

Mark McCandlish: Joten… Oli päivänselvästi kaikki ne kertomukset niistä, joiden ihmiset ajattelivat olevan kaksoisyliäänipamauksia, maanjäristyksiä tai jotain. Kun kaikki Los Angelesin yläpuolinen seisminen toiminta jäljitettiin, löytyi täydellinen Los Angelesin yli kulkeva reitti, joka ristesi tai periaatteessa teki yhdistä pisteet tyyppisen illustraation Tyynen valtameren, Los Angelesin, Edwardsin lentotukikohdan, sekä Lockheedin Bakersfieldissä olleen laitoksen – jonka nimeä en nyt muista – ja tietysti Alueen 51 laitosten välillä Nellisin lentotukikohdan pohjoispuolella. Heillä oli siis kolme vaihtoehtoa, jonne he pystyivät laskeutumaan: Edwardsin lentotukikohta, Lockheedin laitos ja Alue 51.

Lentävät lautaset

Mark McCandlish: Palataan Bradin kertomukseen Nortonin lentotukikohdasta. Yksi muista hänen sanomistaan asioista oli, että sen jälkeen kun heille oli näytetty kaikki ne lentokoneet, kaikki pienet leijuvat alukset, lentävä siipi ja kaikki ne jutut, niin hän sanoi, että heillä oli suuri musta väliverho, joka jakoi lentokonehallin kahteen eri alueeseen. Verhojen takana oli toinen suuri alue. Heillä oli sillä alueella… Tiedäthän? Kaikki valot oli sammutettu, he menivät sisään ja valot sytytettiin. Siellä oli kolme lentävää lautasta leijumassa lattian yläpuolella. Katosta ei roikkunut niitä ylhäällä pitäviä vaijereita. Alla ei ollut laskeutumismekanismia. Ne vain kelluivat, leijuivat lattian yläpuolella.

Kuvateksti: Flying saucer on suomeksi lentävä lautanen.

Lentävien lautasten esittelyvideot

Mark McCandlish: Heillä oli pieniä esittelyjä, TV, videonauha pyöri ja näytti kuinka pienin kolmesta kulkuneuvosta makasi aavikolla, luultavasti kuivuneella järvenpohjalla jollakin Alueen 51 kaltaisella paikalla. Videossa näkyi kuinka se kulkuneuvo teki kolme pientä nopeaa pomppivaa liikettä eteenpäin ja kiihdytti sitten kohtisuoraan ylöspäin pois näkyvistä, kunnes sitä ei enää näkynyt. Se katosi täysin näkyvistä parissa sekunnissa. Pum, ei ääntä, ei yliäänipamausta, ei mitään.

Kuvateksti: Mikä lentokone tekee kohtisuoraan ylöspäin sellaisen äänettömän kiihdytyksen, että häviää näkyvistä parissa sekunnissa?

Lentävän lautasen sisäosat

Mark McCandlish: Heillä oli poikkileikkauskuva, melko samanlainen minkä näytän sinulle hetken kuluttua. [Tee Googlen kuvahaku hakusanoilla ”Mark McCandlish”, niin löydät runsaasti kuvia.] Siitä näkyi millaisia kulkuneuvon sisäosat olivat. He olivat irrottaneet myös joitakin paneeleita, joten sisälle pystyi tosiasiassa katsomaan ja näkemään happisäiliöt ja pienen robottikäden, jonka pystyi ojentamaan kulkuneuvon sivusta ulos näytteiden ja tavaroiden keräämiseksi. Joten tämä oli ilmiselvästi kulkuneuvo, joka ei kyennyt pelkästään lentämään ilmakehän läpi, vaan pystyi menemään myös avaruuteen keräämään näytteitä. Se käytti työntövoimajärjestelmää, josta ei lähtenyt mitään ääntä. Mitä hän pystyi näkemään, niin siinä ei ollut liikkuvia osia eikä siitä levinnyt mitään pakokaasuja tai polttoainetta – se vain leijui siellä.

12.11.1988

Mark McCandlish: Hän kuunteli keskittyneesti keräten mahdollisimman paljon tietoa. Kun hän palasi, hän kertoi minulle kuinka hän oli nähnyt ne kolme lentävää lautasta siinä Nortonin lentotukikohdan lentokonehallissa 12.11.1988. Se oli lauantaipäivä. Hän sanoi pienimmän olleen jokseenkin kellonmuotoinen. Ne olivat kaikki identtisiä muodoltaan ja mittasuhteiltaan, paitsi että niitä oli kolmea eri kokoa. Leveimmältä kohdaltaan pienin oli pohjaltaan tasainen, jokseenkin kellonmuotoinen, ja sen yläosassa oli kupu tai puolipallo, jonka ympärillä oli pieni reunus. Sivut olivat hameenhelman kaltaisesti viistot, pohja oli tasainen. Sen sivut olivat täysin pystysuoraan nähden arviolta noin 35-asteen kulmassa.

Kuvateksti: Myös päivämäärän 12.11.1988 jälkeen lienee tapahtunut jonkinlaista kehitystä.

Happisäiliöt, kupu, kuparikäämit

Mark McCandlish: Sen ”hameen” ympärillä olleet paneelit oli irrotettu, joten hän näki sisällä olleet suuret happisäiliöt. Hän oli erittäin tarkka happisäiliöitä kuvaillessaan. Ne olivat halkaisijaltaan 40 – 46 cm, noin 180 cm pitkiä, ja ne oli suunnattu pyörän pinnojen kaltaisesti säteittäin. Yläosassa näkyvissä ollut kupu oli itse asiassa ylempi puolikas kulkuneuvon keskellä olleesta suuresta pallonmuotoisesta käyttöhenkilöstön kammiosta. Leveimmän kohdan ympärillä, kulkuneuvon keskellä, keskellä sitä kielekettä, jonka näki nähdessään vain sen kulkuneuvon ulkopuolen, oli tosiasiassa suuri mukautuva valanne, jossa oli iso setti kuparikäämejä. Hän sanoi sen olleen huipulta noin 46 cm leveä ja noin 20 – 23 cm paksu. Sen sisällä oli ehkä 15 – 20 ladottua kerrosta kuparikäämejä.

Kuvateksti: Haastateltavan kuvailema vierasperäisen kulkuneuvon takaisinmallinnettu kaksoiskappale tai kopio, josta käytettiin myös lisänimeä ”vuoalus”. [Linkki: Mark McCandlish.com]

Pohja

Mark McCandlish: Kulkuneuvon pohja oli noin 28 – 30 cm paksu. Käämi ja se suuri pohjalla ollut kiekko muistuttivat molemmat suurta muovivalannetta – tavallaan vihertävänsinistä, läpinäkyvää muovia, tai se on saattanut olla jopa lasia. Pallonmuotoisen käyttöhenkilöstön kammion ympärillä ylhäällä olleen kehän käämit oli upotettu muoviin. Alhaalla pohjassa oli niitä kuparilevyjä. Määritin konseptualistitaiteilijan taitojani käyttäen, että siellä oli täsmälleen 48 osiota, jotka olivat kuin ohuita pitsaviipaleita. Jokainen sen halkaisijaltaan 7,3 metrisen yksiosaisen yhtenäisen valanteen sisäinen osio painoi luultavasti neljä tai viisi tonnia, helposti, paksuudesta ja halkaisijasta päätellen. Sen on täytynyt olla hirvittävän painava. Se oli täynnä puoli tuumaa paksuja kuparilevyjä. Kussakin 48 osiossa oli kahdeksan kuparilevyä. Levyt olivat puoli tuumaa [1,27 cm] paksuja ja niiden välistys oli jotain 125% levyjen paksuudesta, noin 3/4 tuumaa, tiedäthän? Joten: puoli tuumaa paksuja levyjä ja 3/4 tuumaa levyjen välistä diaelektristä materiaalia, eristemateriaalia. [Linkki Wikipedia: Diaelektrinen aine] [Linkki Wikipedia: Kela, käämi]

Kuvateksti: Käämi on tyypillisesti johtimesta kelasydämen ympärille käämitty sylinterin muotoinen spiraali.

Tässä sitä taas ollaan: Biefeldin-Brownin ilmiö ja levykondensaattori

Mark McCandlish: Joten, olemme tässä taas takaisin levykondensaattoreissa ja näkymässä, että joku keksi keinon käyttää Biefeldin-Brownin ilmiötä, sitä leijuntailmiötä, jossa kondensaattori varataan ja se nousee positiivisesti varatun levyn suuntaan. Siellä oli pinottuna kahdeksan levyä, ne vuorottelivat. Ne menivät: negatiivinen, positiivinen, negatiivinen, positiivinen… neljä kertaa. Joten ylöspäin mentäessä negatiivisesti varatun levyn päällä oli aina positiivisesti varattu levy. Tiedäthän? Siinä oli mielenkiintoista se, että sen kondensaattoria tukeneen kiekon ulkoreunassa oli sama 35-asteen kulma kuin muussa kulkuneuvossakin, niin oli myös käämejä tukeneessa reunuksessa. [Linkki Wikipedia: kondensaattori] [Linkki Wikipedia: kapasitanssi]

Pylväs, heittoistuimet, vauhtipyörä

Mark McCandlish: Käyttöhenkilöstön kammion sisällä oli keskikohdan läpi alaspäin kulkeva kookas pylväs, jonka ylempään puolikkaaseen oli asennettu selkäpuolet vastakkain neljä heittoistuinta. Aivan pylvään keskellä oli suuri jonkin tyyppinen vauhtipyörää muistuttava.

Kuvateksti: Kuvahaun tuloksia hakusanalla heittoistuin, ejection seat.

ARV, Flux Liner, antigravitaatio

Mark McCandlish: He käyttivät kulkuneuvosta nimitystä vierasperäisen kulkuneuvon kopio (Alien Reproduction Vehicle, ARV). Sillä oli myös lisänimi Flux Liner, vuoalus. Siis kyse on yhdestä niistä kolmesta Nortonin lentotukikohdan lentokonehallissa olleesta lentävästä lautasesta, jossa oli antigravitaatioon perustuva työntövoimajärjestelmä.

Keinotekoinen katselujärjestelmä

Mark McCandlish: Aluksen keinotekoisessa katselujärjestelmässä käytettiin samankaltaista teknologiaa kuin Apache-helikopterissa olevassa asealijärjestelmässä, paitsi että tässä tapauksessa oli kaksi kameraa. [Linkki Wikipedia: Boeing AH-64 Apache].

Järjestelmä poimi minkä tahansa ulkokehällä olleen kuuden kameraparin tai huipulla olleen kameraparin, mikä tahansa niistä parhaiten kulloinkin täsmäsi lentäjän pään suuntaukseen. Jos hän halusi katsoa taakseen, hän pystyi valitsemaan sinne suunnatun kameraparin näkymän. Kypärän edessä oli pieni vaihtuvan näkymän antava näyttö. Hänellä oli yllään tavallaan kuin pieni silmälasisetti.

Voit oikeastaan itse asiassa ostaa nykyään videokamerallesi 3D-katselujärjestelmän, joka tekee saman jutun. Siinä käytetään säteenpuolittajaa, joka lähettää osan valosta yhteen suuntaan ja osan siitä suorassa kulmassa sivuun siirtäen sitä noin 15 cm eri paikkaan. Siinä on elektroninen suljin, jossa käytetään sitä tavallaan kuin nestekiteen kaltaista materiaalia, joka tummenee ja muuttuu läpinäkyväksi noin 1/60 tai 1/30 sekunnin aikavälein.

Joten, ympäriinsä katselevat kaksi kameraa antavat oikea, vasen, oikea, vasen -näkymän ja hänen yllään kypäränsä sisällä pitämissään kapistuksissa, ”silmäsuojissa”, on kaksi pientä projektionäyttöä, jotka molemmat projisoivat… siis, kaksi kameraa, mutta yksi projektionäyttö. Laseissa on sellainen erikoinen estolaitteisto, joka antaa toiselle silmälle mahdollisuuden nähdä ja sitten toiselle silmälle mahdollisuuden nähdä. Kamerat välittävät samaan aikaan näkymää oikealta, vasemmalta, oikealta, vasemmalta, mutta ne tekevät sitä tyyliin 30 kuvaa sekunnissa. Joten, lentäjällä on ympärilleen katsellessaan ulos täydellinen 3D-näkymä, mutta ikkunoita ei ole. Miksi heillä ei ole ikkunoita? Luultavasti koneistossa käytettävien jännitteiden vuoksi. Kun tarkastellaan Mark Stamboughin tekemiä kokeita, hän käytti kokeissaan kaiketi 500 000 – 1 000 000 voltin jännitteitä.

Kuvateksti: Lentäjällä oli haastateltavan mukaan ulos täydellinen kolmiulotteinen näkymä, mutta kulkuneuvossa ei tarvittu ikkunoita.

Alusten koko

Mark McCandlish: Brad kertoi siitä systeemistä muutamia asioita, joita minun on kuvailtava. Hän sanoi siellä olleen kolme kulkuneuvoa. Ensimmäinen, pienin, oli purettu osittain. Siis se, joka näkyi Nortonin lentotukikohdan lentokonehallissa 12.11.1988 pyörineessä videossa. Se alus oli leveimmältä kohdaltaan aivan siitä laipan tyvestä halkaisijaltaan noin 7,3 metriä. Toiseksi suurin oli tyvestä halkaisijaltaan 18,3 metriä.

Piirroksen kuvailu

Mark McCandlish: Tekemiini laskelmiin perustuen… Harmi, että meillä ei ole tässä Leslie Keanille lähettämääni materiaalia. [Linkki Wikipedia: Leslie Kean] Minulla oli yksi Bradin alkuperäinen nopea pieni piirros, jonka hän teki kuvaillakseen minulle näkemäänsä. Menin kotiin ja piirsin kaiken hänen antamiinsa mittasuhteisiin ja kaikkeen muuhun hänen antamaansa perustuen.  Selvitin kaikki koot ja kulmat. Kun kaikki oli valmista, päädyin tähän kuvaan, jossa näkyy myös leikkauskuva. [Mark McCandlish kuvailee tässä piirrosta, jonka näit aiemmin tekstissä.]

Kuvateksti: Mark McCandlishin mainitsema Leslie Kean on kirjoittanut New York Times Bestseller -kirjan UFOs: Generals, Pilots and Government Officials Go on the Record (UFOt: Kenraalit, lentäjät ja viranomaiset kertovat julkisesti).

Mark McCandlish: Näet neljä heittoistuinta. Itse asiassa meihin päin on näkyvissä niistä kaksi, mutta keskipylvään toisella puolella on kaksi meistä poispäin olevaa heittoistuinta. Näet täällä alhaalla kulmassa olevat happisäiliöt, jotka tosiasiassa kiertävät ympäri koko ”hameenhelman”. Käyttöhenkilöstön kammion, [ohjaamo]pallon, sisällä on toinen happisäiliöiden setti. Tällä alueella tässä on suuri vauhtipyörän tyyppinen mekanismi, aivan laitteen keskellä. [Näyttää kuvasta heittoistuimien alla olevaa pyöreää levyä.] Tässä näet kehän, joka koostuu periaatteessa käämeistä. [Heittoistuimien alla olevan pyöreän levyn tasolla ulkoreunalla kiertävä kehä.]

Valtava teslakäämi

Mark McCandlish: Aloin tarkastella sen kapistuksen suunnittelua. Minulle pälkähti päähän, että katselin siinä valtavaa teslakäämiä, joka on tavallaan kuin avoimessa tilassa oleva muuntaja. [Linkki Wikipedia: Teslamuuntaja] Otetaan halkaisijaltaan suuri kela, jossa on kierretty vyyhdille vähälukuinen määrä läpimitaltaan suuria kierroksia järeää kuparia. Kela, se on suuri, kuin donitsin muotoinen käämi tai toroidikäämi. [Linkki Wikipedia: Toroidikäämi] Sitä nimeä siitä käytetään – toroidi, aivan kuin donitsi. Käämissä on ehkä sata kierrosta.

Sen käämin keskellä on pylväs, jossa on useita satoja kierroksia ehkä paljon ohuempaa johdinlankaa. Tapahtuu niin, että kun siihen halkaisijaltaan suureen käämiin räväytetään sähköt, niin se synnyttää kentän. Kenttä on muodoltaan kuin suuri näkymätön donitsi. Sähköistettyjä käämejä ympäröivän toroidinmuotoisen tai donitsimuotoisen kentän kenttäviivat ovat kaikki säteittäisesti suuntautuneissa tasoissa, aivan kuten kondensaattoritkin. [Linkki Wikipedia: Kenttäviiva]

Kuvateksti: Toroidikäämi, toroidikäämin kenttäviivojen suunta, teslamuuntaja ja Nikola Tesla tekemässä kokeita 12.3.1891.

Mark McCandlish: Tapahtuu siis niin, että… Sinulla on muuntaja. Syötät halkaisijaltaan suuren käämin vähälukuiseen kuparikierrosmäärään tietyn määrän sähköä… Tapahtuu niin, että ne indusoivat induktanssin vuoksi. Induktanssi on sähkötekninen termi. [Linkki Wikipedia: Sähkömagneettinen induktio] [Linkki Wikipedia: Induktanssi] Ne indusoivat niihin keskipalkissa oleviin lukuisiin johdinkierroksiin paljon suuremman jännitteen. Se on kuin muuntaja. [Linkki Wikipedia: Muuntaja] Voit suurentaa tai pienentää… Se tarkoittaa, että voit mennä sanotaan alhaisesta jännitteestä, jossa johtimen läpi virtaa suuri ampeerimäärä tai sähkövirta… Voit muuttaa sen hyvin suureksi jännitteeksi, jonka ampeerilukema on pieni. Potentiaali, sen takana oleva potku, jännite on kuitenkin paljon, paljon, suurempi. Juuri noin se järjestelmä tekee. [Linkki Wikipedia: Sähköinen potentiaali]

Kuvateksti: Mark McCandlishin selityksestä saa sellaisen kuvan, että matkustajat istuvat ARV-kulkuneuvossa heittoistuimissa selät vasten valtavan teslakäämin keskipalkkia. [Linkki Wikipedia: Nikola Tesla]

Akut

Mark McCandlish: Bradin mukaan järjestelmä ottaa virtaa kahdesta suuresta 24 voltin Marine-akun tyylisestä akusta – äärimmilleen varatuista akuista. Ne ovat merivoimien suurissa veneissä käyttämiä akkuja, joita käytetään sotavoimien jutuissa ja sellaisissa. Niitä käytetään pohjimmiltaan jotenkin aikaansaamaan vaihtovirta niihin käämin kierroksiin. Jännitettä muunnetaan keskipylvään toisiokäämin avulla suuremmaksi, jolloin saadaan aikaan äärimmäisen suuri jännite. Jännite voidaan syöttää valikoidusti mihin tahansa niihin 48 kondensaattorilohkoon. [Linkki Wikipedia: Jännite]

Miksi niin?

Mark McCandlish: Miksi niin halutaan tehdä? Tarkoitan… Jos käytät vain tavallista teslakäämiä, sinulla on koko järjestelmässä tavallisesti ehkä vain yksi tai kaksi kondensaattoria. Tässä puhutaan erityyppisistä kondensaattoreista, levyistä tehdyistä kondensaattoreista, jotka ovat muodoltaan pitkiä ohuita kolmioita. Ne ovat kaikki säteittäisesti suunnattuja, aivan kuten pyörän pinnat, aivan kuten happisäiliöt, aivan kuten sen halkaisijaltaan suuren käämin kenttäviivat. Jos olet sähköasentaja tai jos vain tiedät jotain teslakäämeistä ja niiden asentamisesta, alat ymmärtää järjestelmää katsellessasi komponenttien suuntauksen olevan avainasemassa yritettäessä saada järjestelmää toimivaksi. Miksi niin paljon eri kondensaattorilohkoja? No, okei. Jos sinulla on vain yksi suuri kiekko, kuten Mark Stamboughilla hänen Tucsonin yliopistossa tekemässään kokeessa…

Tästä ei saa puhua

Mark McCandlish: Valtionjohdosta peräisin oleviksi väitetyt miehet suorittivat muuten takavarikon. He esittivät kansallisen turvallisuuden lakiin perustuvia salassapitovelvollisuusväittämiä. He veivät kaikki tavarat ja haastattelivat kaikkia kokeet nähneitä. Heidän käskettiin pitää turpansa tukossa, siitä ei saanut puhua. Minä kuulin siitä kuitenkin hänen kämppäkaveriltaan, joka tiesi tapahtuneesta.

Kuvateksti: Haastateltavan mukaan Mark Stamboughin kokeet tultiin pysäyttämään kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

Ohjattavuus

Mark McCandlish: Mutta… Tuossa tapauksessa saat aikaiseksi vain leijumista, et voi ohjata sitä mitenkään. Stamboughin kapistus vain leijui ympäriinsä, se vain leijui miten tahansa sen tuottama kenttä menikään. Mitään ohjattavuutta ei ollut. Joten, mitä tapahtuu? Sinä jaat sen [kondensaattori]kiekon 48:aan eri lohkoon. Silloin voit päättää paljonko sähköä laitat millekin puolelle: hallitset sähkön määrää, työntövoiman määrää, kurssia. Saat kapistuksen pyörimään ympäriinsä kuin pöydälle heitetyn vähitellen pysähtyvän kolikon. Saat sen kulkemaan suoraan ylöspäin, saat sen kallistumaan sivusuunnassa ja pituussuunnassa, saat sen kääntymään ja mitä tahansa haluat. Kaikki tämä siksi, että pystyt ohjaamaan sähköä erikseen niihin 48:aan eri lohkoon.

Kondensaattorilohkon koko

Mark McCandlish: Jos otat ympyrän ja jaat sen 48:aan yhtä suureen sektoriin, niin havaitsen niiden olevan todella kapeita siivuja. Tarkoitan, että ne ovat ehkä 1/10 tai 1/12 tyypillisestä jonkun sinulle leikkaamasta piirakan tai pizzan palasesta. Tiedäthän? Jotain sellaista.

Kuvateksti: Aluksen pohjan levykondensaattori oli jaettu 48:aan erillisesti ohjattavaan lohkoon. Kuvan ympyrä on jaettu vain 20:een sektoriin.

48 levykondensaattorilohkoa, neljä kahden levyn levykondensaattoria kussakin lohkossa

Mark McCandlish: Mutta, joka tapauksessa, sinulla on se kondensaattori tai ne 48 erillistä kondensaattoria ja yksi suuri teslakäämi. Sinulla on oltava jonkinlainen pyörivä kärkiväli, kuten autosi virranjakajassa, joka lähettää sähköä kuhunkin lohkoon. On oltava jokin keino hallita kuinka paljon sähköä kuhunkin menee. Järjestelmä selittää tavallaan itse itsensä, koska sinulla on neljä settiä, neljä levyparia [levykondensaattoreita]. Tiedäthän? Neljä settiä: yksi positiivinen, yksi negatiivinen… kertaa 48 lohkoa. Joten, mitä teet? Kärkiväli on asetettu niin, että jos haluat vain vähän sähköä yhteen tiettyyn kondensaattorimoduuliin, niin varaat pinosta vain kaksi levyä. Jos tahdot hieman lisää, niin varaat neljä. Jos tahdot paljon, niin varaat kuusi. Jos haluat tietystä moduulista maksimaalisen työntövoiman, varaat kaikki kahdeksan. Niin he pystyvät ohjaamaan sitä, he saavat sen tekemään mitä haluavat.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos Mark McCandlishin käyttämällä sanalla sparkgap, kärkiväli. Kuva ei liity kuvailtuun järjestelmään.

Ohjausjärjestelmä

Mark McCandlish: Brad sanoi ohjausjärjestelmää kuvaillessaan, että sen yhdellä puolella oli suuri suurjännitepotentiometri, sellaista nimitystä he siitä käyttivät. Se on kuin säätövastus, suuri säädin. Se antaa mahdollisuuden syöttää progressiivisesti lisää sähköä järjestelmään vipua kääntämällä.

Kuvateksti: Potentiometri eli säätövastus. Kuvan potentiometri ei liity tapaukseen. [Linkki Wikipedia: Potentiometri]

Mark McCandlish: Ohjausjärjestelmän toisella puolella oli tavallaan metallinen tanko, joka nousi ylös tavallaan kuin kattohaikaran kaula. Sen huipulla, aivan sen kärjessä oli tavallaan metalliselta näyttävä pallo. Siihen palloon oli kiinnitetty tavallaan kuin kulho, joka vaikutti vain roikkuvan sen pallon pohjasta, melkein kuin se olisi ollut siihen magneettisesti kiinnitetty. Hän sanoi, että kun järjestelmän vieressä seisoi sitä katselemassa, se koko kapistus vain oli siinä ja tavallaan keinui ja kallisteli, melkein kuin suuri merellä satamaan ankkuroitu laiva. Kellumassa vedessä, sananmukaisesti energiameressä, tiedäthän? Luulen sen olleen… hmm… se oli… hmm… Se oli…

Tohtori Moray teki muistaakseni 1920- tai 1930-luvulla Utahissa kokeita erityyppisillä energioilla – jollain mikä saattoi olla skalaarienergiaa. Hän kirjoitti kirjan The Sea of Energy, ja kuvaili tuontyyppistä energiaa. [John E. Moray: The Sea of Energy in Which the Earth Floats (Energiameri, jossa Maa kelluu)]

Miehittämätön alus oikaisi itsensä

Mark McCandlish: Brad sanoi, että kun se kapistus liikuskeli ympäriinsä, niin järjestelmä ei ollut energisoitu täyteen voimakkuuteensa, joten aluksen sisäiset osat olivat vielä jossain määrin painovoimalle altistuneita. Hän sanoi sen alkaneen kallistua yhteen suuntaan, jolloin se kulho oli alkanut kiertyä painovoiman vaikutuksesta samaan suuntaan. Kun alus alkoi kallistua, se kulho liukui sivuun ja syötti sähköä sen puoleiseen järjestelmään tuoden aluksen aivan itsekseen takaisin oikeaan asentoon. Siis aivan itsekseen, se oli täysin miehittämätön, se oli siinä ja oikaisi itsensä.

Kuituoptiikka

Mark McCandlish: Törmäsin noin kaksi vuotta [1998] sitten artikkeliin, arvelen sen olleen NASAn julkaisu nimeltään Tech Briefs. Siinä systeemissä… Löysin siitä artikkelista – yhdestä lehden numerosta – systeemin, jonka oli suunnitellut ja patentoinut muutama Caltechissa Pasadenassa työskennellyt tiedemies. NASAlla oli sopimus luullakseni suihkumoottoripropulsiolaboratorion kanssa. He olivat kehittäneet kokonaisen tietokoneistetun sensorien, järjestelmien ja tietokoneiden verkoston, joka oli kytketty kaikki yhteen kuituoptiikalla. No, mitä väliä sillä on? Miksi haluat systeemin, joka on kytketty yhteen kuituoptiikalla?

Kuvateksti: Mitä etua kuituoptiikan käytöstä on? Miksi halutaan kuituoptiikalla kytketty järjestelmä?

Painovoiman hallinta, massan pienentäminen, nollapiste-energia, inertia ja massa

Mark McCandlish: Syy on se, että jos keksit keinon hallita painovoimaa ja ehkä vähentää kulkuneuvon massaa, juuri sitä mikä saa sen leijumaan… Jos keksit keinon vähentää kulkuneuvon massaa ja pystyt liikuttamaan sitä jumalattomilla nopeuksilla, kuten siinä videossa, jossa Brad sanoi sen pomppineen kolme kertaa ja sitten piu, se lähti kuin laukaus. Jos pystyt tuohon, niin mitä muita sivuhyötyjä siitä on?

Jos olet keksinyt jonkin keinon avata skalaarikentän, sen nollapiste-energian… Jos se tiedemiesten uskomus on totta, että nollapiste-energia on itse asiassa se mikä pitää elektronit atomirakenteen ympärillä kaikkialla maailmankaikkeudessa, pitää ne energisoituina, pitää pienet elektronit kieppumassa pilvessä jokaisen maailmamme atomin ytimen ympärillä, pitää ne liikkeessä, estää niitä törmäämästä ytimeen, samoin kuin Maata kiertävä satelliitti, jonka painovoima vetää ilmakehään. [Linkki Wikipedia: Nollapiste-energia] [Kvanttikenttäteoriassa nollapiste-energia on sama kuin tyhjiöenergia.]

Kuvateksti: Havainnekuva atomin rakenteesta. Atomin ytimessä on positiivisesti varautuneita protoneja ja varauksettomia neutroneja. Negatiivisesti varautuneet elektronit kiertävät ydintä elektronikuorilla elektronipilvessä. Ytimessä olevista hiukkasista voidaan käyttää myös yhteisnimitystä nukleoni. Erimerkkisesti varautuneet hiukkaset vetävät toisiaan puoleensa, joten protonien ja elektronien välillä on vetovoima. Jonkin on estettävä elektronien romahtaminen ytimeen. [Linkki Wikipedia: Atomi]

Mark McCandlish: No, jos sinulla on keino sekaantua siihen vuorovaikutukseen ja elektronien nollapiste-energian absorptioon, ne alkavat hidastaa liikettään. Jokainen maailmankaikkeuden atomi on kuin pieni gyroskooppi, jonka kaikki elektronit pyörivät ytimen ympärillä. Tapahtuu tavallaan kuin gyroskooppiefekti, se on se ilmiö, jota kutsumme inertiaksi ja massaksi. [Linkki Wikipedia: Hitaus, inertia, jatkavuus, vitka] [Linkki Wikipedia: Massa]

Kuvateksti: Voima on massa kertaa kiihtyvyys. Mitä pienempi kappaleen massa on, sitä suuremman kiihtyvyyden tietyn suuruinen voima sille antaa. Massan pienentäminen on avain suureen kiihtyvyyteen.

Esimerkki: Vetyatomi ja uraani-235 isotooppi

Mark McCandlish: Olkoon sinulla yksi vetyatomin ydin, jossa on yksi protoni ja yksi neutroni, sekä elektronikuorella yksi elektroni. Elektroni kiertää ydintä ilman kovin suurta massaa, inertiaa. Mutta jos otat uraani-235 isotoopin, niin 235 elektronia kiertää ydintä elektronikuorilla elektronipilvessä. Massaa ja inertiaa on siinä tapauksessa paljon, koska se on tavallaan kuin suurempi gyroskooppi. Käytän tässä nyt tuollaista analogiaa. Mutta jos sinulla on keino häiritä sitä nollapiste-energian absorptiota, niin elektroneista tulee vähäenergisempiä, niiden liike alkaa hidastua, jolloin inertian – sen gyroskooppiefektin – vaikutus alkaa pienentyä, massa pienenee samalla. Atomirakenne pysyy ehjänä, se on yhä uraania, mutta se ei ole niin raskasta. [Linkki Wikipedia: Isotooppi]

Mitä Albert Einstein sanoi?

Mark McCandlish: Eräs Einsteinin sanoma asia oli, että et voi kiihdyttää koskaan mitään valonnopeuteen ja sen yli. Jos tekisit niin, tarvitsisit kaiken maailmankaikkeuden energian, koska massa kasvaa avaruuden läpi kiihdyttäessäsi. Tämä konsepti on nähtävissä eräässä vanhassa videossa, jossa juna menee nopeammin ja nopeammin kohti valonnopeutta, mutta juna muuttuu samalla suuremmaksi ja suuremmaksi ja yhä pidemmäksi, kunnes moottori ei jaksa enää vetää sitä. Se ei voi siis ylittää valonnopeutta. [Linkki Wikipedia: Albert Einstein]

Kuvateksti: Albert Einstein (14.3.1879 – 18.4.1955) on yksi maailman kuuluisimmista fyysikoista. Einstein loi suhteellisuusteorian ja vaikutti merkittävästi myös kvanttimekaniikan ja kosmologian kehitykseen.

Kyllä, Einstein sanoi niin, mutta…

Mark McCandlish: Mutta! Mitä jos? Mitä jos sinulla on järjestelmä, laite, joka absorboi sitä nollapiste-energiaa ja estää sitä vuorovaikuttamasta kulkuneuvosi atomirakenteen kanssa ja antaa samalla kondensaattorilohkoille ylimääräistä tehoa – koko sille kulkuneuvoa pyörittävälle sähköjärjestelmälle? Silloin käy niin, että kun menet yhä kovempaa, kiihdytät, kaikki se lisäenergia, joka saisi elektronit liikkumaan nopeammin ja nopeammin massaa lisäten – kuten Einstein kuvaili – muuttuukin työntövoimaksi. Se ei ole kuitenkaan kanavoitu niin, että se pystyisi vuorovaikuttamaan kulkuneuvon atomirakenteen kanssa tehden siitä raskaamman ja massiivisemman, suurempi inertiaisen.

Joten sananmukaisesti: mitä suuremmalla nopeudella liikut, sitä suuremmalla nopeudella pystyt liikkumaan, koska otat kaiken sen energian, joka kasvattaisi muuten massaasi – aivan kuten Einstein sanoi. Joten, itse asiassa: mitä nopeammin liikut, sitä helpommaksi tulee saavuttaa ja ylittää valonnopeus. Brad sanoi, että kolmen tähden kenraali sanoi siinä Nortonin lentotukikohdassa olleessa näyttelyssä olleiden kulkuneuvojen kykenevän valonnopeuteen ja sen yli. Ai, kolmesta kulkuneuvosta suurin oli muuten halkaisijaltaan 36,6 – 39,6 metriä. Se on massiivinen, kun ajattelet sitä, aivan valtava.

Kuvateksti: Valonnopeus 299 792 458 m/s eli 1 079 252 848,8 km/h on jo suhteellisen mukava matkustusnopeus.

Nollapiste-energia odottaa vain ottajaansa

Mark McCandlish: Utahissa on tiedemies nimeltään Moray B. King. Hän kirjoitti kirjan Tapping the Zero Point Energy (Nollapiste-energian käyttäminen). Hän vakuuttaa tuota energiaa olevan kaikkialla ympärillämme aika-avaruudessa, sitä on kaikessa näkemässämme. Muistaakseni se oli James Clerk Maxwell, joka spekuloi, että tuota vuota, sähkövarausta, on avaruuden tyhjyydessä riittävästi antamaan energia kaikkien maailman merien kiehuttamiseen – jos pystyttäisiin nappaamaan kaikki energia vain kuutiojaardista avaruutta, se riittäisi kaikkien maailman merien kiehuttamiseen. [Linkki Wikipedia: Fyysikko James Clerk Maxwell] [Linkki Wikipedia: Maxwellin yhtälöt]

Niin paljon siellä on energiaa, joka vain odottaa käyttäjäänsä. Eräs Moray B. Kingin sanoma asia oli, että paras tapa hyödyntää tuota energiaa on järkyttää sen tasapainotilaa. Laatikossa oleva tupakansavu on vähän samankaltainen asia, jos lähetät sen läpi jotenkin iskuaallon, saat aikaiseksi voiman, sen läpi kulkee väreily. Jos sinulla on jokin keino ottaa tuo energia talteen toisessa päässä, pääset siihen käsiksi ja voit käyttää sitä.

Kuvateksti: Moray B. King on kirjoittanut uusista energiantuotantotavoista. Sotateollisen kompleksin etujen ja planeetta Maan hyvinvoinnin välillä vaikuttaa kuitenkin olevan eturistiriita: käytössä olevia teknologioita salataan.

Casimirin ilmiö

Mark McCandlish: Casimirin ilmiö on yksi niistä tavoista, joilla tuon voiman olemassaolo pystytään tosiasiassa demonstroimaan. Ilmiö keksittiin vuosia sitten, luultavasti jo ennen 1900-luvun vaihdetta. Tiedäthän, siis ennen vuosia 1899 ja 1900.

Koe kuvailtiin sellaiseksi, että tiedemies otti pari raskasta teräslevyä ja kiinnitti ne vastakkain tietylle raidevälille. Hänen ajatuskulkunsa oli sellainen, että jos tämä ympärillämme kaikkialla läsnä oleva suuntaamaton voima tosiaan on olemassa… Se vaikuttaa meihin kaikista suunnista, emme tunne mitään, koska se on tasapainotilassa. Mutta jos luot sellaisen ympäristön, jossa sitä voidaan tavallaan kanavoida laittamalla kaksi suurta toisiaan lähestyvää teräslevyä vastakkain, niin se energia ei pääse siihen levyjen väliseen pieneen rakoon, mutta työntää niiden ulkopintoja kaikista suunnista.

Kuvateksti: Casimirin ilmiön olemassaolo todistettin ensimmäisen kerran vuonna 1948.

Mark McCandlish: Tapahtuu niin, että kun ne kaksi levyä tulevat riittävät lähelle toisiaan, ne läimähtävät toisinaan vasten erittäin voimakkaasti vapauttaen prosessissa syntyvää lämpöä. Moni tieteentekijä on sanonut, että pystyisit käyttämään jotenkuten tuota energiaa, jos vain olisi jonkinlainen varauksenkeräin, jossa olisi pinottuna tuollaisia levyjä vain muutaman millimetrin päässä toisistaan, ja ne saataisiin läimähtämään kaikki toisiaan vasten yhtä aikaa. [Linkki Wikipedia: Casimirin ilmiö] [Linkki Wikipedia: Casimir effect] [Linkki Wikipedia: Hendrik B. G. Casimir] [Linkki Wikipedia: Kvanttifluktuaatio]

Tyhjiökammio ja tyhjiöteknologia

Mark McCandlish: Mutta. Tämä piirroksessani oleva järjestelmä, tämä vierasperäisen kulkuneuvon kopio (ARV), Flux Liner, pystyy tekemään sen jotenkin sähköisesti. Brad kuvaili, että keskipylväässä on jonkinlainen tyhjiökammio. Kuulet kaikkien rakentamiaan vapaan energian laitteita kuvailevien tieteentekijöiden puhuvan tyhjiökammiosta. Niissä kaikissa on jonkinlainen tyhjiöputki, tyhjiöteknologiaa. Jopa Philadelphia-kokeessa, jossa he saivat oletettavasti kokonaisen taistelulaivan katoamaan, käytettiin läjäpäin tyhjiöputkia, todella isoja sellaisia, sellaisia kuin 1940-luvulla oli. [Linkki Wikipedia: Philadelphia-koe]

No, Brad vakuutti, että sen keskipylväässä sijainneen suuren tyhjiökammion sisällä… Se on kaiken muun sisällä: vauhtipyörän sisällä, Teslakäämin toisiokäämin sisällä, käyttöhenkilöstön kammion sisällä. Siellä on elohopeahöyryä sisältävä tyhjiökammio. No, elohopeahöyry… metallinen elohopea… Kun siitä tulee höyryä, siitä tulee heidän nimityksensä mukaan jalokaasua. [Linkki Wikipedia: Jalokaasut] Se johtaa sähköä, mutta se tuottaa myös kaikenlaisia ioni-ilmiöitä. Niistä pienistä elohopeamolekyyleistä tulee epätavallisin tavoin varautuneita.

Kuvateksti: Elohopea on huoneenlämpötilassa nestemäinen metalli.

Mark McCandlish: Jos ammut osittaisessa tyhjiössä olevan elohopeahöyryn läpi valtavan määrän sähköä, niin prosessissa tapahtuu jotain erityistä, jotain epätavallista. Minä uskon sen olevan Moray Kingin kuvailema menetelmä. Hän sanoi, että tyhjiöenergia pakotetaan pois tasapainoasemasta lähettämällä sen läpi jonkinlainen iskuaalto. Sen läpi lähetetään suuri sähkövaraus. Tiedäthän? Vähän kuin näkemissäsi plasmapalloissa. Sellaisesta tulee sormella kosketettaessa pieniä kylkeä koskettavia salamaniskuja. Tämä on samantyylinen juttu, mutta hyvin hallitulla ja suunnatulla tavalla.

Massan kumoutuminen

Mark McCandlish: Uskoakseni tapahtuu toinenkin asia. Kun järjestelmä alkaa hyödyntää nollapiste-energiaa vetäen sitä lähiympäristöstä, koko aluksesta tulee kevyempi. Sen massa kumoutuu osittain. [Linkki Wikipedia: Massa] Ota tämä huomioon. Tämä on syy miksi vain pieni kondensaattoreissa oleva energiamäärä pystyy sinkoilemaan alusta kaikkialle. Tech Briefs lehdessä olleessa artikkelissa puhuttiin kokonaisesta kuituoptisesti yhteen liitetystä järjestelmästä, joka antaa mahdollisuuden arvioida ja ohjata tietokoneita ja eri systeemejä. [Linkki Wikipedia: NASA Tech Briefs]

Eräs uskoakseni tapahtuva asia siis on, että kun järjestelmän sytyttää, niin kaikesta järjestelmässä alkaa tulla massaltaan kumoutunutta. Seuraavaksi tapahtuu niin, että järjestelmän läpi virtaavista elektroneista alkaa tulla myös massaltaan kumoutuneita. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kun järjestelmästä ja kaikista sen suuren teslakäämin läpi virtaavista elektroneista tulee massaltaan kumoutuneita, siitä tulee myös täydellinen suprajohde. [Linkki Wikipedia: Suprajohde] Se tarkoittaa, että järjestelmän hyötysuhde ampaisee suoraan katon läpi. [Linkki Wikipedia: Hyötysuhde] Tehokkuus on dramaattinen, aivan kuin koko järjestelmä olisi upotettu nestemäiseen typpeen tai tehty puhtaasta hopeasta tai puhtaasta kullasta, jotka ovat tietyissä lämpötiloissa täydellisiä johteita.

Kuvateksti: Suprajohteen päällä leijuva magneetti.

Indusoituneet kentät

Mark McCandlish: On myös ne kaikki indusoituneet kentät, joista johtuen tapahtuu eräs asia. Sen pääkäämin ympärille indusoituneiden kenttien kaikki kenttäviivat ovat säteittäisesti suuntautuneita, aivan kuin aluksen pohjassa olevat kondensaattoritkin. Uskoakseni tapahtuu niin, että päädyt mikroskooppisella tasolla samaan asiaan kuin tapahtuu siinä pienessä Newtonin kehto lelussa, jossa pienet pallot liikkuvat edestakaisin. [Linkki Wikipedia: Newtonin kehto] Paitsi, että tässä tapauksessa on kyseessä kaikki se sähköinen potentiaali, kaikki ne kondensaattorilohkoissa olevat elektronit. [Linkki Wikipedia: Elektroni]

Nuo elektronit ovat asettuneet kaikki linjaan kenttäviivojen mukaan, ne ovat kuin sotaan marssimiseen valmistautuva sotilasjoukko. Joka kerta kun kondensaattoreita ja elektroneja isketään teslakäämistä tulevalla sähköpulssilla, luodaan pitkittäistä aaltoliikettä, samoja skalaariaaltoja joista puhuimme alussa. Minä uskon, että tuossa luodaan ilmiö, tavallaan kuin muuri, joka estää nollapistevuota vuorovaikuttamasta kulkuneuvon atomirakenteen kanssa. Niin siitä tulee kevyempi ja se pystyy kiihdyttämään uskomattomiin nopeuksiin.

Tiedän mistä puhut, koska olen nähnyt sellaisen

Mark McCandlish: Kuvailin tätä kapistusta tapaamilleni ihmisille, tiedäthän? Menin vuonna 1992 lentonäytökseen Edwardsin lentotukikohtaan. Se tapahtui heti Persianlahden sodan jälkeen. [Linkki Wikipedia: Persianlahden sota] Tapasin eräitä ystäviäni. Eräällä Rockwellin asiakkaallani oli siellä näyttelyitä. [Linkki Wikipedia: Rockwell Automation]. Heillä oli ystävä, yhteinen ystävämme, kaveri nimeltä Kent Sellen, S – E – L – L – E – N. Hän työskenteli AIL-yhtiölle. Osoittautui, että Kent Sellenillä ja minulla oli yhteinen ystävä ja osoittautui myös, että sekä hän että minä tunsimme kaverin nimeltä Bill Scott, tai William Scott, joka oli Aviation Week and Space Technology –ammattilehden paikallinen toimittaja.

Bill Scott oli toiminut 1970-luvun alussa Edwardsin lentotukikohdan koelentäjänä. Kent Sellen oli puolestaan työskennellyt Bill Scottin lentämän koneen parissa käyttöhenkilöstön johtajana. No, puhuimme Persianlahden sodasta. Tapasin sen sodan jälkeen ja sen vuoksi nuoren naisen, joka työskenteli ravintolassa, jossa söin joka päivä. Hän valitti, koska hänen miehensä oli Persianlahdelle mennyt merijalkaväen sotilas. Hän oli ollut siellä kuusi kuukautta, vuoden, tai jotain. Hän oli ajanut kotiin ja alkanut kertoa juttuja kuinka Persianlahdella, lahden yläpuolella, oli lentänyt yöllä ufoja kaikkialla. He olivat nähneet niiden kapistusten viuhahtelevan ympäri taivasta.

Kuvateksti: Persianlahden sodassa lenteli merijalkaväen sotilaan mukaan ufoja.

Mark McCandlish: Puhuin Kent Sellenille tästä kaverista ja kuvailin hänen näkemiään kapistuksia, jotka hän oli nähnyt ollessaan merijalkaväen sotilas eräässä laivassa. Hän nyökytti päätään, hymyili leveästi, iski silmää ja sanoi tavallaan, että tiedän mistä puhut. Kysyin, että miten sinä tiedät mistä minä puhun? Miten sinä tiedät? Hän sanoi, että siksi, koska olen nähnyt sellaisen.

Lentävä lautanen Edwardsin lentotukikohdassa

Mark McCandlish: Olin kirjoittelemassa siinä vaiheessa ylös jotain jostakin mitä Introvision-yhtiön John Eppolito oli kertonut minulle lentokonehallissa olevan – jostakin mitä joku oli lentokonehallissa nähnyt. Muistin silloin jotain mitä ufon sieppaamaksi itseään väittänyt nuori neiti oli kertonut. Hän sanoi tavanneensa ilmavoimien palveluksessa olleen nuoren naisen, joka työskenteli Edwardsin lentotukikohdassa. Hänen miehensä oli pohjoispuoleisessa laitoksessa työskennellyt turvallisuusjätkä. Se on laitos, jossa kaikki salaiseksi luokitellut lentokoneet pidetään.

Nainen sanoi, että kaikki olivat eräänä vuonna joululoman aikaan tylsistyneitä ja yksinäisiä. Mies oli silloin yksin siellä, joten hän kutsui hänet keskellä yötä pohjoistukikohtaan ja kierrätti ympäriinsä näyttäen kaikki lentokonehallien salaiseksi luokitellut lentokoneet. Yksi niistä oli lentävä lautanen. Ja miltä se näytti? Se oli pohjasta tasainen, kyljet olivat kallistetut, huipulla oli kupu, jossa oli pieniä keinotekoiseen katselujärjestelmään kuuluvia kuplia. Siis koko komeus.

Lentonäytöksessä Edwardsin lentotukikohdassa vuonna 1992 ja vuoden 1973 tapahtumat

Mark McCandlish: Tapasin siis Kentin Edwardsin lentotukikohdan lentonäytöksessä vuonna 1992. Kysyin Kentiltä tavatessamme, että oliko se pohjasta tasainen, kyljiltään kalteva, oliko huipulla kupu, jossa oli pieniä kuplia ja kamerajuttuja? Hän sanoi: ”Ai, olet nähnyt sellaisen!” Vastasin: ”Voinko lainata kynääsi?” Otin pienen paperinpalan ja piirsin siitä hahmotelman. Kysyin: ”Näyttikö se tältä?” Hän vastasi: ”Siinä se on. Tuollaiselta se näyttää.”

Kysyin milloin hän oli nähnyt sellaisen. Hän vastasi nähneensä sellaisen vuonna 1973. Kysyin, että missä? Milloin? Mistä tiedät? Hän sanoi olleensa henkilöstöpäällikkö. Hän sanoi, että ”työskentelin Bill Scottin koneen parissa silloin kun hän oli koelentäjä. Eräänä iltana johtajani sanoi minulle, että ”mene pohjoistukikohtaan. Heillä on siellä sähkönsyöttöyksikkö maassa olevaa lentokonetta varten. Se vuotaa, on vikaantunut tai jotain. Sinne on vietävä hinausauto. Mene sinne, hae se, tuo se tänne, pudota se korjauspaikalle.” Hän sanoi, että hän voisi mennä illalla, koska kaikki työt oli jo tehty.

Mitä se nuori mies teki? Mitä Kent Sellen teki vuonna 1973, samana vuonna kun olin itse ilmavoimissa?  Sen sijaan että hän olisi mennyt pitkin suurta pohjoistukikohdan pääsisäänkäynnille vievää ulkoreunan tietä, hän ajoikin pohjoispuolen laitokseen suoraan Edwardsin kuivuneen järvenpohjan poikki. Hän oletti turvallisuustoimien olevan siellä niin tiukkoja, että he näkisivät hänen tulonsa, millä tahansa järjestelmillä mitä heillä siihen aikaan olikaan. Hän oletti, että turvallisuusihmiset poimisivat hänet ja sanoisivat: ”Okei, se on tuolla. Ota se ja lähde.”

Kuvateksti: Edwardsin lentotukikohta.

Mark McCandlish: No, sen sijaan tapahtui niin, että hän tuli kuivuneelta järvenpohjalta ja ajoi suoraan asfaltille. Hän ajeli lentokonehallirivien luo, kaikki olivat siihen aikaan peltisiä kaarihalleja. Hän pysähtyi ensimmäisen kohdalle, jossa oli haljenneet ovet. Hän oletti löytävänsä viallisen maassa käytettävän sähkönsyöttöyksikkönsä sieltä, mutta mitä hän näki? Hän näki lentokonehallissa maaperän yläpuolella leijailevan lentävän lautasen. [Linkki Wikipedia: Edwardsin lentotukikohta]

UFO lentokonehallissa joskus ennen vuotta 1982

Mark McCandlish: Tuo palauttaa mieleeni John Eppoliton kertomuksen kaverista, joka näki lentokonehallissa ufon, tiedäthän? Tuo tapahtui joskus ennen vuotta 1982, jolloin hänet tapasin, joten… Taisin tavata hänet itse asiassa vuonna 1980, mutta… ympyrä alkaa sulkeutua.

Hän sanoi tapahtumista kysyttäessä, että ”kapistus oli pohjasta tasainen, kyljet olivat kaltevat, pieniin muovikupoleihin sijoitettuja kameroita oli kaikkialla, kyljessä oli ovi. Olin siellä vain 15 sekuntia kun kuulin luokseni juoksemisesta syntyneitä askeleen ääniä. Ennen kuin ehdin edes katsoa, konekiväärin piippu kosketti kurkkuani oikealta puolelta ja toinen samanlainen vasemmalta puolelta. Hän kertoi töykeän äänen sanoneen: ´Sulje silmäsi ja laskeudu maahan, tai ammumme pääsi paskaksi.´”

Kuvateksti: Kätevä yhteistyöhön suostuttelun väline. Keinon käyttö vaan saattaa johtaa siihen, että uhri kertoo myöhemmin kaiken, uhkailuista huolimatta – korkojen kera.

Mark McCandlish: He laittoivat hupun hänen päähänsä, peittivät hänen silmänsä, raahasivat hänet pois, ja käyttivät 18 tuntia hänen kuulusteluunsa. Sen tehdessään he kertoivat hänelle siitä kulkuneuvosta asioita, joita edes kaverini Brad ei tiennyt. Tiedäthän, siis mitä hän näki vain seisoskelemalla siinä silmät auki sanomatta mitään.

Käyttöhenkilöstön kammion komposiittimateriaalit

Mark McCandlish: Kent Sellen kertoi minulle, että käyttöhenkilöstön kammion ylempi ja alempi osa… Ne oli tehty… Otat komposiittimateriaalia, kuten kevlaria, lasikuitua tai hiilikuitua, tiedäthän? Ne liitetään ja kiedotaan yhä märkinä pallon muotoon. Kaikki ne kuidut yhdistyvät ja muodostavat valtavan, uskomattoman vahvan pallon. Se on luultavasti terästä lujempaa, edes konekiväärin luodit eivät läpäise sitä. Se on kuin suuri panssarilaatta. Mutta, he asentavat sen samalla niin, että ylä- ja alapuolen puolikas ovat erillisiä, ja valavat pienen laipan niiden molempien ympärille. Se laippa pitää teslakäämin ensiökäämejä paikallaan. [Linkki Wikipedia: Komposiitti]

Kuvateksti: Olipa ilma-alus millainen tahansa, lentäjien on yritettävä pelastautua, jos kone on menossa pusikkoon. Heittoistuin on varteenotettava vaihtoehto.

Lentäjien pelastautuminen heittoistuimilla

Mark McCandlish: Hän sanoi, että yksi järjestelmään suunniteltu asia oli, että jos… tiedäthän… jos lentäjät olisivat korkealla ja heidän olisi pelastauduttava heittoistuimilla. Aluksen ympärillä on aina ionisoitunutta ilmaa, joka käristäisi lentäjät jos he vain pulpahtaisivat sieltä ulos. [Linkki Wikipedia: Ioni ja ionisaatio] [Linkki Wikipedia: Heittoistuin]

Hän sanoi, että heillä oli pallon ylemmän ja alemman puolikkaan välissä niiden ympärillä räjähtävien pulttien sarja. Kun tuli aika pelastautua heittoistuimella, koko pallon yläosa irtautui ja veti heittoistuimien mukana sen keskipylvään ulomman osan ulos kulkuneuvosta. Koska vauhtipyörä on aivan heidän jalkojensa alla, se tarjosi heidän ympärilleen suojakilven heidän kulkiessaan ylös. Aluksen pienimmässä versiossa oli halkaisijaltaan 2,7 metrinen vauhtipyörä. Joten, se lähti siis irti. Palasiksi hajoilu alkoi tietysti tuon kapistuksen irtauduttua, tiedäthän?

Minä spekuloin jopa, että se käyttöhenkilöstön pallonmuotoisen kammion yläosa, jonka sisällä he istuivat, saattoi toimia jossakin mielessä jopa alkeellisena kilpenä heidän palatessaan ilmakehään.

Brad sanoi, että tuon järjestelmän osat löytyivät kaikki suoraan hyllystä. Ne olivat suoraan varastosta löytyneitä juttuja. Heillä oli omat happivarastonsa. Hän sanoi, että kun he laukaisivat heittoistuimensa ja pääsivät alle 4600 metrin korkeudelle, niin yksittäiset istuimet liukuivat kiskoilla alas keskipylväästä, aivan kuin rautatievaunut. Ne irtosivat yksitellen, laskuvarjot tulivat ulos ja sinne he sitten menivät.

Kuvateksti: Loppumatka tultiin kuulemma laskuvarjolla.

Koneellinen käsivarsi

Mark McCandlish: Tarkastelin kaikkea Bradiltä saamaani tietoa. Näin ja huomasin mekaanisen käsivarren, joka pystyi ojentumaan ulos pienistä avautuvista luukuista kulkuneuvon kyljestä. On täysin ilmeistä, että nuo kapistukset kykenevät avaruusmatkustukseen.

NASA

Mark McCandlish: Muistin silloin jotain jota hän jopa kieltäytyy kertomasta minulle nyt, mutta… Puhuin 10 – 15 vuotta sitten ensimmäistä kertaa Tom Beardenille. Puhuin skalaari-ilmiöistä, mikä se on ja mitä se tekee, miten se toimii, ja ovatko venäläiset aseellistamassa tätä teknologiaa. Hän spekuloi kaikenlaisilla tällaisilla asioilla.

Yksi hänen sen enempää ajattelematta sanomansa asia oli… Hän ei luultavasti tajunnut tuohon aikaan sen merkitystä. Hän on kieltänyt sen jälkeen sanoneensa niin. Yksi hänen sanomansa asia oli: Oletko ihmetellyt koskaan miksi NASAn budjettia on leikattu niin armottomasti? No, koska heillä on kaikki nämä muut niin paljon paremmat ja nopeammat teknologiat, valonnopeus ja enemmän. Ne ovat niin paljon parempia kuin rakettien työntämät avaruusalukset, joilta menee kuukausia, joskus vuosia, päästä aurinkokunnan uloimpiin osiin.

Miksi tieteentekijöiden julkiseen ohjelmaan laitettaisiin miljoonia ja miljoonia dollareita? Miksi investoitaisiin kaikki se raha, kun sinulla on tämä järjestelmä, salaiseksi julistettu järjestelmä, jota käyttävät luultavasti yksinoikeudella kansallinen turvallisuusvirasto, CIA , ilmavoimien sotilastiedustelu tai jokin sellainen. Sillä pääsee aurinkokunnassa minne tahansa tunneissa, kuukausien tai vuosien sijaan. Miksi NASAan pitäisi tuhlata kaikki se raha, kun sinulla on jotain mikä pystyy menemään sinne nyt heti? Nyt heti.

Kuvateksti: Onko edes suurvallalla varaa moneen rinnakkaiseen avaruusohjelmaan? Yhdysvaltojen vuonna 2019 perustamat avaruussodankäyntiin keskittyvät avaruusvoimat tuskin pomsahtivat tyhjästä. Niitä kehiteltiin luultavasti salaa vuosikymmeniä, joku saattaisi sanoa, että vuodesta 1947 alkaen. [Linkki Wikipedia: Yhdysvaltain avaruusvoimat]

Tukikohta Kuussa? Tukikohta Marsissa?

Mark McCandlish: Ihmiset spekuloivat, että Kuun takapuolella saattaa olla miehitetty tukikohta tai Marsissa saattaa olla tukikohtia. Voin sanoa olevani lähes varma, että se on totta. Olen itse asiassa täysin varma, että se on totta.

Mies B-2 pommikonelaitokselta, Plant 42, Lockheed Skunkworks

Mark McCandlish: Hän sanoi: ”Työskentelen B-2 pommikonelaitoksella, laitoksella Plant 42 Palmdalessa ja Lancasterissa. [Linkki Wikipedia: United States Air Force Plant 42] Sanoin, että ”olen käynyt tutustumismatkalla sinne ilmavoimien tiedotus- ja suhdetoimintatoimiston kautta. Minut on kierrätetty läpi koko laitoksen. Tiedän missä se on, olen ollut siellä.” Hän sanoi, että ”tiedät myös luultavasti B-2 pommikoneiden tuotantolaitoksen vastapäätä kentän lounaisnurkassa olevan Lockheed Skunkworksin – siellä on valtava rakennuskompleksi.” Sanoin, että ”kyllä, tiedän täsmälleen missä se on.”

Hän sanoi, että ”no, vuosi sitten…” Sen on täytynyt olla kesä 1992. Hän sanoi, että sen jälkeen kun he olivat kulkeneet lainsäädännöllä rajoitetulle alueelle… Hallituksen rahoittamassa rakennuksessa ei saa enää polttaa sisätiloissa, sen tyyppinen juttu. Hän sanoi: ”Työskentelin iltavuorossa, joten olin ulkona illalla noin kello 22:30. Polttelin tupakkaa. Huomasin sheriffin edustajien sulkevan kaikki laitosta Plant 42 ympäröivät tiet. He tekevät sen joka kerta kun laitokselle Plant 42 saapuu tai sieltä lähtee salaiseksi luokiteltu lentokone.”

Olen saanut vahvistettua tuon jälkeen, että niin tosiaan tehdään, koska sain sakkolapun työskennellessäni Rockwell-yhtiölle tuossa samassa laitoksessa puolitoista vuotta myöhemmin. Apulaissheriffi vahvisti, että kyllä, siviililiikenne todellakin pysäytetään kaikilta ympäröiviltä teiltä aina kun laitokselle Plant 42 saapuu, laskeutuu tai sieltä lähtee salaiseksi luokiteltu lentokone – näin he eivät näe mitään salaiseksi luokiteltuja vermeitä.

Kuvateksti: Siviilit eivät saa nähdä mitään salaiseksi luokiteltua, eivät myöskään salaiseksi luokiteltuja lentokoneita.

Valtava lentokonehalli, Lockheed Skunkworks -rakennuksen valot sammuvat

Mark McCandlish: Joten. Hän sanoi, että ”huomasin kuinka kaikki kadut suljettiin…” Hän näki kaikki tukikohdan ulkolaidan punaiset ja siniset valot. Hän sanoi, että ”sitten huomasin kuinka kaikki ne Lockheed Skunkworks -rakennuksen katon suuret elohopeahöyrylamput sammutettiin. Sen valtavan lentokonehallin sivuovet olivat auki. Lentokonehalli on kooltaan jotain 23 000 – 47 000 neliömetriä, se on jättiläismäinen, katto on luultavasti kahdentoista kerroksen korkeudella. Se on valtava rakennus.

Ovet olivat siis auki, ja sen lentokonehallin edessä oli piirin muodostelmassa ajoneuvoja, todella merkillisiä ajoneuvoja. Ne olivat kuin niitä pieniä nostotornillisia vetoautoja, joissa on suuri korillinen mekaaninen käsivarsi – tavallaan samanlaisia, joilla sähkömiehet työskentelevät suurjännitelinjoilla. Mutta… Piirimuodostelman korit olivat kaikki ilmassa ja kaikkiin niihin kiinnitettynä oli maahan asti ulottuva suuri musta verho. Se ulottui maahan asti, köysi sitoi ne kaikki yhteen. Ne olivat piirissä.

Kuvateksti: Mark McCandlish tarkoittanee jotain tämänkaltaista.

Lentävän lautasen laskeutuminen

Mark McCandlish: Hän sanoi, että juuri tuo kesäilta vuonna 1992 oli hyvin sumuinen. Hän sanoi Palmdalessa tulevan niin sumuista, että kaupungin valot saavat taivaan loistamaan tavallaan himmeän oranssina. Hän sanoi: ”Katsoin sen ajoneuvopiirin yläpuolelle, niiden yläpuolella noin 150 metrin korkeudella oli suuri musta linssinmuotoinen lentävä lautanen. Se vain oli siinä paikallaan ajoneuvojen yläpuolella.

Kuvateksti: Lentävä lautanen oli kuvauksen mukaan suuri, musta ja linssin muotoinen.

Mark McCandlish: Sumusta ajoneuvojen luota tuli mies pitäen suurta sinivihreän valon taskulamppua. Hän kohdisti sen ylös kohti kulkuneuvoa ja vilkautti sitä kolme kertaa. Hän sanoi kulkuneuvon alapinnalla olleen kolme sinivihreää valoa, jotka vilkahtivat takaisin kolme kertaa. Sitten se kapistus laskeutui siihen ajoneuvorykelmään ja kaikki mekaaniset käsivarret ojentuivat kohti piirin keskustaa peittäen kaiken. Kaikki siirtyivät lentokonehalliin, ovet sulkeutuivat, valot syttyivät ja sheriffit lähtivät.

Tupakka alkaa palaa, sama toistuu

Mark McCandlish: Hän sanoi polttaneensa monta tupakkaa tuon jälkeisellä viikolla. Hän odotti näkevänsä jotain muutakin. Viikkoa myöhemmin hänen kärsivällisyytensä palkittiin. Hän sanoi koko prosessin toistuneen käänteisesti. Valot sammuvat, ovet avautuvat, ajoneuvorykelmä tulee ulos ja mekaaniset käsivarret ojentuvat. Hän sanoi, että hetken kuluttua se kapistus nousi äänettömästi noin 150 metriä ajoneuvojen yläpuolelle. Tyyppi tuli ulos taskulampun kanssa ja vilkautti sitä kolme kertaa, se vilkautti hänelle takaisin kolme kertaa. Sitten…

Kuvateksti: Lentolaite oli täysin äänetön.

Lentävä lautanen lähti kuin tykistä ammuttuna

Mark McCandlish: Hän sanoi, että se kapistus lähti lentoon, peitti leveydellään koko B-2 laitoksen viereisen kiitoradan, ja meni hänen ohitseen. Sitten se katosi pimeyteen alle kahdessa sekunnissa. Se teki sen, se kulkuneuvo teki sen täysin äänettömästi, ilman mitään yliääni-iskuaaltoa, ei yliäänipamausta – ei mitään. Se vain lähti kuin se olisi ammuttu tykistä.

Antigravitaatio, massaton propulsio

Mark McCandlish: Hän sanoi sen muuttaneen koko elämänsä. Hän sanoi: ”Se muutti koko näkökulmani. Nyt tiedän, että heillä on antigravitaatio ja massaton propulsio.” Hän sanoi heillä olevan teknologiaa, joka on saatettu ottaa talteen jopa jonkinlaisesta luoja ties mistä toisesta tähtijärjestelmästä tulleesta avaruusaluksesta. Tosiasia on, että heillä on se teknologia.

Nikola Teslan patentit 1890-luvulta

Mark McCandlish: Menimme patenttivirastoon ja aloimme etsiä patentteja. Löysimme Nikola Teslan patentteja 1890-luvulta, tämä kaikki ulottuu sinne asti. Ne näyttivät aivan samalta kuin nämä teknologiat. Oli energialähettimiä ja hänen suunnittelemiaan teslakäämin tyyppisiä juttuja, joissa myös oli käämejä täsmälleen samalla tavoin kuin siinä ARV-kulkuneuvossa – siis siinä kohti missä käämien ulompi rivistö kallistuu kulmassa. Melkein kuin käämistä olisi leikattu osa.

Kuvateksti: Nikola Tesla vaikuttaa olleen melko paljon aikaansa edellä.

James King Jr.:n patentti

Mark McCandlish: Sitten löysimme kaaviokuvan. Se on yksi niistä Leslie Keanille lähettämistäni, toivoisin sen olevan meillä tässä nyt. Mutta… Oli patentti, James King Jr.:n patentti. Patentti näyttää täsmälleen samalta kuin tämä järjestelmä, paitsi että siinä ei ole käyttöhenkilöstön kupua. Siinä on sen sijaan ympyrälieriö kapistuksen keskellä. Muoto on sama: tasainen pohja, kaltevat kyljet. Kehällä on käämejä, myös säteittäisesti suunnatut kondensaattorilevyt löytyvät. Patenttihakemus oli jätetty alun perin vuonna 1960. Patenttisuoja myönnettiin vuonna 1967, samana vuonna kun Provossa Utahissa otettiin se valokuva. [Löydät tästä mainitusta aluksesta hyviä valokuvia, kun laitat Google-kuvahakuun hakusanoiksi Provo Utah ufo.]

Agnew Bahnson, Thomas Townsend Brown, elektrogravitatiivinen propulsio

Mark McCandlish: Ratkaiseva tekijä on se, että patentin jättänyt kaveri työskenteli Townsend Brownin kanssa. Townsend Brown oli työskennellyt New Jerseyssä Princetonin lähellä laboratoriossa Agnew Bahnson nimisen tieteentekijän kanssa, Bahnsonin laboratorioissa. He tekivät kaikenlaisia kokeita ja esittelivät merivoimille sitä, josta he käyttivät nimitystä elektrogravitatiivinen propulsio. Merivoimat pitivät sitä periaatteessa huuhaana, ainakin kertomusten mukaan. He eivät vaikuttaneet kiinnostuneilta.

Kuvateksti: Yhdysvaltain merivoimissa on saattanut olla joskus töissä mistään mitään ymmärtämättömiä huuhaa-miehiä.

Mark McCandlish: On olemassa kuitenkin filmi, joka on saatavilla muutamissa paikoissa. Video on muunnettu 16 mm filmiltä, jonka Agnew Bahnsonin tytär kuvasi. Filmin nimi oli alun perin Daddy´s Laboratory (Iskän laboratorio). Filmissä näkyy kaikki Bahnsonin ja Thomas Townsend Brownin tekemät kokeet, ja myös heidän assistenttinsa James King, joka jätti patenttihakemuksen. Siinä näkyy pieniä leijuvia kiekkoja, ja kuinka niistä lentää kipinöitä ja sellaista. [Videolinkki Youtube: Thomas Townsend Brown tekemässä elektrogravitaatiokokeita Bahnsonin laboratoriossa 1958 – 1960.] [Linkki Wikipedia: Thomas Townsend Brown]

Ja ympyrä sulkeutuu jälleen

Mark McCandlish: Joten, näet kuinka ympyrä tavallaan sulkeutuu. Heillä on se teknologia, se on otettu käyttöön, eikä se pelkästään lennä, vaan näyttää samalta kuin 1960-luvulla jätetyissä patenteissa. Sotilaslentäjä otti samana vuonna valokuvia Alueen 51 lähellä, Alueen 51 ja Utahissa sijaitsevan Provon kaupungin välillä. Kaikki samat piirteet ja muodot näkyvät kuvissa.

Minulle ratkaiseva tekijä on se, että vaikka et ymmärtäisikään tuon teknologian kaikkia hienouksia, niin se on kuitenkin olemassa, sen nähneitä ihmisiä on olemassa. Olen nähnyt noita kapineita itsekin. Mielestäni on vain ajan kysymys milloin tämä teknologia tuodaan pois pimennosta ja meidän annetaan käyttää sitä muihin tarkoituksiin, kuten saasteettomaan energiantuotantoon. Se on suuri juttu, suuri ympäristön säästäjä.

Voisit luultavasti laittaa kampiakselin ympärille pari pientä noita lentäviä lautasia muistuttavaa kapinetta, pystyisit pyörittämään niillä moottoria – saasteettomasti, polttoainetta ei tarvittaisi. Kaikkea ionisaatiota vastaan tarvittaisiin suoja, mutta sen toteuttamiseen löytyisi luultavasti keino. Olen varma, että löytyisi tapa valmistaa elektrogravitatiivisesti pyöritettävä moottori – sähkömoottori.

Kuvateksti: Kuinka kauan ympäristön saastuttamista voidaan jatkaa? Kumpi on tärkeämpää, sotateknologia vai hengityskelpoinen ilma?

Alkuperäiset selonteot Roswellin tapauksesta

Mark McCandlish: Voin sanoa vielä yhden asian kuituoptisesta ohjausjärjestelmästä. Puhuin siitä aiemmin. Se on myös yksi niistä asioista, jotka menevät aina alkuperäisiin Roswellin tapauksesta annettuihin selontekoihin saakka. Roswellissa oli kaikenlaisia pieniä kuituja, joiden läpi meni valoa, eivätkä he osanneet selittää mitä ne vermeet olivat. Miksi avaruusalukseen tarvitaan kuituoptinen järjestelmä?

No, miksi avaruusaluksessa on käytettävä valokuitua?

Mark McCandlish: No, okei. Jos kaiken kulkuneuvossa olevan massa yhtäkkiä kumoutuu, jopa elektronien massa kumoutuu, niin se tarkoittaa, että kaikki järjestelmäsi läpi menevä telemetria sekoaa. Aivan kuin järjestelmälle tapahtuisi äkillinen olomuodon muutos, kaikesta tulee suprajohtavaa. On oltava jokin keino säilyttää sama kärkivälien ohjattavuus ja kondensaattoreiden menevän sähkön määrä. Sinun on saatava ohjaussauvaa liikuteltaessa yhä sama määrä liikettä ja ohjausta, jopa silloin kun mennään massan kumoutumisen tai osittaisen massan kumoutumisen tilaan.

Elektronien massa kumoutuu myös. Piireistä tulee suprajohtavia. Miksi käytetään kuituoptiikkaa? No, koska fotoneilla ei ole oletettavasti massaa, joten tämä ei vaikuta niihin. [Linkki Wikipedia: Fotoni] Se tarkoittaa, että kaikki tietokoneeseen menevä ja sieltä tuleva informaatio, kaikki telemetria… Ei haittaa jos tietokoneen toiminta on suprajohtavalla tasolla, koska se tekee siitä vain nopeamman, tehokkaamman ja älykkäämmän. Haluat kuitenkin ohjata lentokonetta, niin että se ei putoa. Mikä on paras keino tehdä se? Kuituoptiikka.

Vierasperäisen kulkuneuvon kopion (ARV) rakenneosien sijainti

1) kamerat, keinotekoinen katselujärjestelmä 2) pallomainen käyttöhenkilöstön kupu 3) ovi 4) neljä heittoistuinta 5) ohjaussauva 6) levykondensaattorien pakka 7) teslakäämin keskipylväs 8) vauhtipyörä 9) happisäiliöt 10) rakenteeseen upotettuja käämejä

Jaa artikkeli: