Richard Dolan: Yhdysvaltain UAP-raportin salaisen osan tietovuoto

Linkki ufotutkija Richard Dolanin 30.6.2021 YouTubessa lähettämään 48 minuuttia pitkään livevideoon, josta oheinen tietovuoto on poimittu ja käännetty: LINKKI.

Tietovuoto

Richard Dolan: Juuri kun olin lopettelemassa tähän ohjelmaan valmistautumista, sain tietolähteeltäni mielenkiintoista informaatiota, siis sellaiselta johon luotan. Siinä on tietoa tai ehkä pitäisi sanoa kuvaus ainakin osasta UAP-toimiryhmän raportin salattua osaa. Minun on painotettava, että en pysty tällä hetkellä vahvistamaan tätä. Mutta jälleen, luotan tietolähteeseeni ja paljastan sen siksi tässä esitelmässä.

Haluan jakaa teille tiedot, jotka vuodettiin minulle noin tunti ennen kuin aloitin tämän live-esityksen. Kyseessä on lausunto jonka aion näyttää ja lukea teille, aion myös puhua siitä hieman. Tässä on teksti joka lähetettiin minulle aivan vähän aikaa sitten ja aion lukea sen. Tietolähteeni ei kirjoittanut tätä. Tämä kirjoitettiin tietolähteelleni, joka lähetti sen sitten minulle.

lainausmerkit

Kuvateksti: Seuraavassa on suora lainaus ufotutkija Richard Dolanille lähetystä tekstistä.

UAP-raportin salaisen osan tietovuoto

Valikoidulle määrälle kongressiedustajia ja senaattoreita annettu UAP-raportin salattu osa liittyy seuraaviin asioihin:

1. Energiapulssipropulsiojärjestelmäprojektit (EPPS)

2. Ionipropulsiojärjestelmät (IPS)  

3. Antigravitaatiopropulsiojärjestelmät

4. Antimateriapropulsiojärjestelmät

5. Patopainemoottorivetypropulsiojärjestelmät (RHPS)

6. Tiivistetyt ydinpropulsiojärjestelmät (CNPS)

7. Eksoottisten alkuaineiden edistyksellinen käyttö energiatutkimuksessa (ET:hen liittyvät asiat)

8. K-laulu energia/propulsiojärjestelmien tutkimusprojekti (KEPSRP)

ET-muki

Kuvateksti: Kirjainlyhenne ET on tullut tutuksi vuonna 1982 ensi-iltansa saaneesta Steven Spielbergin ohjaamasta tieteiselokuvasta E.T. – the Extra-Terrestrial. Extraterrestrial voidaan suomentaa esim. sanoilla maapallon ulkopuolinen tai avaruusolento.

Richard Dolanin kommentti kohdasta 8: Tuota tarkastelin hieman, koska otsikko vaikutti omituiselta. K-laulu iski minuun omituisuudellaan. En löytänyt tuohon liittyvää tietolähdettä. En todellakaan tiedä mitä siitä pitäisi sanoa. Mutta minäpä jatkan, koska tämän toinen osa on mielestäni vielä hieman mielenkiintoisempi. [Lainaus jatkuu:]

Kaikkia näitä erittäin salaisiksi luokiteltuja projekteja hallinnoi DARPA (Defence Advance Research Project Agency) ja niitä hoitaa salainen ryhmä nimeltä Advance Group-6. Kaikki näiden projektien rahoitus on tiedusteluoperaatiokulujen alle laitettua pimeää luottamuksellista rahoitusta. Jonkin verran rahoitusta tuli yksityisiltä urakoitsijoilta.

Yllä mainittuja teknologioita hyödyntävien lentävien alusten prototyyppejä lennetään Area 51:llä ja Tonopahin lentotukikohdan koealueella. Jotkut Nevadassa ja sen ympäristössä havaitut UAP:t voidaan liittää edellä mainittuja propulsiojärjestelmiä käyttäviin aluksiin. Kuitenkin, mikään kokeellisista aluksista ei ole lentänyt Nellisin koe- ja harjoittelualueella. Mitään näistä kokeellisista aluksista ei voida liittää Yhdysvaltain merivoimien valokuvaamiin havaintoihin.

DARPA-logo

Kuvateksti: DARPA on Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio. Lyhenne tulee nimestä Defense Advanced Research Projects Agency. [Linkki Wikipedia: DARPA]

Richard Dolanin kommentit

Richard Dolan: Mielestäni vaikuttaa siltä, että he sanovat tässä että Area 51:n sisäpuolella ja Nevadassa Nellisissä on joitakin erittäin vihjailevia ja edistyksellisiä parhaillaan työstettäviä propulsioprojekteja. Mukaan kuuluu myös jotain, johon on viitattu merkinnällä ET:hen liittyvät asiat – eksoottisten alkuaineiden edistyksellinen käyttö energiatutkimuksessa (ET:hen liittyvät asiat). No niin, tuossa on hieman ajateltavaa.

Tämän kirjoittaja – henkilö joka kirjoitti tietolähteelleni – sanoi nähtävästi, ettei raportin kirjoittajien mielestä vaikuta siltä että mitään Area 51:llä työstetyistä kokeellisista projekteista voitaisiin jäljittää heidän tarkastelemiinsa UAP-raportteihin. Tuo on siis ilmeisesti UAP-raportin salaisesta osasta. Tuo on perustavanlaatuista. Tuo on nähtävästi vuodettu osa raportista, joka siis tuli minulle tällaisessa tiivistetyssä muodossa.                  

Lue aiheesta lisää tältä sivustolta:

Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *