Käännös on tiivistelmä ja yhdistelmä kahdesta majuri / kapteeni Lori Rehfeldtin haastattelusta vuosilta 2000 ja 2021. Linkit alkuperäisiin haastatteluihin: LINKKI 1, LINKKI 2. Käännökseen on poimittu vain Lorin ufokokemus.
RAF Bentwaters, B-lentue
Kapteeni Lori Rehfeldt: Värväydyin [Yhdysvaltain] ilmavoimiin syyskuussa 1977. Menin peruskoulutukseen tammikuussa 1978. Sieltä menin turvallisuuspoliisin teknilliseen kouluun. Olin yksi ensimmäisistä naisista tuolla työuralla. Ensimmäinen tukikohtani oli RAF Bentwaters. Minut sijoitettiin sinne 81. turvallisuuspoliisijoukkueeseen. Työhöni kuului pääasiassa sisäänkäynnin valvonta ja poliisityö. Minut laitettiin B-lentueeseen. Me melkolailla huolehdimme tukikohdan turvallisuudesta.
”Jos tätä ei olisi tapahtunut, niin en olisi nähnyt ufoa”
Haastattelija: Mitä teit Yhdistyneissä kuningaskunnissa (UK) tukikohdassa ollessasi?
Majuri Lori Rehfeldt: Minut sijoitettiin sinne toukokuussa 1978. Menin Englantiin silloin. Laskeuduin RAF Mildenhalliin ja otin sieltä bussikyydin RAF Bentwatersiin ja RAF Woodbridgeen. Olin silloin 18-vuotias. [Linkki Wikipedia: RAF Mildenhall]
Kuvateksti: Tornado GR1 saapumassa RAF Mildenhalliin Englannin Suffolkiin.
Haastattelija: Voitko kuvailla tukikohtaa? Tukikohtia oli kaksi ja niiden välissä oli Rendleshamin metsä. Pitääkö tämä paikkaansa?
Lori Rehfeldt: Kyllä. RAF Bentwaters oli suurempi tukikohta. Me kaikki asuimme melkolailla siellä. Jotkut porukat asuivat Woodbridgen puolella, mutta se oli pikkuruinen, pieni, tukikohta. Se oli todella masentava paikka. Halusin todella mennä takaisin RAF Mildenhalliin, mutta jos tätä ei olisi tapahtunut, niin en olisi nähnyt ufoa. Mainitsit RAF Bentwatersin ja RAF Woodbridgen. Koska olin poliisityössä, työskentelin molemmissa tukikohdissa. Niitä kutsuttiin sisarustukikohdiksi.
Haastattelija: Sinä työskentelit itäportilla, pitääkö tämä paikkaansa?
Lori Rehfeldt: Kyllä. Itäportin takana oli Rendleshamin metsä. Näin kiitoradan ollessani asemapaikassani siellä.
P*r*e*e*k*-mentaliteetti
Haastattelija: Kuinka kauan aikaa tukikohtaan menemisesi jälkeen ufokokemuksesi oli?
Lori Rehfeldt: Lähes kaksi vuotta, koska näin sen helmikuussa 1980. Minun oli tarkoitus lähteä sieltä pois toukokuussa 1980, mutta poislähtö viivästyi kuusi kuukautta. En puhunut mistään Bentwatersissa tapahtuneesta useisiin vuosikymmeniin. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta useiden siellä olleiden poliisien keskuudessa oli todellinen persereikä-mentaliteetti.
Lori Rehfeldt: John Burroughs potki minut pois omalta nettisivultaan, jonka nimi oli Oikeutta vuoden 1980 81. turvallisuuspoliisijoukkueelle, koska minä halusin puhua omasta ufohavainnostani. Koin sen olevan palapelin palanen. Jos laittaisimme kaikki nämä palaset yhteen, niin uskoisin niiden kertovan täysin erilaisen tarinan, joka olisi tarvetta kuulla. Kaikki keskittyvät vain niihin kolmeen tai neljään yöhön kun he olivat metsässä. Se on tärkeä palanen, mutta ei ainoa palanen.
Kuvateksti: Majuri Rehfeldtin ufohavainto ei ollut osa ns. Rendleshamin metsän ufotapausta, mutta hän kokee sen olevan silti osa kokonaisuutta.
Ufokokemuksen ajankohta
Haastattelija: Mihin sinun yösi sijoittuu suhteessa noihin kolmeen tai neljään yöhön? Oliko se yksi noista kolmesta tai neljästä yöstä vai…?
Lori Rehfeldt: Ei, ei. Se [Rendleshamin ufotapaus] sattui joulukuussa 1980. Minä olin lähtenyt sieltä jo silloin pois, lähdin pois joulukuun 15. päivänä. Minun havaintoni oli esiaste, se tapahtui helmikuussa 1980.
Haastattelija: Minä luulin, että sinun havaintosi oli niiden kolmen tai neljän yön aikana.
Lori Rehfeldt: Ei ollut. Arvelen, että heidän ei tarvinnut kuulustella minua, koska minut oli siinä vaiheessa jo niin marginalisoitu, että kukaan ei kuunnellut minua muutenkaan. Tajusin sen jo silloin.
Kuvateksti: Haastateltava Yhdysvaltain ilmavoimien majuri kokee, että kukaan ei ole kuunnellut häntä.
Lori Rehfeldt: Minun piti raportoida myös oma tapaukseni. En ollut yksin, kanssani oli toinen lentosotamies nimeltään Keith Duffield. Olimme molemmat ensimmäisen luokan lentosotamiehiä, siihen aikaan E3:sia. Näimme sen molemmat yhdessä.
Sain tietää vuosia myöhemmin, itse asiassa aivan viimeaikoina, että toinenkin lentueeni lentosotamies Doc Rhodes oli nähnyt sen pääportilta käsin. Mutta me näimme sen ja se oli meitä erittäin, erittäin, lähellä. Me vain tuijotimme sitä hyvin hiljaisina yrittäen tajuta sitä. Yö oli selkeä, ei satanut.
Lähestyminen
Haastattelija: Mennään varsinaiseen havaintoosi.
Lori Rehfeldt: Okei. Kyseessä oli keskiyön työvuoro. On ymmärrettävä, että Englannissa on helmikuussa yleisesti pimeää. Yöt ovat tyyliin pisimpiä siellä silloin. Kello oli noin kolme aamulla ja meidän piti mennä itäportille. Itäportti oli siihen aikaan lukossa, joten meidän piti käydä tarkistamassa aita ja siinä oleva riippulukko. Suuntasin avapakettiautolla itäportille ja parkkeerasin parkkipaikalle, mutta kasvojeni suunta oli yhä tukikohdasta poispäin kohti Pohjanmerta.
Tein työtäni ja puhuin Keithin kanssa. Sitten katsoimme ylöspäin ja näimme sen lähestyvän valon. Se saapui lähestymistyyliin. Se näytti isolta. Valojen perusteella se oli noin rahtilentokoneen kokoinen. Se oli ovaalinmuotoinen, kuin kyljellään makaava amerikkalainen jalkapallo. Me vain tuijotimme sitä.
Kuvateksti: Haastatellun mukaan ufo oli kuin kyljellään makaava amerikkalainen jalkapallo.
Miksi kiitoradan valot eivät syty?
Lori Rehfeldt: Minä ajattelin sitten, että kiitoradan valot syttyvät pian, koska kiitorata oli vasemmalla puolellani. Tuijotimme ja katselimme sitä. Se saapui tavallisen lähestymistavan mukaisesti. Kaikki vaikutti siltä kuin lentokone olisi ollut valmiina laskeutumaan. Se saapui Pohjanmeren suunnasta, joten se tuli lännestä itäänpäin. Se oli meistä ehkä 45 metrin etäisyydellä, ei kovin kaukana meistä, 6 – 9 metrin korkeudella ilmassa. Se oli siis erittäin matalalla ja sitten se pysähtyi ilmassa. Se pysähtyi yhtäkkiä keskelle ilmaa. Tässä kohtaa kaikki muuttui, koska valot eivät koskaan syttyneet. Katselin taakseni, miksi siniset valot eivät syty? Mitä täällä oikein tapahtuu?
Kuvateksti: Miksi kiitoradan laskeutumisvalot eivät syttyneet? Kuva ei liity tapaukseen.
Geometriset liikkeet, palasiksi halkeaminen
Lori Rehfeldt: Oli muutamia asioita, joissa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Sitten se alkoi tekemään geometrisia liikkeitä. Se alkoi mennä ylös, alas, vasemmalle, oikealle. Liikehdintä oli erittäin geometristä, tarkoitan että liike ei ollut normaalia. Se teki meihin luultavasti suuremman vaikutuksen kuin mikään muu., koska se oli niin, tiedäthän… En tiennyt mitään sellaiseen kykenevää lentokonetta. Liike oli erittäin määrättyä: ylös, alas, vasemmalle, oikealle.
Kuvateksti: Majuri Rehfeldt kuvailee käsillään ufon liikkeen olleen kuvan mukaisesti hyvin täsmällistä: ylös, alas, vasemmalle, oikealle.
Lori Rehfeldt: Sitten se palasi tavallaan siihen keskelle ja hajosi kolmeen osaan. Se tavallaan kuin… Se ei haljennut nopeasti. Se tavallaan halkesi kolmeksi palaseksi ja kiihdytti kiitoradan poikki. Ne kolme palasta menivät kiitoradan poikki. Se oli paljon nopeampi kuin suihkukonelentäjä, suihkukone. Se liikkui niin nopeasti, että sitä olisi ollut vaikea kohde kameran tyyppisellä seurattavaksi.
Me olimme hölmistyneitä, mikä tuo oli? Sitten se lensi… Se kaarsi lähemmäksi maata. Se oli itse asiassa paljon lähempänä maata, ehkä jopa noin kolmen metrin korkeudella, tai jotain sellaista. Sitten ne kolme palasta lensivät yötaivaalle. Se liikkui kuin tavallinen lentokone siihen saakka kunnes se pysähtyi ja se teki ne liikkeensä ja hajosi kolmeen osaan ja kiisi kiitoradan poikki länteen. Se meni ilmiömäisellä nopeudella. Emme tienneet mikä se oli.
Lori Rehfeldt: Kiitorata on tässä. Se oli näin lähellä. Olen laittanut rastin tähän kohtaan.
Lori Rehfeldt: Mitä sen kokoon tulee, niin sanoisin sen olleen suunnilleen henkilöauton tai pienen kuorma-auton kokoinen. Kun se lähti pois, se lensi suoraan ylöspäin ja tavallaan katosi. Näimme sen silloin viimeisen kerran.
Sotilaallisen ilmatilan loukkaus
Lori Rehfeldt: Me emme tienneet mitä meidän olisi pitänyt sanoa. Mikä tuo oli? Tiedäthän. Katselin ikkunasta, että tuleekohan se takaisin, koska meidän täytyy sulatella tätä. Tämä kaikki tapahtui luultavasti 10 – 20 minuutissa, tämä koko lähestymisen ja niiden sen tekemien juttujen katselu. Se ei siis tapahtunut nopeasti, mutta se ei kestänyt myöskään tuntia tai jotain sellaista. Tiesimme, että meidän olisi raportoitava siitä, koska se lensi tukikohdan yläpuolella ja rikkoi sotilaallista ilmatilaa.
Kuvateksti: ”Sotilaallista ilmatilaa oli loukattu.”
Äänettömyys
Lori Rehfeldt: Siitä kapineesta ei lähtenyt mitään ääntä. Se kapineesta ei lähtenyt tyyliin mekaanista ääntä, ei propulsioääntä, ei mitään. Oli erittäin järkyttävää, että emme kuulleet siitä tulevan mitään ääntä.
Kadonnut aika
Lori Rehfeldt: Katselin kohti Pohjanmerta. Eräs asia johon en kiinnittänyt huomiota moneen vuoteen oli, että muistin kuinka aamu oli sarastamassa. Tavallisesti aamu sarastaa helmikuussa Englannissa noin kello kuusi aamulla, tai jotain sellaista. Läpikäymämme oli niin saumatonta, että emme huomanneet aamun jo sarastavan. Tiedäthän? Meiltä katosi noin kaksi tuntia aikaa. Kello kolmesta aamulla siirryttiin siihen kun taivas alkoi kirkastua. Kyllä, se kertoi minulle paljon.
Haastattelija: Sinulta katosi aikaa? Sinulta katosi aivan varmasti aikaa?
Lori Rehfeldt: Kyllä. Meiltä katosi kaksi tuntia. Tapahtuneessa on paljon enemmänkin. Minulle tapahtui useita paranomaaleita tapahtumia ollessani siellä.
Kuvateksti: Lori Rehfeldt kertoo, että aikaa katosi jonnekin kaksi tuntia.
Jatkokysymykset havainnosta
Haastattelija: Kysymys havainnosta, erityisesti rististä. Tekikö se sen useita kertoja vai vain yhden kerran? Mainitsen sen olleen pääasiassa kuin valkoinen amerikkalainen jalkapallo.
Lori Rehfeldt: Kyllä.
Haastattelija: Kun se hajaantui, niin oliko se melkein kuin itsensä jakanut valo, pystyit näkemään kolme sen jälkeen kolme valoa.
Lori Rehfeldt: Kyllä. Se muutti muotoaan. Se kertoi paljon kun se leijui ja eikä pitänyt mitään ääntä ja se oli siinä noin minuutin. Sitten kun se teki geometrisen liikkeen… Ihmettelin ajatteliko se, että ai niin eihän meitä ollut tarkoitus nähdä, hemmetti. En tiedä. Jos tuollaista oli meneillään. Jokin muuttui. Se pysähtyi ennenkuin se lensi kiitoradan yli. Tiedäthän. Noin minä arvelen.
Haastattelija: Kun se jakaantui palasiksi, niin pysyitkö näkemään kunkin kolmen palasen muodon joiksi se hajaantui?
Lori Rehfeldt: En. Se valo oli niin kirkas, että en pystynyt näkemään mitään.
Haastattelija: Sinulle tietoisuutesi virta oli luontevaa. Näit sen, mutta tapahtuman lopussa ajattelit, että odottakaas hetkinen, on aamu.
Lori Rehfeldt: Kyllä. Tiesin kellon olleen 3, koska siihen aikaan minun piti olla itäportilla tarkistamassa lukkoja.
Kuvateksti: Lori Rehfeldt kertoo vuosien varrella alkaneista ”toistuvista unista”.
Unet
Haastattelija: Oliko sinulla aluksen nähdessäsi mitään erikoista tunnetta?
Lori Rehfeldt: Ei. Itse asiassa ei. Se alkoi tulla esiin vasta vuosien varrella sieltä lähdettyäni kun minulla alkoi olla toistuvia unia. Ajattelen että mitä tahansa näinkin tai koinkin siellä, niin he epäilyksettä laittoivat mieleeni jotain. Olen puhunut muutamille muille todistajille ja sanoivat samaa.
Raamattu
Haastattelija: Olen kuullut ihmisten sanovan, että jos tämä totuus tulee ilmi, niin kaikki alkavat käydä kirkossa. Minä olin, että okei, miksi?
Lori Rehfeldt: Mielestäni Raamatussa on asioita, jotka ihmiset saavat tulkita miten haluavat, mutta siellä on erittäin täsmällisiä osia joissa puhutaan joistakin tapahtumista joita olemme kokeneet muiden olentojen kanssa ja sen sellaista. Minä uskon sen.
Kuvateksti: Haastattelija ihmettelee miksi kaikki alkaisivat käydä totuuden julkitultua kirkossa.
Näkymätön sota
Haastattelija: Kuten kerroit, sinun kokemuksesi oli edeltäjä sille mitä siellä tulisi tapahtumaan myöhemmin noin neljän päivän aikana. Kun tapahtui muita tapahtumia.
Lori Rehfeldt: Kyllä.
Haastattelija: Kuulitko niistä tukikohdassa ollessasi?
Lori Rehfeldt: En, koska lähdin sieltä pois joulukuussa 1980. Halusin vain päästä eteenpäin, unohtaa sen. Mitä tahansa tapahtuikaan, niin se oli hullua. Olen oppinut ajan kuluessa, että sellaisen voi haudata vain toistaiseksi, sen on pakko tulla esiin. Kun katson taaksepäin, niin siellä oli sota meneillään, näkymätön sota. Sillä oli paljon tekemistä sen kanssa, että meillä oli siellä ydinpommeja. Arvelen sen olleen iso osa sitä.
Ufohavainnon jälkivaikutukset
Lori Rehfeldt: Toivon jonkun ottavan tästä keskustelusta vastaan sen, että meidän on katsottava niitä jälkivaikutuksia mitä ihmiset kokevat nähtyään ufon. Jokaiselle annetaan… Sinuun ladataan jotain ja se tulee esiin, vaikka et saata tietää siitä. Tämä yksi kaveri [Michael] Stacy Smith näki myös ufon Englannissa, samassa paikassa. Hän sai laskelmia propulsiosta ja erilaisia sellaisia asioita. Se tyyppi ei ollut käynyt yliopistoa. Hän ojensi ne jollekin insinöörille kysyen: Mitä tämä on? Mitä tämä päässäni oleva on? Ajattelen, että olisi tuottoisa askel, jos emme kiinnittäisi huomiota fyysiseen sijaintiin missä ihmiset näkevät näitä esineitä, vaan todella sen ymmärtämiseen, että he lataavat meihin tavaraa auttaakseen meitä ymmärtämään enemmän.
Kuvateksti: Lori Rehfeldt toivoo, että ufojen katselusta siirryttäisiin varsinaiseen asiaan, ufojen fyysisellä sijainnilla ei ole väliä.
Tietoisuus ja kuolemanrajakokemukset
Haastattelija: Oletamme todellisuuden olevan sellaista kuin se on, mutta saatamme olla täysin väärässä. Se kaikki perustuu siihen mitä näemme ja havaitsemme, mutta on niin paljon enemmän kaikkea mitä emme havaitse. Nykyisen tasoisella tieteellä ei pystytä selittämään kaikkea.
Lori Rehfeldt: Kyllä. Arvelen sillä olevan paljon tekemistä tietoisuuden kanssa, koska emme ymmärrä myöskään mikä se on. [Linkki: Tietoisuus ja ufot] Ihmisistä joilla on ollut kuolemanrajakokemuksia saa myös paljon irti. Minun on sanottava, että se on auttanut minua veljeni menehdyttyä kun tiedän minkä kaiken läpi hänen oli mentävä päästäkseen sinne missä hän on nyt. Tuo on osa tätä. Liikumme ulottuvuuksien läpi, me teemme sitä jo, mutta valitettavasti teemme sitä siten että emme pääse palaamaan takaisinpäin. Siellä ei saata olla aikaakaan. Ehkä he kuvittelevat olevansa siellä sekunnin, mutta ovatkin siellä vuosia.
Haastattelija: Minä ajattelen tietoisuusnäkökohdan olevan erittäin tärkeä.
Eversti Charles Halt
Haastattelija: Eversti Charles Haltista, puhuitko hänen kanssaan kertaakaan?
Lori Rehfeldt: Puhuin hänen kanssaan vuonna 1995 tai 1996 kun sain tietää ensimmäisen kerran ufon tulleen takaisin. Soitin hänelle. Hänellä on uskottavuutta, se on pääasia. Lorilla ei ollut siihen aikaan uskottavuutta. Olin vain lentosotamies, lapsi, nainen. Kuten sanoin, minut marginalisoitiin, siksi heidän oli helppo hiljentää minut. Siitä en pystynyt olemaan hiljaa, että se kapine lensi tukikohdan yläpuolella.
Kuvateksti: Ufo palasi noin 10 kuukautta myöhemmin, jolloin sattui ns. Rendleshamin metsän ufotapaus.
Kenraali Edmundston
Lori Rehfeldt: Olen tällä hetkellä [vuonna 2000] maavoimien reservissä, poissijoitettuna Fort Belvoirista. Olen yhä aktiivireservissä. Olen nyt kapteeni, joten minulla on nyt jonkin verran uskottavuutta.
Haastattelija (katselijakysymys): Oli jotain juttua noudetusta materiaalista, josta sähköinsinööri oletettavasti kertoi sinulle. Muistatko tuota?
Lori Rehfeldt: Kyllä. Olin reservissä. Olimme ylentämisjuhlissa. Yhtäkkiä näin sen tyypin. Meille esiteltiin joitakin siellä olevia vieraita. Yksi heistä sattui olemaan eläkkeelle jäänyt kolmen tähden kenraali, kenraali Edmundston. Hän oli kolmen tähden kenraali, hän jos kuka tiesi jotain siitä mitä Bentwatersissa oli tapahtunut. Hän oli eläkkeellä, ehkä hän voisi kertoa minulle muutaman asian. Kyseessä oli maavoimien reserviläiset ja näin sen tyypin ilmavoimien univormussa. Menin hänen luokseen. Hän huomasi joidenkin minun hihanauhojeni olevan ilmavoimista.
Ampukaa, siitä vaan…
Lori Rehfeldt: Puhuimme Rendleshamin metsästä. Kysyin häneltä RAF Woodbridgestä ja niistä havainnoista. Sanoin, että minä olin itse asiassa siellä kun siellä tehtiin ufohavainto. Erittäin sosiaalinen keskustelu muuttui kun hän vain yhtäkkiä hiljeni. Hänestä tuli täysin kylmä, hän vain hiljeni. Sitten kysyin että tiedätkö siitä mitään? Hän sanoi että jos tekisin tämän, niin minun pitäisi tappaa sinut tai ampua sinut tai mitä tahansa. Minä tietysti paiskasin asian hänelle takaisin.
Kyseessä oli kolmen tähden kenraali. Päättelin että hän oli ollut siellä melko korkeassa asemassa vuonna 1980. Minä sanoin että sen kun ammutte minut, siitä vaan.
Kuvateksti: Haastateltava toteaa, että hänet saa ampua – siitä vaan.
Lori Rehfeldt: Siinä vaiheessa hän sanoi, että minun on palattava vieraideni luo. Tiesin hänen tienneen jotain. Hänen kehonkielensä muuttui täysin rentoutuneesta kankeaksi.
Ilmavoimien sähköinsinööri, talteenotettu materiaali
Lori Rehfeldt: Silloin siinä vaiheessa luokseni tuli se toinen tyyppi, se sähköinsinööri. Uskon hänen tunteneen hänet, koska he olivat kaikki samaa juhlaseuruetta. Hän sanoi kuulleensa keskustelumme. Hän oli ilmavoimissa sähköinsinöörinä. Hän oli sähköinsinöörinä jossakin pienessä tukikohdassa Marylandissa ja sanoi: ”Tiedäthän, että he löysivät sieltä jotain? Se on materiaalia jota me itse asiassa käytämme. Se ei ole peräisin Maasta. Se kestää korkeita lämpötiloja. Se on kuin muovia ja erittäin kevyttä.” Tuonkaltaisia asioita.
Kuvateksti: Ilmavoimien sähköinsinöörin mukaan materiaali ei ollut peräisin Maasta.
Lori Rehfeldt: Hän sanoi, että olemme työskennelleet muovin, materiaalin, kimpussa jonka saimme silloin. He olivat ottaneet talteen materiaalia ja hän, sähköinsinööri, sanoi erityisesti, että se ei ollut alkuperältään täältä. Puhuimme vain muutaman minuutin, mutta minä kävelin tilanteesta pois vaikuttuneena. Hän oli kuullut minut sattumalta ja minä kuulin sitten häneltä. Jaoin tuon arvellakseni Steven Greerin Disclosure-projektissa.
Haastattelija: Useista paikoista kuulee, että heillä on materiaaleja joilla on uskomattomia ominaisuuksia, todella.
Lentävä majakka?
Haastattelija (katselijakysymys): Tästä minä pidän, koska joku ottaa esille majakan. Se oli tietenkin siellä, koska Pohjanmeri oli lähellä. Monet sanovat, että kyseessä oli vain majakka. Mutta sinä olet sanonut jo aiemmin että ”majakka ei lentänyt kiitoradan poikki”.
Lori Rehfeldt: Juuri niin. Se ei mennyt ohitseni, noussut ylös ja jakautunut kolmeen osaan. Toivoisin ihmisten olevan enemmän… Kun minä olin siellä, niin en pystynyt näkemään majakkaa koskaan, en pystynyt näkemään koskaan siitä tulevaa valoa. Jos kiitoradalla oli paljon sumua, niin pystyin kuulemaan joskus kaukaisuudesta sen sumutorven. Kyseessä ei ollut majakka. Ihmiset, se ei ollut majakka. Eikä kukaan taskulampun kanssa.
Kuvateksti: Nykyisin jo purettu Orfordnessin majakka Orford Nessissä Suffolkissa Englannissa. [Linkki Wikipedia: Orfordness Lighthouse]
Haastattelija: Voimme olla yhtä mieltä siitä, että tukikohdassa tapahtui paljon ja yksittäisiä juttuja on paljon. Kun ne kaikki yhdistää, esiin nousee selkeä kokonaiskuva.
Viimeinen asia joka meidän on tehtävä
Lori Rehfeldt: Viimeinen asia joka meidän on tehtävä, on tappaa kaikki uusi planeetallemme tuleva. Tarkoitan, että tyyliin: ”Hitto, meidän on pidettävä avaruusolennot poissa Yhdysvalloista!”
Haastattelija: Kyllä, mitä me oikein pelkäämme? Tällä voisi olla kaikin tavoin niin paljon merkitystä ihmiskunnalle. Jos saisimme kontaktin, voisimme tehdä teknologialoikan.
Videolinkki YouTube: Miten pelko lähtee?
Nikola Tesla, hirvittävä olettamuksemme tietoisuudesta
Haastattelija: Minä ajattelen myös mahdollista teknologian kylvämistä. Yksi sankareistani, Nikola Tesla, vastaanotti informaatiota omaan fysiikkaansa hyvin samalla tavoin kuin sinä kuvailet. Hän sai informaatiovälähdyksiä. Luin mitä hän kirjoitti. Hän kuvaili hyvin samankaltaisesti kuinka hän vain sai päivänselvää informaatiota keksintöihinsä ja insinöörityöhönsä. Hän yritti saada tuon ajan psykologeja tarkastelemaan mistä tuossa ilmiössä oli kyse, mutta heillä ei ollut siitä mitään käsitystä. Emme ymmärrä sitä tieteellisesti. Olettamuksemme tietoisuudesta on hirvittävä. Se on erittäin rajoittava tekijä alettaessa puhumaan tällaisista kokemuksista. Ne oletukset eivät vain sovi yhteen tämän kanssa. [Linkki Wikipedia: Nikola Tesla]
Lue aiheesta lisää tältä sivustolta:
Jaa artikkeli: