Frank Mannor: Ufon laskeutuminen vuonna 1966 Dexterin lähellä Michiganissa

Linkki käännettyyn uutisraporttiin: LINKKI.

Alustus, toimittaja Walter Cronkite

CBS-uutisten kirjeenvaihtaja Walter Cronkite: Hyvää iltaa. Raportit lentävistä lautasista eivät ole mitään uutta. Ihmiset ovat nähneet taivaalla selittämättömiä kapineita taltioidun ajanjakson alusta asti, eikä ole mitään syytä epäillä heidän nähneen jotain. Kysymys kuuluukin: oliko heidän näkemänsä todellakin siellä, ja mikä se oli, jonka he todella näkivät? Vuoden 1966 suuri lentävän lautasen mysteeri alkoi täältä Michiganista läheltä Dexteriä maaliskuun lopulla. Ennen kuukauden loppua lentävistä lautasista oli raportoitu New Jerseystä Kaliforniaan, Coloradosta Long Islandille, Ohiosta Georgiaan. Ensimmäiset selonteot tulivat rauhallisilta ja selvin päin olleilta kansalaisilta, kuten Frank Mannor, joka on kymmenen lapsen isä, maalainen, tuttavallinen mies. Miehellä oli tapana olla öisin soisilla maa-alueillaan.

Toimittaja Walter Cronkite kertoi vuonna 1966 ufosta, jonka Frank Mannor oli nähnyt.

Kuvateksti: Toimittaja Walter Cronkite (1916 – 2009) TV-esiintymisessä. [Linkki Wikipedia: Walter Cronkite (toimittaja)]

Frank Mannorin lausunto TV:ssä

Frank Mannor: No, aluksi katselimme televisiota. Meillä on täällä kuusi koiraa ja ne alkoivat touhottaa ja pitää metakkaa. Ei ollut paljon tekemistä, joten menimme ulos. Käännyin takaisin palatakseni kuistille. Katsoin pohjoiseen ja siellä oli… se näytti tähdenlennolta tai sitä suuremmalta. Se oli punainen ja tuli tavallaan alas. Joten… Sitten katselin sitä, aioin katsella laskeutuisiko se. Ehkä pystyisin menemään katsomaan mikä se oli. Kun se pääsi puiden latvojen korkeudelle, se pysähtyi, ja siihen syttyi sininen ja valkoinen valo. Ja… Minä katselin sitä ja arvelin, että mielikuvittelen näkeväni asioita.

Lentävä lautanen

Toimittaja: Frank Mannorin UFO pysyi hänen suonsa yläpuolella yli neljän tunnin ajan. Hänen lapsensa näkivät sen, hänen ei-verisukulaisensa näki sen, alueen asukkaat näkivät sen ja poliisi näki sen. Kukaan ei valokuvannut sitä, mutta sheriffin toimiston ylikonstaapeli [epäselvä nimi] muisti sen tarpeeksi hyvin piirtääkseen sen. [Piirros videon kohdassa 2:07]

Ylikonstaapeli [epäselvä nimi]: Se liikkui erittäin nopeasti. Se viiletti mihin tahansa suuntaan mihin se halusikin mennä. Se pystyi vaihtamaan ja menemään oikealle ja vasemmalle, tai menemään poikittain viivyttelemättä vähääkään.

Toimittaja: Mikä sinä arvelet sen olleen?

Ylikonstaapeli [epäselvä nimi]: No, he käyttävät siitä nimitystä lentävä lautanen. Se se on.

Hillsdalen yliopiston tyttöjen ufohavainto

Toimittaja: 40 mailia [63 km] toisaalla toisella suoalueella oli toinen ufohavainto. Kyseessä on Hillsdale. Hillsdalen yliopiston tytöillä oli yö, josta riitti muisteltavaa.

Tyttö 1: Kello oli arvellakseni noin klo 24, kun minä katselin kiikareilla ulos ikkunasta. Näin sen. Näin kaksi punaista valoa. Näin… Se näytti piirakanmuotoiselta. Pystyin näkemään sen etupuolen. Näin vain pyöreän etupuolen, ja näin valot molemmilla puolilla. Punainen valo langetti tavallaan hehkun koko kapineen ylle, joten se näytti pyöreältä kiekolta.

Frank Mannor oli nähnyt vuonna 1966 ufon. Yliopiston tytöt kertoivat piirakanmuotoisesta ufosta.

Kuvateksti: Kuvahaun tulos Hillsdalen yliopiston opiskelijan käyttämällä sanalla pie, piirakka.

Tyttö 2: Kun kuulin aluksi muiden tyttöjen puhuvan siitä, minä en todellakaan… uskoin heitä, mutta en pystynyt saamaan itseäni ymmärtämään sitä, koska en ollut nähnyt sitä omin silmin. Sitten kuin näin sen, olin ainoastaan lumoutunut, en pelännyt. Minä… minä halusin vain pysyä siinä ja pitää silmäni siihen kiinni liimautuneina, en voinut lähteä pois.

Tyttö 3: Tiedän, että näin sen, mutta… Tarkoitan, että näin sen… mutta minä en… Uskon nähneeni sen, mutta en pysty käsittämään sitä, koska se näytti niin epätodelliselta.

Turvajohtaja William Van Horn

Toimittaja: Myös Hillsdalen hautausurakoitsija ja kansalaisten turvajohtaja William Van Horn huomasi ufon ja meni seuraava päivänä ulos geigermittarinsa kanssa tarkistamaan [maaperässä ollutta] mysteeristä ympyrää siinä missä UFO oli nähty. Van Horn ei havainnut siinä mitään radioaktiivisuutta, mutta se ei horjuttanut hänen varmuuttaan siitä, että hän oli nähnyt leijuvan kulkuneuvon, jossa oli ollut kaksi valoa. Monet ihmiset ovat kysyneet häneltä miksi hän ei mennyt pimeydessä aivan ufon viereen.

William van Horn: Olen paljon mieluummin elävä pelkuri kuin kuollut sankari. Tällä alueella… Mistä minä tiedän mitä… ehkä… ehkä näistä kulkuneuvoista levittäytyy sähkövirta, sähkövaraus, joka teloittaisi sinut sähköiskulla, jos menet tietylle alueen sisälle siitä. Siitä ei lähtenyt lainkaan ääntä. En pystynyt kuulemaan pientäkään ääntä.

”Olen paljon mieluummin elävä pelkuri kuin kuollut sankari.”

– William Van Horn

Ufoasiantuntija J. Allen Hynek

Toimittaja: Ilmavoimat asetti johtavan tieteellisen ufoasiantuntija professori J. Allen Hynekin tutkimaan Michiganissa tehtyjä havaintoja. Tohtori Hynek oli yhtä mieltä siitä, että Michiganin mukavat kansalaiset olivat nähneet jotain suomailla jotain. Hän ajatteli heidän nähneen suokaasua. [Linkki Wikipedia: J. Allen Hynek] [Linkki Wikipedia: Metaani, ”suokaasu”, ”kaivoskaasu”]

Frank Mannor kertoi nähneensä ufon, J. Allen Hynekin mukaan nyseessä oli suokaasu.

Kuvateksti: J. Allen Hynekin mukaan Yhdysvaltain ilmavoimilla olikin vuonna 1966 ongelmana vai suokaasu. [Videolinkki YouTube: ”Vettähän se vaan oli”]

Ihmiset ja Frank Mannor raivoissaan

Toimittaja: Ensimmäisen selonteon antanut michiganilainen maanviljelijä Frank Mannor joutui hankalaan asemaan. Hän oli raivoissaan.

Frank Mannor: No katsokaa tätä [autoani]. Tähän on heitetty olutpulloilla. Katsokaa tuulilasia. Mitä itse ajattelit, jos joku heittäisi taloasi olutpulloilla ja seisoskelisi keskella tietä huutamassa hulluksi fanaatikoksi? Mitä sinä ajattelisit?

Toimittaja: Kadutko nyt, että kerroit ihmisille näkemästäsi?

Frank Mannor: Kyllä kadun, en siksi ettei se olisi totta, vaan ihmisten reaktion vuoksi. He ajattelevat toden sanoakseni minun olevan hullu. Se he arvelevat minun olevan. Minä en siedä sitä. En halua tänne ketään. Jättäkää minut rauhaan. Ja jos se sama laskeutuu taas tuohon aivan viereen, niin minä en tule sanomaan sanaakaan. Vaikka he tulisivat ulos juttelemaan kanssani, niin en kertoisi kenellekään. Siltä minusta tuntuu. Olen katkera ja tympääntynyt koko asiaan. Ja jos ihmiset aikovat käyttäytyä tuolla tavoin, niin toivon että yksi laskeutuu aivan heidän viereensä, vaikka keskelle Detroitia.

Kuvateksti: Frank Mannor kertoo, että hänen autoaan ja taloaan heiteltiin olutpulloilla, eikä hän aio kertoa jatkossa mitään, vaikka sama laskeutuisi uudelleen ja sieltä tultaisiin juttelemaan hänen kanssaan.

Toimittaja: Lentävistä lautasista on tullut Frank Mannorille tuskallisen läheinen aihealue. Miljoonille hänen maanmiehilleen ne kuitenkin pysyvät mielenkiintoisena avoimena aihealueena.

Gerald R. Ford, entinen Michiganin kongressiedustaja ja Yhdysvaltain 38:s presidentti

Toimittaja: Ford, entä lentävät lautaset? Niitä oli joitakin viime viikolla Michiganissa. Uskotteko te lentäviin lautasiin? Järjestättekö kongressin tutkimuksen?

Gerald R. Ford: Niitä… Meillä oli Michiganissa viime viikolla lukuisia tapauksia. Tapauksia, jotka tuntuivat monien luotettavien hyvien kansalaisten mielestä riittäviltä oikeuttamaan hallitukseltamme jonkinlaisia toimenpiteitä, eikä sellaista ilmavoimien antamaa vastausta, jossa he sivuuttivat sen suokaasuna.

Kuvateksti: Gerald R. Ford toimi Yhdysvaltain presidenttinä 1974 – 1977 ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Michiganin vaalipiiristä 1949 – 1973. [Linkki Wikipedia: Gerald Ford]

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sininen-vaalapalkki-4.jpg

Lue aiheesta lisää tältä sivustolta:

Jaa artikkeli: